Katolisten pappien pitää tehdä kaksi valaa Jumalan edessä: selibaatti ja tottelevaisuus. Ensimmäinen vala takaa periaatteessa sen, että pappien kaikki energia tulee ainoastaan kirkon ja ihmisten hyväksi. Toinen vala takaa pappien ehdottoman uskollisuuden sekä hiippakunnan esimiehelle että paaville.
Selibaattivala (kuten myös tottelevaisuusvala) tehdään Jumalan edessä ja se on voimassa koko elämän! ”Tottelematon” jäsen tekee kuolemansyntiin rinnastettavan rikkomuksen (kysymyksessä on Jumalan edessä tehty vala) ja tästäkin syystä yleensä "tuhma" jäsen joutuu lähteä papistosta häpeän saattelemana. Sen lisäksi pappeus katolisessa kirkossa on sakramentti, jonka purkaminen on mahdoton. Toisin sanoen, kaikki nuo papit, jotka jättävät pappeusuran selibaatin "mahdottomuuden" vuoksi ovat rinnastettavissa avioeroon syyllistyneihin katolilaisiin – eli he elävät ”kuoleman synnissä” koko loppuelämään.
Selibaattivala ei mitenkään ole vapaaehtoinen ja pappiskoulussa olevilta nuorilta pappiskandidaateilta (usein puberteetissa olevat pojat) evätään kaikki kontaktit ulkomaailman ja erityisesti naisten kanssa. Selibaattivalan tehdessä pappikandidaatti on useimmiten hyvin nuori ja vailla minkäänlaista tietoa reaalimaailmasta. Tästä syystä ei voida puhua ”vapaasta tahdosta” vaan pikimmiten aivojen pesusta.
Toisaalta Vatikaania ei omissa valtapyrkimyksissään näytä kiinnostavan Jeesuksen käsky välttää vannomista.
Jeesus neuvoi, että meidän kaikkien tulisi vastata yksinkertaisesti joko ei, ei tai kyllä, kyllä selkeästi.
Sitä mahdollisuutta katolisille papeille ei ole toistaiseksi annettu.
Selibaattivala (kuten myös tottelevaisuusvala) tehdään Jumalan edessä ja se on voimassa koko elämän! ”Tottelematon” jäsen tekee kuolemansyntiin rinnastettavan rikkomuksen (kysymyksessä on Jumalan edessä tehty vala) ja tästäkin syystä yleensä "tuhma" jäsen joutuu lähteä papistosta häpeän saattelemana. Sen lisäksi pappeus katolisessa kirkossa on sakramentti, jonka purkaminen on mahdoton. Toisin sanoen, kaikki nuo papit, jotka jättävät pappeusuran selibaatin "mahdottomuuden" vuoksi ovat rinnastettavissa avioeroon syyllistyneihin katolilaisiin – eli he elävät ”kuoleman synnissä” koko loppuelämään.
Selibaattivala ei mitenkään ole vapaaehtoinen ja pappiskoulussa olevilta nuorilta pappiskandidaateilta (usein puberteetissa olevat pojat) evätään kaikki kontaktit ulkomaailman ja erityisesti naisten kanssa. Selibaattivalan tehdessä pappikandidaatti on useimmiten hyvin nuori ja vailla minkäänlaista tietoa reaalimaailmasta. Tästä syystä ei voida puhua ”vapaasta tahdosta” vaan pikimmiten aivojen pesusta.
Toisaalta Vatikaania ei omissa valtapyrkimyksissään näytä kiinnostavan Jeesuksen käsky välttää vannomista.
Jeesus neuvoi, että meidän kaikkien tulisi vastata yksinkertaisesti joko ei, ei tai kyllä, kyllä selkeästi.
Sitä mahdollisuutta katolisille papeille ei ole toistaiseksi annettu.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Paavisemme, kiitos siitä. Tiedän, että Johannes XXIV todella tuntee tämän asian sisältä päin -- tietää siis todella mitä asiasta kirjoittaa.
"-pappiskoulussa olevilta nuorilta pappiskandidaateilta (usein puberteetissa olevat pojat) evätään kaikki kontaktit ulkomaailman ja erityisesti naisten kanssa."
Ihmettelen kovasti tätä lausuntoa. Väittämättä, että tietäisin maailman joka kolkan tilanteesta, kokemukseni on ollut aivan päinvastainen.
Pappiskouluun ei pääse, mikäli ei voida osoittaa, että siteet "ulkomaailmaan" on katkaistu. Se tarkoittaa yleensä seuraavaa:
1. Koulutuksen aikana eletään elämä yhdessä muiden pappiskandidaattien kanssa. Oman perheen luokse mennään ainoastaan loman aikana.
2. Koulutusaikana ovat ehdottomasti kiellettyjä sekä kaikki suhteet naisten kanssa (mm. ystävyyssuhteet) että myös ne seksi"fantasiat", jotka nuorelle pojalle ovat "normaalia" - Näistä fantasioista on kerrottava riippi-isälle.
Ulkomaailmaan toki saa olla kontakteja - mutta varovaisesti ja sillä periaatteella että kaikista "kiusauksista" on vältyttävä.
"Koulutusaikana ovat ehdottomasti kiellettyjä sekä kaikki suhteet naisten kanssa (mm. ystävyyssuhteet)..."
Toistan edellisen kommenttini: En tiedä mistäpäin maailmaa tässä olisi kysymys. Itse en ole moiseen törmännyt. Joissain paikoin asia on jopa täysin päinvastaisesti. (Se lienee kuitenkin selvää, ettei pappiskandidaatti voi samanaikaisesti sitoutua kutsumuksensa etsimiseen seminaarissa ja seurusteluun, siis avioliiton pohdintaan naisen kanssa. Noiden aika ei ole yhtä aikaa.)
"-että myös ne seksi"fantasiat", jotka nuorelle pojalle ovat "normaalia" - Näistä fantasioista on kerrottava riippi-isälle."
Tämä ei eroa mitenkään muiden naimattomana elävien katolilaisten elämästä. Normaalia on se, että asioita tulee mieleen. Kysymys onkin siitä, mitä sen jälkeen tekee. (Yrittää kääntää ajatuksensa muualle vaiko 'viihdyttää' mielessään noita fantasioita.) Kyseiset fantasiat jostakusta muusta kuin omasta aviopuolisosta eivät sitä paitsi ole yhtään 'sallitumpia' avioliitossa eläville.
Tyttöpieni, sinulla ei mitenkään voi olla tietoa yhdenkään pappiseminaarin todellisuudesta. Muistetaanpa faktat ja niiden mukanaan tuomat rajoitukset. Sen sijaan Joh XXIV tietää kokemuksesta, mitä kirjoittaa.
Voi poikakulta Barnabas!
Saattaa täällä joukossa olla lukijoita, joilla on kokemusta pappisseminaarista ja jotka siksi ovat samaa mieltä kuin rousku ja ahh.
Älä väitä, että Johannes yksin edustaisi tässä asiassa totuutta ja kokemusta.
Tämä vain vinkkinä.
en mitään sano, etteikö täällä jollakulla voisi seminaarista kokemusta ollakin. On seminaariin tai Rooman suuntaan (muuallekin, sääntökunta mielessään) moni suomalainenkin lähtenyt. Ja tullut maitojunalla takaisin. Mutta ahhilla ja rouskulla ei ole kokemustietoa seminaarilaisen elämästä. Siksipä pyysinkin heitä hieman hillitsemään haaveellista kaunopuheisuuttaan puhuessaan tästä aihepiiristä. Kun Rooman kirkko ymmärtää ryhtyä kouluttamaan naisia pappistehtäviin, suon ilomielin ahhin matkaavan seminaariin. Eiköhän koulutuspohjaa jo lienekin.
Vai että naimaton katolilainen joutuu elämään ilman seksi- ja rakkaussuhteita. Kuinkahan hyvin mahtaa useimmilta onnistua ja kuinkahan paljon ongelmia tästä kipeästä vaatimuksesta koituu. Etenkin jos kirkko vielä syyllistää järjettömillä vaatimuksilla, että myös itsetyydytys ja fantasiat olisivat jotenkin kiellettyjä tai "synnillisiä". Kyllä vaatimuksessa on kysymys seksuaalikielteisyydestä ja seksuaalisuuden pelosta ynnä siitä, ettei kirkko kirkkoisineen tunne ihmisen psykologiaa. Todella tuhoisaaa opetusta! Lisäksi on aivan normaalia, että myös vakituisessa suhteessa partnereilla on seksin ja/tai yhdynnän (seksihän on laajempi käsite) aikana erilaisia fantasioita. Useinkin vapaa fantasiointi on erityisesti naisen orgasmin saamisen kannalta suorastaan välttämätöntä, ihminenhön on herkkä psykofyysinen kokonaisuus ja orgasmin kohdalla tämä tulee ilmi hyvin selvästi. Fantasiat ovat täysin normaali, rikastava ja nautintoa lisäävä osa seksuaalielämää, onpa sitten kysymys parin aktista tai sooloseksistä (itsetyydytys). Ei tietysti ole yllätys, että kirkonmiesten opetus kieltää myös seksuaalisista fantasioista nauttimisen, onhan seksi heille jotain likaista ja pelottavaa. Naisen orgasmi, jota fantasiat edistävät huimasti, on heille joko tyystin tuntematon, yhdentekevä tai sitten suorastaan kartettava ilmiö. Katolilaisissa makuukamareissa taitaa olla todella tylsää. Tylsää ja ahdistunutta on tuolla kieltopolitiikalla myös katolisten korvienväleissä!
Katolilaisten makuuhuoneissa meno on ihan "normaalia", kuten myös luterilaisissa kodeissa. Se, että monet papit eivät kykene antamaan ohjeita seksi-asioissa ei yleensä vaikuta ratkaisevasti elämän menoon (onneksi/toivottavasti). Kysymyksessä on yleensä oppilaita (maallikot), ei opettajia (papit). Samaa koskee seksivalistus yhteiskunnassa: mihin asti saa selittää asioita, kenen puolesta ja kenelle? Näet, jokainen meistä on velvollinen löytää "omaa" totuutta ja omaa iloa - papeilla makuuhuoneeseen ei ole asiaa. Näin pitäisi ymmärtää asioita ja näin pitäisi menetellä!
oppisivat nämä täälläkin kisaavat katekismuksen oppilapset, joilla on ilo uskosta kadonnut kokonaan ja pykälänikkarius ja pelko astuneet tilalle. Oli viisas kommentti sinulla, kiitos.
Kun nyt vielä jatkan, niin sanottakoon, että aika läheltä olen asiaa seurannut.
Ja taas kerran toistan, että kokemuksenin yhdeltä maanteiteelliseltä alueelta. Koko maailmasta en väitä tietäväni.
jollain mantereella jo on pimuille/naisille tarkoitettu pappisseminaari. Huippua! Miksi jätit homman kesken? Huono ruoka (bad cooking)? Vai siis styylasitko samalla kun joku hoiteli sekä sinua että seminaarihommaa. Naughty!
taas kerran kaipailen...
Jos luet ylempänä olevan viestini, huomannet, ettei kyseessä ollut naisiin liittyvä asia.
"Selibaattivalan tehdessä pappikandidaatti on useimmiten hyvin nuori"
Pöh pah. Pappisvihkimystä ei latinalaisessa riituksessa saa alle 25-vuotiaana.
Seminaarikoulutuksesta:
Joskus/usein (maasta riippuen) pappiskoulutus alkaa jo poikien ollessa n. 13-15 vuotiaita.
Lukion jälkeen, eli poikien ollessa vähintään 19 vuotiaita, alkaa teologia-opiskelu, joka kestää vähintään 5 vuotta.
Em. seminaarin aikana kandidaattien on elettävä selibaatissa eikä saa olla suhteita naisiin (ei edes ystävyyden merkissä).
Outo tapa kasvaa aikuiseksi mieheksi, eikö niin?
Mistäköhän Johannes 24:n tiedot ovat peräisin?
Ainakin meidän suomalaisten seminaristien kertomukset eivät stemmaa alkuunkaan Johannes 24:n väitteiden kanssa.
Ovathan he täällä käyneet koulunsa loppuun jne. Ja myöshän on meille kerrottu, että seminaarit kestävät noin 7 vuotta: ensin kolme vuotta filosofiaa, sitten neljä teologiaa.
Kuten olen jo useita kertoja toistanut, selibaatti on LUONNOLLINEN olotila kaikille paitsi avioliitossa eläville. Enkä muuten ole kuullut ystävyyssuhteiden naisiin olevan mitenkään kiellettyjä - varovaisuutta toki kannattaa painottaa, mitäs ihmettä siinä on. Pitäisikö tulevien pappiemme oppia aina ajattelemaan ja toimimaan "navanalusillaan" ja unohtaa aivonsa?
Monissa "katolisissa" maissa on tietysti poikakouluja, pikkuseminaareja, joissa valmentautuminen pappeuteen monesti saa alkunsa. Mutta ei se vielä mitään pappiskoulutusta sanan varsinaisessa merkityksessä.
"Joskus/usein (maasta riippuen) pappiskoulutus alkaa jo poikien ollessa n. 13-15 vuotiaita."
Puhut nyt kahdesta eri asiasta. Tällaisia kouluja on olemassa. Niissä opiskellaan enemmän aineita, jotka ovat hyödyksi, jos päätyy seminaariin opiskelemaan. Tunnen yhden henkilön, joka opiskeli moisessa paikassa. Koko suurehkosta luokasta seminaariin tunsi kutsumusta 2 henkilöä.
Eri asia on se, että ennen mainitsemasi on ollut yleisempää. Tunnen yhden papin (ei asu Suomessa), joka vieläkin muistelee lämmöllä saamaansa hyvää valmistusta pappeuteen. Hän oli kutsumuksestaan varma muistaakseni 12-vuotiaana ja on nyt 70-vuotias ja pappeudestaan tänään vähintään yhtä kiitollinen kuin nuoruudessaan.
...vaikka väkisin!
"selibaatti on LUONNOLLINEN olotila kaikille paitsi avioliitossa eläville"
Onko tämä Raamattu tai Linoksen arvailu?
"Enkä muuten ole kuullut ystävyyssuhteiden naisiin olevan mitenkään kiellettyjä - varovaisuutta toki kannattaa painottaa, mitäs ihmettä siinä on. Pitäisikö tulevien pappiemme oppia aina ajattelemaan ja toimimaan "navanalusillaan" ja unohtaa aivonsa?"
Niin: annetaan papeille mahdollisimman paljon kieltoja, tehdään heistä kunnon seksin vastustavia henkilöitä... Ei sitten ihmetellä seurauksia.
"Monissa "katolisissa" maissa on tietysti poikakouluja, pikkuseminaareja, joissa valmentautuminen pappeuteen monesti saa alkunsa. Mutta ei se vielä mitään pappiskoulutusta sanan varsinaisessa merkityksessä".
Ovatko nämä koulut leikkikoulut, joissa pojat oppivat tutustumaan toisiin poikiin?
Suomessa suomalaisia pappeja on hyvin vähän, joten kun puhutaan seminaareista puhutaan ulkomailla olevista paikoista. O.K.?
Kun kirjoitat: "Tällaisia kouluja on olemassa. Niissä opiskellaan enemmän aineita, jotka ovat hyödyksi, jos päätyy seminaariin opiskelemaan" et itse tiedä mistä puhut. Osaatko esimerkiksi kertoa, mitkä ovat nämä "aineet", mitkä ovat näiden koulujen olosuhteet ja... kuka maksaa kustannuksia (kysymyksessä on yleensä privaatti poikakouluja).
"Osaatko esimerkiksi kertoa, mitkä ovat nämä "aineet", mitkä ovat näiden koulujen olosuhteet ja... kuka maksaa kustannuksia (kysymyksessä on yleensä privaatti poikakouluja)."
Niin kuin olen jo kahdesti maininnut, tiedän tilanteesta joillain paikkakunnilla, en tokikaan kaikilla.
Ystäväni poikakoulussaan opiskeli latinaa ja filosofiaa, joita ei muissa kouluissa opetettu lainkaan. Tavallisten kouluaineiden lisäksi oli vielä uskontoa, muttä sitä toki opetetaan jokaisessa katolisessa koulussa. Kustannukset jakaantuivat pojan perheelle ja yksityisille tukijoille, niin kuin samaisella mantereelle muidenkin yksityiskoulujen kustannukset.
Silti puhuit selibaattilupauksesta. Se annetaan vasta pappisvihkimyksen yhteydessä. Ergo lauseesi, että se annettaisiin erittäin nuorena, on epätosi, vaikka seminaariopiskelijoilla ei saakaan olla sukupuolisuhteita - eihän kellään naimattomalla saa.
Lupaus sinänsä tai ikä jossa se pappiskandidaateilta pakotetaan ei tässä olekaan se tähtäyspiste, vaan juuri se, miten poikien opetus, koulutus, vinoon kasvattaminen johdonmukaisesti muovaa heitä tuota pakollista "vapaata valintaa" kohti hyvin nuoresta. Lopputulos ja koko prosessi on erittäin vaurioittava nuoren ihmisen psyko-seksuaalisen kehityksen kannalta. Ota huomioon, että Joh XXIV puhuu asiasta sisältä päin, katolisen maan kasvattina, joka on tuossa myllyssä polkeutunut huomattavan pitkälle. Hän tietää sen, mistä muiden paras mielessään kirjoittaa.
"Katolisten pappien pitää tehdä kaksi valaa Jumalan edessä: selibaatti ja tottelevaisuus. "
Käsittääkseni kumpikaan näistä ei ole vala tai sitten meillä on täysin eri määritelmät valalle. Lisäksi kumpaakaan ei tehdä Jumalalle vaan piispalle. Tämän asian on minullle vahvistanut monet sääntökuntalaiset. Lisäksi selibaatti on vain käytäntö ei mikään todellinen opillinen ongelma kuten esim. naispiispsuus.
"pappiskoulussa olevilta nuorilta pappiskandidaateilta (usein puberteetissa olevat pojat) evätään kaikki kontaktit ulkomaailman ja erityisesti naisten kanssa. Selibaattivalan tehdessä pappikandidaatti on useimmiten hyvin nuori ja vailla minkäänlaista tietoa reaalimaailmasta. "
Kävin toissaviikolla vierailemassa eräässä seminaarissa ja homma toimii siellä avaimet käteen periaatteella. Seminaristit olivat 20-40 vuotiaita.
Lisäksi opiskelu tapahtuu läheisessä yliopistossa. Kotiintuloaikoja ei ole. Riittää, että on paikalla messussa ja hoitaa kurssit hyvin arvosanoin. Lisäksi yhteisiin laudes, vesper jne. hartauksiin osallistuminen on vapaaehtoista. Opiskelijat kuitenkin asuvat seminaarin asuntolassa.
Minusta kyseisen seminaarin käytännöt ovatkin aika ymmärrettäviä. Sillä jos toimitaan periaatteella: estetään synninteko niin ei tehdä syntiä, niin silloin heti kun valvonta poistuu, niin ruvetaan hommiin. Siksi monet seminaarit ja sääntökunnat käyttävätkin useita ammattipsykologeja ohjaamaan pappiskokelaita ja noviiseja.
Ongelmia kuulemma em. käytännöistä ei ole ja kuulemma sellaisia keskeyttäneitä, jotka sitten ovat mennet naimisiin ei ole. Sen sijaan ongelma on se, että opiskelijat kuulemma tuntevat olevan yksinäisiä ja siksi liittyvätkin sääntökuntiin ja siten lähtevät pois seminaarista. Lisäksi kuulemma opiskelijat haluavat lukea laudeksen ja vesperit yhdessä vaikka pakkoa ei ole.
Missä maassa olevasta seminaarista puhut?
Usko tai älä, selibaatti on pakollinen jos halutaan elää pappina ja kun pappeus on sakramentti, mitä ehdottaisit, jos virassa oleva pappi rakastuu naiseen? Voiko silloin pappi luopua pappeudestaan ja elää iloista avioelämää?
Ja mielestäsi vala tehdään piispalle. Joo... piispa antaa sakramentin ja niin mielestäsi piispa voi myös vapauttaa sakramentista. Outo käsitys. Jos näin olisi, voimme myös ajatella että piispat (ja papit) voivat sallia avioeroja... johtuen siitä, että avioliittolupaus tehdään heidän edessä.
"Missä maassa olevasta seminaarista puhut? "
Saksassa.
"Usko tai älä, selibaatti on pakollinen jos halutaan elää pappina ja kun pappeus on sakramentti, mitä ehdottaisit, jos virassa oleva pappi rakastuu naiseen? Voiko silloin pappi luopua pappeudestaan ja elää iloista avioelämää? "
Tällähetkellä papeilta vaaditaan selibaattia, mutta en näe mitään estettä selibaatin purkamiselle.
Pappeus on todella sakramentti ja sinäänsä purkamaton.
"Ja mielestäsi vala tehdään piispalle. Joo... piispa antaa sakramentin ja niin mielestäsi piispa voi myös vapauttaa sakramentista. Outo käsitys. Jos näin olisi, voimme myös ajatella että piispat (ja papit) voivat sallia avioeroja... johtuen siitä, että avioliittolupaus tehdään heidän edessä."
Hiippakuntapappi ei tee valaa vaan lupaa piispalle elää selibaatissa ja olla kuuliainen. Sekoitat kaksi asiaa keskenään: sakramentin ja lupaukset.
Kyllä, jos pappi rakastuu naiseen ja tahtoo mennä naimisiin, Kirkko voi vapauttaa hänet pappisvalastaan, jolloin hän myös lopettaa toimimisen pappina.
Sen sijaan pappeuden sakramenttia ei tietenkään voi purkaa. "Maallikoitu" pappi on siis sakramentaalisesti pappi, mutta ei toimi enää pappina.
Sitä en tiedä, miten itäisissä riituksissa (tai ortodoksikirkoissa) menetellään, jos naimattomana papiksi vihitty mies haluaa mennä naimisiin. Varmaankin samalla tavalla.
Olet rohkea, kun sanot että et näe mitään estettä selibaatin purkamiselle. Samaa rohkeutta/inhimillisyyttä ei valitettavasti näytä olevan Vatikaanissa, jossa mieluummin hyväksytään pappien salasuhteita naisiin kuin selibaatista luopumista. Itse olen katolilainen ja pakkoselibaatin vastustaminen ei mitenkään ole katolisen opin vastaista. Pikemminkin voidaan sanoa, että pakkoselibaatin puolustaminen on usein järjetöntä. Toisin sanoen, "eläköön selibaatti mutta poistetaan pakkoselibaatti" - ja jos pappi haluaa naimisiin, annetaan hänelle siihen siunausta ja tukea. Tällä tavalla, pappi ei joutuisi luopumaan pappeusvirasta ja käytännössä myös pappissakramentista.
Lupauksista puheen olleen, vala tehdään seuraavasti (anteeksi huono käännös):
"Lupaan elää selibaatissa. Tämä lupaus annan Jumalalle sinun (piispan) käsiesi kautta". Oletko koskaan tiennyt tästä? Kysy vaikka sääntökuntien papeilta.
>>Lupauksista puheen olleen, vala tehdään seuraavasti (anteeksi huono käännös):
"Lupaan elää selibaatissa. Tämä lupaus annan Jumalalle sinun (piispan) käsiesi kautta". Oletko koskaan tiennyt tästä? Kysy vaikka sääntökuntien papeilta."
http://www.vatican.va/archive/ENG1104/__P3R.HTM
kan. 1037
kuten tekstistä ilmenee kyseessä ei ole vala eikä sitä tehdä Jumalle vaikka se tehdäänkin julkiesti seurakunnan ja Jumalan läsnäollessa. Sen sijaan sääntökuntalaisten lupaukset ovat valoja ja ne tehdään Jumalalle.
...tai oikeastaan et varmasti ymmärtänyt mitä ystäväsi ovat sinulle selittänyt. Kuulepa: Italiassa ja koko maailmassa dominikaanit ja jesuiitat tekevät valaa (köyhyys, selibaatti ja tottelevaisuus) Jumalalle. SEN LISÄKSI hiippakunnan pappeina tekevät myös valan piispalle. Onko nyt selvä?
Ja mitä muuta kirjoitat, paroni:
"Ja jos sitten tulee valita kumpia uskon: Suomessa olevia sääntökuntalaisia, jotka puukottavat selkään minkä ehtivät, vai hyviä ystäviäni Italiassa, niin valinta on hyvin helppo".
Kuka on puukottanut sinut selkään? Ja millä välineellä?
Kyllä katolisessa kirkossa löytyykin omituisia seurakuntalaisia... Mutta he tuskin puukottavat sinut selkään, ole huoleti.
Tämä on kirkon kanooni:
Can. 1037 An unmarried candidate for the permanent diaconate and a candidate for the presbyterate are not to be admitted to the order of diaconate unless they have assumed the obligation of celibacy in the prescribed rite publicly before God and the Church or have made perpetual vows in a religious institute.
Jos luvataan (vannotaan) jotakin (selibaattia) Jumalan ja Kirkon edessä, eikö kysymyksessä ole vala???
juuri minkälaisen määritelmän Catholic dictioary antaa valalle. Sen mukaan se on lupaus joka annetaan Jumalalle.
Opit todella nopeasti suomea. Hienoa.
Aivan! Sääntökuntalaiset tekevät valat Jumalalle.
Ei asia ei ole selvä.
Voisin antaa listan henkilöistä ja puukostustavoista, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, sillä mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtuisi. Henkilöiden esimiehet ovat täysin tietoisia asioista ja niiden kulusta. Jos he olisivat halunneet puuttua asioihin he olisivat sen voineet tehdä. Mutta koska omalla nimellä alkirjoitetuista kirjeillä ei ole vaikutusta asioihin niin miten chatilla olisi.
Joo, eilen oli hiukan kiire joten yritän tässä selventää tilannetta aamukahvia juodessani.
Itse ymmärrän valalla seuraavaa. Annan kaksi esimerkkiä:
Lupaan sinulle Jumala, että huomenna syön panettonea ja kahvia aamupalaksi.
Kautta Teutateksen, huomenna syön panettonea ja kahvia aamupalaksi.
Siis minun mielstäni vala on joko lupaus Jumalalle tai Jumalan nimissä vannottu teko jollekulle toiselle henkilölle.
Minusta siis lupaus joka tehdään Jumalan edessä ei siis ole vala. Kaikki lupauksethan tavallaan tehdään Jumalan edessä, sillä Jumalahan jokatapauksessa näkee kaiken. Riipuu siis suomen kielen tulkinnasta onko kysessä vala vai ei. Minusta ei.
Jos taas lupaus tehdään aiemmin mainitsemmallasi kaavalla:
"Lupaan elää selibaatissa. Tämä lupaus annan Jumalalle sinun (piispan) käsiesi kautta". Oletko koskaan tiennyt tästä? Kysy vaikka sääntökuntien papeilta."
niin silloin on kysessä vala. Mutta koska kanoninen laki ei käytä tapauksesta nimeä vala, niin silloin joku on tyrinyt tehdessään tuon tavan luvata kuuliaisuutta piispalle.
Lisäksi minusta on selvää, että lupausta ei voi antaa instituutiolle, vaan se täytyy tehdä sen roolinhaltijalle eli piispalle. Jos sitten käytetään minun tai sitten Catholic dictionary määritelmää valale, niin lupaus piispalle ei voi ola vala.
Voit vapaasti olla erimieltä, jos haluat.
And now JohannesXXIV and his bottom boys are gonna lead us all in chorus of: You are my Shunshine. Ain't ya fellas?
olla laulutaidottomia heppuja. No niin, nyt kaikki yhdessä... yy, kaa, koo
You Are My Sunshine
My only sunshine.
You make me happy
When skies are grey.
You'll never know, dear,
How much I love you.
Please don't take my sunshine away ...
Tämä ajatus pappien "maallikoimisesta" on eräs katolilaisuuden kummallisimmista ajatuksista. Teologisesti on niin, että kertaalleen suoritettua pappsivihkimystä ei enää saa tekemättömäksi. Yhtä vähän kuin kastetusta voidaan tehdä kastamaton, voidaan papiksi vihitystä tehdä jälleen maallikko. Pappi on pappi vielä helvetissäkin, sanottiin ennen katolilaisuudessa.
Pappia ei siis teologisesti voida maallikoida. Se, mitä tarkoitetaan papin maallikoisella, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kirkko vapauttaa papin pappisvirkaan kuuluvista velvollisuuksista ja oikeuksista. Maallikoidun papin ei siis enää tarvitse elää selibaatissa, hänen ei tarvitse lukea hetkirukouksia jne. Toisaalta hän ei enää saa myöskään viettää messua, saarnata, antaa rippiä jne. Nykyinen katolinen kirkkolaki puhuukin "pappissäädyn menettämisestä", mutta jättää viisasti kertomatta, mihin säätyyn tällainen henkilö joutuu menetyksen jälkeen.
Koska kyseessä on kuitenkin edelleenkin pappi, on hänen viettämänsä ehtoollinen pätevä. Siinä siis leipä ja viini muuttuu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Toisaalta hänen viettämänsä ehtoollinen on myös luvaton, koska häneltä on viety oikeudet suorittaa papillisia toimia.
Vaikka maallikoidulta papilta onkin viety oikeus suorittaa papillisia toimia, on asiaan yksi poikkeus. Maallikoidullakin papilla on oikeus julistaa sakramentaalinen synninpäästö kuolemanvaarassa olevalle henkilölle, mikäli paikalla ei ole muuta pappia. Tämä poikkeus osoittaa, että maallikoitukin pappi on katolisen kirkon silmissä edelleen pappi, mikäli oikein tiukka paikka tulee.
Mainita tulee lisäksi, että tällainen maallikoiminen on kaikkea muuta kuin helppo ja nopea prosessi. Nykyinen paavi oli jossain vaiheessa jäädyttänyt kaikki maallikoimprosessit, mutta paineen kasvaessa niitä alettiin uudelleen käsitellä Vatikaanissa. Nopeimmillaankin tällainen prosessi kestää useita vuosia. Jotta prosessilla olisi edes jonkinlaiset menestymisen mahdollisuudet, on hakijan pystyttävä osoittamaa, että ensiksikin hänen pappiskutsumuksensa ei koskaan ole ollutkaan aito, vaan että hän on luullut psyykkisiä, seksuaalisia tai muita ongelmiaan pappiskutsumukseksi. Lisäksi hänen on pystyttävä vakuuttamaan, että hänen seksuaaliset halunsa ja himonsa ovat niin voimakkaat ja niin mahdottomat hallita, että hän ei yksinkertaisesti voi elää selibaatissa.
Maallikoimisprosessi on siis henkilökohtaisesti raskas ja nöyryyttävä. Lisäksi sen lopputulos on täysin epävarma. Kenelläkään ei ole kirkkolakiin perustuvaa oikeutta päästä eroon pappissäädystään, vaan kyseessä on viime kädessä paavin päätös, jota tämän ei tarvitse perustella kenellekään. Jotakin katolisen kirkon sisäisestä tilasta kertoneekin se, että kaikista epävarmuustekijöistä ja nöyryytyksistä huolimatta vireillä on tuhansia maallikoimisprosesseja (joista jotkut ovat tosin jatkuneet jo vuosia).
Kaiken lisäksi on otettava huomioon, että homoseksuaalit papit (varovaistenkin arvioiden mukaan kolmasosa katolisista papeista) aloittavat äärimmäisen harvoin maallikoimisprosessin, vaikka he luopuisivatkin pappisviran harjoittamisesta. Heillehän ei menestyksellisestäkään prosessista olisi käytännössä hyötyä. Hehän eivät kuitenkaan voi mennä naimisiin toisen miehen kanssa, ja naisen kanssa he eivät naimisiin haluakaan.
taas hieno, asiallinen ja kipeää tekevän tosi kirjoitus sinulta. Postejasi on ilo lukea. Tämän lukemisesta, noin asian puolesta, oli tietenkin ilo kaukana -- hengellistä väkivaltaa taas julmimmillaan.
Pappien "mallikoimisesta" voitaisiin lisätä, että kaikki mainitsemasi ongelmat aiheutuvat ainoastaan siitä, että selibaatin luopumisesta tehdään Vatikaanissa liian suuri numero.
Pappien selibaatista ja ylipäänsä seksivalistuksesta katolisen kirkon osalta haluaisin ehdottaa keskustelua Katkirkon palstoilla (osoite: http://katkirkko.kompleksi.com). Voinko silloin siteerata artikkelisi?
http://www.vatican.va/holy_father/paul_vi/encyclicals/documents/hf_p-vi_enc_24061967_sacerdotalis_en.html