Hyvää Pakanallista Joulua

Jeesus ei syntynyt Joulukuussa vaan syys-lokakuussa jolloinka lähi-Idässä vietetään Lehtimajajuhlaa tišri-kuussa jolloinka alkoi olla jo kylmä ja paimenet pitivät huolen siitä ettei lampaat olisi laitumella enää Joulukuussa. Jeesus siis syntyi aikana jolloinka paimenet olivat kedolla. Paimenet eivät olleet kedolla enää Joulukuussa.
Sitä paitsi Jeesus on sanonut muistakaa ehtoollisessa minun syntymääni ja kuolemaani syntien sovitukseksi.
1086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Totta eikös Joulua vietetä valonjuhlana jolloin pimeyden valta voitettiin, eli noitajuhlana.

Äänestä

Höpiskää mitä haluatte, minä juhlin maailman Vapahtajan syntymää keskellä vuoden pimeintä aikaa. Hän sanoo: "Minä olen maaioman valo. Joka minua seuraa, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on el'ämän valo."

Äänestä
  • Samoin minä ja pari miljardia muuta kristittyä. Juhlimme Jumalan inkarnaatiota.

    Ihan rauhassa saatte pysyä poissa juhlistamme.

    Äänestä

Iljettää koko imelä kristillinen joululässytys. Menis vaan pian ohi ja pääsisi odottelemaan vappua ja juhannusta.

Äänestä
  • Eihän sinun tarvitse noteerata sitä millään tavalla, jos et välitä!
    Minä en välitä tippaakaan vapusta. Juhannuksena grillaan makkaraa kokossa ja katselen melkein läpi yön paistavaa aurinkoa!
    Eikä omatunto sano mitään!

    Äänestä

  • Maria-Elisabet kirjoitti:

    Eihän sinun tarvitse noteerata sitä millään tavalla, jos et välitä!
    Minä en välitä tippaakaan vapusta. Juhannuksena grillaan makkaraa kokossa ja katselen melkein läpi yön paistavaa aurinkoa!
    Eikä omatunto sano mitään!

    makkara on kyllästetty nitraatilla, se on suolaista ja rasvaista. Kun sitä kuumennetaan tulella siihen tulee syöpää aiheuttavaa karsinogeeniä.
    Vappu on kevään ja työn juhla kesän kynnyksellä. Ihanaa aikaa.

    Äänestä

On hyvä viettää Kristuksen syntymäjuhlaa Jouluna! Ortodoksit tosin viettvät sitäLoppiaisena,mutta eisen tarvitse luterilaisia vaivata. Luterilaisille tule hirveän hyvä mieli, kun viettävät Joulun perinteiseen aikaan Joukuussa! Jeesuson ymmästäväinen ja hyväksyy tuon perinteen ja on juhlissa mukana! Ei voä harmoonisesti muuuloin viettääkkään!

Äänestä

Itse juhlin joulua hyvillä mielin kuten ihmiset ovat juhlineet jo ennen kristinuskoakin.

Äänestä
  • Juhlit siis pakanauskonnollista juhlaa.

    Äänestä

  • Pakana. kirjoitti:

    Juhlit siis pakanauskonnollista juhlaa.

    Kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei Joulua enää kirjoitti:

Jeesus ei syntynyt Joulukuussa vaan syys-lokakuussa jolloinka lähi-Idässä vietetään Lehtimajajuhlaa tišri-kuussa jolloinka alkoi olla jo kylmä ja paimenet pitivät huolen siitä ettei lampaat olisi laitumella enää Joulukuussa. Jeesus siis syntyi aikana jolloinka paimenet olivat kedolla. Paimenet eivät olleet kedolla enää Joulukuussa.
Sitä paitsi Jeesus on sanonut muistakaa ehtoollisessa minun syntymääni ja kuolemaani syntien sovitukseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu