Euroalue hajoaa-tai ei ehkä, vai miten?

Sailas Lännen Medialle: Euroalueen hajoaminen mahdollista

Sailas sanoo Lännen Median haastattelussa, että eteläisen Euroopan moraalikäsitykset ja kulttuuri poikkeavat pohjoisesta.

- Portugalin entinen pääministeri on häkissä. Kreikka on läpeensä korruptoitunut maa, joka on ollut itsenäinen 200 vuoden ajan, ja konkurssissa suuren osan siitä ajasta, Sailas sanoo Lännen Medialle.


Hän pitää selvyytenä, että Kreikka ei selviä veloistaan. Sailas kritisoi poliitikkoja, jotka tyrmäävät maalle annettavan lisälainan mutta toisaalta puhuvat laina-aikojen pidentämisestä, koska kyse on käytännössä samasta asiasta.

Sailas ei kuitenkaan kannata Suomen eroa eurosta, koska sillä ei hänen mielestään saavutettaisi mitään.

- Eikä siitä niin eroon pääsekään.

STT
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki suuret imperiumit tulevat jonakin päivänä häviämään. Unelma suuresta yhteisestä Euroopasta ei tule onnistumaan.
Historiassa kaikki Euroopan yhdistämis yritykset ovat sortuneet tai tulevat sortumaan: Rooman vanha keisarikunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Kolmas valtakunta, Euroopan Unioni ja sitä seuraava Euroopan liittovaltio.
Sanotaan vain näin "kaikki pysyy aikansa ja lopuksi tulee häviö".

Äänestä

yhteis valuutassa tulee kylkiäisena yhteis vastuu tuleva pankki unio kielii siitä että kriisi maiden tukeminen voi jatkua euromaiden veron maksajien kustannuksella kun vaarana olisi euro alueen hajominen pala palalta.

Äänestä

Sailas taisi kertoa totuuden vahingossa, mutta sen tajuttuaan
perui puheitaan koska euron hajoaminen ei ole päättäjiemme
tahto, näin voi käydä kun nauttii noita jaloja juomia liikaa.

Mutta näin tulee käymään, toivottavasti pian.

Suomen olisi aika miettiä jo omaakin etuaan, kyllä nuo muut maat pärjäävät omillaan, kunhan lopetamme tuon yhteisrahoituksen.

Äänestä

Taas rapsaistiin miljardi euroa suomalaisilta, Sipilän joukot istuivat vaiti – pelkäsikö keskusta pilkkaa?

Perjantaisen epäluottamuslauseen tulos ei lopultakaan suuresti yllättänyt, vaikka nyt äänestettiinkin epäsuositun hallituksen luottamuksesta. Perussuomalaisten tekemän epäluottamuslauseen puolesta äänestivät perussuomalaisten lisäksi vain vasenryhmä ja muutospuolue.

Epäluottamusäänestyksessä oli kyse siitä, onko hallituksella eduskunnan tuki euroalueen yhteisvastuulliseen kriisinratkaisumekanismiin.

Vihreät ilmoittivat jo etukäteen äänestävänsä hallituksen esityksen puolesta. Keskusta ja vasemmistoliitto äänestivät tyhjää. Tulos ei hämmästyttänyt kansanedustaja Pentti Kettusta (ps.).

- Tukea olisin odottanut lähinnä keskustalta, mutta hekin ovat sitoneet kätensä. Hehän äänestivät Suomen EU:hun liittymisen puolesta jo vuonna 1994, joten keskustalaisten kädet olivat sidotut, Kettunen totesi.

Mutta edes hallituksen kaatamisen mielessäkään? Petaavatko he tulevaa hallitusta?

- En usko, että hallitusta niinkään – mutta jos he muuttavat linjaansa, on pelko että kokoomus ja SDP rupeavat pilkkamaan heitä, Kettunen arvioi.

Suomen osuus miljardiluokkaa

Perussuomalaiset eivät hyväksy yhteisvastuuta eivätkä halua, että suomalaiset kantavat vastuuta esimerkiksi ranskalaisten, italialaisten tai kreikkalaisten pankkijärjestelmistä. Perussuomalaiset ovat esittäneet, että jokaisella EU-maalla tulisi olla oma pankkikriisien ratkaisumekanismi.

Suomen osuus suunniteltuun 55 miljardin rahastoon on n. 1,2 miljardia euroa, mutta pahimmassa tapauksessa se voi olla kymmeniä miljardeja. Tästä rahastosta on tarkoitus hoitaa euroalueella kriisipankkien saneerauskulut.

Kuva: Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Veli-Pekka Leskelä

https://www.suomenuutiset.fi/taas-rapsaistiin-miljardi-euroa-suomalaisilta/

Äänestä

Nyt on käsittelyssä euroalueen yhteisvastuullinen kriisinratkaisumekanismi. Eli suomeksi sanottuna rahasto, johon kaikkien euroalueen pankkien on kannettava kortensa kekoon. Suomen osuus tähän suunniteltuun 55 miljardin rahastoon on n. 1,2 miljardia euroa, mutta pahimmassa tapauksessa se voi olla kymmeniä miljardeja. Tästä rahastosta on tarkoitus hoitaa euroalueella kriisipankkien saneerauskulut.

Näin alkoi kansanedustaja Kaj Turusen puheenvuoro tiistaina eduskunnassa. Hän muistutti, etteivät perussuomalaiset eivät voi hyväksyä yhteisvastuuta, jossa suomalaiset kantavat vastuuta esim. ranskalaisten, italialaisten tai kreikkalaisten pankkijärjestelmistä.

Turusen puhe jatkui seuraavasti:

”Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä yhteisvastuuta. Jälleen kerran luodaan mekanismi jolla yhden virheet maksatetaan koko porukalla. Suomalaiset voivat kantaa vastuunsa suomalaisesta pankkijärjestelmästä, mutta se ei ole hyväksyttävää, että suomalaiset kantavat vastuuta esim. ranskalaisten, italialaisten tai kreikkalaisten pankkijärjestelmistä. Perussuomalaisten mielestä olisi ollut toivottavaa, että jokaisella EU-maalla on oma pankkikriisien ratkaisumekanismi.

Voimme kannattaa sitä, että keskitetysti EU-tasolla olisi päätetty kansallisten rahastojen minimi tasosta, sillä heikosti hoidetulla pankkikriisillä toisessa EU-maassa, on vaikutusta myös Suomen talouteen.

Hyväksymme myös yhteisen pankkivalvonnan oikealla tavalla toteutettuna.

Perussuomalaiset eivät voi siis hyväksyä nykyisenkaltaista yhteistä kriisinratkaisurahastoa. Rahaston yhteisvastuullisuus merkitsee sitä, että tulevaisuudessa suomalaiset pankkien asiakkaat, ja veronmaksajatkin, pääsevät osallistumaan muiden maiden pankkikriisien kustannuksiin. Vaikka hallituksen esityksessä puhutaan siitä, ettei kustannuksia viedä veronmaksajille asti, tällaista perälautaa ei ole. Toisaalta voidaan kysyä, että mitä eroa on pankkien asiakkailla ja veron maksajilla. Pankit perivät kuitenkin korkoina ja kuluina kustannuksensa.

Pankkiunionia rakennettaessa on koko ajan korostettu, että sillä on tarkoitus estää tulevia kriisejä eikä maksattaa nykyistä kriisiä muiden maiden veronmaksajilla. Päätös toteuttaa rahaston laaja yhteisvastuu jo heti yhteisen rahaston aloitusvuonna 2016 kuitenkin viittaa siihen, että rahastoa on tarkoitus käyttää myös nykyisen kriisin kustannusten maksamiseen.

Ongelmallista on myös, että rahasto on vain noin 55 miljardin euron kokoinen. Ottaen huomioon, että euroalueen pankkisektorin koko on noin 34 000 miljardia euroa, on ilmiselvää, ettei rahasto riitä alkuunkaan laajemman pankkikriisin iskiessä. Onkin sovittu, että myös Euroopan vakausmekanismin (EVM) varoja voitaisiin käyttää kriisipankkien suoraan tukemiseen. EVM:n varojen käyttö tarkoittaisi käytännössä jälleen uutta reittiä, jota kautta muiden maiden pankkikriisien kustannuksia voidaan vyöryttää myös suomalaisten veronmaksajien niskaan. Tällaiseen EVM:n varojen käyttöön eivät perussuomalaiset voi missään olosuhteissa suostua. Eikä tässä järjestelyssä ole turvassa pankkien tallettajien turvaksi muodostettu kansallinen talletussuojarahastokaan.

Pidämme valitettavana sitä, että on etsitty sellainen vippaskonsti, jolla kierretään mahdollisen oikeusperustan puutteet siitä voidaanko täältä lähettää rahat tähän yhteisvastuulliseen kriisirahastoon vai ei.

Käsityksemme mukaan eduskunnassa olisi tarvittu 2/3 osan enemmistö. Silloin se ei välttämättä olisi ollutkaan läpihuutojuttu, sillä pelkästään perussuomalaiset, keskustan tukemana, olisivat voineet rahojen siirtämisen estää. Ilmeisesti tämän yhteisvastuullisen rahaston arkkitehdit huomasivat, ettei oikeusperusta antanutkaan riittävästi myöden rahastolle, joten ratkaisuksi keksittiin jälleen kerran valtiosopimus, jonka sitten hallitukset allekirjoittavat. Puutteellisen oikeusperustan vuoksi nyt tähän lakikokonaisuuteen siis kuuluu myös valtiosopimus. Tämä on jälleen esimerkki siitä kuinka tällä vaalikaudella KOK/SDP hallitukset viittaavat kintaalla parlamentaariselle päätöksen teolle.

Arvoisa puhemies, Perussuomalaiset esittävät tätä lakiesitystä hylättäväksi.

Perussuomalaiset eivät myöskään hyväksy ko. valtiosopimusta. Emme hyväksy sitä että valtiosopimuksella siirretään kansallisen rahaston varat euroalueen yhteisvastuulliseen rahastoon.

Emmekä hyväksy myöskään sitä menettelytapaa, miten hallitus tätä asiaa on junaillut.

Arvoisa puhemies, siksi teenkin lakiesityksen hylkäämisen lisäksi, hallitukselle seuraavan epäluottamuslauseen:

Eduskunta toteaa, että hallitus on tarkoituksenmukaisesti jättänyt väliin kriisinratkaisumekanismin kohdalla asian kokoluokan vaatiman parlamentaarisen käsittelyn eikä näin ollen nauti eduskunnan luottamusta.”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinne, tänne,,, kirjoitti:

Sailas Lännen Medialle: Euroalueen hajoaminen mahdollista

Sailas sanoo Lännen Median haastattelussa, että eteläisen Euroopan moraalikäsitykset ja kulttuuri poikkeavat pohjoisesta.

- Portugalin entinen pääministeri on häkissä. Kreikka on läpeensä korruptoitunut maa, joka on ollut itsenäinen 200 vuoden ajan, ja konkurssissa suuren osan siitä ajasta, Sailas sanoo Lännen Medialle.


Hän pitää selvyytenä, että Kreikka ei selviä veloistaan. Sailas kritisoi poliitikkoja, jotka tyrmäävät maalle annettavan lisälainan mutta toisaalta puhuvat laina-aikojen pidentämisestä, koska kyse on käytännössä samasta asiasta.

Sailas ei kuitenkaan kannata Suomen eroa eurosta, koska sillä ei hänen mielestään saavutettaisi mitään.

- Eikä siitä niin eroon pääsekään.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu