erityisvaarassa

Ovat jehovan todistajat nykyäänkin valmistautuessaan taas veriseen kapinaan valtioita vastaan niinkuin ennenkin. Koska eivät muuhun kelpaa kuin kapinoimaan
jonkun syyn takia. Myös terveys pyritään tuhoamaan lahkolaisilta stressillä ja istumisella sekä exiltä katkeralla vainolla ja vihalla. Valtiot ovat ilmeisesti lahjottu
lahjoitusvaroin?

Miksi näiden kansan kiihottajien nimiä ei mainita heillähän on tuhansia vihaisia
exiä uhreinaa kun kostotoimet uskonnonvapauden nimissä alkavat.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nou hätä,
RAY kyllä TUHOAA sen tupakoimattoman
ja rahapelejä pelaamattoman LAHKON

Valkilan ELÄMÄNTYÖ on ahdistella lahkoa viimeiseen mummoon asti,
RAY rahoittaa hänen toimitusjohtajuutensa elikä PALKKANSA

Äänestä

Jospa Valkila & kumppanit alkaa heräämään?

Nykyisinhän he ovat lahkon toiveiden mukaisesti sopivan lievaa painetta aikaansaava oppositio ja samalla arvokasta lahkopomo skoda kokemusta
hankkiva ryhmä tuleviin usan projekteihin. Oma elämä ihan vituiksi kyrpäpaalua
kantamalla.

Yhteiskunta ja ilmaisesti lahjottu suomen valtio katsoo sivusta kun maanpetos on käynnissä ja kymmenien tuhansien ihmisten rahat siirtyy usaan. Koulutus ja
terveys tuhottuina.

Ei tälläiset asiat kuulu todellakaan yksityisille ihmisille varsinkaan uskonnon
uhreille eikä heitä pidä syyllistää surkeasta sisäpolitiikasta joka salliii rikollisten
lahkojen rellestämisen.

Äänestä

viim.mummoon 7.12.2014 01:53

" nou hätä, RAY kyllä TUHOAA sen tupakoimattoman ja rahapelejä pelaamattoman LAHKON "

-Joo, sieltä saa potkut tupakin takia, kai sitten arpajaistenkin takia.

Tupakki on lääketieteessä hoidettava riippuvuusssairaus. Toki myös aiheellinen torjua haitallisena yhteiskunnallisesti, mm. on tupakki kielletty laajalta yleisissä tiloissa. Lahko puolestaan ei tuollaiseen työhön osallistu määriteltyään sen politiikaksi ja sanoessaan etttä lahkolaiset ovat parempia ihmisiä siinäkin suhteessa etteivät osallistu politiikkaan.

Meikäläisen ovella lahkolaiset vaativat että minun tulisi ruveta polttamaan tupakkia kanssa kun en kerran suostu kaupittelemaan vartiotornejakaan. Osaako mummo-nimimerkki selittää, kun en selitystään ymmärtänyt ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yiuiyyiuy kirjoitti:

Ovat jehovan todistajat nykyäänkin valmistautuessaan taas veriseen kapinaan valtioita vastaan niinkuin ennenkin. Koska eivät muuhun kelpaa kuin kapinoimaan
jonkun syyn takia. Myös terveys pyritään tuhoamaan lahkolaisilta stressillä ja istumisella sekä exiltä katkeralla vainolla ja vihalla. Valtiot ovat ilmeisesti lahjottu
lahjoitusvaroin?

Miksi näiden kansan kiihottajien nimiä ei mainita heillähän on tuhansia vihaisia
exiä uhreinaa kun kostotoimet uskonnonvapauden nimissä alkavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu