Aloin tässä isäinpäivän ehtoossa lukemaan kirjaa, jonka olin jo kerran aloittanut, mutta en sitten ehtinytkään kiireiltäni lukea. Kirja on pappismunkki Kristoduloksen kirjoittama "Pyhän Vuoren vanhus Paisios", suomentanut sisar Kristoduli.
Lainaan tähän kirjasta kohdan, jonka satutti etenkin luettuani viime aikoina erilaisia tulkintoja uskonnostamme ja uskonasioista niin täällä kuin muuallakin ortodoksisilla keskustekanavilla.
-----
Käytyään viitankantajamunkkina katsomassa iäkkäitä munkkivanhuksia ja saamassa heiltä hengellisiä neuvoja, hän epäilemättä ja vilpittömästi otti vastaan kaiken, mitä hän kuuli.
"Sydämen yksinkertaisuudessa hän luotti heihin eikä koskaan seulonut heidän ohjeitaan oman järkensä seulan läpi, vaan noudatti uskollisesti heidän neuvojaan luopuen kaikista omista järkeilyistään ja muusta saivartelusta. Hän tiesi näet hyvin, että hengellisissä asioissa järkeileminen on tuulen tavoittelua eikä johda mihinkään."(s.12)
-----
Voi kunpa pystyisin samaan !
Lainaan tähän kirjasta kohdan, jonka satutti etenkin luettuani viime aikoina erilaisia tulkintoja uskonnostamme ja uskonasioista niin täällä kuin muuallakin ortodoksisilla keskustekanavilla.
-----
Käytyään viitankantajamunkkina katsomassa iäkkäitä munkkivanhuksia ja saamassa heiltä hengellisiä neuvoja, hän epäilemättä ja vilpittömästi otti vastaan kaiken, mitä hän kuuli.
"Sydämen yksinkertaisuudessa hän luotti heihin eikä koskaan seulonut heidän ohjeitaan oman järkensä seulan läpi, vaan noudatti uskollisesti heidän neuvojaan luopuen kaikista omista järkeilyistään ja muusta saivartelusta. Hän tiesi näet hyvin, että hengellisissä asioissa järkeileminen on tuulen tavoittelua eikä johda mihinkään."(s.12)
-----
Voi kunpa pystyisin samaan !
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minäkin luin tuon hiljattain ja kirja on minusta todella antoisa!
Toivottavasti nämä nykyajan "vanhukset" - tämän keskustelukanavan nuoremmat ja viisaat sanan selittäjät, joilla mitä ilmeisimmin on teologista osaamista ja tietoa takanaan, eivät loukkaantuneet sanoistani. Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni.
Kiitos teille Johannes, itu, Teemu, Publikaani ja muutamat muut sanan selittäjät, joilta on tullut hyviä, rauhoittavia ja perinteemme mukaisia vastauksia.
Sitä vastoin liian usein törmäämme myös näihin mutu-selittäjiin, joilla päällimmäisenä pontimena selittelylle on jokin toinen idealismi, kellä nationalismi, kellä feminismi, kellä sukupuolinen tasa-arvo tai uskonnon monipuolisuus, mikä milloinkin. Näillä selittelijöillä en tarkoita esim. Pavelia, joka on piristävä lisä tällä kanavalla ja toivon hänen jatkavan samalla omalla linjallaan, joka on hänelle se oikea.
Usein taustalla saattaa olla jopa toinen uskonto, johon selittelijä kuuluu, josta hän on "vähän aikaa sitten" irtaantunut tms. ja kuinka ollakaan, hänestä on tullut samaa tietä ortodoksisuuden "besserwisser".
Aika vaikeaa - eikä kai tarpeellistakaan - on tämän kanavan ortodoksisena pitäminen, mutta toivottavasti osaamme paremmin erottaa "oikean" ja "väärän" tällaisesta uudessa mediassa. Se ei muuten ole helppoa, sillä eksyttäjiä on joka paikassa.
Monesti uskonasioissa tartutaan kirjaimeen, asian sijasta. Onko kalenteri Raamattua tärkeämpi uskonopillinen kirja, onko uskonnon nimi h:lla vai ilman, tai vielä joku saman moinen.
Jokaiseen kohtaan joku viisastelija löytää kohta Raamatun kohdan, johon vedoten asiasta tulee "totisinta totta". Traditiota asiasta tulee heti kun sitä on tapahtunut enemmän kuin kaksi kertaa, tai asiasta tulee tosi, kun siihen on harhaisesti uskottu 500 vuotta.
