Rojanin tarina osa 1

Vaikutteita mm. Dragonlacesta. Jatkoa on jo kirjoitettu, lisään kun ehdin.


Rojanin tarina osa 1

Tummatukkainen tyttö istui pöydän ääressä katsellen ulos himmeästä ikkunasta joka vain hädin tuskin päästi laskevan auringonvalon lävitseen. Hänen pyöreät lapsenkasvonsa olivat vakavat ja mietteliäät, sellaiset että ne pysäyttivät ohikulkevan vanhan miehen ihmettelemään.
-Jo osaa olla vakava ilme pikkuisella. Vaivaako sinua jokin vai mietitkö vain maailman menoa? Mies kysyi hyväntahtoisesti hymy parrakkailla kasvoillaan.
Tyttö räpäytti suuria silmiään ja heilautti kiharaista päätään.
-Minä odotan isää. Hän ilmoitti ja naulitsi jälleen katseensa ikkunaan.
Vanhus kurtisti otsaansa.
-Vai niin, vai niin. Missäs sinun isäsi sitten on? Käskikö hän odottaa täällä? Hän kysyi jälleen.
Nyt lapsi huokaisi hiljaa ja vaihtoi asentoa. Selvästi hän oli istunut samalla paikalla pidempäänkin muttei halunnut lähteä muuallekaan.
-Isä ei sanonut... mutta hän tulee varmaan ihan kohta.
Tässä välissä tavernan emäntä tuhahti pyyhkiessään rievulla viereistä pöytää. Myötätuntoisesti hän katsoi tyttöä ja sitten vanhusta.
-Tyttö on istunut tuossa jo aamuvarhaisesta eikä hänen isänsä ole vieläkään tullut. Pistää jo miettimään onko jotain tapahtunut... tuskin kukaan lastaan tarkoituksella jättää yksin kokonaiseksi päiväksi! Hän totesi ja seisahtui sitten siivoamiseltaan hetkeksi.
-Kohta on tavernan sulkemisaika enkä tiedä mitä teen hänen kanssaan jossei isää näy. En minä nyt voi lasta pihallekaan heittää. Nainen lisäsi huolestuneena.
Vanha mies näytti miettivän, sitten hän kumartui jälleen tytön puoleen.
-Mikä sinun nimesi on pikkuinen? Hän kysyi.
Tyttö näytti empivän hieman ennen kuin vastasi kysymykseen.
-Rojan.
Tavernan pitäjätär ja vanhus vilkaisivat toisiinsa. Kummatkin huomasivat ettei nimi ollut täkäläistä perua vaan luultavasti jostain kauempaa. Satamakaupunki oli toki rotujen ja kansojen kohtauspaikka mutta muualta tulleita ihmisiä oli vaikeaa, jollei mahdotontakin jäljittää jälkeenpäin. Mies jatkoi kyselyään.
-Mikä sinun isäsi nimi sitten on?
Nyt lapsi alkoi näyttää levottomalta ja hän pyöritteli nuttunsa nauhaa hermostuneena sormissaan. Hän myös vilkuili taakseen, kuin peläten että joku olisi salaa kuuntelemassa hänen puheitaan.
-Isä sanoi etten saa kertoa sitä. Hän sanoi lopulta hiljaa.
Mies sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi mutta yritti yhä pitää toivoa yllä.
-Kuulehan, meidän olisi nyt hyvin tärkeää kuulla isäsi nimi siltä varalta että hänelle vaikka on sattunut jotain eikä hän pysty tulemaan luoksesi. Sitten me voimme viedä sinut hänen luokseen, eikö niin?
Rojan näytti kamppailevan ajatustensa kanssa. Hän oli hyvin väsyneen näköinen ja varmasti nälkäinenkin, mutta ajatus isän sanan rikkomisesta ei houkutellut vaikka hän olisikin halunnut jo tämän luokse. Päättäväisesti hän sitten ravisti tummia kiharoitaan ja laski päänsä käsiensä varaan pöydälle. Emäntä huokaisi mutta vanha mies ei luovuttanut.
-Tulitko sinä isäsi kanssa kaksin tänne? Tulitteko te hevosella vai miten? Hän jatkoi edelleen kyselyään.
Lapsi mietti hetken mutta ilmeisesti isä ei ollut kieltänyt puhumasta tästä sillä hän alkoi selittää matkaansa kirkkaalla lapsenäänellään.
-Ei kun me tultiin miehistön kanssa salamalla... oli kauhean tyyntä ja minä pelkäsin ettei me päästä perille ollenkaan kun purjeet ei ottaneet yhtään tuulta ja kapteenikin kirosi niin kamalasti. Ja sitten isä sanoi että meidän pitäisi olla jo perillä kun markkinapäivä on niin lyhyt ja kaikki tavarat pitäisi saada myytyä ennen iltaa... Tyttö kertoi.
Vanha mies näytti alakuloiselta kuullessaan tämän. Merimiehen lapsi joka ei voinut olla juuri viittä ikävuotta vanhempi. Tämän ikäisinä he yleensä alkoivat käydä äkkipikaisten merenkävijöiden hermoille ja siksi satamakaupungeissa näkyikin tavallista enemmän rääsyissä kulkevia katulapsia ruokaa varastellen. Hän katsahti emäntään jolla näytti olleen samat mietteet.
-Minä voin vielä käydä satamassa kyselemässä jos siellä näkyisi Salama-nimistä laivaa. Pahoin kuitenkin pelkään... Hm, pidätkö lapsesta huolen sillä välin? Annat hieman ruokaa ja vettä...? Minä voin maksaa kun tulen takaisin...
-Älä siitä huoli. Keittiössä on yllin kyllin tähteitä ja noin pieni lapsi tarvitsee tuskin paljoa. Hän pysyy kyllä täällä.
Vanha mies hymyili vielä tytölle ennen kuin lähti tavernan ovesta satamaa kohti. Rojan ei ymmärtänyt mistä oli kyse ja huokaisi jälleen katsellen ikkunasta lankeavia viimeisiä valonsäteitä. Kiitollisena hän kuitenkin otti vastaan naisen tuomat ruoanpalat ja söi ne ahnaasti viimeistä murusta myöten. Hänen hennosta ruumiistaan saattoi päätellä ettei hän kovinkaan usein ollut saanut riittävästi ruokaa syödäkseen.
   Lopulta pitkä odotus otti veronsa ja tyttö nukahti käsivarsiensa päälle pöytään. Tavernan emäntä nosti lapsen varovasti syliinsä ja kantoi vuoteelle talon yläkertaan peitellen tämän sitten lempeästi huovalla. Mietiskellen hän palasi vielä hoitamaan asioita tavernan puolelle ja odotti kun vanha mies palasi tiedusteluretkeltään satamasta.
-Satamassa oli kyllä ollut laiva nimeltä Punainen Salama, mutta se lähti eteenpäin jo iltapäivällä... näyttää siltä että kukaan ei jäänyt kaipaamaan tyttöä mukaansa. Vanhus totesi väsyneesti.
-Yritin kysellä tietäisikö kukaan sen paluusta tai reitistä, mutta kukaan ei edes näyttänyt tietävän mistä laiva oli tullut. He kuvailivat vain miehistöä "karkeiksi, röyhkeiksi barbaareiksi" ja nauroivat kun kyselin lapsen isästä. Hän selitti ja sai emännän istahtamaan tuolille rättiään hypistellen.
-No mitä minä sitten teen tytölle? En minä voi lasta kadulle ajaa, mutta olen jo liian vanha häntä kasvattamaan! Lapsenlapsetkin saavat minut välillä niin väsyneeksi ja hekin sentään ovat jo vanhempia kuin tyttö. Nainen huokaisi.
Vanha mies nyökkäsi ymmärtävästi.
-Eipä minustakaan paljon hyötyä siinä suhteessa olisi mutta voin toki kysellä jos joku tuttavistani voisi ottaa hänet kasvatettavakseen. Säälihän se olisi noin nuorena joutua hukkaan. Hän puheli ja nappasi sitten kantamansa sauvan seinustalta.
-Näkemisiin sitten rouva! Palaan kyllä muutamassa päivässä ilmoittelemaan. Hän totesi ja hattunsa lieriä hyvästiksi kohottaen astui ovesta ulos kylmenevään ilmaan.
Tavernan emäntä huudahti vielä hänen peräänsä.
-Kiitos paljon avustanne herra!
-Jack. Mies ilmoitti nimensä vielä ennen kuin jatkoi matkaansa.
Emäntä salpasi tavernan oven huolellisesti ja sammutti valoa tuoneet kynttilät yhtä lukuunottamatta. Kynttilän valossa hän kiipesi portaat ylös ja oli jo menossa huoneeseensa yöpuulle kun tuli pysähtyneeksi sen huoneen ovelle jossa tyttö oli nukkumassa. Emännän oli vaikea kuvitella että joku haluaisi hylätä noin kauniin tyttölapsen, oli isä barbaari tai ei. Lapsi käänsi kylkeään ja tuhisi hieman nukkuessaan niin että naisen silmät kostuivat kyynelistä. Ei... tätä lasta ei ajettaisi kadulle, siitä hän pitäisi huolen! Tämän ajatuksen kera hän hiipi huoneeseensa nukkumaan.