Jos lapsi riistetään pois noin aikaisin, ei ole jumalaa, ei siinä ole mitään järkeä! Sitten luin Johanna bromanin kirjan selvännäkijän maailma. Hänelle on annettu lahja nähdä kaksi maailmaa, tämämeidän fyysinen maailma ja henkimaailma,joka on tässä myös. Tämä kuulostaa oudolta,mutta minä jokaen ennen uskonut mihinkään luin kirjan kannesta kanteen parissa päivässä ja uskon joka sanan siitä.
TÄSSÄ ESIM. KUN ERÄS LAPSI KUOLI.
Huolestunut äiti kirjoitti kirjeen jossa kertoi että hänen lapsi oli kuollut 4 vuotiaana. Johanna päätti soittaa tälle äidille ja jutella, samassa ilmestyi pieni henki joka tanssi ja heilutteli lettejä. Johanna kertoi äidille, että tämä lapsi on onnellisesti henkimaailmassa ja tansii heiluttaen lettejä. Äiti lähes suuttui ja sanoi, minun lapseni on poika. Johanna kuitenkin väitti, että poika ilmestyi tanssimaan letit heiluen ja samassa äiti tajusi: Hänen pojallaan oli tapa yrittää hauskuutta äitiään tanssimalla intiaanitanssia lettiperuukki päässään.
Tämä oli merkki, lapsi halusi tulla esille ja lohduttaa surevaa äitiään.
Miski lapsi otetaan henkimaailmaan. Henkimaailmaan tarvitaan myöspieniä/nuoria henkiä, ei vain vanhoja. Voisin kirjoittaa tästä asiasta paljon,mutta suosittelen että luet Johanna Bromanin kirjan se on lohduttava ja paljon valaiseva.
TÄSSÄ ESIM. KUN ERÄS LAPSI KUOLI.
Huolestunut äiti kirjoitti kirjeen jossa kertoi että hänen lapsi oli kuollut 4 vuotiaana. Johanna päätti soittaa tälle äidille ja jutella, samassa ilmestyi pieni henki joka tanssi ja heilutteli lettejä. Johanna kertoi äidille, että tämä lapsi on onnellisesti henkimaailmassa ja tansii heiluttaen lettejä. Äiti lähes suuttui ja sanoi, minun lapseni on poika. Johanna kuitenkin väitti, että poika ilmestyi tanssimaan letit heiluen ja samassa äiti tajusi: Hänen pojallaan oli tapa yrittää hauskuutta äitiään tanssimalla intiaanitanssia lettiperuukki päässään.
Tämä oli merkki, lapsi halusi tulla esille ja lohduttaa surevaa äitiään.
Miski lapsi otetaan henkimaailmaan. Henkimaailmaan tarvitaan myöspieniä/nuoria henkiä, ei vain vanhoja. Voisin kirjoittaa tästä asiasta paljon,mutta suosittelen että luet Johanna Bromanin kirjan se on lohduttava ja paljon valaiseva.
Vastaukset 9
Vanhimmat
>Jos lapsi riistetään pois noin aikaisin,
>ei ole jumalaa, ei siinä ole mitään järkeä!
Kumma juttu, ettei koko maailma ole siis kääntynyt pois jumal-uskoista? Asia ei olekaan aivan noin selvä, perustele, ole hyvä.
Lapsi kuolee, kun hänen elintoimintonsa pysähtyvät.
On tietysti mukava kertoa ihmisille, että heidän läheisensä ovat elossa.
Jumala tai henget -- aivan sama asia.
Unohdin mainita että Jumalahan niitä henkiä ohjaa. Eli siis, ajattelin ennen kuin luin ton kirjan, että jumalaa ei voi olla kun voi riistää pois lapsia, mutta tossa kirjassa oli ensimmäinen hyvä selitys asialle. Se on vain vaikea kirjottaa ja selittää. Se kirja pitäisi lukea että ymmärtää.
Eräältä perheeltä kuoli pieni vauva kahden päivän ikäisenä. Se on todella järkyttävää. Ei tuollaisesta helposti toivu. Vanhemmat olivat aivan järkyttyneitä ja shokissa tietenkin. Vauvan kuolema sai heidät ajattelemaan kuolemaa. Pian isä rukoili ja tuli uskoon. Jonkin jan kuluttua äitikin tuli uskoon. He uskoivat näkevänsä lapsensa iankaikkisuudessa. Jumalalla oli tarkoitus lapsen Taivaaseen ottamisella. Perheeseen syntyi vielä monta lasta tämän jälkeen.
Kukaan heistä ei tietenkään korvaa tätä poismennyttä lasta. Perhe on vielä uskossa - koko perhe.
Kiitos Jumalalle.
Enoni on kuollut hyvin kauan sitten 14-vuotiaana.
Toisen enoni hautajaisissa vanhat sukulaiset olivat kertoneet äidilleni lapsi-enoni kuolemasta:" Hän oli tajuttomana useita päiviä. Vatsa oli ollut kipeä ja lääkärit eivät osanneet siihen aikaan auttaa. Yhtäkkiä hän nousi istumaan vuoteellaan, nosti kätensä ylös ja hihkaisi: "No nyt se Jeesus tuli". Sitten hän kuoli istualleen. Kyllä minä uskon ennemmin, että Jeesus hakee kaikki kuolevat lapset kuin, että niistä tulisi jotakin (pojista)lettipäisiä tanssivia henkiä.
Ei tuollainen lohduta ketään täysijärkistä kristittyä.
Rahanhankkijoita ne tuollaiset meediot ovat. Varokaa niitä. Pyydä mieluummin jotain kristittyä rukoilemaan puolestasi tai mene seurakunnan sururyhmään.
Mene katsomaan helluntaiseurakunnan draamaa: Taivaan Portit ja Helvetin Liekit". Siinä uskova perhe joutui onnettomuuteen ja kun he menivät Taivaaseen, tuli Jeesus heitä vastaan sylissään muutama vuosi sitten kuollut perheen pikkupoika. Siinä oli lohdutusta. Pienokainen tuli vanhempiaan ja siskojaan vastaan Taivaassa.
Hyi kamala sentään.
"Hyi kamala sentään."
Mika on "hyi kamalaa"...?
Minusta voi YHTA HYVIN uskoa niin Jeesukseen kuin siihen, etta lapsihenget voivat hyvin henkimaailmassa ja tulevat silloin talloin "moikkailemaan" surevia sukulaisiaan.
niin.
Aivan, kyllä se Jeesus tuleekin hakemaan henkiä, tai jos siellä henkimaailmassa on joku tuttu henki, voi myös hän tulla noutamaan ja "ohjaamaan" perille, mielestä olemme aika samoilla linjoilla, Jumalahan on henki ja hän ohjaa meitä kuoleman jälkeen. Kuka tahansa henki ei pääse tänne "pelottelemaan"ihmisiä vaan siihen on oltava hyvä syy. Kuten tässä intiiaanijutussa,jossa lapsi tuli lohduttamaan vanhempiaan.
Sanokaa julmaksi, mutta minusta on sairasta, että viisivuotias, ihana ja rakastettava poika kuolee keuhkosyöpään, ja sitten ties mitkä hullut saavat elää. Tai joku rattijuoppo porhaltaa lasten ylitse ja ajaa puutapäin, niin ei, kuskille ei ikinä tapahdu mitään. Millä ihmeen oikudella tuommoiset ihmiset saavat elää, kun viattomat lapset kuolevat? Jumala on aika sairas, jos se haluaa viedä lapset vanhemmiltaan. Itse en jumalaan usko, vaan sielunvaellukseen. Minulle hyvin rakas poika on nyt syntynyt uudelleen, tai odottaa vielä syntymäänsä tähtien valossa, kuten minä aikanani.
Mutta kuka vain surusta yli tyylillään pääsee, kuka minä olen toisten lohtua riistämään.
Hei!
Olen mielenkiinnolla lukenut viestejänne siitä kuinka selvitä lapsen kuolemasta. Oma pikkuiseni syntyi kuolleena tasan viisi vuotta sitten. Tänään on taas aika vaikea olla. Oli poloinen pieni pyörinyt niin villisti, että napanuora kietoitui aivan liian tiukkaan solmuun pikkukäsien ympärille. Seurasi kuolema. Kuolema jota en vieläkään käsitä, saati hyväksy. En sen jälkeen, kun aukaisin synnytyssalissa kätilön kanssa tuota solmua, kun suutelin kuolleen poikani pientä suuta, hyväilin poskia tai sen jälkeen kun kannoin pientä arkkua hautausmaalla. On aika ennen ja aika jälkeen tuon päivän. Elämä, kuolema ja syntymä. Järjestys on ihan väärä.
Kuinka selvisin? Ensiksi haluan muistuttaa että kaikki eivät selviä. Kaikki eivät jaksa, vaikka minä jaksoin. Itse koin niin että erilaisten ammattilaisten piiri, joka ilmestyi elämäämme halusi, että näkisimme mahdollisimman nopeasti jotain kasvattavaakin tapahtuneessa. Mikä kiire siinä on! Kun aika on pysähtynyt ja sanat kadottaneet merkityksensä. Tästä selvittyänne teistä tulee vahvoja! Hulluin kuulemani lause on se että lapsensa menettäneitä sanottiin jopa onnekkaiksi, kun olivat saaneet enkelilapsen!
Kaikki yrittävät selviytyä parhaansa mukaan vellomalla päivästä päivään, kuukaudesta kuukauteen ja vuosista vuosiin.
Kärsimyksen jalostava vaikutus, tai se että kaikella on tarkoituksensa ja vielä mielekäs sellainen, on mielestäni faktojen kieltämistä. Eihän tällaiseen päätelmään voi tulla, jos katsoo mitä maailmassa tapahtuu. Sanon näin, vaikka katsonkin olevani Jeesukseen uskova kristitty. Silti en väitä ymmärtäväni häntä. Mielestä Jumalasta tehdään Helppo-Heikki taikuri, jos kuvitellaa ymmärtävämme hänen ajatuksen juoksuansa. Ja silti joku siinä lohduttaa, vaikka kysymyksiä on paljon, jos kerran kohtaamme. Uskon varassa olemme kaikki. Niin uskovaiset kuin ateistitkin, mutta elämä on tosi raskasta, jos turma sattuu kohdalle. Mielelläni vaihtaisin ne päivät pois! En jaksa enää kirjoittaa!