Siksi ortodoksisessa uskossa on se hyvä puoli, että tällaiset asiat ovat meillä pysyviä. Tosin aina löytyy niitä (ortodoksejakin), jotka jänkkäävät ja jänkkäävät, mutta oikea usko pysyy ja pysyy. Ja aina viime kädessä asian voi tarkistaa kysymällä uskon asiantuntijoilta - papeilta ja piispoilta tulkintaa Raamatusta, kanoneista ja muista kirkon Tradition mukaisista lähteistä ja he Pyhän Hengen vaikutuksella antavat meille vastauksen. Sitä tulkintaa ei tarvitse tehdä itse, omista lähtökohdistaan tai omien mielihalujensa, -piteittensä vankina - ei tarvitse, eikä saa.
Siksi ortodoksinen uskonto on hyvä uskonto, minulle ja muillekin.
Kiitos, mutta omasta puolestani haluan sanoa, että en edes lainausmerkeissä rohkene lukea nimeäni minkäänlaisten gerontien yhteydessä. Ja tässä yhteydessä en oikein edes halua.
Parempi on luottaa vanhimpiin isiin ja äiteihin, viime kädessä Pyhään Henkeen, käytännössä Kirkon laajaan Traditioon, jota vastaan ei toivottavasti tule taisteltua täällääkään.
Mutta koska keskustelun otsikkona on lähihistoriasta tunnettu henkilö, en voi olla muistuttamatta viime vuosisadan marttyyreista, jotka eivät pelänneet kärsimyksiä ja kuolemaa edes "jumalanmurhaajien" puolustamiseksi kun maailma antoi epäoikeudenmukaisuuden raivota. Tarkoitan siis äiti Maria Skobtsovaa ja kanssakilvoittelijoita. Ollapa itsellä edes ripaus heidän rohkeudestaan!
Teemu, Teemu, alä huolehdi turhasta !
Ei sinusta staretsia tehdä - ainakaan vielä, mutta ole iloinen kyvystäsi osata kirjoittaa selkeästi ja informatiivisesti meille "tyhmemmille" (ihan näin rakkaudella sanottuna).
Maria Skobtsovasta (Мария Скобцова) löydämme tietoa mm.
http://www.kuraev.ru/forum/view.php?subj=27631§ion=10
http://portal-credo.ru/site/print.php?act=authority&id=193
http://www.mere-marie.com/214.htm
Kiitokset linkeistä!
Itse kun en ehdi ja hallitse kaiken lähdemateriaalin etsimistä.
Jännää on muuten tuo lainausmerkkien merkityssisällön olemus. Onkohan sitä kukaan kielitieteilijä tutkinut? ;)
Suomeksikin löytyy jotain internetistä:
isä Jarmo Hakkaraisen artikkeli: "Köyhyys ortodoksisen kirkon perinteessä"
(katso kokonaisuudessaan osoitteessa:
http://www.edu.joensuu.fi/ortoweb/jahak/koyhyys.htm)
Artikkelissa sanotaan mm.
..."Äiti Maria Skobtsova (1891-1944) teki pitkän päivätyön köyhien ja unohdettujen hyväksi. Miehensä kuoleman jälkeen hän vihkiytyi nunnaksi, mutta luostariin vetäytymisen sijaan hän omistautui venäläispakolaisten auttamiseen Ranskassa. Hän perusti Pariisiin kaksi köyhäintaloa. Natsimiehityksen aikana hän lähetti ruoka-apua vangeille ja auttoi juutalaisia pois maasta. Hänet ilmiannettiin ja pidätettiin. Äiti Maria kuoli Rovensbrückin keskitysleirillä vuonna 1944.
Äiti Maria huolehti köyhistä. Hän asettui köyhän asemaan ja tuli itse köyhäksi. Kaikessa tässä hän oli esimerkkinä eräistä ortodoksisen luostariperinteen keskeisistä arvoista. Äiti Maria opetti: "Viimeisellä tuomiolla meiltä ei kysytä, onnistuimmeko askeettisissa harjoituksissa, vaan ruokimmeko nälkäiset, vaatetimmeko alastomat, kävimmekö katsomassa sairaita ja vangittuja. Tätä meiltä kysytään. Jokaisesta köyhästä, nälkäisestä ja vangitusta Vapahtaja sanoo: Minä olin nälkäinen ja janoinen. Minä oli sairas ja vankilassa".
