ovat aiheuttaneet syyriassa olevien lasten

ja tois uskoisten murhat ja humanistisen Katastrofin.

Israel ei ole syyllinen Gazzan ongelmiin vaan muslimiterroristit.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei muslimien kanssa neuvottelemallakaan Israel, ei ranska, saksa, ruotsi, eikä mikään muukaan maa saa rauhaa aikaiseksi. On meille kaikille parempi että ei puututa Israelin rauhaan pakottamiseen.

Samaa mieltä on myös Hebrealaisten Jumala sanoessaan profeetta Jeremian kautta 12:14:

"Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltänsä. 
Biblia (1776)
Näin sanoo Herra kaikkia minun pahoja kyläni miehiä vastaan, jotka tarttuvat minun perintööni, jonka minä kansalleni Israelille jakanut olen: katso, minä revin heitä ylös heidän maastansa, ja otan ulos Juudan huoneen juuri heidän keskeltänsä. 

12:15 Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa. 

12:16 Ja jos he oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen. 

12:17 Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra."  "

Hebrealaisten Jumala on tullut, valmistamaan uudelleen Kuningas Daavidin valtakunnan.

Äänestä

Kotiaan saa puolustaa Raamatun mukaan mutta rajojen yli ei saa mennä.
Mitä ne juutalaiset hyökkää Syyriaan ja muihin naapurimaihin. Golanin kukkulankin varastivat ja kokoajan keksivät tikusta asiaa että saisivat Gasan alueen omakseen.

Äänestä

Arabiliittoutuma hyökkäsi Nasserin johdolla Israeliin ja heidän tarkoitus oli ajaa Juutalaiset mereen, mutta toisin kävi.

muslimien allah hävisi sodan ja näin ollen myös maan.

Palestiinalaisten tulisi poistua laittomasti Israelin maasta, tai sitten alistua Israelin Jumalan alaisuuteen.

Äänestä

Ismael jälkeläisineen oli viljellyt ja omistanut Israelin kun Saaran jälkeläiset sinne tulivat. Ettekö muista kun Abraham osti heiltä kalliohaudan Saaralle. Miksi olisi ostanut jos maa olisi ollut oma?
Juutalaiset otettiin avosylin vastaan vaan kuinkas kävi. Pikkuhiljaa he valloittivat lähes kaikki viljavimmat alueet itselleen.

Äänestä

Olet jälleen väärässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muslimit kirjoitti:

ja tois uskoisten murhat ja humanistisen Katastrofin.

Israel ei ole syyllinen Gazzan ongelmiin vaan muslimiterroristit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu