Vauvamurhista syytettyä äitiä kuultiin oikeudessa iltapäivällä osittain julkisesti.
LUE MYÖS
Vauvasurmien syyttäjä: Näin äiti salasi raskaudet
Vauvasurmista epäillyn ex-mies kieltäytyi todistamasta
Oulun vauvasurmat: Yksi vauvoista yli kaksikiloinen
Vauvasurmien syyttäjä: Näin hän teki surmat
Oulun vauvasurmat: Lapset elivät päiviä ennen kuolemaansa
Vauvasurmista syytetty kiistää murhat: "On hyvin väsynyt"
Oulun vauvasurmakäräjät alkoivat - äiti saapui oikeuteen
Vauvasurmista syytetty äiti nyyhki oikeudessa
Äidin todistuksessa käytiin läpi hänen elossa olevan 13-vuotiaan poikansa syntyminen, sekä hänen elämänsä ja viiden muun lapsen syntymät.
Äidin mukaan hänen ensimmäinen lapsensa syntyi vessan lattialle. Hän ehti hälyttää tuolloin isänsä apuun, joka sai ohjeita hätäkeskuksesta. Synnytys tapahtui hyvin nopeasti aamuyöllä, minkä jälkeen nainen vietiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Naisen mukaan jo tämä synnytys traumatisoi hänet.
- Ihan ensimmäisinä päivinä en osannut millään tavalla käsitellä tunteitani, koko ajatusmaailma meni siihen, että minusta on tullut äiti, nainen kuvaili oikeudessa.
Naiselle tarjottiin keskusteluapua pastorin kanssa, mutta nainen kertoi kieltäytyneensä siitä, koska ei ole uskonnollinen ihminen. Mitään terapiaa hänelle ei tarjottu. Naisen mukaan koko kokemus oli traumaattinen.
- En kokenut koko raskausaikaa normaalina ja synnyttäminen yksin vessassa ei ole normaalia kenellekään, nainen kuvaili.
Vuonna 2004 nainen huomasi olevansa uudelleen raskaana. Tilanne oli vaikea taloudellisesti, ja nainen oli poikansa kanssa saanut häädön edellisestä asunnosta. Myös ulosotossa oli laskuja.
Vauvasurmaaja taisi olla ateisti.
26
144
Vastaukset
- 5+7
Saattoi ollakin. Breivik oli uskova.
- minä vaan
Minä olen uskova, enkä ole mikään Breivik.
- ihan samantekevää
Jos jollakin viiraa ja tekee pahaa, ei siinä kysytä muusta kuin korvien väleistä, kaikki ei ole kunnossa "yliskamarissa". Mitä väliä sillä on oliko ateisti vai jokin nisti?
- 5+7
Ajatteles. Minä olen ateisti, enkä edes kykene synnyttämään vauvja.
- stuppi
ihan samantekevää kirjoitti:
Jos jollakin viiraa ja tekee pahaa, ei siinä kysytä muusta kuin korvien väleistä, kaikki ei ole kunnossa "yliskamarissa". Mitä väliä sillä on oliko ateisti vai jokin nisti?
Surmaaja oli kokoomus nuoria. Kukaan muu ei kykene tuollaiseen tekoon.
- fda
Mitä sitten vaikka olisi ollut ateisti, ei se ihmisestä pahaa tee. Hitler ja Leopold II olivat kristittyjä.
- Omat puheensa...
Hitler ei ollut kristitty.
- fda
Omat puheensa... kirjoitti:
Hitler ei ollut kristitty.
Minkäsortin jumaluskova hän sitten oli?
http://www.teologia.fi/artikkelit/kristinuskon-historia/248-kristillinen-juutalaisvastaisuus-vaikutti-modernin-antisemitismin-syntyyn - -s-
Omat puheensa... kirjoitti:
Hitler ei ollut kristitty.
"... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojan edustajana. Torjuessani juutalaiset teen Herran työtä."
Adolf Hitler, Taisteluni. - fbi :
Omat puheensa... kirjoitti:
Hitler ei ollut kristitty.
Hitler oli enemmän kristitty kuin yksikään usa terroristi. Opama on taas paholaiseen uskovainen.
- Severus
Tekstissä nainen sanoo, että ei ole uskonnollinen ihminen. Se on vielä aika kaukana siitä, että olisi ateisti. Eiköhän kuitenkin kyseessä ihan perinteinen tapauskovainen, niin kuin suurin osa suomalaisista.
- Totuuteen...
"Vauvasurmaaja taisi olla ateisti."
En tiedä oliko vauvasurmaaja ateisti vain mikä. Mutta sen tiedän, että kovasti yritetään kristittyjen kylkeen liimailla lappuja, joissa moititaan siitä, tästä ja tuosta pahanteosta. Mutta ateistit jätetään rauhaan.
Yhdysvalloissa on tehty useampikin tutkimus, tarkistustutkimuksineen, siitä, miten kristittynä eläminen vaikuttaa. Tuloksena tieto, että kristitty elää keskimääräistä pidempään, keskimääräistä terveempänä, keskimääräistä paremmat tulot, keskimääräistä selvästi vähemmän rangaistuksia, jne. Eli eipä se kovin suuri onnettomuus näytä olevan kristitylle ja tämän ympäristölle, että elää kristillistä elämää.- Ei lahkolainen
Tosiasiassa nuo onnellisuus- ja terveysedut eivät ole sidoksissa mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan ylipäätään johonkin henkiseen tapaan katsoa maailmaa. Sektariaanisesti ajattelevat kristityt vain yrittävät nähdä oman uskontonsa olevan tässäkin ainoa oikea jolla kaikki hyvin, ja muilla päin peetä.
Anteeksi nyt kristityt että huomauttelen, mutta kun teidän juttunne ovat sellaisia.Sektariaanisen ahdasmielisen lahkolaisia. "Meillä ja vain meillä kaikki hyvin, muut ovat eksytystä ja joutavat helvettiin." - JohnnyBlaze
Kumma, että minä olen lukenut ihan päinvastaisia tuloksia. Vankiloissakin oli vain 0,021% ateisteja. Ja lisäksi ateistit ovat koulutetumpia.
- J€$U$ $LAVE$
Hiukan tutkimuksia Yhdysvalloista:
http://www.newscientist.com/article/dn16680-porn-in-the-usa-conservatives-are-biggest-consumers.html
Pornoa kulutetaan eniten ns. raamattuhyöhykkeellä, eli maan uskonnollisimmilla ja konservatiivisimmilla seuduilla
http://www.divorcesource.com/ds/main/u-s-divorce-rates-and-statistics-1037.shtml
Avioerot ovat yleisimpiä... Yllätys: Samoilla seuduilla.
https://www.census.gov/statab/ranks/rank21.html
Rikollisuus, törkeä sellainen. Sama juttu: Mitä uskonnollisempi ja konservatiivisempi osavaltio, sen enemmän rikollisuutta.
Lukutaitotutkimuksista en hätäisellä googlailulla tutkimusta löytänyt, mutta sellainenkin on ja osoittaa täysin samaa kuin edellämainitut.
- Jumalassa elävät
ihmisten sielut ja eräät uskovat opettavat että abortoidut sikiöt pelastuvat.
- Lars Leviticus
Vauvasurmaaja oli selvästi lestadiolainen. Normaali ihminen olisi käyttänyt ehkäisyä koska se on nykyään helppoa.
Siis eittämättä lestadiolainen.- sipilä stuppi
Hän oli Kokoomuslainen tai Keskustalainen. Heiltä tälläinen käy luonnostaan.
- selvää tuo on
Nainen ei ole missään yhteydessä antanut ymmärtää olevansa lesta. Sen sijaan hän on kieltäytynyt papin antamasta terapiasta, koska ei ole mitenkään uskonnollinen.
- hgjghj
Papin terapiasta kieltäytyy varmaan moni muukin.
- nimessä ja veressä
Tapahtumista päätellen selvä lestadiolainen. Aivan puhdasverinen.
- 8448848
aika idioottimainen avaus. käyttää nyt tuollaista tapausta leimatakseen ateisteja. kaiken lisäksi kun tutkittuna tietona tiedämme että ateisteilla on keskimäärin korkeampi empatiakyky kuin uskovilla.
ateismilla ja surmilla ei ole mitään tekemistä keskenään. mielenterveysongelmilla ja surmilla taas on.
ateismi ei aja ketään vääryyksiin- Laholainen uskonsota
Näiltä uskonsotia käyviltä donquijoteilta tuppaa puuttumaan alkeellisin tieteellinen käsitys siitä, että jostakin yksittäistapauksesta ei voi tehdä minkäänlaisia yleistyksiä ryhmästä. Tekijällä oli saattanut olla myös päällään vihreät vaatteet, ja silti siitä ei voida tehdä päätelmiä vihreiden vaatteiden käyttäjistä keskimäärin.
Mutta nämä laholaisuuden saastuttamat tuulimyllysoturit etsivät rikoksia ja tapauksia kaikista muista ryhmistä kuin omastaan, ja jokaisen sellaisen löydöksen kohdalla näkevät siinä todisteen kyseisen viiteryhmän turmiollisesta vaikutuksesta.
Ja samalla he unohtavat kaikki vastaavat tapaukset, joita heidän omassa ryhmässään on tapahtunut, ehkä jopa suuremmassa määrin kuin muualla.
- minun jumala parempi
Niin se on, että saasta omassa pesässä yritetään piilottaa keksimällä juttuja muista. Vanha neuvostotaktiikka. Nyt sitä käytetään mielikuvitusystävien hyväksi.
- Lars Leevi
Selvä Lestadiolainen. Ensin on synnytyskoneena ja sitten tulee tällaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1892286Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en542104Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten1731919Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1721702Naisten tyypilliset...
Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa381409Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411354Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41267Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481195Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on161188Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"31187