Kuulkaapa kaikki te jotka haluatte niin kovasti olla yhteiskunnallisia. Tiedän että viimeisen parin vuoden aikana Facebookin ja sosiaalisen median kautta muutenkin ihmiset ovat tuhonneet ihmissuhteita ja lukkiutuneet omiin samanmielisten lokeroihin. Olette keskittyneet marginaalisiin asioihin pääasiassa siksi että OLETTE ITSEKIN TÄYSIN VOIMATTOMIA GLOBAALEJA MUUTOKSIA VASTAAN. Olette heittopusseja, olemme heittopusseja kaikki.
Siksi on turha olla enää mitään mieltä mistään asiasta. Politiikka on per$eestä. Yrittäkää jo se tajuta. Saatte vain pahan aktiivisuudellanne mielen. En aio seuraavissakaan vaaleissa äänestää. En käytä somea, on tyhmää että aikuiset ihmiset sotkevat välinsä somessa ja kiukustuvat menettäen jopa yöunensa. En tilaa enää lehtiäkään. Lehtien jutut ovat vain toimittajaretkujen aivopieruja. Säästän rahaa sillä sitä kyllä tulevina vuosina tarvitaan. Sellaiset ajat ovat tulossa on siellä Eduskunnassa ketä tahansa.
Entä tämä kirkko? Se on ollut hukassa jo kauan joten turha marista. Ette te ole tosiasiassa koskaan sitä kirkkoa edes tarvinneet. Papit vain yrittävät tehdä itsestään tarpeellisia. Jokaisen on nyt vain keskityttävä itsensä, puolisonsa ja lastensa parhaaksi toimimiseen. Minä en kyllä maailman murheita harteilleni ota.
Irrottakaa itsenne tästä yhteiskunnasta niin pitkälle kuin voitte. Kun ette äänestä myös se on hyvä vaihtoehto. Se on viesti päättäjille että he eivät ole kiinnostavia. Samoin älä kanna rahaa kaikenlaisille poppareille ja muille turhakkeille. Se mitä ihmiset nyt tarvitsevat on hiljaisuutta, luontoa eikä mitään MEDIAA.
LOPPU!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Facebook on varsinainen riidankylväjä. Pilannut eteenkin iäkkäiden naisten elämän. Monet miehet ovat joutuneet raastupaan Facebookissa heittämiensä herjojen takia. Tajusin jo aikoinaan millainen vaara Facebookissa piilee ja terve vaisto pelasti minut siltä. Nettiä minä ole käyttänyt jo vuodesta 1995 lähtien.
Mitä itte politiikkaan tulee niin joutavaa sontaa se on ollut aina. Niin se oli jo lähes 40 vuotta sitten kun ensi kerran äänestin. Poliitikot ovat aika lailla narsisteja ja ovat tosi otettuja kun ihmiset heitä lähestyvät. Ite olen äänestänyt ja ollut välillä äänestämättä. Seuraavien vaalien jälkeen taas miljoonat pettyvät ja toiset miljoonat kiukuttelevat. Jos ei äänestä ei tule niin pahasti pettymään kun odotukset ovat muutenkin matalalla. Suomi on ihan kuralla.
Kuinka moni kestää sitä aivopesua joka alkaa helmikuusta lähtien kun kaikenlaisia ehdokkaita pörrää ja postilaatikot täynnä roskaa. Kumpa saisin olla ulkomailla tuon äänestämisen ajan niin ettei joutuisi tuohon kauheaan äänestämiskiusaukseen.
Ken ei turhia toivo, ei liikoja pety.