Huulet pilalla, hyaluronihappo kapseloitunut huuliin

Huulet pilalla

Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin lähtee täyttämään huulia. Toisin kuin väitetään ei kaikki hyaluronihappo poistu huulista edes ajan kanssa. Otin ensimmäisen kerran hyaluronihappoa (Restylane) huuliin 4 vuotta sitten, pistäjänä lääkäri joka pisti aineen hirveällä kiireellä hutiloiden sillä seurauksella että sitä levisi myös huulirajan ulkopuolelle. Huulia sitten korjailtu ja hyaluronihappoa lisäilty tämän jälkeen. Kamalinta se ettei aine poistu huulista tasaisesti, ylähuulessa ja huulirajassa toisella puolella huulta on isot sormilla tuntuvat patit jotka myös näkyvät hymyillessä. Samoin alahuulessa on alue johon aine on kapseloitunut.
Viimeisimmästä hyaluronihappo injektiosta aikaa jo yli vuosi ja huulet vieläkin kamalan näköiset.

79

27385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohtalontoveri!!

      Sama täällä. Itselle tosin piikitettiin epämääräistä ja tuntematonta ainetta ulkomailla ja vieläpä aika huonosti, mutta luultavasti se on hyaluronihappoa sillä hyaluronidaasi sulatti sitä aika paljon pois. Ehkä minullakin huulet ovat kapseloituneet. Myös minulla on ylähuulessa molemmilla puolilla sormilla tuntuvat patit jotka näkyvät selvästi hymyillessä, tietenkin myös valotuksesta riippuen. Nuo patit alkoivat näkyä hymyillessä vasta hyaluronidaasipistosten jälkeen kun hyaluronidaasi sulatti vain osan täyteaineesta niiden lähettyviltä, kuten amorinkaaren seudulta ja huulen ylärajasta.

      Täyteaine on myös levinnyt huulten ulkopuolelle, minulla on ylä- ja alahuulten läheisyydessä pieniä suht. kovia palleroita kun täyteaine on sinne liikkunut. Eivät onneksi näy ulospäin eivätkä tunnu ellei erikseen tunnustele, mutta ne ovat inhottavia.

      Mulla tosin on aikaa tästä vain noin 1,5-2-vuotta, juuri viime viikolla kävin plastiikkakirurgilla puhumassa huulistani ja hän sanoi, että täyteaineet vielä voivat lähteä ja suositteli kokeilemaan vielä kerran hyaluronidaasia.

      Ei huuleni nyt niiiin rumat ole, näyttävät ihan luonnollisilta ja sopivat kasvoihini. Patit ylähuulessakin näkyvät tosiaan vain hymyillessä jos on epäedustava valaistus.

      Aloittaja, onko sinulla levinnyt (siis ei lääkärin hutiloimana vaan itsekseen) täyteainetta huulien ulkopuolelle? Entä tuntuvatko huulesi kiinteiltä/suht. kovilta kun sormin puristat niitä?

    • Huulet pilalla

      Koko ylähuuli kiinteän tuntuinen, ihan kuin huulen sisällä olisi implantti.En usko että aine olisi itsekseen levinnyt enää pistämisen jälkeen. Viimeisimmällä kerralla kun huulia tasoiteltiin hyaluronihapolla niin ylähuulessa huulirajan yläpuoli vain kasvoi vaikka pistettiin huulen puna-alueelle. Kokenut pistäjä kyseessä, hän sanoi ettei lähde enää pistämään. Huulessa ilmeisesti niin paljon kapseloitumista ettei aine injektoidu sinne minne pitää.
      Puhui minulle myös hyaluronidaasista, että sillä saisi huulet tyhjäksi. Mutta onko riskinä ettei kaikkea saa silläkään pois? Ja millainen on lopputulos jos suht muhkeat huulet tyhjenevät kokonaan. Oliko toi hyaluronidaasi kuinka kallis toimenpide?

      • Kohtalontoveri!!

        Kuulostaa samalta kuin minun tilanne, minunkin ylähuuleni on kiinteä ja tuntuu tosiaan kuin siellä olisi implantti. Myös alahuulessa sama, paitsi "implantti" on vain pienempi.

        Hyaluronidaasi ei auta jos on kapseloituneet huulet. Kapseloitumiseen tosin voi auttaa esim. kortisonipistos, siitä minulla ei ole kokemusta, ja sitten kortisonin jälkeen hyaluronidaasi voisi toimia, ymmärtämäni mukaan. Kannattaa kysyä kirurgilta. Hyaluronidaasi on ihmeen halpaa, itse aine maksaa vain noin 25 euroa. Sitren tietenkin lääkärinpalkkio päälle, sehän on ihan lääkärikohtainen.


      • Genyal
        Kohtalontoveri!! kirjoitti:

        Kuulostaa samalta kuin minun tilanne, minunkin ylähuuleni on kiinteä ja tuntuu tosiaan kuin siellä olisi implantti. Myös alahuulessa sama, paitsi "implantti" on vain pienempi.

        Hyaluronidaasi ei auta jos on kapseloituneet huulet. Kapseloitumiseen tosin voi auttaa esim. kortisonipistos, siitä minulla ei ole kokemusta, ja sitten kortisonin jälkeen hyaluronidaasi voisi toimia, ymmärtämäni mukaan. Kannattaa kysyä kirurgilta. Hyaluronidaasi on ihmeen halpaa, itse aine maksaa vain noin 25 euroa. Sitren tietenkin lääkärinpalkkio päälle, sehän on ihan lääkärikohtainen.

        Mä oon vaan iloinen kun hyaloroni on kapseloitunut. Ei tarvii ottaa lisää täytettä huuliin. Ei muhkurat mun mielestä näy...


      • Paniikkiisker
        Genyal kirjoitti:

        Mä oon vaan iloinen kun hyaloroni on kapseloitunut. Ei tarvii ottaa lisää täytettä huuliin. Ei muhkurat mun mielestä näy...

        Siis luoja! Mä oon ottanu aina the lookissa pluryalia, ei oo kyllä lapseloitunu! Iiiks


      • Vierailija2223
        Paniikkiisker kirjoitti:

        Siis luoja! Mä oon ottanu aina the lookissa pluryalia, ei oo kyllä lapseloitunu! Iiiks

        Oikein laitettuna, oikeilla aineilla, täytteet ei koskaan paakkuunnu. Useat plastiikkakirurgit eivät myöskään käytä vasta-aineita muuhun kuin Restylaneen ja pariin muuhun. Vasta-aine on käsittääkseni "ampiaisen myrkkyä" ja sen käyttäytymistä ei voi hallita. Ymmärtääkseni paakkuun voi tarvita kolmekin plastiikkakirurgikäyntiä, eli pistosta.

        Tämän jälkeen uskoakseni leikkaus on ainoa vaihtoehto, ja mitä nopeammin siihen hakeutuu sen vähemmän huulta tarvitsee poistaa. Kapseloitunut aine tulee kuitenkin aina leikata, valitettavasti. Aineen saaminen pois on vain äärettömän vaikeaa jopa parhaalle kirurgille.


      • KAPSELOITUU!!!!
        Paniikkiisker kirjoitti:

        Siis luoja! Mä oon ottanu aina the lookissa pluryalia, ei oo kyllä lapseloitunu! Iiiks

        Hyaluronihapon kapseloituminen huuliin ei todellakaan ole harvinaista. Minulla kapseloitui jo 1. täytöstä. Huulet on vieläkin muhkuraiset ja hymyillessä ylähuulet pahkurat näkyy täytöstä jo kohta 2 vuotta!. Edes hyaluronidaasilla ei ainetta saatu sulatettua. Lääkäri sanoi että pistäjät antaa harhaanjohtavaa tietoa hyaluronihaposta että kuulemma lähtee huulista pois ajan kanssa mutta näin EI kuulemma ole vaan hyaluronihappo kuulemma kapseloituu hyvinkin herkästi.

        Minulle on laitettu Pluryalia eli kapseloituu kyllä!


      • Ei ikinä enää
        KAPSELOITUU!!!! kirjoitti:

        Hyaluronihapon kapseloituminen huuliin ei todellakaan ole harvinaista. Minulla kapseloitui jo 1. täytöstä. Huulet on vieläkin muhkuraiset ja hymyillessä ylähuulet pahkurat näkyy täytöstä jo kohta 2 vuotta!. Edes hyaluronidaasilla ei ainetta saatu sulatettua. Lääkäri sanoi että pistäjät antaa harhaanjohtavaa tietoa hyaluronihaposta että kuulemma lähtee huulista pois ajan kanssa mutta näin EI kuulemma ole vaan hyaluronihappo kuulemma kapseloituu hyvinkin herkästi.

        Minulle on laitettu Pluryalia eli kapseloituu kyllä!

        KAPSELOITUU!!!! Missä kävit ottamassa hyaluronidaasin? Haluaisin myös täytteet pois huulista. Osa pistetystä hyaluronihaposta jäänyt huuliin ja tuloksena muhkuraiset huulet. Yritetty korjata lisäämällä hyaluronihappoa mutta tulos on nyt aivan järkyttävä.


      • missä_aurinko
        Vierailija2223 kirjoitti:

        Oikein laitettuna, oikeilla aineilla, täytteet ei koskaan paakkuunnu. Useat plastiikkakirurgit eivät myöskään käytä vasta-aineita muuhun kuin Restylaneen ja pariin muuhun. Vasta-aine on käsittääkseni "ampiaisen myrkkyä" ja sen käyttäytymistä ei voi hallita. Ymmärtääkseni paakkuun voi tarvita kolmekin plastiikkakirurgikäyntiä, eli pistosta.

        Tämän jälkeen uskoakseni leikkaus on ainoa vaihtoehto, ja mitä nopeammin siihen hakeutuu sen vähemmän huulta tarvitsee poistaa. Kapseloitunut aine tulee kuitenkin aina leikata, valitettavasti. Aineen saaminen pois on vain äärettömän vaikeaa jopa parhaalle kirurgille.

        Suomessa näitä tyhmiä kumihuulia tuntuu riittävän...
        Milloinkahan silikonitissien, kumihuulien, tatuointien yms. korjausleikkaukset hoidetaan julkisissa, kirurgisissa sairaaloissa kelakorvauksilla veronmaksajien varoin?

        Tai ehkä niin jo nykyisin tehdäänkin?
        Syöpään sairastuneet, onnettomuuksissa vammautuneet tai synnynnäisistä epämuodostumista kärsivät jonottavat lisää,
        kun kirurgin jonossa ovat ensimmäisenä nettijulkisuuden rahoittamat asiakkaat lisäämässä/ vähentämässä muovitäytteitään.......................


    • Esteetti

      Hei, kaverit. Anteeksi minun suomen kielen osaamisesta. Ei ole täydellinen. Mutta Teemaan takaisin.
      Eli mikäli te menette huulien täyttöön miettikää huollisesti kenen luokse menette. Muistakaa että ns "Huulien raajous" on väärä tekniikka. Ei ole sellaista tekniikkaa. Se on sama kun teet puolen työn!!!
      Huonot tulokset minä näen päivittäin omassa harjottelussa. Useasti pitää korjaa toisen työntekijan työtä.
      Mikäli on teillä tuli hyaluronista palloja niittä onnistuu poistamaan. Mut ei kuitenkin lisäämällä hyaluronia.

      Olkaa varovaisia.

    • Jalor

      Mitä Esteetti tarjoittaa tällä "Huulien raajous"?

    • Rajaus

      Eräs huulia 4 vuotta laittanut sairaanhoitaja (n. 45v) sanoi, että huulien täyttäminen aloitetaan aina tekemällä sillä täyttöaineella ensin joku rajaus, että aine ala leviämään huulien ulkopuolelle.

      Onko tosiaan näin? Olin hänelle menossa huulien täyttöön, mutta peruin ajan, kun kuulin, ettei hänen tapansa laittaa huulien täyttöaine olekaan se oikea.

      Sitäkö Esteetti myös tarkoitti ja oli asiasta siis eri mieltä?

    • KiinnostaaTietää

      Vierailija2223 kirjoitti: " Kapseloitunut aine tulee kuitenkin aina leikata, valitettavasti. Aineen saaminen pois on vain äärettömän vaikeaa jopa parhaalle kirurgille"

      Miksi kapseloitunut hyaluronihappo täytyy aina leikata pois?

      Moni on kirjoittanut, että heillä on ollut vuosia kapseloituneita hyaluronihappopaukkuja huulissa, mutta ne eivät heidän mielestään haittaa mitään.

    • HhKaps

      Onko täyteaineen kapseloituminen huuliin haitallista?

      Mistä tietää, että aine on kapseloitunut? Onko se kova mötykkä? Onko se tietyn mallinen? Voiko se olla pitkulainen?

      Vierailija2223 kirjoitti, että kapseloitunut hh pitää aina leikata pois? Pitääkö. Onko siitä haittaa vai miksi kapseloitunut hh täytyy aina leikata pois?

    • Expl

      Tuttuja tarinoita täyteaineiden ongelmista asiakkaille. Suurin ja korjaamaton ongelma on kuitenkin se että näitä aineita saa käyttöönsä nykyisin myös henkilöt, joilla ei ole terveydenhoidon koulutusta. Jos injektioita tehdään pelkästään bisnesmielessä, ei asiakkaiden ongelmista tule omantunnon tuskia. Jos injektiosta saatu korvaus riippuu käytetyn aineen määrästä, sitä helposti laitetaan liikaa. Aikaisemmin noita ylitäytettyjä tapauksia tuli hoitoon virosta, mutta nyt tilanne on sama myös täällä.
      Osassa tapauksia tilaa voidaan korjata hyaluronidaasilla, jos täyteaine on tosiaan hyalyronihappoa. Siitä ei kuitenkaan voi olla enää varma, kun markkinoille tulee joka vuosi uusia aineita ja entisistä osa poistuu komplikaatioiden tultua ilmi.
      Tärkeää hoitavalle plastiikkakirurgille onkin tietää tarkasti millä aineella ylitäyttö on saatu aikaan. Yleensä kyllä täyteaine on saatavissa kudoksesta pois melko tarkkaan, mutta sen poistokin aiheuttaa lisää arpisuutta. Suomalaisille plastiikkakirurgeille on ikävä kyllä tullut paljon koemusta tämän asian hoidossa.
      Ihmetystä herättää miten paljon jokin uuden menetelmän markkinointi voi muuttaa ihmisten käsitystä siitä mikä on kaunista. Ei taida löytyä enää poliitikkoakaan, jolle ylähuulta ei olisi täytetty niin, että se näkyy jo puheessa huulen jäykkyytenä. Huulessa on hyvä olla volyymiä, niin, että huulipuna-alueet ovat lähelle yhtä paljon näkyvissä ylä- ja alahuulessa, mutta huulen luonnollista muotoa ei tule muuttaa tasapaksuksi. Rasvasiirteitä käytettäessä tämä asia harvemmin lähtee käsistä.

    • Expl

      Täyteaineen poisto on tarpeen jos se haittaa. Ei välttämättä tarvitse poistaa muusta syystä, vaikka olisi"kapseloitunut". Jos täyteaine ei imeydy pois, kuten hyaluronihappovalmisteet normaalisti, niin kudos muodostaa kapselin sen ympärille. Se voi tuntua kiinteytenä. Huulet eivät ole lopullisesti pilalla liiasta täyteaineesta johtuen, mutta niiden korjaaminen vaatii kärsivällisyyttä myös asiakkaalta.

      • KiinnostaaTietää

        Kiitos paljon Expl - hyvin vastasit. :)

        Tiedätkö miksi täyteaine pullottaa ylähuulen yläpuolella, vaikka täyttäjä sanoi, että laittaa aineen ylähuulen huulirajasta 3 mm alemmas. Hän sanoi, ettei aine voi siirtyä ylöspäin, vaan korkeintaan niin päin, että maan vetovoima vetää sitä alaspäin.

        Onko noin?

        Minulla on kuitenkin pullotusta ylähuulen yläpuolella - ankkamainen centti x centti -paukama. Muuten huulet ovat hyvät.

        Onko sinulla tietoa Jalor -täyteaineen turvallisuudesta?

        Lämpimät kiitokset vastauksista. :)


    • Expl

      Niin kuin on ymmärrettävää, kun Restylane sai maailman markkinat, syntyi heti firmoja, jotka oikotiellä halusivat päästä bisnekseen. Usein ei ole kovin suurta merkitystä mitä täyteainetta käyttää. Tärkein on kokemus tarvittavan aineen määrästä ja mihin kudokseen ja millä voimalla se injektoidaan. Itse luottaisin lääkäreihin, joilla on ulkonäön hoidon koulutus. En uskaltaisi antaa kenenkään injektoida itseeni ainetta josta en varmuudella tiedä mitä se on. Sen takia, pääperiaate on , ettei laitata mitään aineita, jotka eivät poistu kudoksesta. Jos vierasaine on kudoksessa yli 10 vuotta on 99% todennäköisyys, että siitä tulee ongelmia.
      Tilanteessasi oikeuden hakeminen tapahtuu parhaiten kuluttajaviranomaisen kautta. Jos ei saavutettu, mitä luvattiin.
      Itse olin muutama vuosi sitten (tarkoittaa tässä iässä yli 10v) kongressissa luennoimassa nenäleikkauksista. Minulle oli varattu nenäpotilas, joka olisi pitänyt hoitaa täyteaineella. Kieltäydyin toimenpiteestä, koska en tuntenut käytettävää uutta ainetta. Myöhemmin yritin ottaa selvää mitä tutkimuksia aineesta oli tehty. Ilmeni, että hoidon komplikaatioita oli Brasiliassa satoja, osa sellaisia, joiden nenän iho oli mennyt kuolioon ja märkinyt pois.
      Esteettisen hoidon kongresseissa on aina kymmenkunta uutta injektioainetta, joista 8 ei ole enää seuraavana vuonna siellä. Uusi esteettiseen hoitoon tuleva aine saa markkinoinnilla myynnin, jolla firma toimii niin kauan, kunnes aineen komplikaatiot tulevat esiin ja myynti laskee, firma lopettaa, ettei joudu maksamaan potilaiden ongelmia. Tämä on normaali kiertokulku. Siis jos otat täyteainetta, niin mieluummin sellaista, jolla on jo muutaman vuoden historia. Uusin ei läheskään aina ole paras. Kyllä hoitopaikalla ja hoidon tekijällä on suuri merkitys, jos haluaa vähentää komplikaatioriskiä. Usein näiden uusien hoitoaineiden myyjillä ei ole myöskään rahkeita vastata työstään ja aineen maahantuoja ei ota vastuuta saati aineen valmistaja, koska se on vain bisnestä eikä hoitoa.
      Tilanteessasi, jos se haittaa koko ajan, käänny plastiikkakirurgin puoleen. Hän löytää keinon sen hoitamiseen.

    • KiinnostaaTietää

      Kiitos viestistä taas Expl. Hienoa, että olet vastuullinen! :)

      Toivottavasti Jalor ei kuulu niihin täyteaineisiin, jotka aiheuttavat komplikaatioita.

    • Hyalu

      Onko ne huulirajan ullkopuolelle huulien täytössä tulleet patit sitten hyaluronihappoa, vai mistä siinä on kyse? Joku väitti, että on turvotusta, mutta kai se nyt kuukaudessa laskisi, jos turvotusta olisi?

    • Sexpl

      Expl kertoo tietenkin oman viiteryhmänsä ja rahoittajansa tarinaa.
      Restylane, Juvederm ja Teosyal ovat kalliita hyaluroaanivalmisteita, joiden markkinointistooriin kuuluu vahvana osana tuo, että tuotteet ovat äärimmäisen turvallisia.

      Olen tehnyt 15 vuotta työtä Pohjois-Amerikan esteettisten dermatologien kanssa. Totuus on se, että kaikki kalliit HA-valmisteet ovat aiheuttaneet karmeita sivuvaikutuksia. Viimeksi Allerganin Juvederm aiheutti kahdella ihmisellä kasvojen alueen nekroosia. Sokeutumistapauksia on ollut useita - kaikki tunnetut merkit ovat olleet näissä osallisina. Myös aineen vakava kapseloituminen ja laajojen alueiden kystat ja paiseet ovat tulleet suurille, "luotettaville" merkeille erittäin tutuiksi.

      Noiden merkkien hinnoissa asiakas maksaa taitavasta, organisoidusta markkinoinnista. Itse hyaluronaani on joka aineessa se halvin elementti. Pakkaus, merkki ja kansikuvajulkkisten käyttö mainonnassa on se, mistä kuluttaja maksaa ostaessaan Teosyalia, Juvedermia tai surullisen kuuluisaa Restylanea. (Ja viimeksi mainittua on vuosia myyty kosmetologeille samalla väittäen, että tuote on vain luotettavissa terveydenhoidon osaajien käsissä.)

      Ei pidä olla tyhmä.

      • asianpuntija

        Tämä on hyvä. Tuo Expl kertoo myyntipuheita.


      • Sirdex

        No hui, pelottavia juttuja - mistä saatais todisteita?


      • idiootti123

        Hei. Pohjois-Amerikassa komplikaatioita on voineet aiheuttaa vain nämä merkit, koska siellä muut eivät ole edes hyväksyttyjä! Varmasti Panadol ja Buranakin aiheuttavat jopa kuolemia osalle (sehän sanotaan haitoissa) mutta suhteessa johonkin toiseen vastaavaan merkkiin huomattavasti vähemmän.

        On myös kyseenalaista MILLÄ TEKIJÄLLÄ nämä komplikaatio potilaat ovat käyneet? Vai peräti Etelä-Amerikassa.

        Puolueettomien tutkimusten mukaan aineen koostumus kalleimmissa merkeissä on eri kuin halvemmissa. Mikäli nyt jotain kemiasta ymmärrät.

        Kolmanneksi esteettinen dertamatologia ei kuulu virallisiin Yhdysvaltojen järjestöihin ts.sellaista ei ole. Kirjoituksesi vaikuttaa naivilta.


      • Sexpl

        Ensimmäiseksi: Puhun Amerikan Yhdysvalloista. Siellä käytetään monia erimerkkisiä hyaluronaanivalmisteita. Omat tietoni olen saanut ihotautilääkäreiltä. En tiedä, minkä verran ja minkälaatuisia komplikaatioita Etelä-Amerikassa esiintyy.

        Toiseksi: voinet luultavasti mainita yhden tai kaksi puolueetonta tutkimusta, joihin viittaat.

        Kolmanneksi: esteettisillä dermatologeilla tarkoitin tietenkin ihotautilääkäreitä, jotka tekevät myös esteettisiä toimenpiteitä, esim. täyteainehoitoja.

        Ystävällisin terveisin Sexpl


      • Anonyymi
        asianpuntija kirjoitti:

        Tämä on hyvä. Tuo Expl kertoo myyntipuheita.

        Hullua touhua huulten täyttö. Ankkahuulet on kamalat😵


    • NoSunForMe

      Itselläni on ylähuulen täytön jäljiltä muhkuroita, jotka tuntuvat kun sormin painaa. Alhuuleen muhkuroita ei ole jäänyt, johtuneeko sitten ylähuulen buffaloplastiasta aikoinaan. Parin-kolmen vuoden välein olen täyteainetta ottanut, eikä yksikään pistäneistä sairaaanhoitajista ole muhkuroita kommentoinut. Uskallanko ottaa täyteaineita ylähuuleen siis vielä?

      • hyväjahuono

        Hyaluronihappo voi jäädä pahkuroiksi. Itseäni ohjeistettiin hieromaan ja pyörittelemään niitä ja hyvin ovat tasoittuneet. Toiset aineet ovat sellaisia, että niistä jää enemmän pahkuroita kuin toisista ja itselle sopii esim Restylane, koska ei jätä pahkuraa.


      • Anonyymi

        Miten jaksat mustamaalata tätä yrittäjää jatkuvasti. Kukaan ei usko sinua. Ymmärrätkö että syyllistyt rikokseen?


    • pahkurahuuli

      Kävin noin viikko sitten ottamassa pienen määrän täytettä huuliini ensimmäistä kertaa. Mustelmia tuli kolme, ylös aika hurjankin näköset. Nyt hulestuttaa paukurat huulissa! pari pientä alhaalla ja toisella puolella ylhäällä tuntuu pelkkää paukuraa. onneksi ei näy mutta tuntuu kyllä! tosin ylhäällä vielä musteelma joten toivottavasti tasottuu kun mustelma häviää! Nyt kun lueskelin näitä keskusteluita pelästyin että voiko olla kapseloitunut? Mistä sen sitten erottaa?
      Hitto harmittaa niin paljon! Tutkin vielä niin tarkkaan aineet ja selvitin missä ja mitä uskallan turvallisinmielin kokeilla. Jäi kyllä kokeiluksi tää. Oon vaan kiitollinen jos nää tästä muuttuu normaaleiks ja eikä ainakaan kapseloidu!

    • llfkfkd

      Kyllä ne pahkurat lähtee pois, mene ensi kerralla paremmalle pistäjälle, joka ei käytä halpis aineita.
      Esim. yhteen aikaan kovasti hehkutettu edullinen K-Fill on poistumassa kokonaan klinikoiden käytöstä, koska se aiheuttaa pahkuroita.
      On jo monia paikkoja jotka sitä henkseleitä paukuttaen mainosti, ja nyt kaikessa hiljaisuudessa siirtyivät muihin täyteaineisiin..

    • Pahkurahuuli

      Aine ei ollut halppisainetta, ellei sitten tietämättäni pistänyt joten muuta.. mutta en usko. Pistäjästä luin pelkästään hyvää ja siksi päädyinkin häneen. Mutta nyt kyllä eniten epäilen pistäjän taitoa. Osan pahkuroista olen saanut onneksi hieromalla pois. Toinen ylähuuli on kyllä vieläkin ihan epätasainen! Toivottavasti nekin häviää pian.

    • Voifak

      Lähteekö kapseloitunut hyaluronihappo ajan kanssa pois itsestään?

    • Perfectha

      Mulle on laitettu joulukuussa 2016 ja heinäkussa 2017. Samassa paikassa ja samaa ainetta, 1ml molemmilla kerroilla ja perfectha nimistä ainetta. Jo joulukuussa huulten ulkonurkkiin jäi kovan tuntuiset kohdat, mutta nyt heinäkuun jälkeen melkein koko huulet ovat täynnä isoja palloja ! Huulet ovat kyllä muuten saman kokoiset kuin luonnostaan, paljon epäsymmetrisemmät vain ja muhkuraiset !
      Ja kaikista pelottavinta on, että heinäkuun pistosten jälkeen huuleni ovat alkaneet kipeytymään. Aina aamulla nukkumisen jälkeen huulet ovat todella kipeät pattien kohdalta ja turvonneet. Yleensä päivän mittaan laskeutuu ja kipu häviää mutta aamulla tulee taas uudestaan.
      Haluaisin niin paljon mennä huulten täytön poistoon ! Oon kuullut että susanna hanhineva tekee huulten täytön poistoa ruiskuttamalla jotain vasta ainetta, mutta en löytänyt netistä mitään tietoa..
      Vai osaisiko joku kertoa missä ja miten voisin nämä saada pois huulistani? Olen oikesti yrittänyt netistä löytää mutta tämä ketju on ainoa jossa oli edes vähän tietoa täyteaineiden poistosta.

      • yhteystekijääääään

        Ota laittajaan yhteyttä. Vastuu on hänellä.


      • Perfectha

        Voitko tulla kertomaan sitten tuloksista ? :) olis kiva kuulla jos vaikka menen itsekin jossain vaiheessa.


    • Huhhuh1

      Kävin esteettiden kauneuden "klinikalla" Töölössä ongelmaihoa laserhoidattamassa lets deal tarjouksella.enäläinen naislääkärijälkihoiti aulassa naista, jolla naama jo ihan ylikäsitelty, eikö tässä kohtaa pitäisi jo sanoa, että nyt riittää. Aulassa porukat istu jääpussit nasmoilla.Vanhempi herrahenkilö respassa ja työntekijöuden taukotila kaikkien nähtävillä, kun siellä mutustellaan evästä.
      Olisin fiilisperusteella karannut tuolta veks,ellen olisi mmaksanut diiliä etukäteen.
      Toiste en mene, vaikka laser itsessään iho-ongelmissa käyttökelpounen.

      • NäitVarmaanUnta

        Ja höpö, höpö! :D Olen itse käynnyt siellä ja mitään kuvailemaasi en nähnyt. Minulla oli offerin diili ja sain hyvää palvelua.


      • Jep! Tuo paikka kannattaa kiertää kaukaa. Aivan liian moni on saanut sieltä pääkkuhuulia ja muita väärin tehtyjä hoitoja. Kun asiakas reklamoi niin nousee paskamyrsky.


    • Pistoshoidoista

      Kaikissa esteettisissä täyteainehoidoissa ja botuliinihoidoissa pätevät seuraavat nyrkkisäännöt:

      1. Älä lähde koskaan tarjousdiileihin, jossa maksu tapahtuu etukäteen.

      2. Tarkista aina, mitä ainetta sinuun pistetään (tarkista pakkaus, onko avaamaton, päivämäärä ym --> botuliinista aina tarjouksia esim. 199€, usein muitten jämiä tai halpis aineita, jotka mm. tilattu kauko-idästä ym.).

      3. Katso, että sinua hoitaa aina kokenut ammattilainen (lääkärijohtoinen paikka), jolla on tarvittaessa käytössä täyteaineen sulatukseen tarkoitettua lääkettä ja siihen liittyvää osaamista (erikoislupa lääkevalmiste, jolla voidaan estää mm. vakavat komplikaatiot, ihokuoliot, sokeus ym.
      --> Kysy aina onko valmius olemassa ).

      4. Täyteaineet ovat (lääke)firmojen valmistamia, jotka vastaavat aineen aiheuttamista mahdollisista ongelmista (kuten expl selosti, pienet firmat poistuvat markkinoilta muutamien vuosien välein, kun ongelmia ilmaantuu, suuret firmat eivät voi tarjota halpisainetta imagomenetyksen ym. pelossa). He eivät vastaa pistäjän tekimistä virheistä.

      5. Muista, että hyvälle pistäjällekin voi sattua komplikaatioita, mutta hänellä on valmiuksia ja osaamista hoitaa mahdollisen komplikaatiot (pahkurat, tulehdukset jne.).

      6. Tarkkaile paikan omistajien / pistäjien kasvoja: ovatko he luonnollisen näköisiä vai epäluonnollisen / täytetyn näköisiä (referenssi pistäjän taidoista).

      7. Jos sinulla on ongelmia aiemmista hoidoista ja pistospaikka ei osaa hoitaa niitä kuntoon, vaihda paikka pikaisesti osaavaan . Täyteaineen poisto (hyalutronihappo) pitäisi aina olla mahdollinen.

      • 6667

        Botuliinihoitojen ainekulut ovat murto-osa hoidon hinnasta. Jos joku mainostaa edullista botuliinihoitoa, hän tinkii oman työnsä hinnasta.

        Tilaamalla botoxia kaukoidästä säästää ehkä 5 euroa/hoito.
        Sama pätee täyteaineisiin. Brändituotteen ja halpatuotteen hintaero on kokoluokkaa 40 euroa per ruisku.

        Eli ainekuluilla on äärimmäisen vaikea kilpailla.
        Jos maksaa 500 euroa hoidosta, siitä jää pistäjän taskuun 300-400 euroa.
        Jos maksaa 250 euroa hoidosta, pistäjän taskuun jää satanen.

        Totuus täyteaineista on se, että nykyisin Suomessa täyteainehoitoja on tehty ns. halpa-aineilla jo enemmän kuin kalliilla brändituotteilla. Parhaat halpa-aineet ovat jääneet markkinoille, ja niiden menestystä totta kai pelätään brändifillereiden maahantuontifirmoissa.

        Isot, ylikansalliset brändit (Nestlen omistama Restylane jne.) yrittävät tietenkin pelotella kuluttajia. Se, joka hiukankin ymmärtää kemian ja hyvien tuotantotapojen päälle, tajuaa kyllä, että hyaluronihappomolekyyli on sama molekyyli, lukipa paketin kyljessä sitten Teosyal tai Revanesse.

        Suomen esteettisessä kentässä on käynnissä markkinoiden uusjako. Vanhat firmat (maahantuonti ja plastiikkakirurgiaklinikat) ovat pelästyneet ja yrittävät mustamaalamalla & kuluttajia pelottelemalla reagoida kilpailuasetelman muuttumiseen.
        Sama juttu kuin jos Heineken hyökkäisi suomalaisen pienpanimon kimppuun.


      • Tuhotutkasvot

        Restylane vastaa vahingoista?
        Salli mun nauraa.


      • Anonyymi
        6667 kirjoitti:

        Botuliinihoitojen ainekulut ovat murto-osa hoidon hinnasta. Jos joku mainostaa edullista botuliinihoitoa, hän tinkii oman työnsä hinnasta.

        Tilaamalla botoxia kaukoidästä säästää ehkä 5 euroa/hoito.
        Sama pätee täyteaineisiin. Brändituotteen ja halpatuotteen hintaero on kokoluokkaa 40 euroa per ruisku.

        Eli ainekuluilla on äärimmäisen vaikea kilpailla.
        Jos maksaa 500 euroa hoidosta, siitä jää pistäjän taskuun 300-400 euroa.
        Jos maksaa 250 euroa hoidosta, pistäjän taskuun jää satanen.

        Totuus täyteaineista on se, että nykyisin Suomessa täyteainehoitoja on tehty ns. halpa-aineilla jo enemmän kuin kalliilla brändituotteilla. Parhaat halpa-aineet ovat jääneet markkinoille, ja niiden menestystä totta kai pelätään brändifillereiden maahantuontifirmoissa.

        Isot, ylikansalliset brändit (Nestlen omistama Restylane jne.) yrittävät tietenkin pelotella kuluttajia. Se, joka hiukankin ymmärtää kemian ja hyvien tuotantotapojen päälle, tajuaa kyllä, että hyaluronihappomolekyyli on sama molekyyli, lukipa paketin kyljessä sitten Teosyal tai Revanesse.

        Suomen esteettisessä kentässä on käynnissä markkinoiden uusjako. Vanhat firmat (maahantuonti ja plastiikkakirurgiaklinikat) ovat pelästyneet ja yrittävät mustamaalamalla & kuluttajia pelottelemalla reagoida kilpailuasetelman muuttumiseen.
        Sama juttu kuin jos Heineken hyökkäisi suomalaisen pienpanimon kimppuun.

        Kirjoittaja on jäljillä. Oikeissa aineissa eroa yllättävän vähän. Pistoshoidoissa maksat ammattitaidosta ja kokemuksesta. Takuusta siinä mielessä että hylaseen (sulattava aine) ei pääse käsiksi kosmetologit. Mutta netti pullottaa värennöksiä ja aineet sisältää mitä sisältää, ei välttämättä hyaluronia. Jokainen valitsee itse niiden asioiden perusteella mikä painaa vaakakupissa


    • hyihyi

      Kuka nyt haluais turvonneen lehmän vitun näköiset huulet omaan naamaansa ? Hyi hyi hyi...

      • Niinkuin

        Aika moni. Kateelliset huutelee :)


    • Aksu2018

      Kapseloituminen johtuu biofilmistä täyteaineen ympärillä. Ei ole aseptiset työtavat hallussa.

    • RI78

      Harmillista, että hyaluronihappoa markkinoidaan riskittömänä, "luonnollisena" ja kehosta itsestään poistuvana aineena, sillä tuollainen mahdollisuus on todellakin olemassa. Harvinaista, mutta mahdollista ja tiedän että näitä tapauksia on, esimerkiksi julkisuudesta tunnetuista henkilöistä voisin mainita Suvi Pitkäsen.

    • TäyteaineaSiakas

      PahkurAT TULee myös siitä jos neulaa ei ole liikutettu samalla kun ainetta laitetaan.. laiton pitäisi olla tasaista ja aineen mennä huuleen tasaisesti.. jos pistät yhteen kohtaan päästät ainetta ja et vedä neulaa lainkaan kai siihen nyt pahkura tuleekin.....

      Ja aina kannattaa itse vielä laiton jälkeen hieroa..
      Hyaluronihappo ei ole lääkeAine..
      Esimerkiksi kampaajan tekemä värinpoisto on vaarallisempaa koska tuote on niin alkaalista.. hyaluronia on kuitenkin ihossa..

      Pistoyapoja on useita mm: klassista ja ranskalaista..

      kosmetologit, sairaanhoitajat ja lääkärit saa pistää.. itse ennemmin menisin kosmetologille.. lääkärit ei välttämättä niin usein niitä tee eivätkä osaa esteettisesti katsoa..
      tulehdustriski on suurempi jos asiaka valehtelee.. esimerkiksi suun alueen tulisi olla terve kun täyttöä tehdääb!

      • Miksieii

        Toi on niin paskanjauhantaa... miksi et menisi mieluummin sellaiselle joka osaa pistää ja tuntee anatomian???


      • Anonyymi
        Miksieii kirjoitti:

        Toi on niin paskanjauhantaa... miksi et menisi mieluummin sellaiselle joka osaa pistää ja tuntee anatomian???

        Miksi menisin lääkärille joka tekee niitä 1-2 kk millä ei ole silmää; kun taas kosmetologi joka tekee niitä vikkottain ja millä esteettinen silmä?


    • komplikaatio123

      Tiesittekö, että täyteainehoidon pahimpia komplikaatioita ovat pistos valtimoon, josta voi pahimmassa tapauksessa jopa sokeutua.
      Sokeutumisia on tapahtunut jo naapurimaissamme.
      Vasta-ainetta täyteaineen sulatukseen täytyy olla klinikassa, jossa hoito toteutetaan.
      Lisäksi pistäjällä (lääkäri) tulee olla lupa käyttää kyseistä erikoislupaa edellyttävää lääkettä ja hyvä tietämys kasvojen anatomiasta. Hoitajan tai muun tahon pistäessä, hänellä tulee olla kontakti ja välitön yhteys (vastuu)lääkäriin, joka osaa hoitaa mahdollisen komplikaation heti - ei vasta seuraavana päivänä (jolloin on jo liian myöhäistä).

      • Anonyymi

        Oikeesti? Huulesta silmään, ja sokeaksi? Onko sulla anatomia hukassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeesti? Huulesta silmään, ja sokeaksi? Onko sulla anatomia hukassa?

        Huulien täyttö voi aiheuttaa sokeutumista. Hyaluronia on kulkeutunut moneen muuhunkin paikkaan, vaikka se alunperin on pistetty huuliin.
        Eli todellakin on aiheuttanut sokeutumisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huulien täyttö voi aiheuttaa sokeutumista. Hyaluronia on kulkeutunut moneen muuhunkin paikkaan, vaikka se alunperin on pistetty huuliin.
        Eli todellakin on aiheuttanut sokeutumisia.

        Onko Suomessakin? :O


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Suomessakin? :O

        On yksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On yksi.

        Ei huulista tosin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On yksi.

        Missä käynyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huulien täyttö voi aiheuttaa sokeutumista. Hyaluronia on kulkeutunut moneen muuhunkin paikkaan, vaikka se alunperin on pistetty huuliin.
        Eli todellakin on aiheuttanut sokeutumisia.

        Onko täyteaineiden välillä eroja vai ainoastaan pistäjästä kiinni? Mitkä ovat laadukkaita täyteaineita joita uskaltaisi ottaa?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kelle muulle laitettu Revolax deeppiä? Must tuntuu ettää on jotenkin kapseloitunut

      • Anonyymi

        Minulle on laitettu useaan kertaan ja monelle ystävällekki. Ei mitään ongelmia kenelläkään meistä. Todella hyvä ja laadukas täyteaine.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle on laitettu useaan kertaan ja monelle ystävällekki. Ei mitään ongelmia kenelläkään meistä. Todella hyvä ja laadukas täyteaine.

        Navetassa tytöillä, siis lehmillä, on jokaisella "täytetyt huulet" hännän alla. Täytetyt huulet on yhtä rumat kuin lehmän vittu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle on laitettu useaan kertaan ja monelle ystävällekki. Ei mitään ongelmia kenelläkään meistä. Todella hyvä ja laadukas täyteaine.

        Revolax ei ole millään tapaa laadukas. Miksi siitä saa kaikest eniten lukea ongelmia? Ostohintakin se jo kertoo.


      • Anonyymi

        Mä kävin just eilen itse poistattamassa omat Revolaxit huulista ja sanoivat sielä, ettei enää ikinä samalle laittajalle taikka Revolaxia käyttöön. Ja tän sanoi klinikan lääkärit ja hoitajat mulle. Katsoivat kaikki huolissaan mun huulia, et miten alahuuli on tehty liian isoksi.


    • Anonyymi

      Susanna Hanhineva tekee pistämisen ammattimaisesti suosittelen, olen ollut asiakkaana. LK Lappeenranta

      • Anonyymi

        Juu ei todellakaan. Tai riippuu millaista tulosta hakee, mutta hän ei ainakaan kovin hyvin kuuntele asiakastaan vaan täyttää todella hätäisesti.


    • Anonyymi

      Mulle on käynyt joka kerta päinvastoin, joudutaan uusimaan kk välein, se vaan haihtuu. Silti olen tyytyvän koska en halua kuin pientä korostusta.

    • Anonyymi

      Sellainen koronarokotteen sivuvaikutus on todettu että kasvot turpoaa jos on käyttänyt täyteaineita. Joistakin se voi olla kaunista kun pää on suuri kuin kontti mutta en suosittelisi nuorille kauniille naisille.

      • Anonyymi

        Kumpaa et suosittele, täyteaineita vai koronarokotetta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpaa et suosittele, täyteaineita vai koronarokotetta?

        En suosittele täyteaineita. Koronarokotekin on niin ja näin kun ei tiedetä tarpeeksi vaikutuksista terveyteen.


    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa lisää ja vielä kerran lisää. Sitä saa mitä tilaa.

    • Anonyymi

      Hei!

      Mistä erottaa onko huulten täytöstä tullut kapseloitumista niihin vai vain ns. muhkura? Revolax deep. Kuuluuko hieroa aineen täytön jälkeen?

      Olisiko jollain lisätietoa, linkkiä tms tuosta Suomessa tapahtuneesta sokeutumisesta kun täyteainetta on laitettu kasvoihin?

    • Anonyymi

      Kukaan luonnonkaunis nainen ei täytä huuliaan. Ne on päässä kuin lehmän vittu.

    • Anonyymi

      JUVEDERM ei sovi huuliin
      Restylanen kaltaiset täyteaineet ovat korjanneet useilla ongelman
      Samoin kuin lip lift
      Tosin itse pelkään lip liftiä epäluonnollisien lopputuloksien vuoksi. Olen sitten toisaalta nähnyt ulkomailla paljon onnistuneita lip liftejä. En ole ottanut enempää selvää asiasta kuin ottamalla botox lip liftinbylähuuleen. Minulla on tuo nenä-huuli välinen alue yli 1.2 cm en ole mitannut mutta lip liftin jälkeen kuulin kehuja freesistä ulkonäöstä. Tulos oli ulospäin luonnollinen, sain toimenpiteen ilmaiseksi otsan botoxryppyjen hoidon yhteydessä. Näytti tosi hyviltä mutta oli hankala juoda ja puhua aluksi ja vaikutus kesti 6-8viikkoa. Siksi harkitsen nyt täyteainetta. Tuo lip lift maksaa vuodessa jo leikkauksen ja kesto hirmu lyhyt

      • Anonyymi

        Onko lehmän vittuun käytetty lip liftiä vai onko se toisin päin ? Yhdennäköisyys on silmiinpistävä. Toisin toinen on pystysuorassa ja toinen vaakasuorassa.
        Miksi kauniit kasvot pilataan täytetyillä huulilla ?


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe