Matteus 12
18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
19 EI HÄN RIITELE, eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja myöskään hänen seuraajansa eivät riitele.
Jes. 9:6
(9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Aamen!
Siksipä juuri, kun hänessä oli Henki asuvaisena, hän ei sortunut riitelyyn. Eihän kotkakaan kaakata maan mudassa.
Room. 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.