Kummallinen uni

Eilen illalla ennen nukkumaan menoani rukoilin Jumalalta vastausta Jeesuksen Kristuksen nimessä päivällä tapahtuneeseen asiaan. Olin pahoillani, jopa vihainen, päivällä siitä, että eräs ystäväni oli pitkän keskustelumme aikana jatkuvasti ottanut esille vain Raamatun tekstejä. Hän ei suostunut kertomaan mitään muuta kuin otteita Raamatusta. Käännyin illalla Jumalan puoleen ja pyysin Häntä ratkaisemaan asiamme siten kuin Hän sen viisaimmaksi näkee. Olin itse miettinyt vaihtoehtojeni olevan: joko minä haukun ystäväni pystyyn, koska hän piiloutuu Raamatun taakse tai lopetan ystävyytemme, koska hän ei kuuntele sanojani.

Näin unen, jossa olin USA:ssa, lentokentällä, lähdössä kotiin Suomeen. Katsoin lentokentän seinällä olevaa Euroopan karttaa, joka oli jaettu lohkoihin ja lohkot merkattu kirjaimilla A, B, C jne. Katsoin kartasta, että pääsen kotiin joko A tai E-lohkon kautta, sillä suoraa lentoa Suomeen ei ole. Menin siis lippuselvitykseen ja puhuin huonolla englanninkielelläni jotain lipuista, kun virkailija sanoi minulle selkeällä suomen kielellä, että hän hoitaa asian. Kerroin vielä, että olin ollut maassa liian kauan ja näin ollen "rikollinen" ja tarvitsin saattajan, joka laittaa minut käsirautoihin (olinhan "rikollinen"). Virkailija lupasi hoitaa asian kuntoon. Oikealta puoleltani tuli toinen virkailija, joka antoi liput (2 kpl). Katsoin lippuja ja huomasin, että menisinkin Moskovan kautta. (Lento Moskovan kautta ei ollut vaihtoehto A eikä E). Sain liput ja totesin, että on käytävä vielä WC:ssä ennenkuin lentokone lähtee ja heräsin unestani.

Herättyäni tajusin, että saan ystäväni ja minun "ongelmaani" ratkaisun vaihtoehdosta 3, joka oli tuo lento Moskovan kautta Suomeen. Rukoilen Jumalalta tuon vaihtoehdon ilmenemistä selkeässä muodossa, jotta voin toimia sen mukaan.

Kiitos ja ylistys Jumalalle!
8786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika sekavaa, kannattaisiko ottaa yhteyttä ammattiauttajaan.

Äänestä
  • Eikun on parempi ostaa UNIKIRJA!

    Äänestä

häpätihää..... häppää häpätihäää.. jos päässäni ei ole kaikki kohdallaan niin ei ole kyllä sinunkaan:)

Äänestä

Voi tarkoittaa sitä että, kun tahdot, että sinun sanojasi kuultaisiin enemmän, Jumalan sanojen sijasta, niin joudut kulkemaan taivaskotiin pitemmän tien kautta, sen, itä, on yhtäkuin vasen, = väärä, = kantapään kautta oppimalla.

Äänestä

Älä hauku ystävääsi pystyyn äläkä katkaise suhdetta. Unesi ilmaisee selvästi, että on kolmas vaihtoehto - joudut vain itse selvittämään mikä se on. Mieti mitä Moskova merkitsee sinulle, eli miksi lento oli Moskovan kautta? Miksi tarvitsit unessa käsiraudat - "pelkääkö" ystäväsi sinua ja siksi piiloutuu raamatunlauseiden taakse? Entä huono englannin kielen taito ja vastaus selvällä suomen kielellä?

Äänestä
  • Kiitos, kun pohdiskelet asiaa kanssani. Tulin itsekin siihen tulokseen, että on jokin kolmas vaihtoehto. Vielä en toistaiseksi tiedä mikä se on.
    Voin miettiä mitä Moskova merkitsee minulle, mutta mieleeni tulee ainoastaan se, kun palasin Israelista viime maaliskuussa Moskovan kautta Suomeen. Palasin pyhiinvaellusmatkalta.
    Käsirautojenkin merkitys on epäselvä, mutta selvinnee.
    Tuo kielijuttu olikin varsin jännä osa, koska puhuin englantia ja sain vastauksen suomeksi. Ehkä se tarkoittaa sitä, että puhun ystävälleni vaikeasti (jostain sisäisestä syystä) ja hän puhuu suoraan ja selkeästi. Siispä opettelen puhumaan selkeästi ja suoraan (=suomeksi).

    Äänestä

Kirjoitin itse tuon kummallisen unen ja sain siihen selityksen toissa päivänä. Tapahtumat etenivät ja tajusin, että nehän tarkoittivat untani.
Tajusin murheen suossa, että olen rikkinäisyydessäni halunnut olla uskova, jotta joku rakastaisi minua. Tajusin, että olen näytellyt uskovaa niin hyvin, että se näyttelijäsuoritus saa Orcar-palkinnon. Tajusin, etten taida olla "oikea" uskova, vaan halusin jonkun rakastavan minua, siksi unessa on tuo "rikollinen". Tajusin käyttäväni naamaria nimeltä "Uskova". Ja saattaja tarkoittaa nykyistä sielunhoitajaani, joka saattelee minut Kotiin eli Jumalan luo. Yksin en pääse "koti-Suomeen" eli Jumalan luo, vaan mulla, "rikollisella", on oltava saattaja.
Näin ihmeellinen on Jumala!

Äänestä

???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Eilen illalla ennen nukkumaan menoani rukoilin Jumalalta vastausta Jeesuksen Kristuksen nimessä päivällä tapahtuneeseen asiaan. Olin pahoillani, jopa vihainen, päivällä siitä, että eräs ystäväni oli pitkän keskustelumme aikana jatkuvasti ottanut esille vain Raamatun tekstejä. Hän ei suostunut kertomaan mitään muuta kuin otteita Raamatusta. Käännyin illalla Jumalan puoleen ja pyysin Häntä ratkaisemaan asiamme siten kuin Hän sen viisaimmaksi näkee. Olin itse miettinyt vaihtoehtojeni olevan: joko minä haukun ystäväni pystyyn, koska hän piiloutuu Raamatun taakse tai lopetan ystävyytemme, koska hän ei kuuntele sanojani.

Näin unen, jossa olin USA:ssa, lentokentällä, lähdössä kotiin Suomeen. Katsoin lentokentän seinällä olevaa Euroopan karttaa, joka oli jaettu lohkoihin ja lohkot merkattu kirjaimilla A, B, C jne. Katsoin kartasta, että pääsen kotiin joko A tai E-lohkon kautta, sillä suoraa lentoa Suomeen ei ole. Menin siis lippuselvitykseen ja puhuin huonolla englanninkielelläni jotain lipuista, kun virkailija sanoi minulle selkeällä suomen kielellä, että hän hoitaa asian. Kerroin vielä, että olin ollut maassa liian kauan ja näin ollen "rikollinen" ja tarvitsin saattajan, joka laittaa minut käsirautoihin (olinhan "rikollinen"). Virkailija lupasi hoitaa asian kuntoon. Oikealta puoleltani tuli toinen virkailija, joka antoi liput (2 kpl). Katsoin lippuja ja huomasin, että menisinkin Moskovan kautta. (Lento Moskovan kautta ei ollut vaihtoehto A eikä E). Sain liput ja totesin, että on käytävä vielä WC:ssä ennenkuin lentokone lähtee ja heräsin unestani.

Herättyäni tajusin, että saan ystäväni ja minun "ongelmaani" ratkaisun vaihtoehdosta 3, joka oli tuo lento Moskovan kautta Suomeen. Rukoilen Jumalalta tuon vaihtoehdon ilmenemistä selkeässä muodossa, jotta voin toimia sen mukaan.

Kiitos ja ylistys Jumalalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu