TV1 ja uutiset/Arto Nurmi

eroon YLE:stä.

Nyt teitte Yle suuren mokan antaessanne ykkös uutistenlukijallenne lähtöpassit.
Minä ja minun perheeni siirrymme 3-TV:n uutistenkatselijaksi.
Prutaali erottaminen Artolle 31 vuoden työuran jälkee on törkeää, ala-arvoista ja tyhmää.Artolla olisi ollut enää muutaman kuukauden työskentely jäljellä.
YLE on samanlainen omaa napaansa tuijottava härski pulju kun moni muu tämän kokoomushallituksen aikana on ollut.
Mutta kohta sille tulee loppu.
YLE:n voisi fuusioida vaikka HS:lle.

40

1263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päänsä piti

      ei sitten ruvennut homoksi ennen yt päiviä.

    • lio3

      Hyvien toimittajien tilalle YlenAntoon haalitaan tietenkin mulattipentuja, hyyskiä, viherpaskoja, homohihhuleita. Sairasta touhua, kuvottavaa YlenAntoa.
      Onkohan se atte jääskeläinen tästäkin vastuussa. haista homonvihreäpasska.

      • ghjkccjk

        Huvittavaa kun yhä useampi tv-yhtiö haluaa oman kiintiöafrikkalaisen uutisankkuriksi. Näin kulttuurimarxilaisuus toimii.


      • Olipa taas ylenantoa

        Kyllä Arto Nurmi on ollut erinomaisen sympaattinen, selväsanainen ja miellyttävä uutistenlukija. Harmi, että YLE kohtelee häntä näin ala-arvoisesti pitkien työvuosien jälkeen. Ehkä tällaista tapahtuu laajemminkin siinä puljussa? Me veronmaksajathan senkin sirkuksen kustannamme. Och samma på svenska.

        Artolle kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Muista, että tämä voi olla myös (jonkun ) uuden alku. Toivottavasti saat mukavia työtarjouksia, sillä Sinussa on ainesta, eikä ikä tosiaankaan ole este. Hatunnosto Artolle rohkeasta ulostulosta ja haisevat terveiset YLEn kökölle työnkohdolle, jolta pelisilmä tuntuu puuttuvan täysin tai sitten se sijaitsee...no jääköön mainitsematta.


      • Oy Vey!
        ghjkccjk kirjoitti:

        Huvittavaa kun yhä useampi tv-yhtiö haluaa oman kiintiöafrikkalaisen uutisankkuriksi. Näin kulttuurimarxilaisuus toimii.

        Juutalaiset siellä vaan kontrolloi mediaa.


      • Johan Von Jovain
        ghjkccjk kirjoitti:

        Huvittavaa kun yhä useampi tv-yhtiö haluaa oman kiintiöafrikkalaisen uutisankkuriksi. Näin kulttuurimarxilaisuus toimii.

        Matkivat Yhdysvaltoja kiintiötummiensa kanssa. Nuo potkut kertovat Ylen arvojen olevan osin vinksahtaneita.

        Monivärisyys on noussut heille päähän, se on heidän tärkein propagandateemansa.


      • Anonyymi00040
        ghjkccjk kirjoitti:

        Huvittavaa kun yhä useampi tv-yhtiö haluaa oman kiintiöafrikkalaisen uutisankkuriksi. Näin kulttuurimarxilaisuus toimii.

        sairasta sellainen


    • Kiintiövenäläisiähän

      siellä uutisissa on niin, että päät kolisee.

    • Törkeää

      Törkeät potkut sai. Melkoinen kiitospäivä kauan Yleä palvelleelle. Moku-Yle on harmaa propagandayhtiö.

    • hyvävaan

      Johan se on aikakin saada uutta verta televisioon, kyllä 31 vuotta pitäisi yhdelle tyypille riittää.

    • homo olla pitää

      Pakkoverolla meidän täytyy kiltisti hyväksyä vaan kaikki se homopaska, mitä Yle lähettää. Oliskohan ihmisoikeuksien toteutumisen tarkistamisen paikka. Voiko tehdä kansalaisaloitteen pakkoveron poistamiseksi. Kannatus olisi taatusti suurempi kuin marginaalinen homoliittojen kannatus.

      • vihervasurihomo

        KANSALAISALOITE Ylen pakkoveron poistoon.


    • no itku

      On se kumma että näistä putkuista märistää, sai sentään olla eläkeikään hyväpalkkaisessa työssä ja toiset on vain pätkä tai orjatöissa, kyllä olette tyhmää porukkaa, kun tätä itkette.

    • heikot naispäälliköt
      • sama juttu

        kaikissa naisjohtoisissa paikoissa, iso hovi jakamaan vastuuta.


    • kivinen 25.000€/kk

      YLE on suomenhurrien suojatyöpaikka.

      • Ruotsalainen sisään:

        Kohta on joku ruotsalainen Arton paikalla


      • Svekot aina ensin ?
        Ruotsalainen sisään: kirjoitti:

        Kohta on joku ruotsalainen Arton paikalla

        No joo, kyllähän tassä yhtenä aamuna, kun avasin TV 1 aamutelevision, niin - siellä joku hattarapääsveko luki uutisia ruotsiksi. En ollut uskoa korviani, mutta totta, mikä totta. Ei ole minun juttu, joten kanava vaihtui todella nopeasti.


    • Viina maistui?

      Miksi Arto Nurmi sai kenkää? Näin hänet kerran Kalliossa kapakassa, ei kai vain ole alkoholiongelma..?

      • MacCuri

        Kuulin joskus, että eräs Arvi olisi ollut pubissa niinikään....


      • uusi vuosi
        MacCuri kirjoitti:

        Kuulin joskus, että eräs Arvi olisi ollut pubissa niinikään....

        Minäkin näin Arvin kerran viinakaupassa, mutta siitä on 30-v. niin että juttu on vanhentunut


    • nokkimisjärj

      Ukko valittaa potkujaan, vaikka hommia tarjottiin eläkeikään saakka (noin 40 viikoksi) radion puolelta. Hänenä olisin vaihtanut mielelläni, mutta yleläisten arvojärjestyksessä teeveetoimittajat ovat vissiin radiotoimittajia arvokkaampia.

      • Turha kitistä

        Ihme itkupilli. Kymmeniä vuosia ollut suojatyöpaikassa eikä kelvannut työ radion puolella, kenkää tuollaiselle. YLEssä muuten on töissä kolme tuhatta, aivan tolkuton määrä näin pienessä maassa. Ei Suomi tarvitse noin massiivista julkista mediayhtiötä, ainakin puolet pois. Niin ja ylevero pois, valtion budjetista saavat mitä saavat.


      • Fififkfkfkf
        Turha kitistä kirjoitti:

        Ihme itkupilli. Kymmeniä vuosia ollut suojatyöpaikassa eikä kelvannut työ radion puolella, kenkää tuollaiselle. YLEssä muuten on töissä kolme tuhatta, aivan tolkuton määrä näin pienessä maassa. Ei Suomi tarvitse noin massiivista julkista mediayhtiötä, ainakin puolet pois. Niin ja ylevero pois, valtion budjetista saavat mitä saavat.

        Totuus on se, että jos on 30 vuotta saanut työskennellä tuossa uutisten parissa, niin ei ole sivistynyttä johtamista potkaista juuri ennen eläkkeelle lähtöä ulos tehtävästä, jos hommaa hoitaa kuten ennenkin eikä tuota hankaluuksia työympäristöön.

        Jotkut ovat täällä toista mieltä, mutta olette väärässä ja olette joidenkin rikkaiden vanhempien perinnöillä ja paapomisella pilalle passattuja tai jotenkin muuten vähän omituisia.


    • parivuotta lisää

      Ei onneksi eläkeiän nosto vaikuttanut vielä.

      • Turha kitistä

        Tuo hyväkäs pääsee nuorena eläkkeelle. On velaton asunto, kesämökki, uudet autot, eläkesäästöjä, saa vielä hyvää eläkettä. Olisiko pitänyt potkut antaa kolmekymppiselle pienten lasten äidille tai isälle jolla asunto ja muut lainat painaa päälle?!

        Kun potkuja annetaan pitää aloittaa vanhoista ukoista ja akoista sillä he vain odottavat eläkeikää, työmotivaatio on olematon.


    • jhjt

      En ois uskonu niin vanhaksi Artoa. Se on aina jollain tavalla kiva kun saa tietää ettei joku ollutkaan lainkaan niin vanha tai nuori kuin on jo vuosia kuvitellut. Se kun sillaan risti käsivartensa uutisia lukiessaan niin näytti vähän siltä ku silloin yläruumis ja pää pullistunu, sillaan puffffff.
      Jämäkkä ja asiallinen perushenkilö kuitenkin. Ei tylsää eikä myöskään mitään järkyttävän viihdyttävää sen esiintyminen.

    • AA Veeti

      Riippuu tietenkin, mitä työsopimuksessa lukee. Yle olisi voinut olla hankalampikin. Nurmi varmaan saa hoidettua asiansa kuntoon.

      • idgdgdgggg

        Eiköhän tuo saa hyvän eläkkeen, ehkä noin 3500-4000 euroa kuukaudessa, pitäis sillä pärjätä.


      • Turha kitistä
        idgdgdgggg kirjoitti:

        Eiköhän tuo saa hyvän eläkkeen, ehkä noin 3500-4000 euroa kuukaudessa, pitäis sillä pärjätä.

        Nurmi ollut vuosikymmeniä suojatyöpaikassa hyvällä palkalla. Sinä aikana ehtinyt hommata velattoman asunnon ja kunnon säästöt eläkepäiviä varten. Lisäksi eläke tulee olemaan hyvä joten uskomatonta röyhkeyttä valittaa. Hänelle tarjottiin töitä radion puolella mutta ei herralle työ kelvannut. Kenkää tuollaiselle!


      • Kovaa työtä......
        idgdgdgggg kirjoitti:

        Eiköhän tuo saa hyvän eläkkeen, ehkä noin 3500-4000 euroa kuukaudessa, pitäis sillä pärjätä.

        Tuollainen eläke edellyttää noin 6000 - 6500 euron kuukausituloja. Epäilen, että uutisankkurit eivät hanki aivan noin paljon, vaikka vuorotyötä tekevätkin ja paljon viikonloppuja.


    • katsoja1

      Atte Jääskeläinen saisi miettiä uudelleen Arto Nurmen erottamisasian. Olisi antanut kokeneen uutistenlukijan työskennellä ne muutamat kuukaudet mitkä hänellä olisi vielä ollut ennen eläkkeellejääntiä.. Tuo erottamispäätös on tehty kyllä ihan hätiköidysti. Ei voi kuin ihmetellä.

    • Joskus selviää.

      Mukavaa olisi ollut lähteä lukien viimeiset uutiset ja hieno lopetus.
      Sitä nyt ei jostain syystä saanut.
      Joku syy tähän täytyi olla.

    • ojvchme

      Arto Nurmi on ollut suosikkiankkurini Ylellä. Kyllä tulee ikävä häntä.

    • YLE:n naiset, ihanaiset

      Arto on ikäistään nuoremman näköinen kaveri, arvelin noin viisikymppiseksi. Mutta asiaan: YLE on kokoomusvetoinen ja porvarienemmistöinen. Nyt siellä rulettavt markkinoiden lait, vaikka se verovaroilla toimiikin. Artsi on saanut viime vuosina hieman kiloja, eikä näytä kuntosalineuvokselta. Sellaisia sairaalloisesti tavoiteltavan terveen elämän mallinukkeja YLE:kin todennäköisesti kuitenkin haluaa, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Ei muuta kuin kiitokset Artolle kuluneista uutisvuosista ja miellyttävää jatkoa. YLE:lle tässä samalla sellainen tiedote, että siinä vaiheessa kun Tilus lähtee kuuluttamosta, lähtee tämä jätkä YLE:n katsomosta. Marjon ja Marjukan siirto deskin sivuun on jo sen luokan siirto, että liikutaan sietokynnyksen rajalla.

    • Siirtonurmi

      Prutaali?
      Tarkoitat ilmeisesti brutaali?

    • mitä vielä

      Saiko Marjo Reinkin lähdöt

    • eroaylesta

      www.eroaylesta.fi

    • Siniristilippumme

      Eikö Nurmi suostunut heiluttamaan sateenkaarilippua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe