Kirkkolaki 1 §

2 § Tunnustus

Arkkipiispa Kari Mäkisen ja Helsingin piispan Irja Askolan toiminta on vastoin lakia. Heidät voi erottaa jo maallisen lain perusteella, koska ovat virkamiehiä, jotka toimivat yrityksensä, kirkon periaatteiden vastaisesti. Saati sitten hengellisen lain, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen perusteella.

Kirkkolaki ja kirkkojärjestys molemmat kertovat, että kirkko tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Ja kirkko julistaa Jumalan sanaa tämän tunnustuksensa mukaisesti.

26.11.1993/1054
Kirkkolaki
Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle seuraava kirkkolaki:
I OSA
YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ
1 LUKU
Kirkon tunnustus, tehtävä ja jäsenet
1 §
Tunnustus
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.

2 §
Tehtävä
Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

8.11.1991/1055 v. 1993 Kirkkojärjestys
Kirkolliskokous on kirkkolain (1054/93) 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla hyväksynyt kirkkojärjestyksen seuraavasti:

I Osa
Yleisiä määräyksiä
1 luku
Kirkon tunnustus ja jäsenet

1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

2 §
Kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.

http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/sokeat_sokeiden_taluttajina/

35

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karmen

      Ei koske hellareita.
      Miksi laitoit sen tänne?

      • * Miten niin, ei koske ? Kyllä vaan koskee, asioilla on tapana yleistyä, ja varsinkin nämä opilliset kysymykset eri kristillisten yhteisöjen välillä. Ja asioita selkeyttää toki paljonkin, avauksen rehellinen julkaisu, mikä on kirkon perustus ja mitä kirkko tunnustaa, siis nämä Mäkiset Askolat menee kovaa yli kirkon järjestyssääntöjen. Olisko vaan pitänyt pitää piilossa ja olla hiljaa, mitä kirkon jumalattomat papit touhuaa ?


    • ajateltavaa

      Saattaaa olla vaikea pysäyttää enää seksuaalisten rajojen tajun katoamista ja sen kannatusta. Ei voi puhua enää vain hyväksynnän hakemisesta, vaan seksuaalipolitiikasta on tullut muoti-ilmiö. Siitä on tullut uusi Neuvostoliitto, johon päin on kumarrettava, ja oltava hiljaa siitä, jos tarjottuihin asioihin liittyy käytännössä jotain ongelmia.

      "Jo 1970-luvun puolivälissä Wilkerson näki, että tulee aika, jolloin ”kirkon johtajat puolustavat homoseksualistista ja lesbolaista rakkautta eivätkä vain toivota sitä tervetulleeksi, vaan rohkaisevat harjoittamaan sitä. Homoseksualisti- ja lesbolaispappeja asetetaan virkoihinsa ja heille annetaan vaikutusvaltaisia paikkoja tässä kirkkounionissa, ja heitä tervehditään uudenlaisina uranuurtajina, jotka esittävät uusia käsityksiä rakkaudesta ja evankeliumista.” Nyt olemme tässä ajassa. Mielestäni enää ei voi sanoa, että homoja syrjitään vaan pikemmin päinvastoin: on muotia suosia heitä ja heidän tapaansa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Halveksuntaa saavat osakseen pikemmin ne, jotka puolustavat Jumalan luomisjärjestystä ja perinteistä avioliittokäsitystä."
      http://www.mikanblogi.net/david-wilkersonin-naky-toteutuu-homouden-hyvaksynta-kirkossa/

    • Raamattu ylös

      Kristityt on ajettu Suomessa maan rakoon yhteiskunnassa meneillään olevan "sodomalaisuuden" puolustamisen myötä. Ennustan, että perinteisen perhemallin tukahduttaminen ainoana oikeana perhemallina on johtava yhä suurempaan yhteiskuntarauhan menettämiseen, ja lopulta mellakointiin. Tätä ei nyt vielä käsitetä. !!! Meillä ei kauaa ole kristillisen mielipiteen esittämisen vapautta. Sitä ollaan tukahduttamassa jumalattomuuden kovalla voimalla.
      - Homouden puolustamisessa on siis kysymys ihmisten riitelemisestä Raamatun opetusta vastaan. !!!
      Kristittyinä olemme yhteiskunnan pieni vähemmistö. Siksi emme voi vaatia yhteiskuntaa omaksumaan meidän näkemystämme. Tosin Raamattu asettaa yhteiskunnallekin ohjeen olla "hyvää tekeville kiitokseksi ja pahaa tekeville rangaistukseksi". Room. 13:1-6. ja 1 Piet. 2:13,14. Mutta pimeä maailma ei ole koskaan omaksunut oikeaa asemaansa. Siksi "jumalatttomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä! Jumalattomilla ei ole rauhaa". Jesaja 57:20,21.
      - Tarkoitan kristillisyydellä sitä, mitä Raamattu siitä opettaa. Nimikristillisyys on kokonaan toinen asia.
      Opetusta aidosta kristinuskosta seurakunnan sivuilla:
      http://www.Jeesus-on-Herra.com

      • Weijo. Oletko huomioinut todellisuuden, joka liittyy homouteen? Ihminen itse ei voi vaikuttaa kehitykseensä, joka monasti ilmentää turmeltuneisuutta. Homo ihminen ei itse ole vaikkuttanut homouden syntymiseen kuten mekään emme ole vaikkuttaneet heteruuden syntymmiseen meissä.

        Punainen lanka on eroittaa miten ihminen,joka on homo, niin elää JUMALASTA syntyneenä tai jumalattomana ollessaan. Näillä kahdella telkijällä on se selkeä vaikutus lopputulokseen.

        Niin, Raamatussa on paljon opetusta avioon kelpaamattomuudesta ja itse valitsisin tämän tien,jos olisin homo. Mutta, Weijo,- tätä emme voi vaatia jumalattomilta ihmisiltä. Vain JUMALASTA syntynyt ihminen mahdollistuu ojentautumaan JUMALAN tahdon suuntaisesti,- ei jumalaton.

        Niin, jos tarkkoja ollaan, niin juuri luterilaisuus yhdistettynä valtioon on pitänyt yllä tätä miehen ja naisen avuioliittoa ja ovat alistaneet tähän KAIKKI jumalattomat jäsensensäkkin. Nyt tämä jumalattomien ihmisten alistaminen on täättymässä ja maailman ihmiset tahtovat elää tahtomallaan tavalla.

        Kirkosta eroaminen todellisuudessa merkitsee kirkon kahleiden katkeamista ja yksi kahle oli tämä vain mies ja nainen vihittiin kirkollisin menoin.


      • * Ihminen on alunperin Jumalan luoma, ja oli Hänen kuvansa, synti vaan tuli ja rikkoi ihmisen Jumalan kuvana, jäljelle jäi liha. Siispä kukaan ei ole syntynyt JUMALASTA, isonnin kun sullakin isoni? Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on hengellinen. Vasta todellisessa uudestisyntymisessä me synnytään Jumalasta, Jumalan Hengen kasteessa. Vesikaste ei meitä hengelliseksi tee, ei vauva eikä uskovienkaste. Vesikaste koskee vain lihaamme, oli kaste sitten vauva -tai Raamatullinen uskovien kaste, vesi koskee vain liha ruumistamme, sisin jää kylmäksi. Uskovien kaste kyllä tekee pelalstuksen täydelliseksi, koska se kuuluu sydämen uskon, jonka Jeesus vaikuttaa, jatkoksi kokonaisvaltaisessa uudestisyntymisessä.


    • . Pera

      Jumala ei ole luonut homoutta. Se on itse hankittua synnin seurausta kuten alkoholismi tai muut sen kaltaiset syntitottumukset.

      • Totta. JUMALA ei ole luonut homoutta ja muutakaan kielteistä ihmiseen. Alussa JUMALAN luomistyö oli kaunis ja virheetön.

        Mutta, Adamista asti, syntiin lankeemuksessa ihminen turmeltui ja Paavali hyvin kuvasi tätä tilaa VAIKEROIDESSAAN; "Kuka pelastaa minut tästä KUOLEMAN ruumiista."

        15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
        16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
        17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
        19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
        20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
        22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
        23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
        24. Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista?

        Muuten, eilen tulisi TV:stä Jari Sillanpään haastattelu ja hän kertoi omakohtaisesti homoudestaan. 12- vuotiaana oli havinnut itsestään, ettei kaikki asiat ole hyvin / normaallisti ja 20- vuotiaana varmistui hänelle, että on homo.
        Käsittämätön asia meidän heteroiden ymmärtää, mutta hänelle se oli västämätön tosiasia.

        Mutta, jos laajennetaan tätä/kin asiaa,- turmeltuneisuutta ihmisessä, niin ihmisen lukiessa Raamatun ilmoituksia ja opetusta ja uskoessaan lukemaansa, niin todellisuudessa ihmistä ohjataan tukalaan tilanteeseen. Synnin tuntoon kuten Paavali toi esiin ja tästä synnin tuntoisesta tilasta JUMALA pelastaa ihmisen. Olipa ihminen homo tai minkä synnin omaava tahansa.

        Tukalaan tilaneeseen liittyy erikoisesti se, ettei JUMALA luvannut edes MUUTTAA ihmistä,- vaan pelastaa ihmisen kuten Paavali huudahti.


      • Jos tarkkoja ollaan, niin JUMALA lähetti Poikansa PELASTAMAAN turmeltuneisuuden tilassa olevan ihmisen ja juuri tämä on se ILOSANOMA.

        Tätä ilosanomaa apostolit alkoivat levittää. Kuka uskoo ja kuka ei.


    • Parannus synnistä

      Jeesus pelastaa syntisen. Ja Hän pelastaa sellaisella armon vaikutuksella, että syntiset eivät enää jää harjoittamaan syntejään. "Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!" Joh. 8.
      Homo ei uskoon tultuaan enää ole homo. Alkoholisti ei enää elä juomarin synnissä. Jne.

      • kiinni pysyy...

        Alkoholisti ei koskaan pääse eroon himostaan. Hänen on tietoisesti vältettävä alkoholia, jos meinaa raittiina pysyä.
        Nähty on, miten ensimmäinen ryyppy vie takaisin entiseen juomakierteeseen.


      • miten on ?????

        -Homo ei uskoon tultuaan enää ole homo.

        Muuttuuko homo heteroksi tultuaan uskoon???????


      • >Homo ei uskoon tultuaan enää ole homo.<

        Kyllä se homokin uskoontultuaan pysyy homona. Mitä JUMALAN tahdon mukaiseen avioliittoon tulee, niin molemmat,- hetero jas homo joutuu huomioimaan JUMALAN tahdon puolison valinnassa.

        Niin, ja apostoli Paavali vielä lisäsi, miten parempi osa on olla , jopa naimattomana. 9- lapsen isänä olen tullut tietämään mitä Paavali tällä tarkoitti.


      • >Alkoholisti ei enää elä juomarin synnissä.<

        Mitä raitistuneeseen alkohollistiin tulee ja mitä heihin on uskomista, niin koskaan he eivät pääse eroon tästä ongelmastaan. Heidän on tultava toimeen ja sopeuduttava sen todellisuuden kanssa,- etteivät voi käyttää alkohollia yhtään. Muutamien on jopa kartettava esim. ravintoloita.

        Tavallinen ihminen voi siis ottaa alkohollia, mutta ei alkoholisti.


      • markkulievonen kirjoitti:

        >Alkoholisti ei enää elä juomarin synnissä.<

        Mitä raitistuneeseen alkohollistiin tulee ja mitä heihin on uskomista, niin koskaan he eivät pääse eroon tästä ongelmastaan. Heidän on tultava toimeen ja sopeuduttava sen todellisuuden kanssa,- etteivät voi käyttää alkohollia yhtään. Muutamien on jopa kartettava esim. ravintoloita.

        Tavallinen ihminen voi siis ottaa alkohollia, mutta ei alkoholisti.

        Lisäys.

        Siis alkohollisti myös kuolee alkoholistina.Niin, vaikkei käytä raitistuneena enää alkoholia.


      • * "< Siis alkohollisti myös kuolee alkoholistina.Niin, vaikkei käytä raitistuneena enää alkoholia.>" ?
        * Miten niin, ei pidä paikkaansa, jos alkoholisti tulee uskoon, ja pääsee irti viinastaan, niin hänkin on uusi luomus Jeesuksessa Kristuksessa, ja jos kuolee, kuolee uskossa Jeesukseen ja Paratiisin portti on avaoinna hänelle. !


    • Markulle

      Kerropa Markku Lievonen, missä Raamattu opettaa, että syntinen jää synnin tilaansa uskoon tulon jälkeen?
      Olisi tärkeää tietää se kohta.

      • Jari Sillanpää keroo homoudestaan avoimesti ja siksi kysyn. Mikä hänen homouteen liittyy, niin MISTÄ HÄNEN TULEE TEHDÄ PARANNUS?

        Kertoi, ettei aio avioitua lakiuudistuksesta huolimatta.


      • Niin, vastaisitko kysynykseeni,- vaikka puskasta, jos et rohkene avoimuuteen/ suun tunnustukseen.

        Jari Sillanpää keroo homoudestaan avoimesti ja siksi kysyn. Mikä hänen homouteen liittyy, niin

        MISTÄ HÄNEN TULEE TEHDÄ PARANNUS ja miksi. Raamatun paikkaan vedoten.


      • markkulievonen kirjoitti:

        Niin, vastaisitko kysynykseeni,- vaikka puskasta, jos et rohkene avoimuuteen/ suun tunnustukseen.

        Jari Sillanpää keroo homoudestaan avoimesti ja siksi kysyn. Mikä hänen homouteen liittyy, niin

        MISTÄ HÄNEN TULEE TEHDÄ PARANNUS ja miksi. Raamatun paikkaan vedoten.

        * Synnistä, hänen tulee tehdä parannus, eli mielenmuutos. Homous on Jumalan sanan mukaan syntiä, ja vielä iljettävää, koska on luonnotonta eikä ole mitään mahdollisuutta täyttää avioliiton tarkoitusta, tuottaa hedelmää, siksi se on luonnotonta ja irstasta. Hän voi tulla uskoon ja uudestisyntyä, ja siltikin voi "homovaihde" jäädä päälle, silloin tulee vaan kuolettaa Hengellä lihan himot ja elää ilman seksiä, jos mielii olla Jumalan seurakunnan jäsen. Seurakunta on Kristuksen ruumis, eikä Kristuksen ruumiissa voi olla sellaista, joka on Jumalan silmissä kauhistus ja iljettävää !


    • Olisi rakentavampaa keskustella asiasta ihan oikeen avoimesti. Tunnistaen toisemme.Mutta.
      Raamatusta et löydä, että itse homous olisi syntiä, vaan homo/SEKSUAALISUUS on syntiä.

      Jos tutkimalla tutkit Joonatanin ja kuningas Daavidin suhdetta, niin kyseessä oli homosuhde puolin ja toisiin. Mutta, suhteeseen ei liittynyt homoseksuaalisuutta.

      26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.

      Elivätkö Daavid ja Joonatan synnissä kunb rakastivat toisiaan enemmän kuin naista. Homoudessa on tästä kysymys eli rakastuminen ja rakastaminen omaan sukupuoleen.

      Homous itsessään ei ole syntiä, vaan homoseksuaalisuus.

      • Davidin suhde homosuhde ??? Just joo onpa siinäkin väite. Pitää olla varovainen tulevaisuudessa ettei vaan ole liian ystävällinen jolle miehelle ja ei ainakaan ole ystävä kun on tuollaisia mielipiteittä maailmassa ja sun korvien välissä.


      • savonarola kirjoitti:

        Davidin suhde homosuhde ??? Just joo onpa siinäkin väite. Pitää olla varovainen tulevaisuudessa ettei vaan ole liian ystävällinen jolle miehelle ja ei ainakaan ole ystävä kun on tuollaisia mielipiteittä maailmassa ja sun korvien välissä.

        Miten tähän liittyy ystävällisyys?

        26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.

        Kuten Raamatun kautta tiedämme, niin Daavidilla oli henkilökohtaista kokemusta molemmista rakkauksista ja Joonatanin rakkaus vei pidemmän korren.

        Meillä heteroilla ei ole kokemusta muusta kuin yhdestä rakkaudesta. Vastakkaisesta sukupuolesta.


      • savonarola kirjoitti:

        Davidin suhde homosuhde ??? Just joo onpa siinäkin väite. Pitää olla varovainen tulevaisuudessa ettei vaan ole liian ystävällinen jolle miehelle ja ei ainakaan ole ystävä kun on tuollaisia mielipiteittä maailmassa ja sun korvien välissä.

        Kerroppa. Onko sinulla kokemusta mieheen rakastumisesta? Siis rakastua mieheen. Samalla tavalla kuin mies on rakastunut vaimoonsa.

        Minulla ei heterona ole tätä kokemusta. Daavidilla oli.


      • * Ei ollut kyse rakastumiseta samaan sukupuoleen, vaan oli esikuva tulevasta Kristuksen rakkaudesta, Agapee rakkaudesta, eli pyyteettömästä, ihmiseen katsomatta, sukupuoleen katsomatta, rakkaus joka oli olemassa Jumalassa, mutta nyt tuotiin ihmisten tasolle Jeesuksessa Kristuksessa. Daavidin ja Joonatain rakkaudessa ei ollut kyse minkäänlaisesta sukupuolten välisestä rakkaudesta, vaan Jumalan rakkaudesta, ihmisten välillä, Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, tätä suhdetta edustaa Daavin ja Joonatanin suhde, täysin hengellisellä tasolla, vapaana lihan hakuista himoista. Markkulievone, voisit vähemmän filosofoida näitä hengellisiä asioita, turha niitä on selitellä omassa viisaudessaan, hengelliset tulee käsittää hengellisesti, ja lihallinen ei voi sitä tehdä, älä siis enää anna lihallisia filosofisia neuvojasi !


    • Olet väärässä

      Älä hölötä Daavidin päälle saastaa.

      • Onko sinulla/kin kokemuspohjaista rakastumista mieheen ja naiseen kuten oli kunungas Daavidilla:

        26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. RAKKAUTESI oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.


      • pöllölleoppia
        markkulievonen kirjoitti:

        Onko sinulla/kin kokemuspohjaista rakastumista mieheen ja naiseen kuten oli kunungas Daavidilla:

        26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. RAKKAUTESI oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.

        kuule jos ei jotain asiaa tiedä niin ei ole pakko sitä koko mailmalle kuuluttaa!
        olet todella hölmöllä toteamuksella liikkeellä kuten ja miksi et olisi kun et Raamatusta mitään ymmärrä.


      • markkulievonen kirjoitti:

        Onko sinulla/kin kokemuspohjaista rakastumista mieheen ja naiseen kuten oli kunungas Daavidilla:

        26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. RAKKAUTESI oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.

        * Daavidin ja Joonatanin rakkaussuhde ei ollut seksuaalisella tasolla, vaan edusti tulee Agapee rakkautta,Kristuksessa, ja Hänessä ei ole misestä eikä naista, näiden kahden henkilön suhde, oli yli ymmärryksen käyvää Agappe , eli pyyteentöntä rakkautta, sama mitä Jumala Pojassaan oita meitä ihmisiä kohtaan katsomatta ihmiseen,mikä kuka tai onko mies vaiko nainen, Hän rakakstaa jokaista samalla tavalla, ja tästä suuresta Jumalan rakkaudesta oli näiden kahden miehen suhteessa toisiinsa. Ja tätä samaa voi uudestisyntynyt kokea seurakunnassa edelleen, " Joka ei veljeään rakasta, hän on murhaaja."! Samoin tulee rakakstaa sisaria ja niinpä Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, vaam kaikki on yhtä Kristuksessa !
        * On Raamatun vastaista opettaa, että kyse oli homoudesta, ei ollut, ei millään tasolla, että tuollainen synnillinen filosofointi pitää lopettaa Jeesusken nimessä ja veressä tähän paikkaan !


    • >Jari Sillanpää keroo homoudestaan avoimesti ja siksi kysyn. Mikä hänen homouteen liittyy, niin

      MISTÄ HÄNEN TULEE TEHDÄ PARANNUS ja miksi. Raamatun paikkaan vedoten. <


      Kysyin tuota aiemmin ja kysäisen edelleen. Mutta, tässäpä on hyvä esimerkki miten vaahdotaan homoudesta ja sen voimakkaasta vaikutuksesta jne... ja erikoisesti puskasta tunnistamattomasti.

      Mutta, into / asian tärkeys loppuu kuin kanan lento kun kysyy selkeästi jotain asiaa. Vastausta perusteluineen ei kuulu edes puskasta.

      • niinmenejakysy

        tyhmiin kysymyskiin ei ole syytä kommentoida mitään.

        jos ei joku tiedä mistä homon tulee tehdä parannus niin menkööt j akysykööt aikuisilta.


    • homosapiens

      Ei muuta,kun muistuttamaan SSS joukon miehiä eduskuntaan kirkkolaista.

    • valuvikaa

      Sakot ja linnaan

    • ei.oo.helppoo

      Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi en ole uskova. Uskovat näkevät jatkuvasti ongelmia siellä missä niitä ei ole.

    • En halua, että pappeja erotetaan - saatikka rangaistaan. Erosin kirkosta, koska suuntaus vei siltä viimeisenkin uskottavuuden. (16000 teki saman ratkaisun).

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      4987
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3456
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3204
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2277
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1887
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1828
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      161
      1793
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1310
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1119
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1117
    Aihe