Tai perusteellisempi selvitys venäjänkarjalaisessa kulttuurilehti Careliassa, tekijänä Larisa Agejeva (suomeksi):
http://carelia.onego.ru/2001-3/10.html
"Viimeisellä tuomiolla meiltä ei kysytä, onnistuimmeko askeettisissa harjoituksissa, vaan ruokimmeko nälkäiset, vaatetimmeko alastomat, kävimmekö katsomassa sairaita ja vangittuja."
Tässä jotain, joka meiltä kaikilta välillä unohtuu. Joskus olen pohtinut sitä, kuinka vaarallista on hengellisesti tehdä kaikki liian tarkasti. Esim. Jos aina lukee tarkkaan kaikki aamu tai ilta rukoukset, tai ehtoolliselle valmistavat. Piilee asiassa se vaara, että rukouksen sijaan tärkeäksi tuleekin säännön tarkka noudattaminen.
Tästä seurauksena voi olla ylpeys omasta suoriutumisesta ja jonkinlainen suorituskeskeinen hartaus. "Minä olen kelvollinen, luen kaikki rukoukset ja nyt voin osallistua ehtoolliseen."
Eräänlaista kristillistä farisealaisuutta.
Eli pitäisi aina muistaa se, että askeettinen elämä on metodi, jolla taivutamme tahtomme Jumalan tahdon noudattamiseen. Metodi itse ei ole päämäärä.
No tämän kun oppisi joskus käytännössä, niin olisi jo aika pitkällä. Mutta eipä sitä tällainen tavallinen tallaaja. Aika fariseukseksi sitä sortuu...välillä.
Hei!
Äiti Mariasta on upea kirja tekijä on Sergei Hackel:"Kallisarvoinen helmi". Siinä ei turhia hymistellä vaan asiat kerrotaan realistisesti. Suosittelen lämpimästi.
Kaivoinpa minäkin kirjan hyllystä ja siteeraan tähän Paisiosta:
”Meidän on syytä aina olla varuillamme ja jatkuvasti epäillä, ovatko asiat todella niin, kuin ajattelemme. Kun näet jatkuvasti askartelemme erilaisten ajatusten parissa ja uskomme niihin, paholainen saa aikaan, että muutumme pahoiksi ja ilkeiksi, vaikka luonnostamme olisimmekin hyviä.
Ennen isät eivät ollenkaan luottaneet omaan ajatteluunsa. Kaikkein pienimmissäkin asioissa, joihin heiltä pyydettiin vastausta, he ensin rukoilivat, paastosivatkin – ’pakottaakseen’ jollakin tapaa armoa ilmoittamaan heille, mikä on Jumalan tahto asiassa.
Meidän aikanamme sen sijaan silloinkin, kun joku kysyy neuvoa suuriin ja tärkeisiin asioihin, keskeytämme hänet, ennekuin hän on kunnolla ehtinyt esittää kysymyksensä, ja kiiruhdamme antamaan vastauksen. Tämä osoittaa, että emme pyydä asiaan Jumalan armon valaistusta emmekä käytä edes Jumalan meille antamaa järkeä. Mitä vain mieleemme juolahtaa, siihen luotamme heti – ja seuraukset ovat usein tuhoisat.”
Vanhus Paisios – ’Nurjat ajatukset erottavat Jumalasta’ (ss. 25-26)
Axios!
Suurenmoisia sanoja!
Minusta niin viisaita, että niistä voisi ottaa ohjenuoran kaikkeen täällä kirjoitettavaan ja puhuttavaan.
Moderaattorin kiitokset sinulle Paisios fan!
t. Johannes, Isien vähäinen oppipoika
Hieman hämmentyneenä luin noita uusia juonteita noissa uusissa keskustelusaroissa Moskovan patriarkaatin teoista, liberaaleista puoliluterilaisista ja naisista alttarissa ja yritin löytää keskustelusta jotain posittivista - vaikeaa se oli ja ymmärtämisen vajavuuteni oli suuri.
Siksi kai lievästi hätääntyneenä siteeraan tähän meille kaikille jälleen vanhus Paisiosta:
"Meidän ei pidä olla jyrkkiä ja ehdottomia toisia kohtaan vaan suhtautua kuhunkin hänen tilansa ja tilanteensa mukaan. Silloin Jumalakaan ei ole jyrkkä meitä itseämme kohtaan."
Ja bonuksena vielä yksi sitaatti:
"Jumala sietää meitä kaikkia. Niinpä meidän tulee sietää toisiamme."