Pitäisikö irtisanomissuojaa heikentää?

8128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos haluatte töitä niin pitäisi. Jos haluatte olla kotona työttömänä, köyhänä ja ilman tulevaisuutta niin voitte kiristää työehtoja!

Äänestä

Nyt yleistyy työnantajan "ikävä 7,5 tunnin käytäntö"

Osa-aikatyöhön liittyvät ongelmat ovat yleisiä Palvelualojen ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden työpaikoilla. Myös Metalliliittoon tulee Ylen mukaan tasaisesti yhteydenottoja osa-aikatyöstä, sanoo edunvalvontapäällikkö Jyrki Virtanen Ylellä.

Virtasen mukaan teollisuudessa on lisääntynyt käytäntö, jossa työnantaja tarjoaa 7,5 tunnin työpäivää.

"Tällä työnantaja pystyy kiertämään työajan tasaamisvapaat ja niihin liittyvät korvaukset eli pekkaspäivät", Virtanen sanoo Ylellä.

Pekkaspäiviä kertyy silloin, kun työntekijä tekee 8 tunnin työpäivää ja 40 tuntia työviikossa.

Lisäksi niin sanotut nollasopimukset lisääntyvät myös teollisuudessa, kertoo Yle. Nollasopimuksissa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa.

Pam ja työnantajien edunvalvontajärjestö Kaupan liitto ovat perustaneet yhdessä osa-aikatyöryhmän. Sen tavoitteena on ratkaista, miten yritykset voisivat nykyistä paremmin tarjota työtunteja osa-aikaisille työntekijöilleen.

Äänestä
  • Onkohan yksikään !persutettu" työryhmä koskaan ratkaisissut mitään, yleensä saavat aikaiseksi merkillisen mutkikkaan ja byrokratiaa kasvattavan mallin, joka on huomattavasti alkuperäistä raskaampi ja kalliimpi.

    Äänestä

  • Pam ei maksa veroja tuloistaan. Pam on yhteiskuntavastuuton palkansaajien siivellä loisiva yksityinen yhdistys.

    Miksi tuollaisten verovapaus on laillista Suomessa. Pam tekee joka päivä verovapaasti liiketoimintaa, joka kilpailee muiden yrittäjien kanssa.

    Äänestä

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) on tehnyt budjettialoitteen.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset.

Hakkarainen haluaa, että nuoret työttömät laitetaan töihin. Nuorelle kerrottaisiin firma, jossa hän pakertaisi töitä 1-2 viikkoa kuukaudessa.

Nuorelle ei maksettaisi erillistä palkkaa, mutta työnantaja voi maksaa palkkaa ”halutessaan ja havaitessaan työntekijän hyväksi”.

Kyse olisi kokeilusta Hakkaraisen kotiseuduilla Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kinnulan alueilla.

Työhallinnon tehtäväksi jäisi etsiä kokeiluun sopivia yrityksiä ja valtiolle tulisi vain työvoimahallinnon kuluja.

Hakkarainen haluaisi 100 000 euroa siihen, että se ”osoitetaan työmarkkinatuella, työttömyyskorvauksella tai ilman työmarkkinaoikeutta olevan työssäkäyntivelvoitteen tutkimiseen ja kokeiluun”.

Kyse on Hakkaraisen omasta budjettialoitteesta, mutta puolueen tapaan lähes kaikki muut perussuomalaiset allekirjoittavat toistensa aloitteet. Pakkotyöaloitteen on allekirjoittanut kaikkiaan 30 perussuomalaista.

Sama porukka tuki myös Hakkaraisen toista budjettialoitetta.

Hakkarainen halusi 2,4 miljoonaa euroa kantatie 77 kunnostamiseen Viitasaarella välillä Taimoniemi-Keitele. Hakkaraisen mukaan tie on huonossa kunnossa ja sieltä tulee raaka-aineita Keiteleen sahalle, ER-sahalle ja Äänekosken tehtaille, ja tiellä on sattunut paljon onnettomuuksia.

Hakkaraisen sukusaha ei sijaitse tämän tien varressa.

Budjettialoitteita tehdään satoja, ja niistä vain muutama toteutuu, opposition kansanedustajalla mahdollisuudet ovat vielä pienemmät.

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Eikä demaritapaan taaskaan mikään muutu :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Töitä nuorille kirjoitti:

Jostain joustoa löydyttävä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74872-perussuomalaisen-kova-laake-irtisanomissuoja-poistettava-kokonaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu