>>Suomi ei tarvitse CIA:ta, KGB:tä tai Stasia, vaan meille riittää pikkuruinen suojelupoliisi, jolla on aikaa käydä kokkareilla ja verkostoitua seurapiireihin. Meillä on suuria urkintajärjestöjä mahtavampi järjestelmä, eräänlainen kansanmiliisi, medialla vahvistettu ilmiantokoneisto.
Toimittajana olen usein kokenut ihmisten innon ilmiantaa naapureitaan ja esimiehiään. Ilmiantajasta huomaa usein, että häntä ajaa eteenpäin henkilökohtainen kauna ja kostonhalu.
Kun en innostu tällaisten motiivien edessä toimimaan ilmiantajan toivomalla tavalla, he etsivät uuden kohteen. Usein juttu ilmestyy Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa tai Ajankohtaisessa kakkosessa. Asialla ovat aina samat ns. tutkivat journalistit. Joskus he pyörittävät juttua kymmenenkin vuotta, kunnes se lopulta osoittautuu perättömäksi. Lehdillä ei ole tapana myöntää virheitään.
Mielenkiintoinen ilmiö oli esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen lautakasa. Media syytti Vanhasta, että tämä oli saanut huvilatyömaalleen korruptiona lautakuorman. Mitään näyttöä asiasta ei ollut, mutta esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto puolusti nimettömiä ilmiantajia eikä antanut heille langettavaa tuomiota.
Julkisen sanan neuvosto oli tuolloin ilmiantojournalistien hallinnassa. He onnistuivat savustamaan puheenjohtajan paikalta Kalevi Kivistön, kunnian miehen, joka ei taipunut rosvojournalistien vaatimuksiin.
Tämä vuosi on käyty mielenkiintoista kamppailua huumepoliisia ja sen päällikköä Jari Aarniota vastaan. Tässä tapauksessa keskusrikospoliisi on itse toiminut ilmiantajana ja syöttänyt etenkin Helsingin Sanomille tietoja, joilla Aarniosta on tehty syyllinen varsin epäilyttävin tiedoin. Samaan aikaan Aarniolle ja hänen asianajajalleen on julistettu ilmaisukielto.
Syyttäjän ja keskusrikospoliisin menetelmät ovat samantyyppiset kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa, kun kommunistipuolue ja KGB tuomitsivat syyttömiä. Hekään eivät saaneet puolustautua ja Pravda toimi ilmiantajien ja poliisin äänitorvena kuin Helsingin Sanomat tänään.
Suomessa on laki, joka suojaa perättömien ilmiantojen tekijöitä niin etteivät he joudu koskaan vastuuseen. Tietolähteen salassapitovelvollisuus on siis käytännössä ilmiantajien suojelulaki. Toimittajien ei tarvinnut kertoa, kuka ilmiantoi Vanhasen perättömän lautakasajutun.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2014/12/05/mediamiliisi/
Aarnion huumejutussa syyttäjät ja poliisit voivat huoletta vuotaa perättömiäkin tietoja, sillä he tietävät, etteivät toimittajat paljasta heitä.
Olisi hauska tietää Julkisen sanan neuvoston kanta siihen, onko kunniallista journalismia se, että Helsingin Sanomien toimittaja savustaa kaksi Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaa, kun hänen isänsä hävisi toimitusjohtajavaalin.
Ilmiantajan yllytyksestä Laura Räty erotti toimitusjohtaja Merja Ailuksen ilman syitä ja sai palkkioksi ministerin salkun.
Toimittajana olen usein kokenut ihmisten innon ilmiantaa naapureitaan ja esimiehiään. Ilmiantajasta huomaa usein, että häntä ajaa eteenpäin henkilökohtainen kauna ja kostonhalu.
Kun en innostu tällaisten motiivien edessä toimimaan ilmiantajan toivomalla tavalla, he etsivät uuden kohteen. Usein juttu ilmestyy Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa tai Ajankohtaisessa kakkosessa. Asialla ovat aina samat ns. tutkivat journalistit. Joskus he pyörittävät juttua kymmenenkin vuotta, kunnes se lopulta osoittautuu perättömäksi. Lehdillä ei ole tapana myöntää virheitään.
Mielenkiintoinen ilmiö oli esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen lautakasa. Media syytti Vanhasta, että tämä oli saanut huvilatyömaalleen korruptiona lautakuorman. Mitään näyttöä asiasta ei ollut, mutta esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto puolusti nimettömiä ilmiantajia eikä antanut heille langettavaa tuomiota.
Julkisen sanan neuvosto oli tuolloin ilmiantojournalistien hallinnassa. He onnistuivat savustamaan puheenjohtajan paikalta Kalevi Kivistön, kunnian miehen, joka ei taipunut rosvojournalistien vaatimuksiin.
Tämä vuosi on käyty mielenkiintoista kamppailua huumepoliisia ja sen päällikköä Jari Aarniota vastaan. Tässä tapauksessa keskusrikospoliisi on itse toiminut ilmiantajana ja syöttänyt etenkin Helsingin Sanomille tietoja, joilla Aarniosta on tehty syyllinen varsin epäilyttävin tiedoin. Samaan aikaan Aarniolle ja hänen asianajajalleen on julistettu ilmaisukielto.
Syyttäjän ja keskusrikospoliisin menetelmät ovat samantyyppiset kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa, kun kommunistipuolue ja KGB tuomitsivat syyttömiä. Hekään eivät saaneet puolustautua ja Pravda toimi ilmiantajien ja poliisin äänitorvena kuin Helsingin Sanomat tänään.
Suomessa on laki, joka suojaa perättömien ilmiantojen tekijöitä niin etteivät he joudu koskaan vastuuseen. Tietolähteen salassapitovelvollisuus on siis käytännössä ilmiantajien suojelulaki. Toimittajien ei tarvinnut kertoa, kuka ilmiantoi Vanhasen perättömän lautakasajutun.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2014/12/05/mediamiliisi/
Aarnion huumejutussa syyttäjät ja poliisit voivat huoletta vuotaa perättömiäkin tietoja, sillä he tietävät, etteivät toimittajat paljasta heitä.
Olisi hauska tietää Julkisen sanan neuvoston kanta siihen, onko kunniallista journalismia se, että Helsingin Sanomien toimittaja savustaa kaksi Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaa, kun hänen isänsä hävisi toimitusjohtajavaalin.
Ilmiantajan yllytyksestä Laura Räty erotti toimitusjohtaja Merja Ailuksen ilman syitä ja sai palkkioksi ministerin salkun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.