Valtion budjetti on 53 mrd. Se tarkoittaa sitä että valtio varastaa jokaiselta suomalaiselta keskimäärin 10000 euroa vuodessa. Ja koska loisiakin on paljon tuo summa voi olla joillekin moninkertainen. Lisäksi tulevat kuntien varastamat verorahat.
Itse asiassa veroja ei tartte kerätä muuta kuin poliisin, armeijan ja oikeuslaitoksen sekä palo- ja pelastuslaitoksen hommiin. Kaikki muu voidaan hoitaa yksityisenä työnä. Ja ihan varmasti paljon tehokkaammin ja tuottavammin kuin tuo kamala virkaloisarmeija poliitikoineen.
On aivan varmaa että tämä systeemi tulee kuolemaan, koska se on äärimmäisen epädemokraattinen ja epäpätevä. Se ainoastaan mahdollistaa valtavan loisarmeijan olemassaolon, ei muuta.
Paha saa palkkansa.
Itse asiassa veroja ei tartte kerätä muuta kuin poliisin, armeijan ja oikeuslaitoksen sekä palo- ja pelastuslaitoksen hommiin. Kaikki muu voidaan hoitaa yksityisenä työnä. Ja ihan varmasti paljon tehokkaammin ja tuottavammin kuin tuo kamala virkaloisarmeija poliitikoineen.
On aivan varmaa että tämä systeemi tulee kuolemaan, koska se on äärimmäisen epädemokraattinen ja epäpätevä. Se ainoastaan mahdollistaa valtavan loisarmeijan olemassaolon, ei muuta.
Paha saa palkkansa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otahan nyt ahnepaska selvää mihin kaikkeen ne "varastetut" verorahat käytetään. Mikä näitä nykyihmisiä vaivaa kokoajan valitetaan joka asiasta ja varsinkin veroista. Ennen oli todella kova verotus, niin herralla kun narrillakin, mutten kuullut valituksen sanaa mistään. Ollaan niin ahneita, mikään ei riitä mulle, mulle,mulle, mulle.....Paha on se joka kokoajan valittaa ja vaatii .....
Minkävitun takia esim. sinä et pysty elättämään itseäsi, vaan naapurit joutuvat ruokkimaan sinua paskaloinen verotuksen kautta, suksisikavittuun tai persereikään joka on sinulle sopivampi paikka.
noh, tosiasiallisesti sinä olet se poikkeava jonka yhteiskunta laittaa suljetulle.
"Otahan nyt ahnepaska selvää mihin kaikkeen ne "varastetut" verorahat käytetään."
-mamutukseen
-sosialismiin
-koneinsinööreihin
-demarinimityksiin
-uusiin demarivirkamiehiin
-Lieksaan
-nenäpäiviin
-Lähetetään Afrikkaan
-suvaitsemiseen
-YLE:n propagandaan
-maahanmuutto- ja monikulttuuriuustyöhön
-positiiviseen "erityiskohteluun"
Kiva paskasika, että edes uskalsit tunnustaa olevasi inhottava paskaloinen, hyihelvetti.
Sinuun joudutaan käyttämään verovaroin kustannettuja rauhoittavia, sekä pehmustettua, mutta niin se yhteiskunta toimii mielisairaitten kanssa.
elättämään itsesi ja rakkaimpasi oikealla työllä vai elätkö koko elämäsi naapurin rahoilla ?
tottakai pystyn, kuten pystyn omalta osaltani verovarojen kautta sinun elämisesi sekä sairautesi hoidon.
Minun mielestäni myös sinun kaltaisille mielisairaille on kustannettava kohtuulisen inhimillinen elämä, kuitenkin suljetussa ympäristössä ettet pääsisi aiheuttamaan vaaraa muille.
kaikesta näkee että sinua elätetään verorahoilla, eikö totta. Myönnä vaan, niin sinun itsesikin on parempi olla. Ja pääset paremmin suunnitelemaan elämääsi oikeille urille. Eikö totta ?
Älä varasta, hallitus vihaa kilpailua.
Meillä on liian korkeat palkat, vaikka meillä ei ole palkkatöitäkään. On muuten jätte herrlik ryhmäpotretti.
http://yle.fi/uutiset/ruotsin_ex-valtiovarainministeri_suomi_karsii_liian_korkeista_palkoista/7662958