Kirkkoherrat perinteisen avioliiton takana

Joukko eteläpohjalaisia kirkkoherroja: Avioliitto on miehen ja naisen välinen
03.12.2014 15:48 Päivitetty 15:54 | Seurakuntalaisen toimitus | Matti Korhonen

Joukko Etelä-Pohjanmaan seurakuntien kirkkoherroja muistuttaa tänään Ilkka-lehdessä, että kirkon virallisen näkemyksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen ja että se perustuu ”Jumalan pyhään ilmoitukseen, Raamattuun”.

Kirkkoherrojen mukaan avioliiton pyhyys nousee Jumalan asetuksesta. He viittaavat Matteuksen evankeliumin 19. lukuun, jossa Jeesus lainaa luomiskertomusta. Kannanotto on julkaistu Ilkka-lehden verkkosivuilla Mielipide-osastolla.

Kirkkoherrat tahtovat "muistuttaa, että Jumalan pyhään ilmoitukseen, Raamattuun, pohjautuva kristillinen miehen ja naisen välinen avioliittonäkemys on kirkkomme virallinen kanta, jossa tahdomme pysyä."

Kannanotossa myös viitataan Lapuan piispa Simo Peuraan ja kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitaloon, jotka toivat esillä kirkon kannan viikonloppuna. "Arkkipiispa Kari Mäkisen myönteiset lausunnot tasavertaisen avioliiton puolesta ovat puolestaan aiheuttaneet hämmennystä, mikä on osaltaan vaikuttanut yli 10 000 seurakuntalaisen eroamiseen kirkosta", kirkkoherrat huomauttavat.

Allekirjoittaneet ovat eteläpohjalaisista seurakunnista Lappajärven kirkkoherra Ari Auranen, Soinin kirkkoherra Esko Kallio, Vimpelin kirkkoherra Ilkka Lehto, Lapuan kirkkoherra Matti Salomäki, Alajärven kirkkoherra Hannu Kujala, Jalasjärven kirkkoherra Anssi Massinen ja Evijärven kirkkoherra Aki Paavola. Lisäksi allekirjoittaneiden joukossa on Hannu Haukkala, joka on pirkanmaalaisen Virtojen seurakunnan kirkkoherra.

Ei kaikki seurakunnat jaa Kari Mäkisen ajatuksia, ja luulen että maakunta seurakunnat eripuolilla Suomea ovat samoilla linjoilla eteläpohjalaisten seurakuntien kanssa.

10

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mäkinen jyrää kyl

      Kyllä Mäkinen kohta iskee nyrkkinsä pöytään tai sitten maksaa nuo hiljaiseksi

    • _y_Y_y_

      Jos et oo aito homo; niin et tue homoja!

    • kuten on nähty

      Pohjanmaa onkin ainoa alue, missä Raamattua kunnioitetaan ja HUOMATKAA: Kaikki nuo E.pohjanmaan papit ovat MIEHIÄ ! .Etelän lesbopapit ja piispat johtavat laumaansa harhaan.

      • faktat esiin

        minäkin olen etelä-pohjanmaalta, siellä pelätään vielä jumalaa eikä haluta siunata syntiä ja irstautta niin kuin etelän porttoseurakunnissa


    • evl.kirkkolainen

      Kirkon päättävät elimet tekevät aikanaan ratkaisut joten ei kannata mennä asioiden edelle.

      • Kirkolliskokous päättää aikanaan homoparien vihkimisestä kirkossa. Oletettavaa on kuitenkin. että siellä se ei mene läpi, sillä kirkolliskokouksen kokoonpano on paljon konsevatiivisempi kuin eduskunnassa, jossa lakiehdotusäänestys meni melko tasan. Kirkolliskokouksessa opin muutos vaatisi vielä 3/4-osan enemmistön, joten hylky tulee melko varmasti.

        Siinä kirkolla onkin sitten taas tilanne käsissä, kun jäsenenemmistö on kuitenkin homoliitot sallivalla kannalla, ja muutenkin hyvin maallistuneita. Seurauksena tulee olemaan jälleen valtava erovyöry.


    • ,mnbvgc

      eivät silti ole homoliittoja vastaan
      taktiikka veto ettei kaikki jäsenet ehdi karmaan, rahastettavia pitää olla.

    • mnbvcsdfrtyuiopå

      Lähes 60 pappia on julkisesti Mäkisen kannalla, määrä voi olla suurempikin

      • no ei montaa

        Eikös pappeja ole pari tuhatta...


    • Selkärankaa vielä löytyy papeilta ,hyvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe