Siksi, että eräät tuhlaa miljardeja mokuideologiaansa ja EU:hun !
Ja siksi, koska eräät tahtoo olla epäisänmaallisia eivätkä löytäneet budjetista esim. Lastensairaalalle rahoja, omaa kansaa lapsista vanhuksiin pitää nöyrrryyttää.
Ja ennen kaikkea halutaan suomen kansa kerjäämään EU-pakettia, jotta nämä Jaakonsaaret ja muut EU-kiihkoilijat saavat sitten korostaa EU:n merkitystä.
Miksi Suomi otti velkaa ?
5
58
Vastaukset 5
- -T-
Niin ja kohta varmaan suomi ottaa lisää velkaa kun kreikka sitä taas tarvitsee.
- Pummipoliitikot
Koska ministereinä on valtakunnan pummit.
- Siksi!
Suomi ottaa velkaa maksaakseen ylimitoitetun sosiaaliturvan ja ylimitoitetut palvelut.
Syy ei todellakan ole EU:ssa. Kyllä se on meissä itsessämme.- Verotulot pienenee
juuri näin!
Budjetista niin valtion tasolla kuin myös kuntatasolla isoin osa
menee sosiaalimenoihin, siis koulutukseen sekä terveydenhoitoon.
Väki vanhenee, lääkkeet kallistuu, sairaanhoito kallistuu ja
sinne ne rahat menevät.
Ja miksi otetaan velkaa?
Kun verotulot ovat pienentyneet mutta menot jatkavat kasvua
Ei 15.000 somalia ja satatuhatta muuta neegeriä ja mustalaista kuulkaa ole halpoja elätettäviä - niiden pitää lisäksi lähettää paljon rahaa kotimaahansakin, jotta saadaan Suomeen uusia somaleita ja muita neegereitä ja romanikerjäläisiä.
Suoraan kehitysapuun menee yli tuhat miljoonaa (miljardi) joka lähetetään kulloisenkin apumaan presidentin tilille Sveitsin pankkiin. Ja Pietarin jätevedenpuhdistamot ne vasta Suomelle maksaakin. Ei ne edes ole vielä toiminnassa - Venäjän omat rahat menee hyökkäyssotiin, eikä tahdo riittääkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011673
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä431220Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS37728Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40616