EU-komissio kokoaa kriisiryhmää pankkiunioni-toimintaan

Komissio esittää Timo Löyttyniemeä korkeaan EU-virkaan
Lauantai 6.12.2014 klo 10.55
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120618898240_uu.shtml

"Komissio esittää Valtion Eläkerahaston toimitusjohtajaa Timo Löyttyniemeä korkeaan EU-virkaan.

Löyttyniemi pyrkii varapuheenjohtajaksi kriisinratkaisuneuvostoon, josta tulee merkittävä osa pankkiunionia. Kyseessä on viranomainen, joka voi vastedes päättää kaatumassa olevien pankkien kohtalosta.
##
Komission ehdokaslistalla oli alun perin kolme nimeä, joiden joukossa oli myös Suomen Pankin johtokuntaan kuuluva Pentti Hakkarainen.

Kriisinratkaisuneuvoston puheenjohtajaksi esitetään saksalaista Elke Königiä.

Jos Löyttyniemi valitaan, hän johtaa neuvoston valvontaan tulevaa kriisirahastoa, jonka varat kerätään pankeilta perittävillä maksuilla. Varapuheenjohtajan toimikausi kestää viisi vuotta. "
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käytännössä kriisiryhmän toiminta ajaa pankit tuota pikaa pankin asiakkaiden kimppuun. Kauankohan euro-unelma sen jälkeen vielä jatkuu? Ongelmia tulee ihan varamasti.

Äänestä
  • Kriisiryhmä ongelmaan jonka ovat itse aiheuttaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriisirahasto kirjoitti:

Komissio esittää Timo Löyttyniemeä korkeaan EU-virkaan
Lauantai 6.12.2014 klo 10.55
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120618898240_uu.shtml

"Komissio esittää Valtion Eläkerahaston toimitusjohtajaa Timo Löyttyniemeä korkeaan EU-virkaan.

Löyttyniemi pyrkii varapuheenjohtajaksi kriisinratkaisuneuvostoon, josta tulee merkittävä osa pankkiunionia. Kyseessä on viranomainen, joka voi vastedes päättää kaatumassa olevien pankkien kohtalosta.
##
Komission ehdokaslistalla oli alun perin kolme nimeä, joiden joukossa oli myös Suomen Pankin johtokuntaan kuuluva Pentti Hakkarainen.

Kriisinratkaisuneuvoston puheenjohtajaksi esitetään saksalaista Elke Königiä.

Jos Löyttyniemi valitaan, hän johtaa neuvoston valvontaan tulevaa kriisirahastoa, jonka varat kerätään pankeilta perittävillä maksuilla. Varapuheenjohtajan toimikausi kestää viisi vuotta. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu