Homon aivotutkimukset

Jopas on luonnolla meiningit? Ajatuksena pysäyttää liiallinen väestönkasvu? Inkkarit tais olla ainoita, jotka ymmärsi homoja aika hyvin. Yksi tunnetuimmista elokuvista Pieni Suuri Mies, missä tämä käsite esiintyy. En tiedä kuka tuon edellisen jutun kirjoittaja oli, mutta nähtävästi, jos asia on faktaa, tietää jotain muutakin, kuin sen, mitä luonto päähän tuputtaa.

tuo tutkimus on jo kumottu valheellisena aivojen rakenne ei tee homoa vaan homoilu muuttaa aivojen rakennetta??

heh... kirjoitti:

tuo tutkimus on jo kumottu valheellisena aivojen rakenne ei tee homoa vaan homoilu muuttaa aivojen rakennetta??

No eihän täällä kohta voi luottaa enää mihinkään, paitsi omaan päähänsä? Homoiluko muuttaisi aivojen rakennetta? Alkaa mennä hankalaksi? Muuttaisiko sitten uskonto hihhulointi myös? Miten fundamentalistin aivot eroavat ei fundiksen aivoista?

Tiedä häntä jos sateenkaarilipun alla on monenlajista perverssiyttä; homoaivot, lesboaivot, pedofiiliaivot, sadistiset aivot jne...
Miten homoaivotutkimus selittää että vankilassa harrastetaan liian paljon homoutta?

heh... kirjoitti:

tuo tutkimus on jo kumottu valheellisena aivojen rakenne ei tee homoa vaan homoilu muuttaa aivojen rakennetta??

Ja voit varmaan esittää viitteitä tuohon tutkimukseen. No vitsi vitsi, tiesinhän minä että jauhat pelkkää paskaa!

Kuulehan vajakki, naisen ovat...mikä se sana oli...INFERIOR miehen aivoihin verrattuna. On syytäkin olla häpeissään jos omistaa naisaivot. Kyllä, minä olen sovinisti ja naistenvihaaja.

Haasta oikeuteen, vajakki.

Koska homoseksuaalien lobbausryhmän agendana on saada sanomansa mediaan, kuinka paljon parempi olisi todellisesti olla mediassa. Ja johtavissa asemissa. Homoseksuaaliset toimittajat muodostivat vuonna 1990 oman kansallisen järjestönsä, The National Lesbian and Gay Journalists Association (NLGJA), josta on tullut hyvin vaikutusvaltainen. Heillä oli 10-vuotisgaalassaan San Franciscossa 7.-10.9.2000 yhdessä heidän pääistunnoistaan uskomaton keskustelu. Paneelissa keskusteltu kysymys oli tämä: ”Onko reportterilla, kun hän kertoo homoseksuaalisuuteen liittyvistä asioista, velvollisuus sisällyttää mukaan näkökantoja, jotka ovat ristiriidassa homoseksuaalien näkökantojen kanssa? Yksi osanottajista, joka oli suuresta uutisorganisaatiosta (Jeffrey Kofman), sanoi tällä tavalla: ”Koko tämä kysymys ’tasapainosta’, joka meidän toimittajina otaksutaan saavuttavan…. Kuten kun me käsittelemme mustien yhteisöä, en ole koskaan nähnyt uutishuonetta, jossa käsitellään yhtä osapuolta ja sitten täytyy rientää saamaan Ku Klux Klanin näkökanta; no, minun täytyy mennä tekemään Klanin haastattelu. Miten olla oikeudenmukainen?” Paula Madison, erilaisuuden varapresidentti NBC:ssä ja WNBC:n uutispäällikkö New Yorkissa yhtyi tähän puheeseen: ”Olen samaa mieltä hänen kanssaan. En käsitä, miksi me etsisimme käsiimme….. absurdia, järjetöntä näkökantaa vain saadaksemme toisen näkökannan.” Kofman lisäsi: ”Kaikki me olemme nähneet ja jatkuvasti näemme paljon selostuksia, joissa on näkökantoja homoseksuaalisuuskysymyksistä. Näihin sisältyy ihmisiä, jotka kerta kaikkiaan ovat suvaitsemattomia eivätkä ehkä myöskään koulutettuja.”

Sanoma on tässä kristallinkirkas: Koska vastakkaisen näkökannan omaavat ovat ennen kaikkea suvaitsemattomia, ennakkoluulojen sitomia henkilöitä (engl. bigots), niin älkäämme antako heidän päästä ääneen mediassa. Ihmiset, me olemme tulleet tähän suvaitsemattomaan näkökulmaan homoseksuaalisen lobbausryhmän toimesta vaarallisessa syöksykierteessämme yhteiskunnassa.

New York Timesin ohje reporttereilleen ja toimittajilleen, ettei heidän enää tule käyttää ilmausta ”homoseksuaalien oikeudet”, on vastoin alkuperäisiä suosituksia Kirkin ja Madsenin varhaisessa kirjassa (”After the Ball: How America Will Conquer Its Fear and Hatred of Gays in the ’90s”). En voi kuvitella mitään parempaa Kirkin ja Madsenin käyttämien taitavien markkinointimenetelmien paljastusta kuin David Kupelianin kirja, jonka nimenä on ”The Marketing of Evil: How Radicals, Elitists, and Pseudo-Experts Sell Us Corruption Disguised as Freedom”. Hyvän yleiskatsauksen tästä kirjasta saat klikkaamalla tästä (viite 22).

David Kupelian kirjoittaa kirjassaan: ”Voit ihmetellä, mihin ja milloin tämä ’homoseksuaalien oikeuksien’ PR-höyryjyrä pysähtyy. Lopullisena tavoitteena ei ole ainoastaan saada aikaan homoseksuaalisuuden täydellinen hyväksyntä, mukaan lukien samaa sukupuolta olevien avioliitto, vaan myös kieltää ja jopa kriminalisoida homoseksuaalisuuden julkinen kritisointi, mukaan lukien Raamatun kotien siteeraaminen, joissa homoseksuaalisuutta ei hyväksytä. Toisin sanoen, kritiikin täydellinen pysäyttäminen lain voimalla. ”Näin on jo olennaisesti asian laita Kanadassa ja osissa Skandinaviaa.”

