Luottamus ja kontrolli
Hiljattain eläköitynyt suurlähettiläs Alpo Rusi kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Etupiirin ote - Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 tapaamisestaan Viron silloisen presidentin Lennart Meren kanssa talvella 2002 Tallinnassa. Meri oli vienyt Rusin pääkaupungin ulkopuolella sijaitsevaan rannikkolinnakkeeseen näyttäen maahan rakennettua betonisiiloa, jossa oli ollut sijoitettuna vuoteen 1982 asti Neuvostoliiton ydinkärjellä varustettu lyhyen kantaman ohjus Suomea kohti suunnattuna. Rusin tarkistettua asian puolustusministeriöstä oli kielletty, että kyseinen ohjussiilo olisi ollut suomalaisten tiedossa.
Piti vastaus paikkansa tai ei, ydinkärjen olemassaolo tiivistää jotakin siitä suhteesta, mikä Suomen ja Neuvostoliiton välillä YYA-aikana vallitsi. Vaikka tilanne ohjussiilon osalta oli muuttunut samana vuonna kun presidentti Suomessa vaihtui, voi Neuvostoliiton katsoa koko kylmän sodan ajan yrittäneen estää Suomen liukumista pois omasta sotilaspoliittisesta etupiiristään. Näin erilaisia tulkintamahdollisuuksia sisältävän YYA-sopimuksen lisäksi Suomen asema oli varmistettu viime kädessä voimakeinoin. Jo Leninin kerrotaan lausuneen "luottamus hyvä, kontrolli parempi." Tätä ohjetta näyttää Neuvostoliitto toteuttaneen myös Suomen kohdalla.
Antaako ajattelemisen aihetta? (Lainattu Suomensotilas.fi)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samoin olisi meidä hyvä oppia ajattelemaan. Ei ole Natoa parempaa palovakuutusta nyt markkinoilla tarjolla. Luotetaan kaikin mokomin naapuriin, mutta...