Ristin voitto-lehti on huolestunut epäilyistä että, USA:n viranomaiset vakoilevat helluntailaisia kirkkoja.
Käytännössä lienee kyse kuitenkin helluntailaisten menestysteologien pelosta, että viranomaiset pääsisivät tietämään heidän valtavista rahavirroista.
Ristin voitto ja sen helluntailainen lähde kutsuvat viranomaisvalvontaa vakoiluksi ja epäilevät, että Valtio lähettää pastoreiksi naamioituneita veroviranomaisia vakoilemaan heidän kirkkoihinsa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/5155/pappi_saattaa_olla_veroviranomainen_yhdysvalloissa
´Menestysteologit vaan yrittää utopistisilla kommenteillaan levittää uhkakuvia niihin pieniin ihmisiin, jotka ovat keränneet heille miljoona-omaisuuksia.
En ihmettele yhtään jos Valtio alkaa vähitellen puuttua tuohon riistoon, mutta ei se silti lähetä helluntaiseurakuntiin pastoreiksi naamioituneita verovirkailijoita.
Ristin voitto huolissaan
27
249
Vastaukset
" pastoreiksi naamioituneita verovirkailijoita."
eihän pastoriksi tarvitse hellunt.uskossa naamioitua jos ei sitten halua naamioitua sisäisesti, ja näin päästä seurakuntien vanhimmistoon tarkkailemaan rahankäyttöä.
Tuossa artikkelissa ei mainittu, että viranomaiset tarkkailevat juuri helluntailaisia.
Asiahan on päiväselvää että cash flow seuranta on retuperällä, kun annetaan rahaa mustaan pussiin ja vielä käsi nyrkissä niin ettei naapuri pääse katsomaan minkä kokoinen seteli sujahti haaviin. Kolikoista lähtee ääni ja sekin kertoo naapurille jo paljon, mutta verovirkailijoille ei mitään.- kunneltavaksi
Taas näitä pekun höpinöitä. Usan ja suomen hellunatikirkolla ei liene muuta yhteistä kuin nimi.
https://www.youtube.com/watch?v=FdYvNZVE0to
Liittymättä mitenkään tähän; Upea Ave Maria " pastoreiksi naamioituneita verovirkailijoita."
Ristin voitto mainitsee asian kerrotun New York Timesissä, mutta ei laittanut linkkiä lähteeseen vaan kertoo perättömän jutun Cristianpostista.
Alla on se New York Timesin juttu ja se kertoo yleisesti viranomaisten peitetoiminnasta rikollisia ja rikollisjärjestöjä vastaan.
http://www.nytimes.com/2014/11/16/us/more-federal-agencies-are-using-undercover-operations.html?_r=0
Helluntailaistaustainen The Christianpost kertoi sitten asian perättömästi ja Ristin voitto peesaa sitä.
USA:ssa on kyllä viranomaiset pitkään harrastaneet peitetoimintaa rikollisia vastaan ja yleistä se on muuallakin.
Jos helluntaikirkot ja muut kristityt kirkot tekevät rikoksia, niin sen takia ne älähtävätkin, pelätessään jäävänsä kiinni.
- Sokea?
Linkin jutussa ei mainita mitään helluntaikirkoista.
- kassaneito
"Käytännössä lienee kyse kuitenkin helluntailaisten menestysteologien pelosta, että viranomaiset pääsisivät tietämään heidän valtavista rahavirroista."
Jos raha-asiat seurakunnassa on oikein ja rehellisesti hoidettu, niin miksi tarvii pelätä??- kirkonkuvat.
Jos kyse on näistä pyrämidirahahommista. Näistähän on oikeuttakin käyty, tosin yksityishenkilöinä-
kirkonkuvat. kirjoitti:
Jos kyse on näistä pyrämidirahahommista. Näistähän on oikeuttakin käyty, tosin yksityishenkilöinä-
Amerikassa uskovaisten yhteisöjen epäillyt rikostoimet liittyvät verottomaan rahankeräykseen, eli rahahommat hoidetaan pimeästi ja tekijöistä tulee usein upporikkaita.
Suomessakin vastaavaa on mutta moni ei liene päässyt suuresti rikastumaan, mutta jonkin verran kuitenkin ja onhan Jalovaara parhaillaan epäiltynä.
Suomessakin on pitkään tehty pimeästi ja Valtio onkin patistanut uskonyhteisöjä pimeän toiminnan poistamisesta varsinkin saarnaajien työsuhteissa, joita ei ole ollut.
Saarnaajat ovat pikemminkin köyhtyneet, kun ovat suostuneet ottamaan pimeitä korvauksia pimeästi ja eläkepäivillä käy sittenm heikosti.
Huhuja on myös ulkolaisten artistien pimeistä palkanmaksuista vieraillessaan esiintymässä.- Ihmettelevä
Pe.ku kirjoitti:
Amerikassa uskovaisten yhteisöjen epäillyt rikostoimet liittyvät verottomaan rahankeräykseen, eli rahahommat hoidetaan pimeästi ja tekijöistä tulee usein upporikkaita.
Suomessakin vastaavaa on mutta moni ei liene päässyt suuresti rikastumaan, mutta jonkin verran kuitenkin ja onhan Jalovaara parhaillaan epäiltynä.
Suomessakin on pitkään tehty pimeästi ja Valtio onkin patistanut uskonyhteisöjä pimeän toiminnan poistamisesta varsinkin saarnaajien työsuhteissa, joita ei ole ollut.
Saarnaajat ovat pikemminkin köyhtyneet, kun ovat suostuneet ottamaan pimeitä korvauksia pimeästi ja eläkepäivillä käy sittenm heikosti.
Huhuja on myös ulkolaisten artistien pimeistä palkanmaksuista vieraillessaan esiintymässä."Amerikassa uskovaisten yhteisöjen epäillyt rikostoimet liittyvät verottomaan rahankeräykseen, eli rahahommat hoidetaan pimeästi ja tekijöistä tulee usein upporikkaita.
Suomessakin vastaavaa on mutta moni ei liene päässyt suuresti rikastumaan, mutta jonkin verran kuitenkin ja onhan Jalovaara parhaillaan epäiltynä"
Kerro se helluntaiseurakunta, jota tarkoitat, missä on raha-asiat hoidettu pimeästi ja tekijöistä on tullut upporikkaita.
Jalovaaralla ei ole mitään tekemistä helluntaiseurakunnan kanssa. Ilmeisesti hän on luterilaisen seurakunnan jäsen. (näin vähänkö tiedät?) Ihmettelevä kirjoitti:
"Amerikassa uskovaisten yhteisöjen epäillyt rikostoimet liittyvät verottomaan rahankeräykseen, eli rahahommat hoidetaan pimeästi ja tekijöistä tulee usein upporikkaita.
Suomessakin vastaavaa on mutta moni ei liene päässyt suuresti rikastumaan, mutta jonkin verran kuitenkin ja onhan Jalovaara parhaillaan epäiltynä"
Kerro se helluntaiseurakunta, jota tarkoitat, missä on raha-asiat hoidettu pimeästi ja tekijöistä on tullut upporikkaita.
Jalovaaralla ei ole mitään tekemistä helluntaiseurakunnan kanssa. Ilmeisesti hän on luterilaisen seurakunnan jäsen. (näin vähänkö tiedät?)Nyt kerroit onmasta päästäsi asioita minun sanomisikseni, joista en ole mitään maininnut.
Helluntaiseurakunnissa saarnaajat ei ole olleet työsuhteessa vaan heille on maksettu palkat kulukorvauksina ilman veroa, ja he ovat itse huolestuneet eläkkeistään.
"Evankelistojen eläketilanne surettaa helluntailaisia"
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3712/evankelistojen_elaketilanne_surettaa_helluntailaisia
- Ihmettelevä
En tiedä mistä olet tietosi saanut ja mitkä ovat motiivisi. Minä en kylläkään tiedä yhdestäkään suomalaisesta helluntailaisesta menestysteologista?
Voisitko nimetä vaikkapa yhden?
Ja sitten ne valtavat rahavirrat missä ne ovat? >>>Ristin voitto-lehti on huolestunut
- Heps kukkuu.
Siis Raamattu puhuu potaskaa. Ef.4:30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. Jes.63:10. Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä.
Heps kukkuu. kirjoitti:
Siis Raamattu puhuu potaskaa. Ef.4:30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. Jes.63:10. Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä.
Sanat "saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä" tarkoittaa käytännössä että he (synnintekijät) saivat aikaiseksi omilla toimillaan sen, että Jumalan voimavaikutus ei päässyt syntien tähden toimimaan miten Jumala halusi.
Ei Jumala ota rikollisia kiinni.
Ei Valtio voi ummiostaa silmiään, siltä mitä yritykset tekee.
Suomessakin on Kirjanpitolaki reskontrineen ja tilintarkistuksineen.
Kyllä viranomaisten on valvottava kaikkea yritys- ja liiketoimintaa.Pe.ku kirjoitti:
Ei Jumala ota rikollisia kiinni.
Ei Valtio voi ummiostaa silmiään, siltä mitä yritykset tekee.
Suomessakin on Kirjanpitolaki reskontrineen ja tilintarkistuksineen.
Kyllä viranomaisten on valvottava kaikkea yritys- ja liiketoimintaa.Nykyinen järjestelmä on väliaikainen. Vaikka Jumala ei vielä "ota kiinni", niin joka tapauksessa jossain vaiheessa tulee viimeinen tuomio. Ajankohta ei ole asialle vielä oikea, mutta varma on, että jokainen saa ansionsa mukaan.
- hyvää vakoilua
Hyvähän se vain on, että hihhulien piirejä vähän vakoillaan ja vahditaan, etteivät pääse muodostamaan terrorismin uhkaa siviiliväestölle. Suomessa pitäisi kanssa SUPO:n soluttaa miehiään valvomaan helluntai hihhuleita vaikka valepappeina esiintyen sitten.
- VaarallinenHelluntai
Meitä vahti ennen KGB:n miehet. Olisi kiva päästä tapaamaan noita SUPO:n miehiä!
- se on fsb
VaarallinenHelluntai kirjoitti:
Meitä vahti ennen KGB:n miehet. Olisi kiva päästä tapaamaan noita SUPO:n miehiä!
Kgb muutti nimensä. FSB on sama ystävällinen palvelu edelleen. Otteet ovat hiukan vähemmän kovia nykyisin mitä KGB harrasti.
Hellareitta sekasortoinen kalabaliikki jatkuu. No, mitäpäs muuta taikauskoisilta voi odottaa.
"sekasortoinen kalabaliikki"
Tuo kalabaliikki on hyvä sana kuvaamaan asiaa.
Alkuperäinen kalabaliikki sattui benderissä 1. helmikuuta 1713, ja sieltä sana kulkeutui sotilaiden mukana Ruotsiin ja Suomeen.
"Benderin kalabaliikki"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Benderin_kalabaliikki
- Gfters
Oho, Pe.ku osaa googlettaa!
- pekun teoriaa
Onpa peku huolissaan! Taas tuota pekun iänikuista lässytystä! Pekun pitäisi olla huolisaaan omasta itsestään. ateisteilla kun ei oo aivoja. Sen näkee täälläkin, että kun ei oo omaa elämää pitää provoilla täällä!
Ristin Voitto tulis mun mielestä olla paljon paljon enemmän huolissaan ettei uskovat pitää synti iankaikkisenkuoleman varallinen enää vaan ollaan niin liperaalisia ja armon alla että voi tehdä ja sanoa ihan mitä vaan? Elikä ei o enää Jumalan Pelkkoa uskovilla.
- Höpisevä oot!
Alapa sitten savoarolakin tehdä parannus synneistäsi! Ole siis huolissasi omasta itsestäsi. Äläkä käännä huomiotasi toisarvoisiin asioihin! Vastaaty omista synneistäsi ja teoistasi, et muitten!
"Elikä ei o enää Jumalan Pelkkoa uskovilla. "
Minkä takia uskovien pitäisi omaa pelastajaansa pelätä?- pekun teoriaa
Ei tarvisekaan pelätä trakkaudPoikansa maailmaan syntien sovittajaksi. Jokainen itse päättää ottako Jeesuken vastaan Pelastajanaan vaiko kieltää Hänet ja kääntää Hänelle selkänsä. Pekunkin on valittava kumman tekee!
- Onsyytäkin
Oliis lehti huolisaan tyylistään korotella ihmisiä, suurten kuvien ja korualauseiden kanssa, eikä Kristusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472