Heillä on tavoitteenaan utopiaan perustuva yltiöyksilöllinen sekamelska jossa jokainen saa tehdä mitä lystää. Sellainen yltiöindividualismi ei toimi koska se johtaa ihmisten rottaoireisiin toisiaan kohtaan.
Anarkistit eivät ole palkkatyöläisten asialla
kdlgh
1161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anarkismin vastainen julkilausuma!
Puolueet allekirjoittaisivat ja täten sitoutuisivat nollatoleranssiin kaikkiin anarkistisiin mielipiteisiin ja tekoihin.
vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa??
Lukisitte historiaa. Itse en ole poliittinen mitenkään, enkä etenkään "anarkisti" - "anarkistiksi" ei voi määritellä siksi, että kirjoittaa Suomi24- palstalle tai netin keskustelupalstalle. "Anarkisteissa" on sekä ajatuksellisia anarkisteja, jotka eivät pyri edes toimimaan väkivaltaisesti ja sitten on niitä, jotka vaikka riehuu nakkikioskeilla öisin ja niillä taas ei ole mitään ideologiaa koskaan jotka riehuvat. Hyvin te kuitenkin tyhmiksi ihmisiksi olette perehtyneet anarkismiin jopa osin käsitteellisesti: johtuuko siitä, että teitä apinoita ohjastavat nettiherjaamiseenne kaikenlaiset Hommaforumit, kun yhtäkkiä on peruskoulutasonkin tyypit niiin kiinnostuneita haukkumaan tavallisia mielenosoittajia ja demokratiaa ja kaikki pässit osaa saman virren? Ette te itse ole mitään lukeneet, vaan toi apinailmiö syntyy jossakin netissä... Olette älykkäpiöitä, jotka haluatte kuulua vain johonkin ryhmään ja teille "ryhmään kuulumista" netissä edustaa ilmeisesti vasemmistolaisten ja homojen ja köyhien ja tavisten silmitön vihaaminen - säälittävää. Ainakaan vasemmistolaisuuden kanssa tänne kirjoittavilla ei ole mitään tekemistä, mitä olen lukenut.
Anarkismi kyllläkin periaatteellisesti viittaa yhteiskunnan järjestyksen hajottamiseen, mutta 1800-luvulla sen ajatussuunnan edustajat eivät ajatelleet, että pitää mennä rikkomaan nakkikioskeja tai riehua. Itse ainakin arvostan ajatuksellisia anarkisteja, mutta en yhteiskuntavastaisia toimijoita tai ajattelijoita.
Anarkismi ei onneksi, tai toivottavasti, koskaan toteudu Suomessa, koska valtaosa ihmisistä haluaa elää rauhassa toisten kanssa ja koska valtaosa ihmisistä haluaa, että yhteiskunnassa on säännöt ja lait. Siihen liitttyvät lieveilmiöt valitettavasti kylläkin tulevat lisääntymään sitä myötä, mitä enemmän ja vahvemmin yhteiskunnat riistävät köyhiä. Ja eräänlaista anarkismia, idioottien anarkismia sekin Suomi24- keskustelupalstatoiminta, että jos itse ajattelee tietyllä tavallla, missään palstalla ei saisi olla toisella tavalla ajattelevia edes sanomassa mielipidettä. Anarkismin ja tyrannian välinen ero on aika kapea.
Suomessa poliittinen vasemmisto on toiminut mielestäni aika hyvin anarkismia vastaan. Vielä kun sai kaltaises äärioikeistolaiset vihajorisijat netistä v*ttuun, jotka kyllä tietävät, että on vaarallista ja loukkaavaa alkaa leimata ihmisiä vaikka taloudellisen perustein häiriköiksi netissä, mutta jotka silti harjoittavat kyseisenlaista väkivaltakäytöstä nettipalstoilla mielipiteissään. Ikäänkuin tollanen nimetön kirjoittelu loisi mitään sopua erilaisten ihmisten välille, mutta sopuahan te ette tahdokaan, mistä syystä sivistyneistön pitää vastustaa netin ääri-ilmiöitä.
Ja vihaan tän Suomi24- foorumin jäseniä ja kirjoittelua, jos mun tekstejä käytetään laittomasti täältä yhtään mihnkään tarkoituksiin. P*skapäisimmät ne tahallisesti toisten nimissä profiileilla nettiin menee väärää tietoa ja solvauksia levittämään.
ne ei aja kuin omaa surkaa asiaansa
Räkänokkaisian poikia ja harhautuneita tyttöjä
Anarkistit ovat vain omalla asiallaan. Pyörivät oman napansa ympärillä utopiassaan.
AnyDVD_7.0.x.x_Patch_By_Ring0.zip
Näytti ainakin tv:ssä että osa poliisin kanssa yhteen ottavissa on aika sekaisin.
Onko heidät nimenomaan pyydetty eturintamaan, käytetään hyväksi päihderiippuvaisia anarkistien mielenilmaisussa.
Ja siellä huutelee joku kokoomuslainen "oikeassa" oleva ...asiaaan perehtynyt ihminen?
Olet ilmeisesti ITSE palkkatyöläinen?
Otetaas uudelleen. Ketä anarkisteja?
Ja missä?
No eipä näy moni palkkatyöläinenkään olevan palkkatyöläisen asialla, idiootit äänestää aivan väärin ja samaistuvat äänestämiinsä idiootteihin, voi v ittu mitä typeriä idiootteja.
Anarkistit ovat taivaanrannamaalareita.
he obat vähän niiku kokoomukse, sdp, keskustan rkp, vas, ps, kd, vihr rikkaimmat ja vallanhimoisemmat yksilöt , ei heitäkään mitkää lait ja suomalaisten ihmisoikeudet kosketa