Espoon piispa ilmottautuu arkkipiispan hännystelijäksi

Espoon piispa Tapio Luoma näkee, että uskonnollisuus ja sukupuolisuus ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan. Hänen mukaansa sukupuolisuus on kirkon historiassa liian usein nähty liian kielteisenä asiana.

– Kumpikin on jotain sellaista, mitä ihminen ei aina voi hallita, kontrolloida eikä aina omassa itsessään eritellä ja analysoida. Ne ovat tavallaan selittämättömiä voimia ihmisen sisimmässä. Sekä seksuaalisuuteen että uskoon liittyy kysymys, mikä olen ihmisenä. Molemmissa ollaan paljaana ja haavoittuvana, Luoma määrittelee.

– Sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat kautta historian olleet kirkoille eräänlainen kompastuskivi. Olisi tärkeä nähdä se hyvin positiivisena Jumalan antamana lahjana. On hyvä, että entisaikojen askeettinen ja seksikielteinen ajattelutapa alkaa olla taakse jäänyttä.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näitä nyt riittää ja tulee hännystelijöitä yhä lisää. Ei ole mukavaa olla vastatuulessa julistamassa totuutta.

Äänestä

Mutta ongelma tässä asiassa on se, että Jumala ei anna ihmiselle sellaisia lahjoja, jotka hän on tuominnut muualla sanassaan. Raamattu kertoo myös toisesta lahjanantajasta, joka vastustaa Jumalaa. Hän on Lucifer, jota paholaiseksi ja valheen isäksi sanotaan.

Hän todella tekee kaikkensa, että Jumalan asetukset katoaisivat tästä maailmasta. Näitä Jumalan asettaimia ovat avioliitto ja sapatti. Molempiin tuo paholainen on iskenyt kyntensä. Ihmiskäskyin kautta hän tulee ekyttämään koko maailman, jos vain mitenkään onnistuu. Ei ole ollenkaan ihme, että ollaan jo näin pitkällä. Jeesus tulee pian.

Äänestä
  • Olet oikeassa, maailmanlopun merkit alkavat ilmestyä. Kuu, eli järki menee auringon, eli Jumalan sanan valkeuden eteen ja tuulee pimeys, kun kuukaan ei anna valo, mutta kuten ennen Egyptissä islaelilaisten keskuudessa, niin vieläkin elävässä kristillisyydessä paistaa aurinko, eikä yksikään piirto Jumalan sanasta katoa;

    2.Moos.10:21 Sitten Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi taivasta kohti, niin Egyptin maahan tulee sellainen pimeys, että siihen voi käsin tarttua".
    22 Ja Mooses ojensi kätensä taivasta kohti, ja koko Egyptin maahan tuli synkeä pimeys kolmeksi päiväksi.
    23 Ei kukaan voinut nähdä toistansa, eikä kukaan voinut liikkua paikaltansa kolmeen päivään. Mutta kaikilla israelilaisilla oli valoisata asuinpaikoissansa.

    Matt.5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

    Matt.28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi aikoja ja tapoja kirjoitti:

Espoon piispa Tapio Luoma näkee, että uskonnollisuus ja sukupuolisuus ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan. Hänen mukaansa sukupuolisuus on kirkon historiassa liian usein nähty liian kielteisenä asiana.

– Kumpikin on jotain sellaista, mitä ihminen ei aina voi hallita, kontrolloida eikä aina omassa itsessään eritellä ja analysoida. Ne ovat tavallaan selittämättömiä voimia ihmisen sisimmässä. Sekä seksuaalisuuteen että uskoon liittyy kysymys, mikä olen ihmisenä. Molemmissa ollaan paljaana ja haavoittuvana, Luoma määrittelee.

– Sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat kautta historian olleet kirkoille eräänlainen kompastuskivi. Olisi tärkeä nähdä se hyvin positiivisena Jumalan antamana lahjana. On hyvä, että entisaikojen askeettinen ja seksikielteinen ajattelutapa alkaa olla taakse jäänyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu