Uskovan miehen näky joulukuussa 2011

Uskovan miehen näky joulukuussa 2011

Näin ennen joulua 2011 seuraavan näyn. Tulin taloni pihaan, kun olin käynyt Porissa katsomassa sitä hävitystä, josta olin uutisissa kuullut. Pahimmat tuhot olivat lentokentän pohjoispäässä olevissa rakennuksissa sekä Keskussairaalassa. Lisäksi oli hävitetty rautatieaseman ja linja-autoaseman seutua. Myös Puuvillatehtaan kohdalla oli ollut räjähdyksiä. Keskikaupungilla olivat talot ehjiä. Liikennettä ei ollut.

Kun sitten tulin takaisin omalle pihalleni, enkeli ilmestyi ja laskeutui vierelleni ja sanoi: ”Kaksi kertaa te itse ajatte pois hyökkääjän, mutta kolmannella kerralla sen tekevät kansainväliset joukot ja tuhoavat hyökkääjän perusteellisesti.”

Olen lähettänyt saamiani sanomia Suomen päättäjille, ministereille ja presidenteille jo useamman kerran. Päättäjien on hyvä tietää, että Venäjän on tarkoitus miehittää kaikki Itämeren ympärysvaltiot. Päätös miehityksestä on tehty jo v. 2004 Kremlissä.

Suomalaisten on parasta asua maaseudulla, jossa saa ruokaa. Keskittäminen suuriin kaupunkeihin on tyhmää.

30

332

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesää kohti

      "Mutta Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli. "

      Ps. 33:18-19

    • ...

      Höpö...
      Just tommosten väärien profeettojen takia minä pidän hölmöläisten hommana koko uskontoa.

      • -jarmo-

        "no niin kai" :D


      • Höpöille. Mielestäni on höpöä, etteivät ateistit erota uskoa uskonnosta. Uskonnot sitovat. Ne ovat isästä perkuleesta. Jeesus sen sijaan, nimensä mukaisesti, vapauttaa uskonnoista ja uskonnollisesta suorittamisesta.

        Joh. 8:36
        Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.

        Joh. 14:6
        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        https://www.youtube.com/watch?v=OyP_vf6oHho


    • AAALEERT

      Petrin uni jouluna 1999

      Näin jouluna 1999 unen, että venäläiset hävittäjät tulivat mereltä ja ajoivat läpi kaikkien voimalaitosten Oulussa. Perässä tulivat pommikoneet, jotka pommittivat sillat ja voimalaitokset. Kävelin Merikosken sillalla ja maastouduin, kun pommit alkoivat räjähdellä. Kaikki tapahtui nopeasti.

      • ---

        Hävittäjä, joka "ajaa" voimalaitosten läpi? Jospa Petri vähän miettisi, onko unissaan minkään valtakunnan tolkkua.


      • -jarmo-
        --- kirjoitti:

        Hävittäjä, joka "ajaa" voimalaitosten läpi? Jospa Petri vähän miettisi, onko unissaan minkään valtakunnan tolkkua.

        Oletko koskaan funtisnu mitä yhtäläisyyttä on metoaforalla ja unilla?
        Tuntuu vaan välillä että mikään vertauskuvallinen ei mene päähän. Eikö nää atet itte nää koskaan mitään. Oleks esim. lentäny unissas koskaan ja aamulla todennu että se oliki vaan unta.


      • -jarmo-

        Tohon on suora vastaus Niilo Ylivainion näyssä, mikäli siihen on uskominen.

        "idästä nousi raskaita pilviä ja oli tulossa (huom. oli tulossa) hirmumyrsky ja juuri silloin tulin leikkuumiehet ja vanhanaikaiset vankkurit (Elian vaunut) jotka kiireesti heittivät viljan (nisu=morsian) kyytiin.


      • -jarmo- kirjoitti:

        Tohon on suora vastaus Niilo Ylivainion näyssä, mikäli siihen on uskominen.

        "idästä nousi raskaita pilviä ja oli tulossa (huom. oli tulossa) hirmumyrsky ja juuri silloin tulin leikkuumiehet ja vanhanaikaiset vankkurit (Elian vaunut) jotka kiireesti heittivät viljan (nisu=morsian) kyytiin.

        Kiitos Jarmo. Nauttikaamme hiljaisuudesta vielä kun se on mahdollista.
        https://www.youtube.com/watch?v=7IL6Y9U2NiI


      • Mitä ajatella?
        -jarmo- kirjoitti:

        Tohon on suora vastaus Niilo Ylivainion näyssä, mikäli siihen on uskominen.

        "idästä nousi raskaita pilviä ja oli tulossa (huom. oli tulossa) hirmumyrsky ja juuri silloin tulin leikkuumiehet ja vanhanaikaiset vankkurit (Elian vaunut) jotka kiireesti heittivät viljan (nisu=morsian) kyytiin.

        Näin Niilo Yli-Vainio, kirjassa Saarnaaja. Saarnapöntössä on kerrottu yhtä paljon valheita kuin kapakoiden pöydissä. On oltu hyvää tarkoittaen epärehellisiä ja toimittu koko ajan Jumalan nimissä. Kyllä kaikkeen on Jumalan nimi kuule ehditty sotkea... Jumalalta ei ole muistettu kysyä, tai on kysytty ja itse vastattu.


      • Mitä ajatella? kirjoitti:

        Näin Niilo Yli-Vainio, kirjassa Saarnaaja. Saarnapöntössä on kerrottu yhtä paljon valheita kuin kapakoiden pöydissä. On oltu hyvää tarkoittaen epärehellisiä ja toimittu koko ajan Jumalan nimissä. Kyllä kaikkeen on Jumalan nimi kuule ehditty sotkea... Jumalalta ei ole muistettu kysyä, tai on kysytty ja itse vastattu.

        Mitä... Kumpi ensin, tempaus vai Venäjän invaasio Suomeen?


      • Fred R.
        yurki1000js kirjoitti:

        Mitä... Kumpi ensin, tempaus vai Venäjän invaasio Suomeen?

        Helppoa yurki. Ei kumpikaan.



    • ,,,,

      Amenia.

    • offi10001

      Suljen tänään tämä valheiden räppänän.

      Ja kerron jotta vaivainen itsenäisyys pysyy ontuen edelleenkin EUssa, myös kevään 2015 jälkeenkin.

    • Täällä kysyttiin, kumpi on ensin, tempaus vai Venäjän invaasio.

      Venäjän invaasio on ensin.

      • Jouko. Minä, Jarmo ja moni muu olemme "pretribbereitä". Kumpi siis alkaisi ensin, 70. vuosiviikko vai Venäjän invaasio? Tai. Kumpi tapahtuu ensin, "rauhan" vahvistaminen vai Venäjän invaasio?


    • Vai kuinka?

      Onko muuten väliä?

    • Inhottava realisti

      Eipä taida Venäjän invaasiota tulla. Tulee vain Pihon tuttua kitinää ja yurkin trollausta eli videolinkkiä päivät ja yöt. Hallelujaa sille!

      En ymmärrä miksi näitä samansisältöisiä uhkakuvia pitää tänne nostaa. Eiköhän viesti ole jo perille tullut.

      • IR. Toivon mukaan menee perille. Hommani on pitää esillä tärkeää asiaa. Saatan saada uusia lukijoita.


      • Ota onkeesi

        IR.
        Hakeudu hoitoon.
        Näyttää pahalta tuo sinun' omasääntöisyys'. Yrität ajaa palstalle pikku-ukkoja, joita muut ei näe. kuten esim.
        - linkkien käyttö, joka säännöissä sallittua. Ainoastaan pelkkä linkkii aloituksessa on jo kielletty merkinnällä. Sinulle linkit, joista tietoa tai lähdeaineistoa, ovatkin punainen vaate,
        - aloituksen tekstit myös menee ymmärryksesi yli, sillä luulet, että palstan aiheena on vain KESKUSTELUA, vapaan ja sinun aihealueesi mukaan.
        Mitä et ymmärrä on se:
        -että aina aloituksen teksti linkkeineen kuuluu keskustelun aiheeseen ja tällä palstalla aiheena on usko, profetallisuus, Raamatullisuus.


    • Ei tolkkua

      En kyllä ymmärrä miksi ateistin pitää tulla trollaamaan raamatulliselle sivustolle.

      Ateismin aatteet tulleet selviksi.
      lisäämme siis opetusta Raamatusta.

      • Inhottava realisti

        Siinä se pulma juuri on ajattelussasi. Olet itse se trolli, joten et ymmärrä omaa toimintaasi ja sen typeryyttä.


    • joskus kyllästyttää

      Toisaalta on tylsää lukea noita venäjän unia koska alitajunnassa varmaan näillä näkijöillä on pelko naapurista ja siitä unia näkee mitä pelkää. Tuntuu että unennäkijät ottavat unensa niin tosissaan kuin olisivat kaikki enneunia.

      • Joskus... Venäjä on suurvalta. Siellä on tahoja, jotka katsovat Suomen kuuluvan Venäjälle. Pidän todennäköisenä, että Venäjä tulee asentamaan tutkansa Suomeen.

        - Venäjä huomannee varsin pian tarvitsevansa tutka-aseman Suomen lappiin. Venäjä tullenee ensin esittämään, että voisivatko he vuokrata jostain kohtaa lappia maata tutka-asemaansa varten. Tähän Suomi ei puolueettomasta kannastaan johtuen suostune. Venäjä aloittanee painostuskeinot, lopulta miehittäen koko alueen. Mutta miksi juuri Kolari? Sinne on rautatieyhteys Venäläisellä rataleveydellä Vartiuksen-Kontiomäen-Oulun-Tornion kautta. (Helpottaa huomattavasti rakennustarvikkeiden kuljetusta)
        http://www.lopunaika.com/tuleeko-sota-suomeen/otteita-tukholman-profetiasta/

        Mitä ajattelette avoimuudesta?

        - Kolmihenkinen arviointiryhmä saapuu tiistaina Venäjältä arviointikäynnille Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. Käynnin tarkoituksena on tarkistaa Suomen vuotuisessa sotilaallisessa tiedonvaihtoilmoituksessa raportoimien tietojen oikeellisuus sekä edistää avoimuutta ja luottamusta Suomen ja Venäjän välillä. Sotilaallinen tiedonvaihtoilmoitus sekä maidenväliset arviointikäynnit on kirjattu niin sanottuun Wienin asiakirjaan 2011.
        http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194941498871/artikkeli/venaja tekee arviointikaynnin satakunnan lennostoon.html?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen


    • klg

      Mulle on ihan yks hevon hailee se että kuuluuko Suomi EU:hun vaiko Euraasian unioniin ja että riistääkö ihmisiä Venäjän oligarkit Putinin johdolla vaiko EU:n oligarkit kokoomuksen johdolla.

      • Klg. Mikset välitä?


      • KTS (Ei kirj:)
        yurki1000js kirjoitti:

        Klg. Mikset välitä?

        Me liitytään Jyrkin kans Yhdysvaltoihin ja halutaan Obama pressax

        YAY!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe