Eikö olisi ihan reilua, että nämä "vainoajat" (anteeksi vain hieman raju sanamuoto)kertoisivat myös oman "vakaumuksensa", koska ainakin aktiivisimmalla propagandistilla sellainen tuntuu olevan.
Oltaisiin ikään kuin samalla viivalla.
Nyt on aika epäreilua, että täällä anonyymisti solvataan hyvinkin rankasti lestaadiolaisia, mutta lestaadiolaisilla ei ole mitään mahdollisuustta( halutessaan, tuskin tosin edes haluavat) kunnolla puolustautua ja arvioida taas vuorostaan Vanhoillislestaadiolaisia
arvostelevien/solvaavien ihmisten uskonnollista ryhmittymää.
SIIS: "SOLVAAJAT/kritisoijat: Mikäli kuulutte uskonnoliseen ryhmittymään yms kertokaa vakaumuksenne/ryhmänne.
SITEN OLISI PELI HIEMAN REILUMPAA. SE MAHDOLLISTAISI(TOIVOTTAVASTI REHDIN JA toivon mukaan ennen kaikkea YSTÄVÄLLISHENKISEN) VÄITTELYN/VUOROPUHELUN.
Toivottavasti keskustelu säilyy rakentavana ja ystävällisenä.
Lestaadiolaiset tuskin kaipaavat solvaamista/pilkkaa. Luulen, että he saavat sitä uskonsa vuoksi kuunnella muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Oltaisiin ikään kuin samalla viivalla.
Nyt on aika epäreilua, että täällä anonyymisti solvataan hyvinkin rankasti lestaadiolaisia, mutta lestaadiolaisilla ei ole mitään mahdollisuustta( halutessaan, tuskin tosin edes haluavat) kunnolla puolustautua ja arvioida taas vuorostaan Vanhoillislestaadiolaisia
arvostelevien/solvaavien ihmisten uskonnollista ryhmittymää.
SIIS: "SOLVAAJAT/kritisoijat: Mikäli kuulutte uskonnoliseen ryhmittymään yms kertokaa vakaumuksenne/ryhmänne.
SITEN OLISI PELI HIEMAN REILUMPAA. SE MAHDOLLISTAISI(TOIVOTTAVASTI REHDIN JA toivon mukaan ennen kaikkea YSTÄVÄLLISHENKISEN) VÄITTELYN/VUOROPUHELUN.
Toivottavasti keskustelu säilyy rakentavana ja ystävällisenä.
Lestaadiolaiset tuskin kaipaavat solvaamista/pilkkaa. Luulen, että he saavat sitä uskonsa vuoksi kuunnella muutenkin jo ihan tarpeeksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
!!!
Kristukseen uskovalla ei ole mitään tarvetta puolustautua. Hän uskoo sellaisena kun hän on.
Hän on Isän lapsi, rakas Isälle ja täysin turvassa. Hän sekä tietää sanasta, että tuntee sydämessään Isän rakkauden lastaan kohtaan.
Hänellä on rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.
Hän uskoo itsensä autuaaksi armosta yksin Kristuksen tähden. Siitä erottaa oikean uskonvanhurskauden ja omanvanhurskauden, joka luottaa sokeana omiin tekoihinsa.
Kristuksen ansioon uskova on turvassa kaikkialla.
--------------------
Omavanhurskas on kuin pakojänis oman puseronsa alla, hän on sitä kaikkialla.
Hän on porsasjahdissa, tarkkaillen omia tekemisiään. Hän elää alati häpeässä ja pelossa, syyllisyydessä, epävarmuudessa, kuolemanpelossa ja epäilyksissä. Hän on rauhaton ja tapainsa jäykkä orja jne jne.
Hän vertailee itseään koko ajan toisiin, löytääkseen itsestään joitakin erityisiä aineksia Jumalan hyväksyntään ja lapseuteen, sellaisia joita ei muissa ole. Hän ei tunne Jumalan jakamatonta rakkautta ja laupeutta itseään kohtaan.
Armovanhurskaus, eli uskonvanhurskaus, joka on lahja täysin ansiottomalle kokosyntiselle, on hänelle täysin tuntematon. Herra armahda heitä!
AMEN!
Ihminen voi elää uskonelämäänsä kahdella erilaisella tavalla:
1) Hän voi olla ihmisten ja ihmisoppien orja, joka pelkää lähes jokaista askeltaan. Hän pelkää omia ajatuksiaan ja omia tekojaan, koska hänet on opetettu pelkäämään. Hänet on peloteltu pienestä pitäen. Hän kulkee arkana päivästä toiseen ja etsii hädän hetkellä turvaa ensisijaisesti toisista ihmisistä.
Hän ei juurikaan tunne sanaa "vapaus".
2) Hän voi olla iloinen ja vapaa Kristuksen sotilas. Hänen turvansa on ikiaikojen Jumala ja Hänen sanansa. Hän on asettanut elämänsä ja turvansa vahvalle Kristus-kalliolle, joka pohja kestää. Hänen ei tarvitse elää jatkuvassa pelossa. Hän tietää, että tuli mitä tuli, niin mitään ei tule ilman Isän tietoisuutta. Hän lepää jo maallista matkaa tehdessään Isän käsivarsilla. Hänen ei tarvitse olla ihmisten orja vaan hän voi elää ja kokea todeksi:
Gal. 5:1
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."
Oletko sinä tämän viestin lukija 1 vai 2 -ryhmän uskovainen?
"SIIS: "SOLVAAJAT/kritisoijat: Mikäli kuulutte uskonnoliseen ryhmittymään yms kertokaa vakaumuksenne/ryhmänne."
muillakaan palstoilla tivata ja udella palstalle kirjoittavien nimimerkkien taustoja. Miksi sinä utelet?
Tämän palstan teema on Vanhoillislestadiolaisuus ja jokainen halukas voi taustoihin katsomatta kirjoitella tänne omia näkemyksiään palstan teemasta. Ei täällä tarvita mitään salapoliisitoimintaa.
Ja olen jossain määrin tehnytkin niin mutta koska MINUN VAKAUMUKSENI ei ole täysin vanhoillislestadiolaisten kanssa samassa linjassa niin se EI KUULU PALSTAN AIHEPIIRIIN.
Olen anonut omaa palstaa jolle toivottaisin kaikki tervetulleiksi asialliseen keskusteluun ACIM:sta. Toistaiseksi tuloksetta.
ja tekee kipeää, olen its ulkopuolelta tullut vl.
Mutta kyllä näistä asioista joskus puhutaan tämän ryhmän sisällä.
Mutta emme me tiedä mitä sille vois tehdä, emme me halua oikeuteen vetää näitä ihmisiä sanoista, koska uskomme että sillä ei ole hyvää vaikustusta.
Vaan toivomme, että heillä itsellä silmät aukeaisivat joskus.
"Mutta emme me tiedä mitä sille vois tehdä, emme me halua oikeuteen vetää näitä ihmisiä sanoista, koska uskomme että sillä ei ole hyvää vaikustusta."
tehdä poliisille tutkintapyynnön tämän palstan kirjoituksista. Kerro sitten täällä, mitä poliisisedät sanoivat.
Joohan?
Olen kirjoitellut jonkin verran tällä palstalla; en vl:iä vastaan vaan Raamatun sanan puolesta. Ja jos ne kaksi asiaa eivät käy yksiin, niin pitäisikö olla hiljaa?
Nojaa, vainoamista esiintyy puolin ja toisin, ainakin kokemukseni mukaan. Joillakin suomalaisilla paikkakunnilla pitää aina sietää sitä pikkulasten pelottelua tulimerellä sun muulla hirmuisella, sitten lapset tulee itkien sisään kertomaan, että naapurin lapset sanoivat, että äiti ja isä olivat kertoneet, että naapurin lapset eivät pääse taivaaseen vaan palavat helvetin tulessa jossa ötömönkiäiset riivaavat 24/7. En muista ainakaan itse tavanneeni raamatussa sitä kohtaa, missä mainitaan, että "ne, jotka eivät kuulu Lars Leevin perustamaan uskonlahkoon, palavat helvetin tulessa ja pulikoivat liekkimeressä, ei auta asbestiuikkaritkaan".
Laestadius itsehän oli ihan asiaäijä, tarkoitus ilm oli hillitä lappalaisten irstailua ja ryyppäämistä. En usko, että 1800-luvun lopulla karesuvannossa ainakaan kovin laajalti oli televisiolähetyksiä kiellettäväksi jne.
Oma vakaumukseni on, että ei tässä kovinkaan puhtoisesti elä kukaan, ei edes lestadiolaiset. Ainakin kotipitäjässäni "Ei teeveetä kotona" -kohta hylättiin kollektiivisesti monitoimitalon kahviossa, kun Baywatch tuli telkkarista, siellä istuttiin ja mopot ulkona parkissa. On turha uhkailla tulimerellä porukkaa, joka nyt ei vain kuulu lahkoon, josta ei oltu kuultukaan kun alan peruskirja (Raamattu) kirjoitettiin.
Ymmärrän hyvin sen, että kun pelotellaan syntymästä asti tulella ja tulikivellä sun muulla hirveydellä, voi tällä pelolla hallita vahvaluonteistakin porukkaa.
Onko nyt ymmärrettävä niin, että ennen lestadiolaisuuden syntymää eläneet eivät sitten päässeetkään taivaaseen kun ei ollut mahdollisuutta kuulua porukkaan? Vähänlaisesti on porukkaa menossa vielä toistaiseksi?
anteeksi vain, mutta on aika naurettavaa jos provosoituu jostain pikkulasten "tulimerellä uhkailusta" sori vaan, mutta ei oikein vakuuta.
Tarkoitin tietysti, että omat lapset tulevat itkien kotiin kun naapurin lestadiolaislapset ovat tuumanneet, että "äiti ja isä sanoivat, että joudutte tulimereen"
Koominen ajatuskin, että aikuinen ottaisi vakavasti moisen tulimeren.
En mielestäni vainoa vanhoillislestadiolaisia. Olen vain täysin eri mieltä "vain me"-harhaopista. Olen Jeesukseen uskova ihminen.
Ylemmässä viestissäni tunnustauduin "vainoajaksi" mutten vainoajaksi ja avaajalle vielä kiitos noista lainausmerkeistä.