On paljon muutakin, mitä Joulupukki teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.
On paljon muutakin, mitä Pukki teki; ja jos se kohta kohdalta...
Pukki ajo porolla!
1285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Maailma voi tarkoittaa seuraavia asioita: Maailmankaikkeus · Maa · Planeetta · Todellisuus.
Voisitko siis tarkentaa, mihin ne eivät mahtuisi?
En ole sanonut etteikö Joulupukkia olisi.
Pidä sinä vain vahva uskosi Joulupukkiin.
Joko olet kirjoittanut Joulupukille Korvatunturille?
Kyllä se Joulupukki tulee tänäkin vuonna ja tuo sinulle jouluaattona kaikki häneltä pyytämäsi lahjat.
Vahva uskosi saa vaikka Korvatunturin liikahtamaan sentin pari.
Ja jos sinulla on oikein vahva usko niin kolmekin senttiä se Korvatunturi voi liikahtaa.
Minäkin uskon Joulupukkiin mutta älä kerro sitä kellekään kun Tupu, Hupu, ja Lupu nimiseen Pikkuankkaan uskovat voivat siitä suuttua. Pikku Porsaaseen jonka nimi on Veli Huilu, Veli Viulu ja Veli Ponteva voisivat myös ottaa siitä nokkiinsa.
Pidetään me vaan usko Joulupukkiin vai mitä Pikku W?!
Toistan:
Maailma voi tarkoittaa seuraavia asioita: Maailmankaikkeus · Maa · Planeetta · Todellisuus.
Voisitko siis tarkentaa, mihin ne eivät mahtuisi?
Ymmärrän oikein hyvin sinun järkytyksesi kun yhtä äkkiä pamautetaan kuviteltu väite eteen ettei Joulupukkia muka olisi.
Mutta sinä W ymmärsit sen nyt ihan väärin.
En minä sanonut tai väittänyt etteikö Joulupukkia olisi olemassa.
Ne jotka uskovat Pikku Porsaaseen nimeltä Veli Huilu, Veli Viulu ja Veli Ponteva sekä ne jotka uskovat Pikkuankkaan nimeltä Tupu, Hupu, ja Lupu yrittävät kyllä horjuttaa uskoasi Joulupukkiin mutta älä W anna niille periksi.
Kirjotappas nytten heti jo tänään se kirje sinne Korvatunturille Joulupukille.
Moi!
Toistan vielä kerran:
Maailma voi tarkoittaa seuraavia asioita: Maailmankaikkeus · Maa · Planeetta · Todellisuus.
Voisitko siis tarkentaa, mihin ne eivät mahtuisi?
Joo kyllähän minä uskoin heti alusta lähtien että sinä kyllä ymmärtäisit etten minä tahallani yrittänyt viedä sinulta sinun uskoasi Joulupukkiin.
Sattuuhan niitä erehyksiä joopa joo.
Sinä olet reipas poika vai tyttökö lie pikku W.
Jos ymmärsin oikein niin haluat Joulupukin osoitteen.
No näistä linkeistähän sen pitäisi löytyä.
http://www.santaclausvillage.info/fi/aukioloajat/tarkemmin/
http://www.santapark.com/
Joo Moi vaan!
Toistan:
Maailma voi tarkoittaa seuraavia asioita: Maailmankaikkeus · Maa · Planeetta · Todellisuus.
Voisitko siis tarkentaa, mihin ne eivät mahtuisi?
Vastaa:
Maailma voi tarkoittaa seuraavia asioita: Maailmankaikkeus · Maa · Planeetta · Todellisuus.
Voisitko siis tarkentaa, mihin ne eivät mahtuisi?
Mutta kyllähän sinä W joulupukkiexperttinä sen itsekkin tiedät.
Poroillahan se Pukki ajelee eikä millään bussilla eikä edes onnikallakaan vaikka jotkut niin väittävätkin.
Nyt pitää lähteä töihin joten kyseleppä Tonttu Tohelolta Korvatunturilta niiden Joulupukin porojen nimiä kun en ite niitä nyt muista.
Ai niin ja että käyttääkö Joulupukki joulusaunassa vastaa?
No tottahan toki!
Moi sitten vielä kerran pikku W ja muistahan pukeutua lämpimästi kun menet ulos sillä ulkona on tosi kylmä.
Lenin-sedän otsaan:
"Leninillä on niin suuri otsa
Että siihen mahtuu koko maa ja taivaskin
Ja Lenin-setä hymyilee
Ja silmät tuikkivat ja hän nauraa niin kuin setä Ho-Tsi Minh"
https://www.youtube.com/watch?v=XjVnbVStaDA
Joulupukin esikuva oli piispa Nikolaus, ja hän teki kaikenlaista, mikä kirjoitettiin muistiin, mutta toki kaikkea ei kirjoitettu.
Eiköhän päiväkodin ovet ole jo auki ja tädit siellä jo odota sinua. Mars, mars päiväkotiin siitä!