Voi toimittajaa, joka nykyään uskaltaa ilmaista ajatuksia, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja. Se voi tuhota kenen tahansa uran. Omassa maassamme tilanne on jopa pahempi kuin USA:ssa. Sen tähden ei tullut minään yllätyksenä, kun Ruotsin TV (SVT) – jolla on monopoliasema pakollisilla lupamaksuilla rahoitettuna – sai arvostetun ”Sateenkaari-palkinnon” heidän agendansa menestyksellisestä edistämisestä.

On tavallaan ymmärrettävää, että mediassa ja viihdebisneksessä työskentelevät toimittajat ja viihdyttäjät tekevät ylitöitä saadakseen muut hyväksymään heidän elämäntapansa. Kuka ei tahdo tulla hyväksytyksi? On vain niin murheellista, että se tapahtuu kaikkein haavoittuvimpien lasten kustannuksella ja että se loukkaa vanhempien ja isovanhempien oikeutta tietää tosiasiat.

totuus? kirjoitti:

Koska homoseksuaalien lobbausryhmän agendana on saada sanomansa mediaan, kuinka paljon parempi olisi todellisesti olla mediassa. Ja johtavissa asemissa. Homoseksuaaliset toimittajat muodostivat vuonna 1990 oman kansallisen järjestönsä, The National Lesbian and Gay Journalists Association (NLGJA), josta on tullut hyvin vaikutusvaltainen. Heillä oli 10-vuotisgaalassaan San Franciscossa 7.-10.9.2000 yhdessä heidän pääistunnoistaan uskomaton keskustelu. Paneelissa keskusteltu kysymys oli tämä: ”Onko reportterilla, kun hän kertoo homoseksuaalisuuteen liittyvistä asioista, velvollisuus sisällyttää mukaan näkökantoja, jotka ovat ristiriidassa homoseksuaalien näkökantojen kanssa? Yksi osanottajista, joka oli suuresta uutisorganisaatiosta (Jeffrey Kofman), sanoi tällä tavalla: ”Koko tämä kysymys ’tasapainosta’, joka meidän toimittajina otaksutaan saavuttavan…. Kuten kun me käsittelemme mustien yhteisöä, en ole koskaan nähnyt uutishuonetta, jossa käsitellään yhtä osapuolta ja sitten täytyy rientää saamaan Ku Klux Klanin näkökanta; no, minun täytyy mennä tekemään Klanin haastattelu. Miten olla oikeudenmukainen?” Paula Madison, erilaisuuden varapresidentti NBC:ssä ja WNBC:n uutispäällikkö New Yorkissa yhtyi tähän puheeseen: ”Olen samaa mieltä hänen kanssaan. En käsitä, miksi me etsisimme käsiimme….. absurdia, järjetöntä näkökantaa vain saadaksemme toisen näkökannan.” Kofman lisäsi: ”Kaikki me olemme nähneet ja jatkuvasti näemme paljon selostuksia, joissa on näkökantoja homoseksuaalisuuskysymyksistä. Näihin sisältyy ihmisiä, jotka kerta kaikkiaan ovat suvaitsemattomia eivätkä ehkä myöskään koulutettuja.”

Sanoma on tässä kristallinkirkas: Koska vastakkaisen näkökannan omaavat ovat ennen kaikkea suvaitsemattomia, ennakkoluulojen sitomia henkilöitä (engl. bigots), niin älkäämme antako heidän päästä ääneen mediassa. Ihmiset, me olemme tulleet tähän suvaitsemattomaan näkökulmaan homoseksuaalisen lobbausryhmän toimesta vaarallisessa syöksykierteessämme yhteiskunnassa.

New York Timesin ohje reporttereilleen ja toimittajilleen, ettei heidän enää tule käyttää ilmausta ”homoseksuaalien oikeudet”, on vastoin alkuperäisiä suosituksia Kirkin ja Madsenin varhaisessa kirjassa (”After the Ball: How America Will Conquer Its Fear and Hatred of Gays in the ’90s”). En voi kuvitella mitään parempaa Kirkin ja Madsenin käyttämien taitavien markkinointimenetelmien paljastusta kuin David Kupelianin kirja, jonka nimenä on ”The Marketing of Evil: How Radicals, Elitists, and Pseudo-Experts Sell Us Corruption Disguised as Freedom”. Hyvän yleiskatsauksen tästä kirjasta saat klikkaamalla tästä (viite 22).

David Kupelian kirjoittaa kirjassaan: ”Voit ihmetellä, mihin ja milloin tämä ’homoseksuaalien oikeuksien’ PR-höyryjyrä pysähtyy. Lopullisena tavoitteena ei ole ainoastaan saada aikaan homoseksuaalisuuden täydellinen hyväksyntä, mukaan lukien samaa sukupuolta olevien avioliitto, vaan myös kieltää ja jopa kriminalisoida homoseksuaalisuuden julkinen kritisointi, mukaan lukien Raamatun kotien siteeraaminen, joissa homoseksuaalisuutta ei hyväksytä. Toisin sanoen, kritiikin täydellinen pysäyttäminen lain voimalla. ”Näin on jo olennaisesti asian laita Kanadassa ja osissa Skandinaviaa.”

Voi toimittajaa, joka nykyään uskaltaa ilmaista ajatuksia, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja. Se voi tuhota kenen tahansa uran. Omassa maassamme tilanne on jopa pahempi kuin USA:ssa. Sen tähden ei tullut minään yllätyksenä, kun Ruotsin TV (SVT) – jolla on monopoliasema pakollisilla lupamaksuilla rahoitettuna – sai arvostetun ”Sateenkaari-palkinnon” heidän agendansa menestyksellisestä edistämisestä.

On tavallaan ymmärrettävää, että mediassa ja viihdebisneksessä työskentelevät toimittajat ja viihdyttäjät tekevät ylitöitä saadakseen muut hyväksymään heidän elämäntapansa. Kuka ei tahdo tulla hyväksytyksi? On vain niin murheellista, että se tapahtuu kaikkein haavoittuvimpien lasten kustannuksella ja että se loukkaa vanhempien ja isovanhempien oikeutta tietää tosiasiat.

Lue lisää

Se, mitä tapahtui tutkimussymposiumissa vuonna 1996 aiheesta ”seksuaalinen suuntautuminen”, on hyvin opettavaista havainnollistaessaan niitä voimia ja menetelmiä, jotka ovat vaikuttamassa. Yksi tutkijoista, Scott Hersherger, esitti, että oikeusistuimien on hyvin vaikea ylläpitää syrjintää jotakin ryhmää vastaan, jos tuo ryhmä tunnistetaan paremminkin biologisista kuin käyttäytymiseen liittyvistä ominaisuuksista. Hän sanoi myötätuntoiselle yleisölle: "Julkiset mielipidemittaukset sekä empiirinen tutkimus kertovat meille aina, että on olemassa positiivinen vastaavuussuhde sen välillä, että ihmiset uskovat jonkin ominaisuuden muuttumattomuuteen ja sen välillä, että he hyväksyvät tuon ominaisuuden. Mitä enemmän joku siis uskoo, että homoseksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on biologista, sitä positiivisemmaksi hän sen kokee." Toisin sanoen sanoma oli: Tuottakaamme tutkimuksia osoittaaksemme, että ”homoseksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on biologinen eikä valittu elämäntapa!” Niinpä ei ole yllätys, että kohtaamme paljon "hupitiedettä". Kaikki sitä varten, että saataisiin ihmiset uskomaan. Tutkimuksen vilpittömyys on monille heistä sivuseikka. Näyttää siltä, että monille ”tieteilijöille” psykologiassa kelpaa mikä tahansa homoseksuaalisen käyttäytymisen selitys – paitsi Raamatun (Room. 1). Samoin herkkäuskoiselle medialle ja kansalle! Kaikki tämä, jotta puolusteltaisiin elämäntavan valintaa, joka on vahingollinen sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Ajattele kaikkea sitä rahaa (usein homoseksuaalisista lähteistä), joka on sijoitettu tämän kaltaiseen tutkimukseen.

Mitä homoseksuaalisuuteen tulee, tutkimustoiminta jakautuu kahteen suureen kategoriaan: 1) psykologiset/ympäristöteoriat ja 2) biologiset teoriat. Tähän asti olemme käsitelleet (esim. Bieber ja muut) psykologisia/ympäristöteorioita. Siirrymme nyt biologisiin teorioihin, jotka voidaan jakaa kolmeen tutkimusalueeseen
- Aikuisten hormoneihin liittyvä hypoteesi
- Geneettiset hypoteesit
- Syntymää edeltävät hormoneihin liittyvät hypoteesit

Aikuisten hormoneihin liittyvä hypoteesi. Jonkin aikaa pohdittiin sitä, että heteroseksuaalisten ja homoseksuaalisten aikuisten sukupuolihormonien välillä on ero. Nyt on osoitettu, ettei asianlaita ole niin, ja tämä tutkimuskenttä on siksi nykyään irrelevantti.

Geneettinen hypoteesi. Tähän tutkimusalueeseen on muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana kohdistunut eniten mielenkiintoa. Niinpä me keskitymme nyt tähän nimenomaiseen alueeseen. Se on alue, jolla voidaan myös vetää ehdottomia johtopäätöksiä.

Bailey-Pillard (1991)
Mutta mielenkiinto identtisiin kaksosiin pysyi. Samoista ilmeisistä syistä. Voisiko olla niin, että oli olemassa geeni, joka etukäteen määräsi jonkin miehen homoseksuaaliseksi, mutta että ympäristötekijät olivat myös vaikuttamassa. ”Yhtäpitävyyden aste” ei selvästikään ollut 100%, kuten Kallman oli esittänyt. Voisiko se kuitenkin siitä huolimatta olla paljon korkeampi kuin 2%-4%, joka olisi ennakoitavissa perustuen homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöstä, jos valittaisiin satunnaisotoksella pareja.

Tätä päämäärää varten suoritettiin muita tutkimuksia aiheesta. Yksi niistä oli Michael Baileyn (Northwestern University) ja Richard Pillardin (Boston University School of Medicine) tutkimus vuodelta 1991. Heidän raporttinsa (VIITE 5; sivut 72-78) sai hyvin laajan julkisuuden, ja siihen homoseksuaalien lobbausryhmä yhä viittaa mediassa (herkkäuskoista yleisöä varten). Pillard oli homoseksuaali. Raportissaan (viite 17) he esittivät seuraavat tulokset.

Yksimunaiset kaksoset (identtiset kaksoset): 52% PC (29 of 56 = 52%)
Kaksimunaiset kaksoset (ei-identtiset kaksoset): 22% PC (12 of 54 = 22 %)
Sisarukset, jotka eivät ole kaksosia: 9% PC (13 of 142 = 9%)
Adoptoidut sisarukset: 11% PC (6 of 57 = 11%)

Bailey ja Pillard käyttivät termiä PC (Probandwise Concordance), joka tarkoittaa seuraavaa:
Identtisille kaksosille ”52% PC” tarkoittaa, että 52%:lla heidän löytämistään identtisistä kaksosista oli sama homoseksuaalinen mieltymys kuin veljillään. Tässä voi ensi silmäyksellä näyttää olevan jotain järkeä perustelulle ”homo-geenin” puolesta. 52% identtisille kaksosille tuntuu viittaavan siihen, että jokaista identtistä kaksosta kohti, jolla on homoseksuaalinen identiteetti, on 52% mahdollisuus, että hänen kaksosveljestään tulee myös homoseksuaali. Se on paljon suurempi luku kuin odotettavissa oleva 2-4%, joka perustuu homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöissä.

Tuohon aikaan monet näkivät tämän tutkimuksen tulokset todisteena siitä, että homoseksuaalisuus on, jos ei 100%, niin ainakin suurelta osin perinnöllistä. Se, mitä suuri yleisö ei tiennyt vaan jonka Pillard salasi, oli se seikka, että tutkimuksessa oli hyvin voimakas ”otosten yksipuolisuus”. Muut myöhemmät tutkijat eivät onnistuneet tuottamaan samanlaisia tuloksia. Sitten paljastui, että Bailey ja Pillard olivat hankkineet otosväestönsä ilmoituksilla homomyönteisissä lehdissä ja olivat siten tuoneet ilmeisen yksipuolisuuden tutkimukseensa.

On tärkeää ymmärtää, mitä tämä merkitsee. Homoyhteisölle oli kolmesta syystä tärkeää näyttää toteen geneettinen hypoteesi: 1) jos homoseksuaalisuuden syy oli geneettinen, yhteiskunnan ei tulisi olla huolissaan siitä, että homoseksuaaliset miehet värväävät nuorukaisia riveihinsä, ja 2) noin kymmenen kertaa korkeampi lasten seksuaalisten ahdistelutapausten määrä homoseksuaalien keskuudessa ei vaikuttaisi ennalta määräävästi lapsen homoseksuaalisuuteen, jos homoseksuaalisuuden alkuperä oli geneettinen, ja 3) homoseksuaalinen elämätapa hyväksyttäisiin yleisesti, koska se ei ollut valinta vaan he olivat syntyneet sellaisiksi.

+++ kirjoitti:

Bailey-Pillard (1991)
Mutta mielenkiinto identtisiin kaksosiin pysyi. Samoista ilmeisistä syistä. Voisiko olla niin, että oli olemassa geeni, joka etukäteen määräsi jonkin miehen homoseksuaaliseksi, mutta että ympäristötekijät olivat myös vaikuttamassa. ”Yhtäpitävyyden aste” ei selvästikään ollut 100%, kuten Kallman oli esittänyt. Voisiko se kuitenkin siitä huolimatta olla paljon korkeampi kuin 2%-4%, joka olisi ennakoitavissa perustuen homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöstä, jos valittaisiin satunnaisotoksella pareja.

Tätä päämäärää varten suoritettiin muita tutkimuksia aiheesta. Yksi niistä oli Michael Baileyn (Northwestern University) ja Richard Pillardin (Boston University School of Medicine) tutkimus vuodelta 1991. Heidän raporttinsa (VIITE 5; sivut 72-78) sai hyvin laajan julkisuuden, ja siihen homoseksuaalien lobbausryhmä yhä viittaa mediassa (herkkäuskoista yleisöä varten). Pillard oli homoseksuaali. Raportissaan (viite 17) he esittivät seuraavat tulokset.

Yksimunaiset kaksoset (identtiset kaksoset): 52% PC (29 of 56 = 52%)
Kaksimunaiset kaksoset (ei-identtiset kaksoset): 22% PC (12 of 54 = 22 %)
Sisarukset, jotka eivät ole kaksosia: 9% PC (13 of 142 = 9%)
Adoptoidut sisarukset: 11% PC (6 of 57 = 11%)

Bailey ja Pillard käyttivät termiä PC (Probandwise Concordance), joka tarkoittaa seuraavaa:
Identtisille kaksosille ”52% PC” tarkoittaa, että 52%:lla heidän löytämistään identtisistä kaksosista oli sama homoseksuaalinen mieltymys kuin veljillään. Tässä voi ensi silmäyksellä näyttää olevan jotain järkeä perustelulle ”homo-geenin” puolesta. 52% identtisille kaksosille tuntuu viittaavan siihen, että jokaista identtistä kaksosta kohti, jolla on homoseksuaalinen identiteetti, on 52% mahdollisuus, että hänen kaksosveljestään tulee myös homoseksuaali. Se on paljon suurempi luku kuin odotettavissa oleva 2-4%, joka perustuu homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöissä.

Tuohon aikaan monet näkivät tämän tutkimuksen tulokset todisteena siitä, että homoseksuaalisuus on, jos ei 100%, niin ainakin suurelta osin perinnöllistä. Se, mitä suuri yleisö ei tiennyt vaan jonka Pillard salasi, oli se seikka, että tutkimuksessa oli hyvin voimakas ”otosten yksipuolisuus”. Muut myöhemmät tutkijat eivät onnistuneet tuottamaan samanlaisia tuloksia. Sitten paljastui, että Bailey ja Pillard olivat hankkineet otosväestönsä ilmoituksilla homomyönteisissä lehdissä ja olivat siten tuoneet ilmeisen yksipuolisuuden tutkimukseensa.

On tärkeää ymmärtää, mitä tämä merkitsee. Homoyhteisölle oli kolmesta syystä tärkeää näyttää toteen geneettinen hypoteesi: 1) jos homoseksuaalisuuden syy oli geneettinen, yhteiskunnan ei tulisi olla huolissaan siitä, että homoseksuaaliset miehet värväävät nuorukaisia riveihinsä, ja 2) noin kymmenen kertaa korkeampi lasten seksuaalisten ahdistelutapausten määrä homoseksuaalien keskuudessa ei vaikuttaisi ennalta määräävästi lapsen homoseksuaalisuuteen, jos homoseksuaalisuuden alkuperä oli geneettinen, ja 3) homoseksuaalinen elämätapa hyväksyttäisiin yleisesti, koska se ei ollut valinta vaan he olivat syntyneet sellaisiksi.

Lue lisää

Bailey-Dunne-Martin (2000)
Maine vaakalaudalla Bailey ryhtyi tekemään toista tutkimusta ilman, että Pillard oli siinä mukana. Tällä kertaa Bailey liittyi yhteen Dunnen ja Martinin kanssa täysin uutta tutkimusta varten identtisistä kaksosista. Maaliskuussa vuonna 2000 he julkaisivat löytönsä ”Journal of Personality and Social Psychology” -lehdessä [(ref 17B) viite 17B]. Pääsemällä käsiksi Australian ”kaksosrekisteriin” heidän oli mahdollista ottaa yhteyttä kaikkiin identtisiin kaksosiin Australiassa. Tämä sulki pois aiemman otosten yksipuolisuuden. Bailey myös selitti tutkimuksessa ilmauksen ”Probandwise Concordance” merkityksen. Seuraavassa taulukossa näytetään tämän uuden tutkimuksen tulokset verrattuina ensimmäiseen tutkimukseen ((REF 5) VIITE 5 – sivu 76):
Bailey & Pillard Miehet Bailey ym. australia-laiset miehet Bailey & Pillard Naiset Bailey australia-laiset naiset
Identtiset kaksoset “29/56”
52% PC 3/27
20% PC “34/71”
48% PC 3/22
24% PC
Kaksos-veljet “12/54”
22% PC 0/16
0% PC “6/37”
16% PC 1/18
10% PC
Sisaruk-set, jotka eivät ole kaksosia “13/142”
9% PC Ei raportoitu “10/73”
14% PC Ei raportoitu
Adoptoidut sisarukset “6/57”
11% PC Ei raportoitu “2/35”
6% PC Ei raportoitu

Mutta lopullisessa analyysissa me tahdomme verrata 11% konkordanssia Bailey-Dunne-Martinilla homoseksuaalisuuden esiintymistiheyteen koko väestössä. 11% konkordanssi ei enää viittaa geneettiseen vaikutukseen. Vaikka 11% on korkeampi kuin homoseksuaalisuuden esiintymistiheys miehillä koko väestössä, meidän täytyy ottaa huomioon, että identtisillä kaksosilla on yleensä hyvin samanlainen kasvatus ja ympäristö. Tämä selittäisi helposti 11% (verrattuna 2%-4%). Jos Bailey-Dunne-Martinin tulos jotain osoittaa, niin sen, ettei ole olemassa mitään havaittavaa geneettistä yhdyssidettä lainkaan. Tästä uudesta tuloksesta huolimatta mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa ei ole loppunut. Me puhumme kaiken kaikkiaan ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat.

Bailey-Dunne-Martinin tutkimus ei epäröinyt paljastaa aiempaa Baileyn ja hänen homoseksuaalisen entisen kollegansa Pillardin valetutkimusta. Johtopäätöksissään löydöistään he toteavat: ”Tämä viittaa siihen, että edellisten tutkimusten konkordansseja oli paisuteltu johtuen konkordanssiriippuvaisesta systemaattisesta virheestä todistelussa” (ts. otoksen yksipuolisuudesta). He totesivat lisäksi: ”Tämä tutkimus ei antanut tilastollisesti merkittävää tukea geneettisten tekijöiden merkitykselle homoseksuaaliselle suuntautumiselle.”

Niinpä tiivistetysti sanottuna tämä Baileyn, Dunnen ja Martinin tutkimus (ilman otoksen yksipuolisuutta) ei ainoastaan kumoa Baileyn ja Pillardin aiempaa tutkimusta, vaan se on myös vahva näyttö siitä, että homoseksuaalisuus ei ole geneettisen koodauksen tulos.

Tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta (ehkä jopa todennäköisyyttä), että muut geenit saattavat myötävaikuttaa esi-homoseksuaalisuuden kehittymiseen lapsuudessa. Esimerkiksi pojat, joilla on synnynnäisenä hyvin herkkä luonne, kokevat enemmän kuin useimmat pojat vastuuttoman isän hylkäämistä. Se tekee heistä vuorostaan haavoittuvampia sukupuolta koskevaan hämmennykseen ja jopa sukupuoli-identiteetin häiriöön (GID), kuten edellä on puhuttu. Vastaavasti pojalla, jolla on pitkäkasvuisuuden geenit, on suuremmat mahdollisuudet tulla hyväksi koripalloilijaksi. Mutta ei ilman, että hän ensin päättää pelata koripalloa.

+++ kirjoitti:

Bailey-Dunne-Martin (2000)
Maine vaakalaudalla Bailey ryhtyi tekemään toista tutkimusta ilman, että Pillard oli siinä mukana. Tällä kertaa Bailey liittyi yhteen Dunnen ja Martinin kanssa täysin uutta tutkimusta varten identtisistä kaksosista. Maaliskuussa vuonna 2000 he julkaisivat löytönsä ”Journal of Personality and Social Psychology” -lehdessä [(ref 17B) viite 17B]. Pääsemällä käsiksi Australian ”kaksosrekisteriin” heidän oli mahdollista ottaa yhteyttä kaikkiin identtisiin kaksosiin Australiassa. Tämä sulki pois aiemman otosten yksipuolisuuden. Bailey myös selitti tutkimuksessa ilmauksen ”Probandwise Concordance” merkityksen. Seuraavassa taulukossa näytetään tämän uuden tutkimuksen tulokset verrattuina ensimmäiseen tutkimukseen ((REF 5) VIITE 5 – sivu 76):
Bailey & Pillard Miehet Bailey ym. australia-laiset miehet Bailey & Pillard Naiset Bailey australia-laiset naiset
Identtiset kaksoset “29/56”
52% PC 3/27
20% PC “34/71”
48% PC 3/22
24% PC
Kaksos-veljet “12/54”
22% PC 0/16
0% PC “6/37”
16% PC 1/18
10% PC
Sisaruk-set, jotka eivät ole kaksosia “13/142”
9% PC Ei raportoitu “10/73”
14% PC Ei raportoitu
Adoptoidut sisarukset “6/57”
11% PC Ei raportoitu “2/35”
6% PC Ei raportoitu

Mutta lopullisessa analyysissa me tahdomme verrata 11% konkordanssia Bailey-Dunne-Martinilla homoseksuaalisuuden esiintymistiheyteen koko väestössä. 11% konkordanssi ei enää viittaa geneettiseen vaikutukseen. Vaikka 11% on korkeampi kuin homoseksuaalisuuden esiintymistiheys miehillä koko väestössä, meidän täytyy ottaa huomioon, että identtisillä kaksosilla on yleensä hyvin samanlainen kasvatus ja ympäristö. Tämä selittäisi helposti 11% (verrattuna 2%-4%). Jos Bailey-Dunne-Martinin tulos jotain osoittaa, niin sen, ettei ole olemassa mitään havaittavaa geneettistä yhdyssidettä lainkaan. Tästä uudesta tuloksesta huolimatta mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa ei ole loppunut. Me puhumme kaiken kaikkiaan ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat.

Bailey-Dunne-Martinin tutkimus ei epäröinyt paljastaa aiempaa Baileyn ja hänen homoseksuaalisen entisen kollegansa Pillardin valetutkimusta. Johtopäätöksissään löydöistään he toteavat: ”Tämä viittaa siihen, että edellisten tutkimusten konkordansseja oli paisuteltu johtuen konkordanssiriippuvaisesta systemaattisesta virheestä todistelussa” (ts. otoksen yksipuolisuudesta). He totesivat lisäksi: ”Tämä tutkimus ei antanut tilastollisesti merkittävää tukea geneettisten tekijöiden merkitykselle homoseksuaaliselle suuntautumiselle.”

Niinpä tiivistetysti sanottuna tämä Baileyn, Dunnen ja Martinin tutkimus (ilman otoksen yksipuolisuutta) ei ainoastaan kumoa Baileyn ja Pillardin aiempaa tutkimusta, vaan se on myös vahva näyttö siitä, että homoseksuaalisuus ei ole geneettisen koodauksen tulos.

Tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta (ehkä jopa todennäköisyyttä), että muut geenit saattavat myötävaikuttaa esi-homoseksuaalisuuden kehittymiseen lapsuudessa. Esimerkiksi pojat, joilla on synnynnäisenä hyvin herkkä luonne, kokevat enemmän kuin useimmat pojat vastuuttoman isän hylkäämistä. Se tekee heistä vuorostaan haavoittuvampia sukupuolta koskevaan hämmennykseen ja jopa sukupuoli-identiteetin häiriöön (GID), kuten edellä on puhuttu. Vastaavasti pojalla, jolla on pitkäkasvuisuuden geenit, on suuremmat mahdollisuudet tulla hyväksi koripalloilijaksi. Mutta ei ilman, että hän ensin päättää pelata koripalloa.

Lue lisää

Vielä yksi valetutkimus (Hamer, Hu, Magnusson, Hu and Pattatucci)
Itse asiassa ennen kuin Bailey-Dunne-Martinin tutkimus vuonna 2000 paljasti vääräksi Kallmanin ja Bailey-Pillardin aiemman työn, oli tehty toinen valetutkimus. Bailey-Pillardin ja Bailey-Dunne-Martinin tutkimukset identtisistä kaksosista olivat ”epäsuoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Vuoden 1993 tutkimus oli sitä vastoin ”suoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Tuona vuonna Hamer, Hu, Magnusson, Hu ja Pattatucci julkaisivat Science-lehdessä tulokset suorasta geneettisestä tutkimuksesta otsikolla ”A Linkage Between DNA markers on the X Chromosome and Male Sexual Orientation” [VIITE 1; sivut 110-113 ja (VIITE 5; sivut 79-83]. Tämä tutkimus julistettiin mediassa välittömästi ”homo-geenin löytämiseksi”. Monet päättelivät, että tiede oli nyt ”todistanut”, että homoseksuaalisuus on perinnöllistä. Muista, että tämä tapahtui 1993, seitsemän vuotta ennen kuin Baileyn ym. tutkimus australialaisista kaksosista teki johtopäätöksen, ettei mitään homo-geeniä ole löydettävissä.

Kuten myöhemmin kävi ilmi, Hamerin ym. tutkimus oli toinen valetutkimus. Kaksi vuotta myöhemmin sama Science-lehti kertoi, että Hamer oli Department of Health and Human Services -osaston ”Office of Research Integrity” -toimiston tutkinnassa siitä syystä, että hän oli ”raportoinut tietojaan valikoivasti”. (VIITE 1 sivu 113). Mediassa ei kuitenkaan ollut julkisuudessa mitään torven toitotusta, kun tämä kerrottiin. Niin monet ihmiset ovat yhä tänä päivänä sen vaikutelman vallassa, että ”homo-geeni” on löydetty ja että homoseksuaalisuus on siis perinnöllistä. Koska tämä valhe on niin laajalle levinnyt, luokaamme hieman lähempi silmäys Hamerin ym. työhön.

Hamer ja hänen tiiminsä oli värvännyt 76 homoseksuaalisen miehen ryhmän AIDS-hoito-ohjelmasta. He kaikki väittivät, että heillä on vähintään yksi homoseksuaalinen veli ja voimakas homoseksuaalisen suuntautumisen malli enoissaan mutta ei sedissään. Hamerin tiimi oletti, että tämän tulisi näkyä jossain X-kromosomin geenissä. Kuten ehkä tiedät, mies saa X-kromosominsa yhdestä äitinsä kahdesta X-kromosomista ja Y-kromosominsa isältään. Koska äidit eivät olleet homoseksuaaleja, pohdittiin sitä, että vain toinen hänen kahdesta X-kromosomistaan kantoi homo-geeniä. Näin ollen koko väestössä noin puolella pojista olisi homo-geeniä kantava X-kromosomi ja puolella ei. Mutta neljästäkymmenestä tutkittavaksi otetusta homoseksuaalisesta veljesparista ei ainoastaan puolella (ts. 20) vaan 33:lla oli X-kromosomi, jossa oli variaatio q28-geenissä, mikä oli ei-tyypillinen normaalille sidosmallille. Koska tämä luku (33) oli reilusti yli ennakoidun (satunnaisen) 50%, he olettivat, että tämä nimenomainen geeni oli miespuolisen homoseksuaalisen suuntautumisen geenin kantaja. Mutta yhä oli seitsemän homoseksuaalista miesparia ilman tätä ”markkeria” geenissä.

Jos tämä löytö olisi tosi ja rehellinen ja voitaisiin siten toistaa myöhemmissä tutkimuksissa, siitä vedettävissä oleva johtopäätös rajoittuisi silti tähän: tämä erityinen kromosomirakenne ei ole välttämätön eikä riittävä aiheuttamaan homoseksuaalisuuden. Se ei ole välttämätön, koska neljästäkymmenestä homoseksuaalisesta parista seitsemällä ei ollut tätä rakennetta. Ja se ei ollut riittävä, koska myöhempi Hamerin tiimin tutkimus (johon sisältyi

+++ kirjoitti:

Vielä yksi valetutkimus (Hamer, Hu, Magnusson, Hu and Pattatucci)
Itse asiassa ennen kuin Bailey-Dunne-Martinin tutkimus vuonna 2000 paljasti vääräksi Kallmanin ja Bailey-Pillardin aiemman työn, oli tehty toinen valetutkimus. Bailey-Pillardin ja Bailey-Dunne-Martinin tutkimukset identtisistä kaksosista olivat ”epäsuoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Vuoden 1993 tutkimus oli sitä vastoin ”suoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Tuona vuonna Hamer, Hu, Magnusson, Hu ja Pattatucci julkaisivat Science-lehdessä tulokset suorasta geneettisestä tutkimuksesta otsikolla ”A Linkage Between DNA markers on the X Chromosome and Male Sexual Orientation” [VIITE 1; sivut 110-113 ja (VIITE 5; sivut 79-83]. Tämä tutkimus julistettiin mediassa välittömästi ”homo-geenin löytämiseksi”. Monet päättelivät, että tiede oli nyt ”todistanut”, että homoseksuaalisuus on perinnöllistä. Muista, että tämä tapahtui 1993, seitsemän vuotta ennen kuin Baileyn ym. tutkimus australialaisista kaksosista teki johtopäätöksen, ettei mitään homo-geeniä ole löydettävissä.

Kuten myöhemmin kävi ilmi, Hamerin ym. tutkimus oli toinen valetutkimus. Kaksi vuotta myöhemmin sama Science-lehti kertoi, että Hamer oli Department of Health and Human Services -osaston ”Office of Research Integrity” -toimiston tutkinnassa siitä syystä, että hän oli ”raportoinut tietojaan valikoivasti”. (VIITE 1 sivu 113). Mediassa ei kuitenkaan ollut julkisuudessa mitään torven toitotusta, kun tämä kerrottiin. Niin monet ihmiset ovat yhä tänä päivänä sen vaikutelman vallassa, että ”homo-geeni” on löydetty ja että homoseksuaalisuus on siis perinnöllistä. Koska tämä valhe on niin laajalle levinnyt, luokaamme hieman lähempi silmäys Hamerin ym. työhön.

Hamer ja hänen tiiminsä oli värvännyt 76 homoseksuaalisen miehen ryhmän AIDS-hoito-ohjelmasta. He kaikki väittivät, että heillä on vähintään yksi homoseksuaalinen veli ja voimakas homoseksuaalisen suuntautumisen malli enoissaan mutta ei sedissään. Hamerin tiimi oletti, että tämän tulisi näkyä jossain X-kromosomin geenissä. Kuten ehkä tiedät, mies saa X-kromosominsa yhdestä äitinsä kahdesta X-kromosomista ja Y-kromosominsa isältään. Koska äidit eivät olleet homoseksuaaleja, pohdittiin sitä, että vain toinen hänen kahdesta X-kromosomistaan kantoi homo-geeniä. Näin ollen koko väestössä noin puolella pojista olisi homo-geeniä kantava X-kromosomi ja puolella ei. Mutta neljästäkymmenestä tutkittavaksi otetusta homoseksuaalisesta veljesparista ei ainoastaan puolella (ts. 20) vaan 33:lla oli X-kromosomi, jossa oli variaatio q28-geenissä, mikä oli ei-tyypillinen normaalille sidosmallille. Koska tämä luku (33) oli reilusti yli ennakoidun (satunnaisen) 50%, he olettivat, että tämä nimenomainen geeni oli miespuolisen homoseksuaalisen suuntautumisen geenin kantaja. Mutta yhä oli seitsemän homoseksuaalista miesparia ilman tätä ”markkeria” geenissä.

Jos tämä löytö olisi tosi ja rehellinen ja voitaisiin siten toistaa myöhemmissä tutkimuksissa, siitä vedettävissä oleva johtopäätös rajoittuisi silti tähän: tämä erityinen kromosomirakenne ei ole välttämätön eikä riittävä aiheuttamaan homoseksuaalisuuden. Se ei ole välttämätön, koska neljästäkymmenestä homoseksuaalisesta parista seitsemällä ei ollut tätä rakennetta. Ja se ei ollut riittävä, koska myöhempi Hamerin tiimin tutkimus (johon sisältyi

Lue lisää

ei-homoseksuaalisia veljeksiä, joilla oli sama tausta) osoitti, että joillain näistä heteroseksuaalisista veljeksistä oli sama geenimarkkeri q28. Sellainen geenimerkintä ja yhdysside on tuskin hyväksyttävä ”homo-geenin” määritelmä. Mutta (ja jälleen vain jos tutkimus olisi rehellistä) voitaisiin väittää, että tähän geenimerkintään liittyy jokin toinen ominaispiirre, joka kytkeytyy toiseen perheelle tunnusomaiseen ominaispiirteeseen, joka määrää ennakolta yksilön haavoittuvammaksi tulemaan homoseksuaaliksi. Yksilöllä, jolla on tuo nimenomainen geenimarkkeri, voi esimerkiksi olla geneettisesti ennakolta määrätty uutuutta etsivään käyttäytymiseen tai mihin tahansa. Kuka tietää, mitä se voisi olla?

Kuten pian ilmeni, Hamerin ja muiden tutkimus oli jälleen yksi esimerkki petollisesta pelistä lukujen kanssa. Pian sen jälkeen kun Hamerin ja muiden tutkimus oli julkaistu Science-lehdessä, sama julkaisu julkaisi vastatodistelun Yalen, Columbian ja Louisianan yliopistojen tutkijoilta. He kirjoittivat muun muassa [(VIITE 1 sivut 111-112]:

”Tutkimuksen tulokset eivät vastaa mitään geneettistä mallia. ….Kumpikaan näistä eroista [homoseksuaalisuuden välillä äidin veljissä versus isän veljissä tai serkuissa] ei ole tilastollisesti merkitsevä. …..Otosten pienen koon vuoksi tämä tieto sopii yhteen monien geneettisten ja ympäristöhypoteesien kanssa…”

Kaiken tieteen periaate on, että jos koetta ei voida toistaa, se ei täytä ”löydön” tai ”keksinnön” kriteeriä. Muut tutkijat ovat yrittäneet menestyksettä toistaa Hamerin ja muiden tutkimuksen. Suurehko tutkimus vuodelta 1999 sisälsi 52 homoseksuaalisen sisarusparin näytteen. Tiimi (Rice, Anderson, Risch and Ebers) tarkasteli neljää erillistä kromosomaalista markkeria samalla geenialueella, mutta ei löytänyt mitään suhdetta homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Science-lehdessä (284, Huhtikuu 1999) sivulla 666 he toteavat: ”On epäselvää, miksi tuloksemme poikkeavat niin suuresti Hamerin alkuperäisestä tutkimuksesta. Koska tutkimuksemme oli laajempi kuin Hamerin ym., meillä epäilemättä oli asianmukainen voima löytää yhtä suuri geneettinen puutteellisuus kuin tuossa tutkimuksessa oli raportoitu. Siitä huolimatta hankkimamme tieto ei anna tukea sille, että positiossa Xq28 olisi geeni, jolla olisi suuri vaikutus seksuaaliseen suuntautumiseen”. Ilmaus ”Xq28” tarkoittaa geenin q28:aa positiota X-kromosomissa. Tutkimustiimi oli käyttänyt paljon aikaa ja ponnistellut kovasti. He olivat ymmällään, miksi heidän tuloksensa ”poikkesivat niin paljon Hamerin tutkimuksesta”. Kuten edellä sanottiin, ”Office of Research Integrity” – The Health and Human Services Department -osaston haara – tutki myöhemmin Hameria ”valikoivasta tiedon raportoimisesta”. Jälleen yksi esimerkki älyllisestä epärehellisyydestä! Kaikki homoseksuaalisen agendan edistämiseksi, siten kuin Kirk ja Madsen olivat aiemmin (1991) suositelleet (ks. myytti 1 johdanto).

Sitten, noin vuosi myöhemmin (maaliskuu 2000) tuli Bailey-Dunne-Martinin tutkimus identtisistä kaksosista Australiassa (katso edellä), joka osoitti pysyvästi vääriksi kaikki hypoteesit ja teoriat ”homo-geenin” mahdollisuudesta. Näyttää siltä, että se on ratkaisevasti pannut pisteen enemmälle tieteelliselle kiistelylle tästä asiasta. Tämä ei tarkoita, että mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa on loppunut. Me puhumme kuitenkin ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat. Koska mediassa levitetään yhä niin laajasti Hamerin petollista raporttia totuutena ja väitetään, että geneettinen yhdysside homoseksuaalisuuteen on näytetty toteen, olen tarkastellut lähemmin Hamerin tutkimusta. Löydät sen tästä linkistä (Nro 5; "Hamerin tutkimuksen kritiikki"). Jos sinulla on aikaa ja voimia kaivautua tähän analyysiin, huomaat mistä ”hupitieteestä” me puhumme.

+++ kirjoitti:

ei-homoseksuaalisia veljeksiä, joilla oli sama tausta) osoitti, että joillain näistä heteroseksuaalisista veljeksistä oli sama geenimarkkeri q28. Sellainen geenimerkintä ja yhdysside on tuskin hyväksyttävä ”homo-geenin” määritelmä. Mutta (ja jälleen vain jos tutkimus olisi rehellistä) voitaisiin väittää, että tähän geenimerkintään liittyy jokin toinen ominaispiirre, joka kytkeytyy toiseen perheelle tunnusomaiseen ominaispiirteeseen, joka määrää ennakolta yksilön haavoittuvammaksi tulemaan homoseksuaaliksi. Yksilöllä, jolla on tuo nimenomainen geenimarkkeri, voi esimerkiksi olla geneettisesti ennakolta määrätty uutuutta etsivään käyttäytymiseen tai mihin tahansa. Kuka tietää, mitä se voisi olla?

Kuten pian ilmeni, Hamerin ja muiden tutkimus oli jälleen yksi esimerkki petollisesta pelistä lukujen kanssa. Pian sen jälkeen kun Hamerin ja muiden tutkimus oli julkaistu Science-lehdessä, sama julkaisu julkaisi vastatodistelun Yalen, Columbian ja Louisianan yliopistojen tutkijoilta. He kirjoittivat muun muassa [(VIITE 1 sivut 111-112]:

”Tutkimuksen tulokset eivät vastaa mitään geneettistä mallia. ….Kumpikaan näistä eroista [homoseksuaalisuuden välillä äidin veljissä versus isän veljissä tai serkuissa] ei ole tilastollisesti merkitsevä. …..Otosten pienen koon vuoksi tämä tieto sopii yhteen monien geneettisten ja ympäristöhypoteesien kanssa…”

Kaiken tieteen periaate on, että jos koetta ei voida toistaa, se ei täytä ”löydön” tai ”keksinnön” kriteeriä. Muut tutkijat ovat yrittäneet menestyksettä toistaa Hamerin ja muiden tutkimuksen. Suurehko tutkimus vuodelta 1999 sisälsi 52 homoseksuaalisen sisarusparin näytteen. Tiimi (Rice, Anderson, Risch and Ebers) tarkasteli neljää erillistä kromosomaalista markkeria samalla geenialueella, mutta ei löytänyt mitään suhdetta homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Science-lehdessä (284, Huhtikuu 1999) sivulla 666 he toteavat: ”On epäselvää, miksi tuloksemme poikkeavat niin suuresti Hamerin alkuperäisestä tutkimuksesta. Koska tutkimuksemme oli laajempi kuin Hamerin ym., meillä epäilemättä oli asianmukainen voima löytää yhtä suuri geneettinen puutteellisuus kuin tuossa tutkimuksessa oli raportoitu. Siitä huolimatta hankkimamme tieto ei anna tukea sille, että positiossa Xq28 olisi geeni, jolla olisi suuri vaikutus seksuaaliseen suuntautumiseen”. Ilmaus ”Xq28” tarkoittaa geenin q28:aa positiota X-kromosomissa. Tutkimustiimi oli käyttänyt paljon aikaa ja ponnistellut kovasti. He olivat ymmällään, miksi heidän tuloksensa ”poikkesivat niin paljon Hamerin tutkimuksesta”. Kuten edellä sanottiin, ”Office of Research Integrity” – The Health and Human Services Department -osaston haara – tutki myöhemmin Hameria ”valikoivasta tiedon raportoimisesta”. Jälleen yksi esimerkki älyllisestä epärehellisyydestä! Kaikki homoseksuaalisen agendan edistämiseksi, siten kuin Kirk ja Madsen olivat aiemmin (1991) suositelleet (ks. myytti 1 johdanto).

Sitten, noin vuosi myöhemmin (maaliskuu 2000) tuli Bailey-Dunne-Martinin tutkimus identtisistä kaksosista Australiassa (katso edellä), joka osoitti pysyvästi vääriksi kaikki hypoteesit ja teoriat ”homo-geenin” mahdollisuudesta. Näyttää siltä, että se on ratkaisevasti pannut pisteen enemmälle tieteelliselle kiistelylle tästä asiasta. Tämä ei tarkoita, että mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa on loppunut. Me puhumme kuitenkin ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat. Koska mediassa levitetään yhä niin laajasti Hamerin petollista raporttia totuutena ja väitetään, että geneettinen yhdysside homoseksuaalisuuteen on näytetty toteen, olen tarkastellut lähemmin Hamerin tutkimusta. Löydät sen tästä linkistä (Nro 5; "Hamerin tutkimuksen kritiikki"). Jos sinulla on aikaa ja voimia kaivautua tähän analyysiin, huomaat mistä ”hupitieteestä” me puhumme.

Lue lisää

Tiedämme, että ihmisaivot käyvät läpi merkittäviä muutoksia syntymän ja kuoleman välillä. Esimerkiksi eräässä NIH:n (National Institute of Health) tutkimuksessa havaittiin, että niiden ihmisten kohdalla, jotka alkoivat lukea sokeainkirjoitusta tultuaan sokeiksi, se aivojen osa, johon sisältyy ”lukusormen” kontrollointi, kasvoi. Samoin tiedetään, että ne pojat, joilla on sukupuoli-identiteetti häiriö (GID; katso edellä) ja jotka leikkivät pääasiassa tyttöjen kanssa, kehittävät usein feminiinisen äänen samoin kuin muita feminiinisiä piirteitä. Toisin sanottuna: aivojen kehitykseen vaikuttaa tietyssä määrin se, miten käyttäydyt, sekä se identiteetti, johon samaistut kasvaessasi.