Kommunistit hoi, S-ryhmät rakentaa sosialismia, mutta ei

Abraham

kaikille. Katsokaas he ilmoittavat jäsennistön asiakas omistajaksi Pankki, Vakuutus, S-liikkeet, sairaanhoito ja nyt kiinteistö pisneksen.
Tämä voidaan levittää koko maan laajuisksi omistuspohjaltaan, niin minkä luokkaisessa maassa sitten eletään?

Teollinen tuotanto ja maatalous, on S-ryhmältä vielä osia sosialisoimatta ?

7

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • def graf

      Aloitus on aivan oikeassa. Sosialismi tunkee väistämättä monenlaisista ovista esiin.
      Kauppaketjut, osuuspankit ja monet muut ovat suuria osuuskuntia.
      Oleellista on, että niiden tuotto joko veroina tai toimien laajentumisena jäävät kotimaahan.
      Jos olisin kunnanvaltuutettu ja terveyskeskus yksityistettäisiin niin tukisin osuuspankkiryhmää amerikkalaisten attendojen sijaan. Raha pyörisi kotimaassa. Ylijäämärahat olisivat valtion taikka osuuskuntien kautta tukemassa uutta tuotantoa.

      Osuuskuntien kautta voi aivan hyvin kasvaa teollisuustuotantoa ja vientiteollisuutta.
      Osuuskunnat kotiuttaisivat aina voitot ja maksaisivat säädetyt verot.
      Osuuskunta-aate ei saa sisältää käpertymistä ahtaaseen kansallisuuteen. Tavaroiden vaihto maailmalla jatkuu ja pääomatkin voivat matkustaa ristiin rastiin kunhan tilittävät verot kotimaahan.

      • def grafin haamu

        Leninismiin ei kuulu veronmaksu
        eikä hyvinvointivaltio

        vaan luokkataistelu ja proeltariaatin diktatuuri

        Def graf leninisti joka ei vain huijaa vaan ei myös osaa


    • lenin on oikeassa

      Halla-aho:
      "Leninismiin ei kuulu veronmaksu
      eikä hyvinvointivaltio"

      Osaapa JH valehdella vaiko lie ominaispiirre.

      Leninismi = hyvinvointivaltio.
      Hyvinvointivaltio on korkea teknologian aste. Tuotannossa suuri osuuskunnallinen sektori valtion suuryritysten ohessa.
      Valtion ja uskontokuntien ero toisistaan. Uskonto ja niiden järjestöt yksityisasiana.
      Työväen perusoikeudet työhön, sosiaaliturvaan, koulutukseen, terveydenhoitoon.
      Progressiivinen verotus.
      Tulo- ja eläkekatto.
      Minimipalkka.
      Kanslaispalkka, jonka avulla karsitaan turhaa byrokratiaa
      ym

      Lenin = Vallankumoksen päätarkoitus on uuden paremman rakentaminen ja toissijaista vanhentuneiden säädösten poistaminen.
      Halla-aho on moraaliton valehtelija. Ihminen on moraaliton kertoessaan toisesta muuta kuin hän on.

      • kremlin rosvot

        Neuvostoliitossa ei ollut henkilöverotusta eikä edes veroilmoituksia
        eikä vain Nliitossa vaan kaikissa sosialistimaissa
        siellä ei ollut veroilmoituksia
        vaan kansan rahat ryösti itselleen politbyroo

        Venäjällä jossa johdossa on leninistisen koulutuksen saaneet
        Medvedev ja Lavrov ja jopa KGB-koulutuksen saanut
        kompuolueen renki Putin
        on tasavero 13 prosenttia

        eikä progressiivista veroa
        vaan Kreml varastaa rahat
        ja käyttää ne vanhaan leninistiseen malliin ydinaselaivaston
        rakentamiseen

        Kremliläisessä diktatuurissa voidaan kaikki rahat
        käyttää sotaan
        ja sen valmisteluun
        koska diktatuurissa ei ole vastuussa parlamentille
        näin teki Brezhnev ja näin tekee Putin ja näin se jatkuu
        heidän jälkeensäkin

        Nliitto tai Venäjä ei pyri hyvinvointivaltioon eikä kunnioita työtä
        vaan raakaa voimaa jolla luonnonvarat varastetaan
        alkuperäiskansoilta, myydään länteen,
        saadaan dollareita

        jotka käytetään asevoimiin kansan kurissapitämiseksi ja pelottelemiseksi
        ja loput juodaan ja huor ataan Kremlissä


    • kokeile

      Halla-aholainen porvarirosvo puhuu puuta heinää.
      Suomessa on hyvin laaja osuustoiminnallinen sektori pankkimaailmassa, kaupassa ja maataloudessa. Asunto-osakeyhtiöt edustavat itsekannattavan kolhoosin perustaa.
      Yksin- ja pienten yksityisyrittäjien etu olisi yhtyä osuustoimintapohjalla tai ainakin kokeilla. Kapitalistinen valtio ei suoraan kiellä, joskin ei aktiivisesti tuekaan.

      Yhteisyritys voisi vallan mainiosti toimia työkuntaperiaatteen pohjalla. Työkunnassa on etumies, yrityksessä muut tarvittavat kirjanpitäjät ym. Etumiehelle tulee etumieslisä ja muuten palkoista sovitaan keskenään. Samoin tuoton jaosta sovitaan tai mitä jätetään vastaisen toiminnan kehittämiseen. Osuuskuntaan tulija tuo tietyn osuusmaksun, jonka saa ulos pois lähtiessään. Muuten palkka tulee työtuntien perusteella.

      • kehiteltävä lisää

        Tässä on aika paljon tarkennettavaa. Työkunnassa on etumies eli kansanomaisesti kärsä, selvä, yrityksessä muut tarvittavat organisaatiot ym. Kärsälle tulee etumies-kärsälisä ja voileipäraha mutta ei tietenkään päivärahaa, ja muuten palkoista kieltäydytään yleensä.
        Koska siis kaikki muu saadaan järjestelmästä. Poikkeustapauksissa
        on tietysti käytössä palkka Järjestelmä on enemmänkin polikalifaatti
        eli itsekannattava osuuskunta

        Samoin tuoton jaosta tai mitä milloinkin jätetään vastaisen toiminnan kehittämiseen maksettavaksi ja tulevaisuudessa jaettavaksi
        Sitä ei myöskään voida jakaa


    • osuusto jees

      Kyllä aloitukselle.
      Osuustoiminta on Suomessa hyvin laajaa. Se on yhteistoimintaa ilman yksityisen voiton tavoittelua.
      Maajussit perustivat jo viime vuosisadan alussa meijerit osuustoimintaperiaatteella. Yksittäinen maajussi ei siihen kyennyt mutta yhdessä kykenivät. Meijerit yhdistyivät kylämeijereistä ja ovat nykyään Valiossa. Valio hoitaa muutakin elintarviteollisuutta kuin maitoa.
      Osuuskunnat kapitalismin sisällä osoittavat, että työn yhdistykset eivät tarvitse kapitalisteja. Palkkatyölkäiset kykenevät hoitamaan kaiken ilman riistäjää.

      Kapitalistiset yritykset - kuinka monessa yrityksessä pienyrityksiä lukuunottamatta kapitalisti johtaa jotain yrityksen tointa. Ei montaakaan löydy. Suuryrityksissä järkejään palkatut henkilöt hoitavat hommat alhaalta ylös. Kapitalisti on sivusta tuleva loiseläjä joka vie voin leivän päältä.
      Kapitalisti ei ole lainkaan välttämätön missään yhteiskunnan toiminnossa.
      Osuuskuntaidea on merkittävä. Sitä kannattaa kehitellä laajemminkin sosialismin tulevina työn yhdistyksinä.
      Pienyritysidea ei voi olla vastapainona valtiolliselle suurtuotannolle. Molemmat tukevat toisiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe