Siis oikeasti, takkutukkaisia nahjuksia, ikuisia yhteiskunnan elättejä nämä anarkisti-rehjukat.
Näky oli kuin kierrätyskeskus olisi saanut jalat.
Jokainen hörhö joistakin päihteistä sekaisin, suurin osa sekakäyttäjiä.
Jos kyseinen porukka lähetettäisiin keskenään saarelle, eivät saisi aikaan yhtään mitään, siis todellakaan yhtään mitään.
Säälittäviä rehjukoita
10
147
Vastaukset
- totuus2
Ymmärräthän kuitenkin että itsenäisyysjuhlien rahoittaminen toisten ihmisten rahoila on ryöstö.
- näin on
Ja näiden reppanoiden ikuinen yhteiskunnan maksama elämä on mielestäsi kuitenkin ihan ok...?
- dfbgrtnhyjumik8
Miten niin?
Suurin osa suomalaisista kuitenkin pitää itsenäisyyttä juhlimisen arvoisena. presidentti on itsenäisen suomen instituutio, miksi Suomi ei saisi viettää synttäreitään?
Samalla logiikalla myös sosiaalituet ja julkinen terveydenhoitokin on ryöstö koska nekin rahoitetaan toisten rahoilla, vai väitätkö tosissasi että joku anarkisti olisi joskus maksanut veroja?
- totuus2
En ole niin sanonut. En kannata mitään loputonta toimeentulotukea, koska sekin on ryöstö toisilta ihmisiltä.
- näin on
Mutta moniko noista anarkisti-pelleistä oli työssäkäyviä, mitäpä tuumit?
- totuus2
näin on kirjoitti:
Mutta moniko noista anarkisti-pelleistä oli työssäkäyviä, mitäpä tuumit?
Ei luultavasti moni. Mutta ihmettelen vaan kuinka ihmiset reagoi noihin mielenosoittajiin, kun valtio itse aiheuttaa samansuuruset vahingot kansantaloudelle.
- näin on
totuus2 kirjoitti:
Ei luultavasti moni. Mutta ihmettelen vaan kuinka ihmiset reagoi noihin mielenosoittajiin, kun valtio itse aiheuttaa samansuuruset vahingot kansantaloudelle.
Jos yhteiskunta lapio takkutukan tilille kuukausittain vastikkeetonta rahaa, onko takkutukka nyt ihan oikea henkilö kitisemään yhteiskunnan rahankäyttöä?
Ja tuo logiikkasi "valtio itse aiheuttaa samansuuruset vahingot kansantaloudelle"... ei hyvänen aika, oletko nyt ihan tosissasi?????
- koukkua madoille
pahimpia alimatoja yhteiskunnassa tuommoset tuottamattomat yksilöt
- vaiko
Miksi Arhinmäki ei tule nyt julkisuuteen ja IRTISANOUDU ja TUOMITSE vasemmistoanarkistien väkivaltaiset terroriteot?
- demokratian puolesta
Jostainhan ns. anarkistien yhä kasvava pahoinvointi ja agressiivinen käytös kumpuaa ! . Eikö media voisi ottaa haastatteluun jokaisen ryhmän jäseniä niin kansalaiset saisi kokonaisvaltaisen kuvan mistä kaikki oikein johtuu ? vai olisiko se liian arkaluonteinen asia näin ajateltuna ? .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,814368Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242858Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142527Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6372057Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341998MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141985