Mielenkiintoinen artikkeli suomalaisten...

...muuttoliikkeestä ja kaupunkien väestökasvusta:

http://yle.fi/uutiset/hjalliksen_sukutarina_kuvaa_suomalaista_muuttoliiketta__katso_kartasta_kutistuuko_kotiseutusi/7676153

Aika harva voi sanoa olevansa kolmannen polven kaupunkilainen. Oma sukuni on rajan takaa karjalasta ja sodan jälkeen suurin osa evakuotui ensin pohjanmaalle ja sen jälkeen pääosin hämeeseen ja pari Helsinkiinkin.

Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin.
87595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Paljonkin maatiloja, esimerkiksi, siirtynyt polvelta toiselle.
Kun näin keskustan palstalla ollaan, niin sitä oikeaa palsta hengen mukaista.

Hjallis kaukana keskustan asioista.
Hjallis Harkimo on kotoisin Helsingistä, ja hänen bisneksensä pyörivät pääkaupunkiseudulla.
Kokoomuslainen on.

Tämän voisi siirtää kokoomuksen palstalle.

Äänestä

Ensiksi suurkiitos tuosta linkistä. Se on erinomainen kertomus Suomen sisäisestä muuttoliikkeestä. Kiitän jo senkin vuoksi, että tämä asia on ollut itselläni päällimmäisenä kaiken aikaa, kun olen täällä Kepun politiikasta kirjoittanut. Siitä olen jaksanut paasata, koska se vaikuuttaa niin äärimmäisen paljon siihen, miten pärjäämme pienessä Suomen maassa. Hjallis kiteyttääkin tämän hyvin, ettei enää ole kyse vain siitä, missä päin Suomea tuotantoa on, vaan ylipäätään siitä, että sitä on Suomessa. Vihdoinkin tämän saman on alkanut huomata myös media.

Meillä on poliittisia voimia, jotka ovat kaiken aikaa haranneet vastaan ihmisten muuttamista. Turhaan, sillä varsinkin nuoret ymmärtävät, että heidän on pakko hakeutua paremman ja mielenkiintoisemman elämän pariin. Lisäksi tuo vastaanharaaminen on maksanut maallemme miljardeja vuosien saatossa. Kun jollekin on tarjottu oikeus katsoa korpimaisemaa ränsistyneestä kotimökistään jossain kaukana kaikesta, se toki maksaa teiden, johtojen ja kaikenlaisen infran rakentamisena ja ylläpitokustannuksia. Kun maata asutetaan kuin haulikolla ampuen, kustannustehokkuuden perään ei silloin paljon kysellä.

Itse olen paljasjalkainen stadilainen. Vanhempani ovat muuttaneet Helsinkiin maaseudulta tosi nuorina ja viisaan valinnan olivat tehneet. Vaihtoehtona olisi ollut kituuttaminen jollakin pienviljelystilalla. Ymmärrystä oli sen verran, että tajusivat sen jo teini-iässä olevan tuhoon tuomittu tie.

Ymmärrän toki romantiikan päälle, mutta ymmärrän myös sen, ettei kansallisromanttisilla haaveilla elä.

Äänestä
  • Sen kyllä huomaa, että olet paljasjalkainen kaupunkilainen, meillä täällä korvessa on sentään kaikilla kengät.

    Äänestä

  • Osoitit jälleen katsovasi mailmaa ja elämää omasta" vessanpöntöstä": siellähän on kaikki sekaisin, niin jätökset, kuin puurot ja vellitkin.
    Näköalat olivat aivan toiset ja ja avarammat, kun sitä katsoi viime vuosisadan alkupuolella jostain yksittäisestä "ränsistyneestä kotimökistä."
    Maakunnat kehittyvät ja voimistuvat, vaikka nykyinen kehäkolmosen hallitus paneekin suurimmat satsaukset maanalaisten tunneleiden kaivamiseen Helsingin alle.
    Kun kyseisestä avauksen aiheestä kirjoittaa kaltaisesi politrukki on kynän jälki, kuin haulikolla ammuttua mustamaalausta.
    Ps.tse katsoin aamu tv, jossa alan asiantuntija tutkija esitti mielenkiintoisia ajatuksia kyseisestä aiheesta. Loogisia aiheeseen liittyvien syiden ja seurauksien analysointia..

    Äänestä

  • yksisilmäinen on kuningas...

    Onpa taas kunnon pläjäys asennetta ja vain sitä. Meillähän on maailman sivu muutettu. Sata vuotta sitten talojen ylimääräiset aikamiespojat Amerikkaan, sitten muutamakin ikäluokka karsittiin sodissa ja asutustilallisten mukuloita muutti 400000 Ruotsiin ja suurin osa lopuista ympäri Suomea työn ja opiskelujen perässä. Kuka palasi ja kuka ei.

    Välillä yritettiin teollistaa jokaisessa kunnassa, mikä oli virhe ja korjaantui luonnonmenetelmällä. Nyt jokaisessa läänissä on muutamia kaupunkeja/taajamia, joihin teollinen toiminta on keskittynyt ja hyvä niin.

    Viikon välein itket teiden rakentamista, teiden joita on rakennettu uskomattomat määrät Suomen metsiin metsäteollisuudenmoguleiden vaatimuksesta valtion piikkiin. Ajeleehan niitä teitä toki paikalliset punikitkin kalalle ja sieneen...

    Tätä viimeisintä villitystä kaikkien keräämisestä pääkaupunkiseudulle kurjistumaan lisää en saata kertakaikkiaan ymmärtää. Toki kun joku opiskelee ammatin, jossa työpaikkoja on vain täällä, niin sehän on eri asia. Niinhän itsekkin tein.

    Mitä tekee ammttitaidoton nuori, huonosti palkatussa pätkätyössä oleva nuori tai vanha pääkaupunkiseudulla? Kurjistuu lisää.

    Äänestä

  • Nyt punikki ja kokoomuslainen keskustan palstalla, kehumassa jos mitäkin.
    Itseään lähinnä, ja aatettaan.
    Eikö tämän pitänyt olla keskustan palsta.

    Äänestä

  • Kaiken suurin hölmöys on näiden Konttiyliopistojen perustaminen. Se on johtanut tutkimuksen vaaralliseen pirstoutumiseen, typerään erikoistumiseen ja kepulle tyvin luoneteenomaiseen epärehellisyyteen, kuten antibiootteja lypsävään lehmään, lausintoihin vitamiinipitoisuuksista, vaikka ei ollut edes MENETELMÄ hallussa.

    Eräs konttiyliopisto, oliko se Jouensuu, Kuopio vai joku muu, esitti gradun Puhtaista suomalaisista elintarvikkeista ja sitä tekijät ja koko Kontto#Ylipopisto" tietysti puolsi. Se oli , tai sen perusta oli ikivanhan MTTK;n erittäin tarkoituksen hakuisen "tutkimujsenen" tuote.

    Suomelaiset elintarvikkeet ovat puhtaat kun niistä analyspoisaan KAKSI huonm. vain kaksi raskasmellia. Tokkopa Konttiyliopisto tässä asiassa muuta ymmärtääkään? Elohopea jää tietysti pois, koska sitä on ...n ihan MUKITOLUKULLA...

    Äänestä

  • Osmium, se joka tiet kirjoitti:

    Kaiken suurin hölmöys on näiden Konttiyliopistojen perustaminen. Se on johtanut tutkimuksen vaaralliseen pirstoutumiseen, typerään erikoistumiseen ja kepulle tyvin luoneteenomaiseen epärehellisyyteen, kuten antibiootteja lypsävään lehmään, lausintoihin vitamiinipitoisuuksista, vaikka ei ollut edes MENETELMÄ hallussa.

    Eräs konttiyliopisto, oliko se Jouensuu, Kuopio vai joku muu, esitti gradun Puhtaista suomalaisista elintarvikkeista ja sitä tekijät ja koko Kontto#Ylipopisto" tietysti puolsi. Se oli , tai sen perusta oli ikivanhan MTTK;n erittäin tarkoituksen hakuisen "tutkimujsenen" tuote.

    Suomelaiset elintarvikkeet ovat puhtaat kun niistä analyspoisaan KAKSI huonm. vain kaksi raskasmellia. Tokkopa Konttiyliopisto tässä asiassa muuta ymmärtääkään? Elohopea jää tietysti pois, koska sitä on ...n ihan MUKITOLUKULLA...

    Osmiun tainnut tosiaan ottaa mukitolkulla kun tekstissä on enemmän väärin kuin oikeinkirjoitettuja sanoja

    Äänestä

  • Hohhoijaa- kirjoitti:

    Sen kyllä huomaa, että olet paljasjalkainen kaupunkilainen, meillä täällä korvessa on sentään kaikilla kengät.

    :-)

    Äänestä

  • Onnittelut

    Onnistuit alittamaan itsesi ja pudottautumaan kapi-tasolle debatissasi. Eipä olisi uskonut sinunkaan sentään ihan tuolle tasolle vajoavan. Kaikkea sitä näkee kun tarpeeksi kauan elää.

    Koetahan koota itsesi ja olla mies jatkossa.

    Äänestä

  • Ei urbanisoituminen voi jatkua kovin pitkälle. Tai jos jatkuu, niin asutus levittäytyy ennen pitkää myös alueille, joista väki on joskus pois lähtenyt. Joten itse asiassa muutto on ollut aivan turha. Sitä paitsi kehitys on poistanut erot niin ajan kuin paikankin suhteen, joten tasa-arvo vallitsee myös tässä suhteessa.

    Valitettavasti moni päättäjä, kansalaisista puhumattakaan, elää yhä käsityksessä, että maailma on samanlainen kuin aikaisemmin ja että muuttaa täytyy, maksoi mitä maksoi. Suorastaan koomiselta kuulostavatkin ne väitteet, joiden mukaan valtakunnan ihmiset pitää kasata Etelä-Suomeen, jotta kuljetuskustannukset saataisiin pienemmiksi. Voi pyhä yksinkertaisuus. Jan Hus ei suotta ilmausta käyttänyt, kun roviolla palaessaan näki vanhan eukon kantavan lisää puutavaraa rovioon.

    Nykyaikainen liiketoiminta ei tarvitse kaupunkia sen enempää kuin urbaania elämäntapaakaan toimiakseen. Pikemminkin päinvastoin. Nykyteknologia mahdollistaa hajauttamisen olkoonpa tämä hajautus sitten millaista tahansa. Tuotantoa hajauttamalla pystytään päin vastoin saamaan valtakunnan luontaiset edellytykset erikoistumiseen paremmin käyttöön ja yleensäkin lisää aktiviteettia, kun väkeä ei makuuteta selälleen johonkin kilometrien korkuiseen kerrostaloon.

    Robotiikka, verkkoon kytketyt laitteet, etenee, ja ei mene enää pitkää aikaa siihen, kun asiakas pystyy itse räätälöimään tuotteen ja pystyy joltakin käyttöliittymältä antamaan ohjeet robotille tietynlaisen tuotteen valmistamiseksi ja robotti tietysti tekee mitä on käsketty ja tulostaa tuotteen asiakkaalle. Näin ollen on se ja sama missä ihminen asuu tai sijaitsee fyysisesti.

    Jos joku sitten välttämättä haluaa asua, maata selällään, kilometrejä korkeassa tornitalossa, niin eihän tähän kaiketi mitään estettä voi laittaa, mutta yhtälailla voi valinta olla asua siellä missä mukavammalta tuntuu.

    Äänestä

..hjallis= on , jos tarkoitetaan tätä "linssiludetta", joka on outo kummajainen suomalaisessa mediakentässä.
Surkuhupaisinta hänen esiintymisensä oli MTV-n "Tanssitähtien kanssa"- ohjelman tuomarina.
Aukoi päätään tietävänä, kuin korkeuhyppääjä, joka ei ole korkeutta koskaan hypäänyt, maalasi totuuden itsestään aukomalla läpiä päähänsä.
Tätä "paskakokkaretta" suomalainen julkisuus pyörittää asianomaisen pyynnöstä kaikissajulkisuuden rattaissa.

Äänestä

Todella hyvin valaisevaa tietoa on linkissäsi, josta MPP näkyy jo kiitelleen. Kiitoksiin yhdyn minäkin, ja otan linkin talteen.

Mitään yllättäväähän tuossa ei kyllä ole, se vain numerotiedoin vahvistaa sitä käsitystä joka minulla ja muilla valveutuneilla kansalaisilla on ollut. Antaa vakuuttavaa lisävahvistusta tuollekin, jonka totesin omassa avauksessani, jolla toivottelin hyvää itsenäisyyspäivää:

>>Aikamme ilmiö on maamme urbanisoituminen. Se kehitys on vääjäämätön. Myös on tunnustettava, että mahdollisen suuren vaaran maatamme uhatessa olemme yksin liian heikkoja vaaraa torjumaan. Siinä kaksi merkittävää tosiasiaa, jotka poliittiseen valtaan pääsevän keskustan pitäisi ymmärtää politiikassaan. On annettava tuki myös urbanisoituneille alueille, joiden apu on tarpeen väkeään menettävien vähemmän kehittyneiden alueiden väestölle. Menettelylle tuossa toisessa tärkeässä tosiasiassa vaihtoehdot ovat vähissä. Sen yhä useammat suomalaiset näkyvät ymmärtävän

Äänestä
  • Slummiutumista tapahtuu joissakin alikehittyneissä maissa, mutta ei sivistysvaltioissa.

    ..Mutta jos kokoomus ja demarit johtaa valtiota pidempään niin se tietenkin taantuu alikehittyneeksi maaksi, niinkuin nyt on jo nähtäviissä.

    Äänestä

Mielenkiintoista tuossa urbanisoitumisessa on se, että kepun kannatus lisääntyy entisestään muuttoliikkeen seurauksena eräiden toisenlaisista hartaista toiveista huolimatta.
On ollut huomionarvoista seurata kapin ja hänen sylikoiransa MPP:n vuosikymmenen kestävää ennustetta kepun tuhosta muuttoliikkeen seurauksena. Kuitenkin reaalielämä on näyttänyt keskustan menestyksen johtuvan luotettavista johtajista ja ihmisiä lähellä olevasta politiikan sisällöstä johon luotetaan joka puolella maata.

On onni ettei palstan entiset, eikä tulevat sotilaat tee puolustusvoimien toimintaan liittyviä päätöksiä, kaikki mahdollinen maanpuolustus keskittyisi siinä tapauksessa hyvin pienelle alueelle.
Puolustusvoimien tehtävä on puolustaa koko maata kaikissa olosuhteissa. On pelkuruutta vaatia itselleen parempaa suojaa muiden kustannuksella, kun maan puolustajat ovat koottu ympäri maata.

Äänestä
  • Kepun kannatus lisääntyy erityisesti niillä alueilla joissa rakennemuutos on voimakkainta ja joista muuttoliike on voimakkainta kapunkeihin. Ehkä jäljelle jäävät näkevät Keskustan ainoaksi joka haluaa ylläpitää haja-asutusalueiden palveluita aluepolitiikan avulla.

    Ottamatta kantaa aluepolitiikka kepun ajamana mallina järkevää, on ainakin itselleni jäänyt kuva että haja-asutusalueiden ihmiset näin ajattelevat ja luottavat että kuihtuvat alat nousevat uudelleen kukuistukseen, kuten Kepu heille vakuuttelee.

    Äänestä

  • kepuun uskotaan? kirjoitti:

    Kepun kannatus lisääntyy erityisesti niillä alueilla joissa rakennemuutos on voimakkainta ja joista muuttoliike on voimakkainta kapunkeihin. Ehkä jäljelle jäävät näkevät Keskustan ainoaksi joka haluaa ylläpitää haja-asutusalueiden palveluita aluepolitiikan avulla.

    Ottamatta kantaa aluepolitiikka kepun ajamana mallina järkevää, on ainakin itselleni jäänyt kuva että haja-asutusalueiden ihmiset näin ajattelevat ja luottavat että kuihtuvat alat nousevat uudelleen kukuistukseen, kuten Kepu heille vakuuttelee.

    "on ainakin itselleni jäänyt kuva että haja-asutusalueiden ihmiset näin ajattelevat ja luottavat että kuihtuvat alat nousevat uudelleen kukuistukseen, kuten Kepu heille vakuuttelee"

    Jotkut siihen uskovatkin, vai? Olisivatkohan turhan hyväuskoisia. Optimismillakin on puolensa, mutta pessimisti ei pety.

    Äänestä

  • Niinkö on? kirjoitti:

    Niin, kysymys on uskosta tässä tapauksessa, siis uskosta johonkin mitä järki ei pysty selittämään.

    Äänestä

  • kepuun uskotaan? kirjoitti:

    Niin, kysymys on uskosta tässä tapauksessa, siis uskosta johonkin mitä järki ei pysty selittämään.

    Nyt kepun kansanedustajaksi on pyrkimässä Jouko Piho, joka näkyy uskovan enkeleihin, Lusiferiin, Kristuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja muuhun samanlaiseen:

    http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu4.htm

    Hän siis näkyy nyt uskovan kepuunkin. Uskolleen sopivaan puolueeseen on päätynyt.

    Äänestä

Onhan se tuokin eräänlaista aivopesua, kun kansaa pakkomuutetaan, jotta ökrosvot pääsevät lopullisesti omistamaan maamme kaikki luonnonrikkaudet.
Itse eivät tule enää sen jälkeen noihin kaupunkislummeihin kuin pakosta.
Eivät hiisku edes siitä, että pohjavetemmekin on jo nuo ketkut rosvonneet itseään hyödyntämään.
Sellaista se on, mutta kun emme mahda asialle mitään, kun tekevät nuo ryöstönsä salassa, kaavoittamalla ja muilla kieroilla lainsäädännöillään ja asetuksilla ym. muilla säännöksillään. Sinne ei pääse "vallankappeleihin", kuin ökyrosvoporukat itse.
Kyllä maalle muuttoa olisi, mutta kun sitä ei sallita. Roskasakkia ilmeisesti rahtautuu ominavuin kuntien taakaksi, kun ehkä jostain syystä on maa alkanut polttamaan hesassa, ja kaupungeissa. Esim. huumeet on levinneet mitä ilmeisimmin noiden mukana joka niemeen notkoon ja saarelmaan.
Että kyllä sitä kaupungistamista on maaseudullakin.
Totuushan olisi aivan toisenlainen jos kansa itse saisi asioistaan päättää.
Ja se on aivan varma juttu, että kun ihminen viisastuu entisestäänkin, niin maallehan se hakeutuu, mutta silloin on kyllä jo maaseudullakin ökyrosvojen toimesta tonttien hintataso aivan eri luokkaa kuin nykyisin.

Kertokaa nyt, mikä ihanuus se on saada väkisin kyhättyä joku minimetropoli Helsingistä. Sanotaan vain, että kun sellaista ei ole maassamme.Niin ja guggemheimiä.
Eikä jukupliuta edes tule tällä väestämäärällä, joten kovasti saavat rahdata niitä ulkomailta, että saavuttavat edes Pietarin tason.
Onko tuo nyt joku ihanuus, että saat elämäs raataa jonkun 32 neliöisen kaksion takia? Niin jos on perhettä, ja yksinäinen saa hankittua hädin tuskin sen 16neliöisen yksiön.
Tuo pakkomuutohan on täyttä yhteiskuntarosvousta, kun ökyrosvot kerää taskuunsa vuokratuet. Eli maksattaa yhteiskunnalla lisäomaisuuttaan.
Kyllä mummonmökki tonttikin on vielä hinnoissaan, kunhan saavat ensin joka paikkaan nykyasukkailla maksatettua täydellisen kunnalistekniikan valokuituineen.
Ja jo nyt lypsävät mafiamaisesti jätemaksuilla, lämpöverkostoilla, vesiverkostoilla, ja kaikella muullakin., energialla, ja viimeisimpänä tukkivat niitä tuulivoimaloita jos minkälaisella valheella, joka nostaa vain enengianhintaa entisestäänkin.
Kyllähän tuo on nähty, mikä tuo hjalliskin on. Ja nyt työntää vielä poikaansakin eduskuntaan, ja kokkarithan sen sinne haalivat isolla rahalla.

Ja mitä keskustapolitiikkaa tuohon avaukseen oikein mahtoi sisältyä, enempi muistutti Kokoomuksen ja Harkimon vaalimainonnalta?
No olihan siinä sitä keskittämispolitiikkaa.:)))

Eipä ne ihmiset Helsinkiin kaikki lähde pakollakaan, joten maahamme jää vielä monta SUOMALAISTA keskisuurta kaupunkia. Suurkaupungiksi voinee tuota Helsinkiä joskus ehkä nimittää, jos saavat sinne paakosiirrettyä väkeä, ja alkavat nimittämään Mäntsälääkin Helsingiksi. mutta METROPOLIKSI nimittäminen on jo taas sitä suuruudenhulluutta

Äänestä
  • Kerropa, tunnetko paljonkin ihmisiä, joita on pakotettu muuttamaan Helsinkiin? Onko sinuakin yritetty pakottaa? Millä keinoin? Aivopesullako? Luulenpa, että ainakin se kepun harjoittama aivopesu pyrkii päinvastaiseen, ja vain siellä maallahan se sitä harjoittaa, mutta ei se näy kaikkiin tehoavan.

    Ei minua tarvinnut kenenkään pakottaa, mutta onneksi ei paljon esteltykään, kun tulin sieltä maaseudun ihanuudesta tänne jo 16-vuotiaana, eikä ole koskaan tarvinnut sitä ratkaisuani katua. Sellainen hassu käsitys minulla on, että muutkin Helsinkiin muuttaneet ovet tehneet niin ihan omasta halustaan. Parempien työ-, opiskelu- ja muiden mahdollisuuksien vuoksi ovat olleet valmiit maksamaan entisiä paljon korkeammat asumiskustannuksetkin.

    Samoin on tapahtunut myös moniin muihin kaupunkeihin muutettaessa. Ja tulee tapahtumaan yhä. Se on luonnon laki, että ihminen pyrkii saamaan itselleen parempaa. Hyvin moni kokee yhä, että se maaseutu ei sitä pysty tarjoamaan, vaikka tässä lauletaankin toista:

    https://www.youtube.com/watch?v=amPNh1q6oY8

    Äänestä

  • Omitusia nuo väitteen pakotuksesta, itse koin päinvastoin pakoksi asumiseni pienellä paikkakunnalla. Heti täysi-ikäisenä muutin pk-seudulle, kertaakaan en ole katunut saati tuntenut mitään pakkoa täällä asuessani.

    Äänestä

  • mikä pakko muka kirjoitti:

    Omitusia nuo väitteen pakotuksesta, itse koin päinvastoin pakoksi asumiseni pienellä paikkakunnalla. Heti täysi-ikäisenä muutin pk-seudulle, kertaakaan en ole katunut saati tuntenut mitään pakkoa täällä asuessani.

    Kiva, että täällä on joku toinenkin, jolla on samanlaiset kokemukset kuin minullakin. Tuskin me kuitenkaan ainoita olemme. Luulenpa, että ainakin puolella miljoonalla suomalaisia on samanlaiset kokemukset ja näkemykset.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Kerropa, tunnetko paljonkin ihmisiä, joita on pakotettu muuttamaan Helsinkiin? Onko sinuakin yritetty pakottaa? Millä keinoin? Aivopesullako? Luulenpa, että ainakin se kepun harjoittama aivopesu pyrkii päinvastaiseen, ja vain siellä maallahan se sitä harjoittaa, mutta ei se näy kaikkiin tehoavan.

    Ei minua tarvinnut kenenkään pakottaa, mutta onneksi ei paljon esteltykään, kun tulin sieltä maaseudun ihanuudesta tänne jo 16-vuotiaana, eikä ole koskaan tarvinnut sitä ratkaisuani katua. Sellainen hassu käsitys minulla on, että muutkin Helsinkiin muuttaneet ovet tehneet niin ihan omasta halustaan. Parempien työ-, opiskelu- ja muiden mahdollisuuksien vuoksi ovat olleet valmiit maksamaan entisiä paljon korkeammat asumiskustannuksetkin.

    Samoin on tapahtunut myös moniin muihin kaupunkeihin muutettaessa. Ja tulee tapahtumaan yhä. Se on luonnon laki, että ihminen pyrkii saamaan itselleen parempaa. Hyvin moni kokee yhä, että se maaseutu ei sitä pysty tarjoamaan, vaikka tässä lauletaankin toista:

    https://www.youtube.com/watch?v=amPNh1q6oY8

    Kyllähän se on joillekin ns.hiljainen pakko, vaikka ei sitä suoraan sanotakkaan.
    Itselläni ei sellaista pakkoa ole tullut eikä ollut vaikka velattomia asuntojakin minulla on sielläkin ollut. Pitihän sitä siellä opiskeluaikoinakin pyöriä muutama vuosi, ja vielä työelämässäkin jonkun verran, mutta kyllä Suomessa on parempiakin paikkoja asua ja elää.
    Kepun aivopesusta en tiedä, kun en ole heidän tilaisuuksissaan liikkunut, mitä nyt jonkun kansanedustajan ja ministerinkin jotensakin tunnen, kuin myöskin kokkareita ja demareitakin, ja jopa persunkin. Niin ja vassukankin, mutta vihreistä en tunne oikein ketään, vaikka olen niiden johtoporukan pöydässä kerran joutunut istumaankin, kun tunkivat itsensä siihen "filosofoimaan". Siinä oli Könkkölää ym.ta.
    Eikä kyllä kiinnosta edes tunteakkaan tuommoisia "ilmapalloja."

    Mutta kyllähän tuo on aivan selvää väestön pakkosiirtoa kun sitä Metropolitautiaan sairastavat, ja ihmisiä pitää haalia jos mistäkin. Niin ja sitten vielä rahdataan verovaroilla vapaaeläjiä kymmenin tuhansin.

    Mistä sinä voit tietää asunko maaseudun ihanuudessa vai kaupungissa? Oikea vastaus voisi olla molemmissa, ja vielä muuallakin.
    Kyllä minä olen Helsingissäkin ollut ihan kyllästymiseen asti.

    Kun on tarpeksi hyvin asiat, niin voi asua vaikka missä. Eli silloin ei ole asiat hyvin, jos ei voi itse asuinpaikkaansakaan valita. Ja tuohon asiaan pitääkin jonkinlaista korjausta saada aikaan.

    Ihmisille sen sijaan nyt ollaan luomassa sellaisia oloja maaseudulle, ettei siellä pysty tosiaankaan enää juuri normaalityöllä eläjä asumaan, kun ei ole sitä työtä tarjottavana, saati kohta muitakaan palveluja sairaanhoitoineen.
    Firmatkin ovat pistäneet luukkujaan kiinni, kun aluepolitiikka on jotensakin pakolla niin Helsinkikeskeisesksi(muka kansainväliseksi) muutettu. Pitäisi ajatella, ettei yhteen kasaan kannata kaikkia "pääomia" sijoittaa, jos tulee "romahdus," niin se on siten suurempi vahinko, kuin että olis tuottavasti "sijoittanut lajalla pohjalla".

    Siellä kaivellaan satojen miljoonien/milardienkin) tunneleita, kun muualla väestö voisi liikkua maanpäälläkin melkeinpä ilmaiseksi Helsinkiin verraten.
    Kyllä pitää ihmisen olla sokea, jos ei huomaa mitä peliä nykypolitiikka on varsinkin demareiden ja Kokoomuksen taholta. Se on aivan selvää Suomineidon ryöstöpolitikointia ja pelkää isonrahan teettämää kansalaisten kusetusta. Kunhan saavat vielä tuon vapaakauppasopimuksen jenkkien kanssa, nin se on silloin Suomellakin menoa päin helvettiä ajanmyötä. Niin ja liittovaltion aikaiseksi. Isot vie rahat, ja "minihelsinki" jää nuoleman näppejään.
    Tuohonhan suuntaan sinä itsekin sanoit asioiden olevan menossa.

    Se on tosiaankin luonnon laki, että ihminen pyrkii saamaan aina mahdollisimmat hyvät olot itselleen, mutta joidenkin on pakko tyytyä osaansa, kun toiset syö heidänkin puolesta.

    Ja paskat siellä Helsingissäkään ole kohtaan yhtään kotimaista työpaikkaa, kuin eduskunnan täyshoitola, jota ne aina palkankorotuksen esiin tullessa edes työksi myöntävät, ettei se koske heidän PALKKIOTAAN, vaan sitä voi korottaa 10%:a kin kerralla, mutta toki ei laskeakkaan voi, vaikka muilta lasketaan, mutta jokainen nosto pienikin kyllä noille pitää sitten myöskin suoda.

    Äänestä

  • no siinäpä kirjoitti:

    Kysäisen vain, että mitä sinä täällä Helsingissä opiskelit? Et ainakaan suomen kieltä;))

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Kysäisen vain, että mitä sinä täällä Helsingissä opiskelit? Et ainakaan suomen kieltä;))

    kapilla terävä kieli. heh..jhhe..
    Varmaan kepu räkänokka. heh..heh..

    Tosiasia lienee, jos ei Helsinki keräisi muunmaan rahoja, se kuolisi.
    Tunnelinkin kaivaminen maksaa maltaita. Eikä tähän takertua yksin, paljon muuta muunamaan kannalta turhaa ja kallista harrastetaan Helsingissä.

    Pääkonttorit, valtionlaitokset ym.siirettäsiin muualle maahan, loppuisi rahantulo.
    Helsinki itsessään ei tuota kummoisiakaan.
    Sitten ihmettelevät kun Helsinki jakaa rahaa muualle maahan.
    Tokkait palauttaa osan rahoista, mistä verot ym kerätty.
    Suuri eliittilauma jonka pitää tuottonsa saada esim. asuntoihinsa, arvonnousun ja vuokratulojen muodossa.
    Ylläpitävät Helsinkiä tulojensa takia.
    Kun muualla maksaa 3x -paremmat asunnot ½ -vähemmän.

    Äänestä

  • siellä pääkaupunkiseudulla on varaa siihen. Kyllä sieltä riittää vielä sinne Kepulandiaankin, joka ei omillaan toimeen tule.

    Äänestä

  • Miksi Espoon pitäisi investoida muualle tehtäviin ihmeisiin? Luulin että kunnat investoivat lähinnä omalle alueelle ja omien asukkaidensa tarpeisiin?

    Äänestä

  • ei ummarra? kirjoitti:

    Miksi Espoon pitäisi investoida muualle tehtäviin ihmeisiin? Luulin että kunnat investoivat lähinnä omalle alueelle ja omien asukkaidensa tarpeisiin?

    Kun Espooseen tulee niitä uus-suomalaisia. Espoolaisten on pyrittävä pitämään huoli niistäkin, kuten se pitää huolta myös Kepulandiasta, sinne paljon rahaa laittaen.

    Miksi ne uss-suomalaiset ei mee sinne Kepulandiaan? Ei ne tyhmiä ole.Ne tietää, ettei siellä vanha-suomalisetkaan omillaan pärjää.

    Äänestä

"Suurimmat asuntovelkaiset pääkaupunkiseudulla"

lienee uskomattoman haluttua asuinaluetta kun ihmiset maksavat maltaita asunnoista?

"Muu Suomi rahoittaa valtion kymmenien tuhansien virkamiesten palkat pääkaupunkiseudulla"

Tilastojen mukaan valtio saa eniten nettotuloja pk-seudulta, eli tuloja joista on vähennetty valtion menot alueelta. Pk-seutu siis tuottaa käytänössä omilla rahoillaan muun suomen valtion hallintopalvelut kuten vaikkapa keskusrikospoliisin, eduskunnan, puolustusministeriön palvelut jne. Helsingin seudulta kerätään muuten noin 40% valtion veroista, noin 140% keskiarvosta.

Äänestä
  • on viestisi lopussa sanomasi. Tosin poikkeavaa tällä palstalla yleisemmin sanotusta sikäli, kun sanomasi on totta. Ablodeja, tap tap tap...

    Äänestä

  • Ihan ajatusleikkinä seuraavaa. Mitä JOS Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Sipoo, Tuusula, Kerava ja Järvenpää saisivat käyttää verorahansa täysin itse ilman, että joutuisivat luovuttamaan niitä minkään tasausjärjestelmän puitteissa muualle. Mitä tapahtuisi?

    Olisko em.kaupunkilaisilla/kuntalaisilla rahaa, että ranteita pakottaisi?

    Kuoltaisiinko peräpohjolassa nälkään?

    Äänestä

  • buntta kirjoitti:

    Ihan ajatusleikkinä seuraavaa. Mitä JOS Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Sipoo, Tuusula, Kerava ja Järvenpää saisivat käyttää verorahansa täysin itse ilman, että joutuisivat luovuttamaan niitä minkään tasausjärjestelmän puitteissa muualle. Mitä tapahtuisi?

    kysymykseesi. Eli kysymyksesi on retorinen. Jos niin tapahtuisi verorahojen käytössä mainitsemillasi paikkakunnilla, lopputulema olisi se, minkä viimeisessä lauseessasi mainitset. Tosin sama olisi kohtalo monilla muillakin paikkakunnilla eteläisemmässäkin Suomessa.

    Äänestä

  • buntta kirjoitti:

    Ihan ajatusleikkinä seuraavaa. Mitä JOS Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Sipoo, Tuusula, Kerava ja Järvenpää saisivat käyttää verorahansa täysin itse ilman, että joutuisivat luovuttamaan niitä minkään tasausjärjestelmän puitteissa muualle. Mitä tapahtuisi?

    Olisko em.kaupunkilaisilla/kuntalaisilla rahaa, että ranteita pakottaisi?

    Kuoltaisiinko peräpohjolassa nälkään?

    Kysymyksesi on varsin teoreettinen, mikä ajatusleikissä toki sallitaankin. Pitää nimittäin muistaa, että verotusjärjestelmämme on kokonaispakkaus, jossa kaikki riippuu vähän kaikesta. Esimerkiksi tasausjärjestelmä on kehitetty korvaamaan valtionverotuksen progression loivennus takavuosista.

    Päättäjämme tuskin haluavat tappaa ketään nälkään, joten jos tasausjärjestelmää ei olisi keksitty, kansalaisten verotus olisi jatkunut vanhalla mallilla tai sitten valtio olisi keksinyt muita uusia keinoja tasata hyvinvointi kansalaisten kesken. Vaihtoehtojen kokonaisvaikutus pääkaupunkiseutulaisten verotukseen olisi samaa luokkaa kuin nykyisenkin verotusjärjestelmän aikana.

    Äänestä

Avaus oli alkujaan tehty muuttoliikkeestä ja kaupunkien väestökasvusta! Tutkimuksen asiasta tehnyt muuttoliiketutkija Timo Aro kertoo suurten kaupunkien väestön kasvun olevan seurausta maahanmuutosta.
Itse asiassa Helsingin ja Vantaan väkiluku on kantasuomalaisten osalta miinusmerkkinen ja Espoon muuttovoittokin oli vuoden aikana ainoastaan 20 kantasuomalista, eli yhden lastaperheen suuruinen.

Mistä kaikesta pääkaupunkiseudun suuret kaupungit voivat nyt ylpeillä väestön lisääntymisestä. Suurimmat ryhmät taitaa olla venäläisiä, virolaisia ja somaleita, jotka rikastuttavat kaupunkien kulttuuria. Toiseksi muuttoliike on tuonut enemmän kustannuksia kaupunkien sosiaalimenoihin, koska työttömyys on suurinta maahanmuuttajien keskuudessa. Suurin rikkaus taitaa olla eri uskontojen ja kielien ja elämäntapojen sulauttaminen kantaväestöön, muutenhan tuo rikkaus jää hyödyntämättä.

Sitten tuo urbanisoituminen on merkillinen yhtälö. Vuosikymmenten saatossa ovat pienet kirkonkyläpahasetkin muuntautuneet kaupungeiksi ja muutaman tuhannen asukkaan status on sen myötä tullut olemaan urbaani kaupunkilainen.
Viimeisin urbanisoitumisen aalto on koettu kuntien yhdistymisen kautta, joissa on muodostunut suurkuntia, eli kaupunkeja, tarvitsematta kenenkään muuttaa sen seurauksena mihinkään.

Ihmetysten ihme on se, että itse elän ja vaikutan edelleen maaseudulla ja olen samalla kaupunkilainen urbaani ihminen kuntaliitoksen seurauksena. Kaupungin väkiluku kasvoi kertaheitolla tuhansilla asukkailla, joka tilastotieteilijöille avautuu aina sopivaksi katsomallaan tavalla. Kuitenkaan tuo urbanisoituminen omalla kohdalla ei ole ollut niin dramaattinen kokemus kuin eräiden kohdalla, ihminen voi sopeutua kaikkeen muutokseen maltilla.

Mitä tuo urbanisoituminen merkitsee omalla kohdalla. Kaupunkien reuna-alueet jää usein vähemmälle huomiolle palvelujen suhteen vaikka verot ja muut palvelumaksut ovat samat kaikille. Nyt kun katsoo tätä kaupunkilaista korpimaisemaa ränsistyneestä majasta kaukana keskustasta, se toki maksaa teiden, johtojen ja kaikenlaisen infran rakentamisena ja ylläpitokustannuksina, sillä kaupunki haluaa satsata vain keskustan ydinalueeseen. Ihmisen elämällä on tapana soljua eteen päin muutoksista riippumatta ja onhan tässä rikkauttakin ympärillä jota voi arvostaa eri tavoin vaikka jalka ei kopsakaan kivikatuun.

Äänestä
  • Sinulla on vääriä tietoja tai väärä käsitys asiasta, sillä et kai tarkoituksellisesti valehdelle.

    Helsinki sai tosin viime vuonna tänne muuttajia ulkomailta 6783 henkeä ja kotimaasta ”vain” 4303, mutta ei Helsingin väestö mennyt kantasuomalaistenkaan osalta miinusmerkkiseksi, kun kokonaisväestö Helsingissä v. 2013 kasvoi 8626 hengellä.

    Tälle vuodelle ennakoidaan vähän suurempaa kasvua.

    Luin minäkin myös tuota mainitsemaasi Timo Aron tutkimusta, enkä tullut siitäkään sellaisiin johtopäätöksiin kuin sinä.

    Ulkomailta Helsinkiin muuttaneiden määrä verrattuna muualta Suomesta muuttaneisiin nähden on kyllä ollut kasvussa viime vuosina, mutta ei siinä mitään pahaa ole. Ja kyllä tänne muualta Suomestakin tulijoita on ollut ihan tarpeeksi. Tässä tilastotietoa vuodelta 2011:

    >>Muualta Suomesta Helsinkiin muuttajien määräksi arvioidaan 32 600 ja muualle Suomeen muuttajien noin 29 600. Tulijoiden määrä on kasvanut edellisvuodesta 1 500 ihmisellä ja lähtömuuttojen määrä on pysynyt viime vuoden tasolla.

    Maahanmuutot ovat kasvattaneet Helsingin väestöä kuuden vuoden ajan keskimäärin 3 400 hengellä vuodessa.>Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja.

    Kaupungin asukasluku on 620 982 ja Helsingin keskustaajaman väkiluku on 1 193 187, joten se on väkiluvultaan Suomen suurin ja Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kunta ja kaupunkialue. Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1,4 miljoonan asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.

    Äänestä

  • Kapi väittää Helsingin asukasmääräksi 620 982 ja sitten pelkästään Helsingin KESKUSTAAJAMAN asukasluvuksi 1 193 187. Eli pelkästään keskustaajamassa asuu enemmän asukkaita kuin koko Helsingissä. Pitäisiköhän tuohon kopiointiin saada jotain järkeä?

    Äänestä

  • ikiliikkuja? kirjoitti:

    Kapi väittää Helsingin asukasmääräksi 620 982 ja sitten pelkästään Helsingin KESKUSTAAJAMAN asukasluvuksi 1 193 187. Eli pelkästään keskustaajamassa asuu enemmän asukkaita kuin koko Helsingissä. Pitäisiköhän tuohon kopiointiin saada jotain järkeä?

    Niin en väitä minä. Se sanotaan Wikipediassa, tuosta viimeisestä linkistäni aukeavassa. Onko puute lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi?

    (Tuo keskustaajama-käsite voi olla kyllä hieman harhaanjohtavakin, mutta yleisesti sitä käytetään tarkoittaen sillä Helsinki-Espoo-Vantaa-Kauniainen -aluetta. Metropolialue on paljon laajempi, käsittää monia muitakin kuntia)

    Itse kirjoitat että Helsingin keskustaajamassa.....ja nyt sitten Helsingin keskustaajamaan kuuluvatkin Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Minä pidän noita em. kaupunkeja ihan itsenäisinä.

    voi lukea itse wikipediaa ilma että sinun on sitä tänne postattava?

    Tuo keskustaajama on tyypillistä shaissea, jota sinne kirjoittavat kaltaisesi nerot. Halitushan on lanseerannut suurella rahalla tämän metropoli höpötyksen. Sen kokohan vaihtelee viikosta toiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Sinulla on vääriä tietoja tai väärä käsitys asiasta, sillä et kai tarkoituksellisesti valehdelle.

    Helsinki sai tosin viime vuonna tänne muuttajia ulkomailta 6783 henkeä ja kotimaasta ”vain” 4303, mutta ei Helsingin väestö mennyt kantasuomalaistenkaan osalta miinusmerkkiseksi, kun kokonaisväestö Helsingissä v. 2013 kasvoi 8626 hengellä.

    Tälle vuodelle ennakoidaan vähän suurempaa kasvua.

    Luin minäkin myös tuota mainitsemaasi Timo Aron tutkimusta, enkä tullut siitäkään sellaisiin johtopäätöksiin kuin sinä.

    Ulkomailta Helsinkiin muuttaneiden määrä verrattuna muualta Suomesta muuttaneisiin nähden on kyllä ollut kasvussa viime vuosina, mutta ei siinä mitään pahaa ole. Ja kyllä tänne muualta Suomestakin tulijoita on ollut ihan tarpeeksi. Tässä tilastotietoa vuodelta 2011:

    >>Muualta Suomesta Helsinkiin muuttajien määräksi arvioidaan 32 600 ja muualle Suomeen muuttajien noin 29 600. Tulijoiden määrä on kasvanut edellisvuodesta 1 500 ihmisellä ja lähtömuuttojen määrä on pysynyt viime vuoden tasolla.

    Maahanmuutot ovat kasvattaneet Helsingin väestöä kuuden vuoden ajan keskimäärin 3 400 hengellä vuodessa.>Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja.

    Kaupungin asukasluku on 620 982 ja Helsingin keskustaajaman väkiluku on 1 193 187, joten se on väkiluvultaan Suomen suurin ja Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kunta ja kaupunkialue. Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1,4 miljoonan asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.

    Helsingissä on totutusti ollut enemmän lähtömuuttajia seudun muihin kuntiin kuin mitä niistä on ollut tulomuuttajia Helsinkiin. Vuonna 2013 Helsinki sai muuttotappiota ainoastaan Espoosta ja Vantaalta ja muualta voittoa. Muuttovoittoa seudun muista kunnista tuli viimeksi vuonna 1996.

    Syntyneiden ja kuolleiden erotus kasvatti väkilukua 1 815 hengellä, eli selvästi enemmän kuin viime vuosina. Suhteessa väestöön sekä syntyvyys että kuolleisuus laskivat hieman edellisvuodesta.

    Äänestä

  • huvittaa... kirjoitti:

    Itse kirjoitat että Helsingin keskustaajamassa.....ja nyt sitten Helsingin keskustaajamaan kuuluvatkin Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Minä pidän noita em. kaupunkeja ihan itsenäisinä.

    Eivät ne ole ihan itsenäisiä. Työpaikoista suurin osa sijaitsee Helsingin puolella ja lähikunnista käydään siellä töissä. Tämä on mm. pakottanut nämä kaupungit yhteistyöhön eri sektoreilla kuten liikenteessä, terveyden- ja sairaanhoidossa, jätepalveluissa, kirjastopalveluissa, kulttuuri- ja liikintapalveluissa jne. Arvelisin, että hyvin suuri osa näissä kunnissa asuvista mieltää itsensä aika paljossa pääkaupunkilaisiksi enemmän kuin espoolaisiksi tai vantaalaisiksi. Juuri tämän kiinteän yhteyden vuoksi on tehty esityksiä näiden kolmen suurkunnan liittämiseksi yhteen. Ainakin minä kannatan ajatusta lämpimästi.

    Äänestä

  • MPP kirjoitti:

    keksit näitä?

    " suuri osa näissä kunnissa asuvista mieltää itsensä aika paljossa pääkaupunkilaisiksi enemmän kuin espoolaisiksi tai vantaalaisiksi."

    Espoolaisten suuri enemmistö mieltää helsinkiläisten ja vantaalaisten hinkuvan vain heidän rahapussiaan.

    Esitäppä jotain faktaa, jossa espoolaiset haluavat liittyä Helsinkiin.

    Äänestä

jättimäinen keskustaajama 1,1 miljoonaa ihmistä??

En ole tiennytkään.

Äänestä
  • Miksi tuon avaajalle osoitat? Ei hän mitään siitä puhu. Kapi antoi jo selitystä asialle.

    Äänestä

  • Keskustaajaman käsite on ristiriitainen. Tuossa Wikipedian artikkelissa lukee:

    "Keskustaajama tarkoittaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa taajamaa, jossa kunnan hallinto sijaitsee tai joka on talouden kannalta merkittävä. Yleensä keskustaajama on kunnan taajamista väkiluvultaan suurin ja samanniminen kuin itse kunta."

    Eihän kuitenkaan esimerkiksi Nurmijärven tai Järvenpään hallinto sijaitse Helsingissä.

    Toki tuossa artikkelissa puhutaan useammankin kunnan alueelle menevistä taajamista, mutta kyllä termin pitäisi olla yhteneväinen, eikä ristiriitainen. Toisin sanoen molemmille käsitteille pitäisi olla oma terminsä.

    Suurimmassa osassa Suomea puhutaankin erikseen taloudellisesta alueesta ja hallinnollisesta alueesta, vaikka molemmilla olisikin sama keskustaajama. Ensiksi mainitussa tapauksessa kyseessä on yleensä seutukunnan keskustaajama ja jälkimmäisessä kunnan keskustaajama.

    Äänestä

  • Kiitos linkistä! Siinä on yleisellä tasolla vastaus myös avaajan kysymykseen "Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin."

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kiitos linkistä! Siinä on yleisellä tasolla vastaus myös avaajan kysymykseen "Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin."

    Avaaja peräänkuulutti kolmannen polven kaupunkilaisia, ei taida montakaan tältä palstalta löytyä.
    No tässä kuitenkin yksi.
    Isopappani Kalle 1862-1930 muutti nuorena miehenä Vehmaalta Turkuun kivityömieheksi.
    Pappani Väinö 1895-1961 työskenteli koko ikänsä VR:llä Turussa.
    Isäni Martti 1922-2000 oli 40vuotta sorvarina Crichton-Vulcanin telakalla.
    Itse 1947- tein työurani suomalaisilla ja ruotsalaisilla kauppalaivoilla. Kotipaikkani on aina ollut Turku.
    Lapseni asuvat Turun ympäristökunnissa Kaarinassa ja Maskussa, mutta kyllä hekin itsensä turkulaisiksi mieltävät, kun molempien työpaikka on Turussa.
    Eli tämmöinen punikkisuku, kuten Pankkopoika sanoisi.

    Äänestä

  • Tois pualt jokke kirjoitti:

    Niin, kylähän se Turkukin tavallaan on, mutta en sanoisi, että vasta kolmas polvi voi sanoa, että "sukuni on asunut samalla kylällä aina". Käsitteen "aina" ulottaisin jonnekin 1600-1700 -lukujen taitteeseen, josta väestökirjanpito alkaa ja josta lähtien luotettavaa sukututkimusta on mahdollista tehdä.

    Kolmannen polven kaupunkilainen, joita Arska harvinaisiksi epäili, todistelin olevani.

    Äänestä

  • Tois pualt jokke kirjoitti:

    Kolmannen polven kaupunkilainen, joita Arska harvinaisiksi epäili, todistelin olevani.

    Kylistä Arska kirjoitti:

    "Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin."

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kylistä Arska kirjoitti:

    "Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin."

    Aika harva voi sanoa olevansa kolmannen polven kaupunkilainen. Oma sukuni on rajan takaa karjalasta ja sodan jälkeen suurin osa evakuotui ensin pohjanmaalle ja sen jälkeen pääosin hämeeseen ja pari Helsinkiinkin.

    Äänestä

  • Mik'ä on taajaman käsite?

    Taajama on myös kylä jossa on ryhmä taloja. Kuinka paljon taloja pitää olla että kyseessä on taajama?

    Jos joka kylä on taajama niin 99%suomlaisista asuu taajamassa.

    Äänestä

Kyllä niitä samalla paikkakunnalla sukupolvesta toiseen eläneitä sukuja on varmaan paljonkin Suomessa. Jopa synnyinpitäjässäni Rautavaaralla on sellaisia. Tämän Korhosten suvun kantaisä oli vuosina 1575-1635 elänyt Pekka Korhonen, joka perusti tilansa 1600-luvun alussa. Oli aikoinaan ökytalo, jolla oli maita kai kymmeniä neliökilometrejä ja myös kymmeniä torppareita, saman suvun jäseniä tosin monet niistäkin. Sukutila on ollut keskeytymättä saman suvun hallussa, ja nykyään tilaa isännöivä, metsänhoitajaksi kouluttautunut mutta pääsääntöisesti maanviljelijänä toimiva Kalle Korhonen on sukutilan isäntä muistaakseni kahdennessatoista sukupolvessa.

Tilan koko on vuosien saatossa supistunut suuresti, mutta kyllä se edelleen köyhän Rautavaaran suurimpia tiloja on. Tila sijaitsee Varpaisjärven tien varressa, kymmenkunta kilometriä Rautavaaran kirkonkylältä länteen. Kun tila perustettiin, se lienee kuulunut Ruotsiin, vaikka itäosa nykyisestä Rautavaaran pitäjästä meni Täyssinän rauhassa 1595 Venäjälle; palautui toki sekin takaisin Ruotsille Stolbovan rauhassa 1617.

Sukutilalla Korholassa pidettiin kesällä 2013 Korhosen suvun valtakunnallinen kokous, jossa minäkin olin läsnä. Tässä tiedote tilaisuudesta ja tiedotteen kulmassa Korhosten sukuviiri:

https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-prn2/t31.0-8/s960x960/1040552_10151707163554182_440115174_o.jpg

Tällainen on sukutilan nykyinen päärakennus, joka on rakennettu 1930-luvun alussa (otin tuon kuvan em. tilaisuudessa):

https://scontent-a-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10850097_10152927236754182_2161073381271022108_n.jpg?oh=2768a30e7103461de69923b3b5743933&oe=550C6B5D

Emme me kaikki tuosta samasta Pekka Korhosesta lähtöisin olevat Korhoset ole olleet kovin paikkauskollisia. Minähän olen Korhonen äitini puolelta, kun olen avioton lapsi (isäni mukaan olisin Rissanen), mutta nuo minua edeltävät Korhoset ovat vaeltaneet ilmeisesti jo 1600-luvulla pohjoiseen naapuriin, Sotkamoon, josta sitten isoisäni isoisä palaili Rautavaaralle. Vaikka Korhonen on edelleen rautavaaralaisten selvästi yleisin sukunimi, minun lähisukulaisia siellä on enää vain muutama. Liikkuvaa sorttia ovat olleet ja ovat edelleen nämä Korhoset.

Äänestä
  • ja asiaa syvällisesti valaiseva selvitys. Kysyitkö luvan tuon valokuvan levittelyyn saitille?

    Äänestä

  • Kapi kertoo samalla paikkakunnalla eläneitä SUKUJA olevan varmaan paljonkin Suomessa. Jos näin asiaa lavennetaan niin varmasti pitää paikkansa. Sukuahan sitä ollaan viimeistään Aatamin ja Eevan kautta.

    Äänestä

  • >>>Oli aikoinaan ökytalo, jolla oli maita kai kymmeniä neliökilometrejä

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>>Oli aikoinaan ökytalo, jolla oli maita kai kymmeniä neliökilometrejä

    Kyllä se on mahdollista! Ruotsin vallan aikana kuningas jakoi maa-alueita palkkioina jostain voitokkaasta sotaretkestä tai muusta vastaavasta.
    itse löysin asiakirjan vuodelta 1804, jossa kerrottiin tilaan liittyvistä tilusjärjestelyistä. Mielenkiintoista oli se, että Savon alueellakin Isännän etunimenä täytyi olla ruotsinkielinen nimi vaikka sukunimi oli paikallinen suomenkielinen. Vaimo ei saanut käyttää tuolloin miehen sukunimeä, vaan esiintyi omalla sukunimellään.
    Tilojen koot olivat valtavan suuria nykyisiin verrattuna, lähes pitäjän kokoisia, jotka aikojen kuluessa ovat pirstoutuneet pienempiin tilakokoihin.

    Kyllä tuon Korhosten kantatilan maat olivat kai kymmeniä neliökilometrejä, se tuli esille tuolla suvun kesätapahtumassakin. Esim. synnyinkotini sijaitsi tuosta päätilasta linnuntietäkin runsaan kymmenen kilometrin päässä, pari järveäkin oli välissä, ja tuon päätilan torppareita nuo äitini puoleisen suvun esi-isäni olivat olleet. Isoisäni isä vasta lunasti itselleen torpan, ja senkin maat olivat n. viisikymmentä hehtaaria, joka sitten myöhemmin pilkkoutui neljään osaan.

    Kaskiviljelys oli toki yleistä noilla alueilla, mutta maanviljelystäkin oli pinta-alaltaan melkoisesti, ja vaatihan kaskiviljelyskin maa-alueita, se vasta niitä vaatikin.

    Tuo Korhosten kantatila myi sittemmin maitaan paljon myös metsäyhtiöille, joita Rautavaaralla vaikutti ainakin Saastamoinen, Kaukas, Hackman, Ahlström ja Enso-Gutzeit. Seurakuntakin oli aikoinaan melkoinen maanomistaja. Valtion eli Metsähallituksen maita siellä ei ollut paljonkaan.

    Totta puhut tuosta sukunimien kehityksistä eri puolilla Suomea. Ensimmäinen vaimoni - lasteni äiti - oli satakuntalainen, ja vasta kolmannessa polvessa hän sitä tyttönimeään kantoi. Itäsuomalaisia sukuja voidaan seurata sukunimen perusteella ainakin 1400-luvulle, kun siellä sukunimet olivat jo silloin käytössä. Niinpä meitä Korhosiakin on kertynyt reippaasti yli 20 000 tänne Suomeenkin, ja he lienevät kaikki samaa kantaa. Muutamia vuosia sitten se ohitti nimen yleisyydessä Virtaset, jotka ovat syntyneet paljon myöhemmin kymmenininä eri sukuina.

    Länsisuomalaisille, varsinkin eteläpohjalaisille ja satakuntalaisille sukunimet yleistyivät siis paljon myöhemmin, aikaisintaan vasta 1700-luvulla, ja sukunimi annettiin tilan mukaan. Ja kun sitten sukutiloja on jaettu, on otettu sen myötä uusia sukunimiä, joissa se alkuperäinen on kyllä usein mukana. Niinpä siellä voi nyt olla esim. sellaisia sukunimiä kuin Töllö, Isotöllö, Vähätöllö, Etutöllö, Takatöllö, Välitöllö, Ylätöllö, Alatöllö jne… Niin ollen sukuhistoriankin selvittäminen siellä on hankalampaa kuin itäisessä Suomessa.

    Äänestä

  • Kapi oikeassa kirjoitti:

    Totta puhut tuossa kaikessa, ja myös siinä, että Ruotsin vallan aikana isännän etunimen täytyi olla ruotsinkielinen. Niinpä kuulemma tuon Pekka Korhosenkin etunimi kirkonkirjoissa on kuulemma Pehr, tosin sukunimikin kuulemma esiintyy aikansa asiakirjassa muodossa Korhoinen.

    Äänestä

  • Erinomaisen tärkeä kirjoitti:

    ja asiaa syvällisesti valaiseva selvitys. Kysyitkö luvan tuon valokuvan levittelyyn saitille?

    Oletko vähän tyhmä? Tai vähää enemmänkin? Keneltä minun olisi täytynyt kysyä lupa itseni ottamien kuvien ja itselleni tulleen tiedotteen täällä esittämiseen? Etteköhän te puhu omin lupinenne paljon pahemmistakin asioista.

    Äänestä

  • Kapi oikeassa kirjoitti:

    Kyllä se on mahdollista! Ruotsin vallan aikana kuningas jakoi maa-alueita palkkioina jostain voitokkaasta sotaretkestä tai muusta vastaavasta.
    itse löysin asiakirjan vuodelta 1804, jossa kerrottiin tilaan liittyvistä tilusjärjestelyistä. Mielenkiintoista oli se, että Savon alueellakin Isännän etunimenä täytyi olla ruotsinkielinen nimi vaikka sukunimi oli paikallinen suomenkielinen. Vaimo ei saanut käyttää tuolloin miehen sukunimeä, vaan esiintyi omalla sukunimellään.
    Tilojen koot olivat valtavan suuria nykyisiin verrattuna, lähes pitäjän kokoisia, jotka aikojen kuluessa ovat pirstoutuneet pienempiin tilakokoihin.

    >>>Tilojen koot olivat valtavan suuria nykyisiin verrattuna, lähes pitäjän kokoisia>Mielenkiintoista oli se, että Savon alueellakin Isännän etunimenä täytyi olla ruotsinkielinen nimi

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Kyllä tuon Korhosten kantatilan maat olivat kai kymmeniä neliökilometrejä, se tuli esille tuolla suvun kesätapahtumassakin. Esim. synnyinkotini sijaitsi tuosta päätilasta linnuntietäkin runsaan kymmenen kilometrin päässä, pari järveäkin oli välissä, ja tuon päätilan torppareita nuo äitini puoleisen suvun esi-isäni olivat olleet. Isoisäni isä vasta lunasti itselleen torpan, ja senkin maat olivat n. viisikymmentä hehtaaria, joka sitten myöhemmin pilkkoutui neljään osaan.

    Kaskiviljelys oli toki yleistä noilla alueilla, mutta maanviljelystäkin oli pinta-alaltaan melkoisesti, ja vaatihan kaskiviljelyskin maa-alueita, se vasta niitä vaatikin.

    Tuo Korhosten kantatila myi sittemmin maitaan paljon myös metsäyhtiöille, joita Rautavaaralla vaikutti ainakin Saastamoinen, Kaukas, Hackman, Ahlström ja Enso-Gutzeit. Seurakuntakin oli aikoinaan melkoinen maanomistaja. Valtion eli Metsähallituksen maita siellä ei ollut paljonkaan.

    Totta puhut tuosta sukunimien kehityksistä eri puolilla Suomea. Ensimmäinen vaimoni - lasteni äiti - oli satakuntalainen, ja vasta kolmannessa polvessa hän sitä tyttönimeään kantoi. Itäsuomalaisia sukuja voidaan seurata sukunimen perusteella ainakin 1400-luvulle, kun siellä sukunimet olivat jo silloin käytössä. Niinpä meitä Korhosiakin on kertynyt reippaasti yli 20 000 tänne Suomeenkin, ja he lienevät kaikki samaa kantaa. Muutamia vuosia sitten se ohitti nimen yleisyydessä Virtaset, jotka ovat syntyneet paljon myöhemmin kymmenininä eri sukuina.

    Länsisuomalaisille, varsinkin eteläpohjalaisille ja satakuntalaisille sukunimet yleistyivät siis paljon myöhemmin, aikaisintaan vasta 1700-luvulla, ja sukunimi annettiin tilan mukaan. Ja kun sitten sukutiloja on jaettu, on otettu sen myötä uusia sukunimiä, joissa se alkuperäinen on kyllä usein mukana. Niinpä siellä voi nyt olla esim. sellaisia sukunimiä kuin Töllö, Isotöllö, Vähätöllö, Etutöllö, Takatöllö, Välitöllö, Ylätöllö, Alatöllö jne… Niin ollen sukuhistoriankin selvittäminen siellä on hankalampaa kuin itäisessä Suomessa.

    Korostan vielä, että länsisuomalaisilla talonpojilla ja tilattomilla ei ollut sukunimiä laisinkaan ennen vuotta 1920, mutta talollisten nimen perään lisättiin tavallisesti talon eli tilan nimi. Jos esimerkiksi talollisenpoika Matti Juhonpoika Anttila naimisisiin mennessään muutti vävyksi Penttilään, hänestä alettiin käyttää nimeä Matti Juhonpoika Penttilä. Samalla tavalla nimi vaihtui muistakin syistä sattuneiden muuttojen, tavallisesti tilakauppojen seurauksena.

    Nuo liitteet liittyvät tosiaan tilojen jakoihin, kun ne alkoivat yleistyä 1800-luvulla, mutta sukunimiä nekään eivät olleet ennen vuotta 1920.

    Länsi-Suomessa oli vanhoilla ajoilla periytyviä sukunimiä vain kaupunkilaisilla, virkamiehillä, papeilla, kauppiailla, merimiehillä ym. ammattiryhmillä, joista vain harvat asuivat maaseudulla.

    Minun mielestäni sukututkimuksen teko ei silti ole Länsi-Suomessa vaikeampaa kuin Itä-Suomessa. Talonnimihän oli tavallaan lähiosoite, jonka avulla tutkittavan henkilön oikeellisuudesta on suhteellisen helppoa varmistua näin jälkikäteenkin. Tuntuisi että siellä Itä-Suomessa saman etunimen omanneet Korhoset ynnä muut menevät paljon pahemmin keskenään sekaisin.

    Väite ei ole suinkaan päätön, vaan ihan totta hän puhuu. Puheena ollut Rautavaara on lähes 1200 neliökilometrin suuruinen, ja lapsuudessani kuulin, millaisia pinta-alaltaan olivat olleet vielä ne 1885 syntyneen ukkini lapsuuden aikaiset tilat, kuten tuo kanta-Korholakin. Rautavaaran länsiosat - siis tuo kanta-Korholakin kuten myös synnyinkotini - olivat kuuluneet aikoinaan Nilsiään ja pitäjän itäsosat Nurmekseen, ennen sitä Pielisjärveen, josta Nurmeskin oli muodostettu. Ainakaan tuolla entisen Nilsiän puoliskolla ei ollut aikoinaan kai kymmentä itsenäistä tilaa useampia, muut olivat niiden torppareita. Samoin oletettavasti oli myös sillä alueella, joka aikaisemmin kuului Nurmekseen.

    En tiedä, miten nuo pinta-alaltaan valtavat tilat olivat saaneet omistajansa, tuskinpa tuo Pekka Korhonen ainakaan kuninkaalta sotilasansioistaan - ei tullut esille tuossa sukutapaamisessa - mutta melkoisia ”ruhtinaita” he olivat. Koko nykyisen Rautavaaran alueella ei liene ollut juuri yli kahdenkymmenen itsenäistä tilaa, muut olivat niiden torppareita, ja tietysti oli myös pappeja, virkamiehiä ja eri alojen käsityöläisiä. Ukkini isä oli ollut siis torppari, mutta myös kirvesmies, joka oli rakentanut kymmeniä torppia lähialueille ja rakennustöillä hän oli hoitanut myös torpparin velvollisuuttaan tuossa kanta-Korholassa. Heikki Korhonen oli hänen nimensä, mutta kun Savossa on tapana antaa ihmisille lisänimi, pyki-Heikkinä hänet tunnettiin, juontunee ruotsinkielisestä rakennusmiestä tarkoittavasta byggman-sanasta. Pykäämiseksihän vanhat ihmiset siellä vielä lapsuudessani usein rakentamista nimittivät.

    Wikipedia kertoo: "Vanhan Suomen lahjoitusmaat olivat yksittäisiä tiloja tai kokonaisia kyliä, joita Venäjän tsaarit luovuttivat ansioituneille alaisilleen Suuressa Pohjan sodassa ja Hattujen sodassa vallatulta Vanhan Suomen alueelta. Lahjoitusmaan saajat eli donetaarit paitsi keräsivät alueelta talonpoikien ja torppareiden verotulot, päättivät pitkälti myös tämän alueen hallinnosta ja oikeudenpidosta".

    Myös Ruotsin kuningas jakoi maa-alueita omille suosikeilleen, joista muodostui paikallisia suurtiloja, jotka saattoivat olla kylien ja pitäjien kokoisia yksiköitä. Alkuperäisiä niin kutsuttuja kuninkaan kartanoita on vielä tänäkin päivänä olemassa muistomerkkinä menneestä, joskin pirstottuna alkuperäisestä koostaan tavanomaiseksi tilaksi.

    " Kartano on suurtila, jonka pinta-ala on vähintään 500 hehtaaria ja viljelyala vähintään 50 hehtaaria. Savossa näistä vaatimuksista voidaan kuitenkin tinkiä.
    Kartanolla on vähintään viis torppaa.
    Kartano on saanut kruunulta veroetuja.
    Kartano on 1500- ja 1600-luvulla ollut kylänsä ainoa talo, yksinäistalo, josta koko kyläkin yleensä on saanut nimensä."

    Tuossa linkissä on hyvää historian tietoa vanhasta kartanokulttuurista ja sen vaikutuksista torppareiden ja kyläläisten elämään.

    http://kirjasto.mikkeli.fi/etela-savon-kartanot/index.php?page=historiaa

    Sieltäköhän olet perinyt timpurin taitosi. Muistaakseni jouduit hälyttämään poikapuolesi pystyttämään ja kokoamaan sotkalta ostamasi pihakeinun. (ruuvit ja ohjeet oli mukana)

    Äänestä

  • kartanokulttuuria kirjoitti:

    Lahjoitusmaat eivät olleet varsinaisesti tiloja, vaan ns.alueläänityksiä, jonka sisältä kyseisen oikeuden haltija sai kerätä TALONPOIKIEN verotulot. Ei tuossa lainauksessakaan talonpojista puhuttaisi, ellei läänityksen sisällä olisi ollut suuri määrä tiloja. Ei ainakaan Ruotsin valtakunnan sisällä olevissa lahjoitusmaissa.

    Ruotsin kruunuhan sittemmin 1600-luvulla otti lahjoitusmaat takaisin itselleen ns. reduktioissa ja ryhtyi verottamaan talonpoikia itse.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Reduktio_(historia)

    Kartanoihin minulla ei ole mitään erityisempää oikaistavaa. Noissa mittasuhteissa niidenkin osalta mentiin, eikä missään kymmenissä neliökilometreissä.

    Äänestä

  • :))))))))))))))))))) kirjoitti:

    Sieltäköhän olet perinyt timpurin taitosi. Muistaakseni jouduit hälyttämään poikapuolesi pystyttämään ja kokoamaan sotkalta ostamasi pihakeinun. (ruuvit ja ohjeet oli mukana)

    Onkos tuo outoa, että poika isäänsä auttaa. Minäkin käyn isääni auttelemassa erilaisissa asioissa ja hän on vasta 67-vuotias. Meillä maalla on tapana, että vanhempia autetaan. Ehkä kaupungissa ei ole samaa.

    Äänestä

  • Kainuussa onkin sanonta, että Rautavaaralla on Korhosia enemmän kuin ihmisiä.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Väite ei ole suinkaan päätön, vaan ihan totta hän puhuu. Puheena ollut Rautavaara on lähes 1200 neliökilometrin suuruinen, ja lapsuudessani kuulin, millaisia pinta-alaltaan olivat olleet vielä ne 1885 syntyneen ukkini lapsuuden aikaiset tilat, kuten tuo kanta-Korholakin. Rautavaaran länsiosat - siis tuo kanta-Korholakin kuten myös synnyinkotini - olivat kuuluneet aikoinaan Nilsiään ja pitäjän itäsosat Nurmekseen, ennen sitä Pielisjärveen, josta Nurmeskin oli muodostettu. Ainakaan tuolla entisen Nilsiän puoliskolla ei ollut aikoinaan kai kymmentä itsenäistä tilaa useampia, muut olivat niiden torppareita. Samoin oletettavasti oli myös sillä alueella, joka aikaisemmin kuului Nurmekseen.

    En tiedä, miten nuo pinta-alaltaan valtavat tilat olivat saaneet omistajansa, tuskinpa tuo Pekka Korhonen ainakaan kuninkaalta sotilasansioistaan - ei tullut esille tuossa sukutapaamisessa - mutta melkoisia ”ruhtinaita” he olivat. Koko nykyisen Rautavaaran alueella ei liene ollut juuri yli kahdenkymmenen itsenäistä tilaa, muut olivat niiden torppareita, ja tietysti oli myös pappeja, virkamiehiä ja eri alojen käsityöläisiä. Ukkini isä oli ollut siis torppari, mutta myös kirvesmies, joka oli rakentanut kymmeniä torppia lähialueille ja rakennustöillä hän oli hoitanut myös torpparin velvollisuuttaan tuossa kanta-Korholassa. Heikki Korhonen oli hänen nimensä, mutta kun Savossa on tapana antaa ihmisille lisänimi, pyki-Heikkinä hänet tunnettiin, juontunee ruotsinkielisestä rakennusmiestä tarkoittavasta byggman-sanasta. Pykäämiseksihän vanhat ihmiset siellä vielä lapsuudessani usein rakentamista nimittivät.

    Olisi mielenkiintoista kuulla sanatarkasti, miten lähteesi sanatarkasti ilmaisee tuon kantatilan suuruuden. Suhteuttaako lähtitilanteen myöhempien lohkomisten jälkeiseen tilanteeseen. Sen toki uskon, että jos joku kylä tai pitäjä on täynnä Korhosia, näillä voi yhteensä olla omistuksessaan kymmeniä neliökilometrejä eli tuhansia hehtaareja maata. Mutta silloinkin vasta isonjaon jälkeen, jolloin tilat saivat omistaa myös metsiä. Sen jälkeen muutaman sadan hehtaarin tila on mahdollinen.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Kyllä tuon Korhosten kantatilan maat olivat kai kymmeniä neliökilometrejä, se tuli esille tuolla suvun kesätapahtumassakin. Esim. synnyinkotini sijaitsi tuosta päätilasta linnuntietäkin runsaan kymmenen kilometrin päässä, pari järveäkin oli välissä, ja tuon päätilan torppareita nuo äitini puoleisen suvun esi-isäni olivat olleet. Isoisäni isä vasta lunasti itselleen torpan, ja senkin maat olivat n. viisikymmentä hehtaaria, joka sitten myöhemmin pilkkoutui neljään osaan.

    Kaskiviljelys oli toki yleistä noilla alueilla, mutta maanviljelystäkin oli pinta-alaltaan melkoisesti, ja vaatihan kaskiviljelyskin maa-alueita, se vasta niitä vaatikin.

    Tuo Korhosten kantatila myi sittemmin maitaan paljon myös metsäyhtiöille, joita Rautavaaralla vaikutti ainakin Saastamoinen, Kaukas, Hackman, Ahlström ja Enso-Gutzeit. Seurakuntakin oli aikoinaan melkoinen maanomistaja. Valtion eli Metsähallituksen maita siellä ei ollut paljonkaan.

    Totta puhut tuosta sukunimien kehityksistä eri puolilla Suomea. Ensimmäinen vaimoni - lasteni äiti - oli satakuntalainen, ja vasta kolmannessa polvessa hän sitä tyttönimeään kantoi. Itäsuomalaisia sukuja voidaan seurata sukunimen perusteella ainakin 1400-luvulle, kun siellä sukunimet olivat jo silloin käytössä. Niinpä meitä Korhosiakin on kertynyt reippaasti yli 20 000 tänne Suomeenkin, ja he lienevät kaikki samaa kantaa. Muutamia vuosia sitten se ohitti nimen yleisyydessä Virtaset, jotka ovat syntyneet paljon myöhemmin kymmenininä eri sukuina.

    Länsisuomalaisille, varsinkin eteläpohjalaisille ja satakuntalaisille sukunimet yleistyivät siis paljon myöhemmin, aikaisintaan vasta 1700-luvulla, ja sukunimi annettiin tilan mukaan. Ja kun sitten sukutiloja on jaettu, on otettu sen myötä uusia sukunimiä, joissa se alkuperäinen on kyllä usein mukana. Niinpä siellä voi nyt olla esim. sellaisia sukunimiä kuin Töllö, Isotöllö, Vähätöllö, Etutöllö, Takatöllö, Välitöllö, Ylätöllö, Alatöllö jne… Niin ollen sukuhistoriankin selvittäminen siellä on hankalampaa kuin itäisessä Suomessa.

    Taidat sekoittaa nautintaoikeuden ja omistuksen.

    Meillähän metsää ei suoranaisesti omistettu ennen isojakoa. Maat olivat kylien yhteisiä. Jokaisella talolla oma tonttipaikka, pellot ja niityt joista määritettiin manttaali, joka taas määräsi talon nautintaosuuden kylän metsistä. Kylillä oli myös yhteisiä peltoja, joteka jaettiin sarkaosuuksiin. Kalavedet jaettiin myös kylittäin. Vielä nykyäänkin kalastusalueiden niminä on tyyppiä "Peräkylän manttaalikunnan vesialue"

    Kylien väliin jäävät alueet olivat kruununmaita ”Kaikki asumattomat erämaat kuuluvat yksin Jumalalle, Kruunulle ja Kuninkaalle”.

    Koska yhteismistuksen katsottiin johtavan metsien haaskaukseen, ryhdyttiin Isojaoksi kutsuttuun maanomistuksen selkeyttämisen, korpikylä Rautavaaran alueella toimitus alkoi 1850 luvun paikkeilla ja saatiin päätökseen vasta 1900 luvun puolella.

    Korhosen "tiedot" Korhosen tilasta ovat siis taas kerran niitä "Korhosen tietoja"

    Äänestä

  • Kapi pihalla taas kirjoitti:

    Hyvän kommentin laitoit. Minulla oli tuo määritelmä nautintaoikeus hukassa, kun totesin Kapille, että olisi mielenkiintoista kuulla sanatarkasti, miten lähteesi sanatarkasti ilmaisee tuon kantatilan suuruuden.

    Totean tässä lisäyksenä lyhyesti, kun tässä näistä asioista puhutaan, että itse asiassa maatalousmaakaan ei ollut aluksi talonpojan yksityisomistuksessa. Talonpojalla oli viljelemäänsä tilaan vain käyttöoikeus. Niin kauan kuin talo pystyi maksamaan veronsa, ero nykytilanteeseen ei ollut suuri, mutta jos tuli vaikeuksia, talonpoika joutui usein jättämään tilansa ja kruunu haki hänen tilalleen uuden talonpojan. 1700-luvun lopulla kruunu ryhtyi myymään tiloja talonpojille ns. perintötiloiksi, jolloin tilan jatkuminen suvun hallussa varmistui ja nämä saattoivat halutessaan myydäkin tilansa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista kuulla sanatarkasti, miten lähteesi sanatarkasti ilmaisee tuon kantatilan suuruuden. Suhteuttaako lähtitilanteen myöhempien lohkomisten jälkeiseen tilanteeseen. Sen toki uskon, että jos joku kylä tai pitäjä on täynnä Korhosia, näillä voi yhteensä olla omistuksessaan kymmeniä neliökilometrejä eli tuhansia hehtaareja maata. Mutta silloinkin vasta isonjaon jälkeen, jolloin tilat saivat omistaa myös metsiä. Sen jälkeen muutaman sadan hehtaarin tila on mahdollinen.

    Jos taas ensi kesänä menen Rautavaarapäiville, yritän ottaa selvää tuosta Korholan tilan historiasta ja muistakin Rautavaaran kantatiloista. Ja vaikka en aio täällä visitoida 80 vuotta täytettyäni, täytynee kertoa täällä sinulle se, mitä tietooni saan.

    Ehdottoman varma tosiasia kuitenkin on, että tuon Korholan tilan torppari oli vielä ukkini isä Pyki-Heikki, vaikka hänen n. 60 hehtaarin torpparitilansa sijaitsi linnuntietäkin yli 10 km:n päässä tuosta Korholasta. Jos viitsit vyörytellä alla olevasta linkistä aukeavaa Rautavaaran karttaa, etäisyydet selviävät sinullekin. Korhola sijaitsee siis Varpaisjärven tien varressa Alanen ja Suojärvi nimisten järvien kannaksella, ja ukkini isän torppa, jonka maista suurimman osan oli perinyt isänsä vanhin poika, ukkini, sijaitsi siitä luoteeseen Tervamäellä, välissä mm. Älänne ja Ala-Tiilikka -järvet ja useita pienempiä järviä. Mainitsemieni paikkojen nimet ovat kartassa:

    http://www.fonecta.fi/kartat/rautavaara

    Lapsuudessani tulin tietämään, että tuolla Korholalla oli ollut lukuisia torppia myös päätilan ja Tervamäen välillä, Haatainmäellä, Karsikkomäellä ja varmaan muuallakin. Kyllä sen kanta-Korholan maiden entinen laajuus tuli esille tuolla kesätapahtumassakin, mutta ei sitä mitenkään erityisesti painotettu.

    En tiedä tai muista varmaan kuulemaani tuon ukkini synnyinkodin itsenäistymisestä, mutta luultavasti se tapahtui vasta 1918 torpparivapautuslailla:

    http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/torpparivapautus

    Mutta varmaankin tuo aina itsenäisenä ollut torpparien isäntätila, tuo Korhola, oli jo sitä ennen myynyt sen ja synnyinkotini välillä olleita metsiä puutavarafirmoille, jotka niistä suurimman osan lapsuudessani omistivat. Muistan kuulleen lapsuudessani, että nuo suuria maa-alueita aikoinaan omistaneet talolliset olisivat suuresti katuneet maittensa myyntiä sitten, kun puu nousi suureen arvoon noiden metsäfirmojen toimesta. Aikoinaan kun sillä ei ollut arvoa juuri muussa kuin kaskiksi kaadettuna ja rakennusaineena ja tietysti myös polttopuuna.

    Sisäänlämpiävissä torpissakin polttopuuta tarvittiin, ja sellainen sisäänlämpiävä torppa kai ukkini synnyinkotikin oli ollut. Ukin isä - siis tuo Pyki-Heikki - oli kyllä sittemmin rakentanut joko uuden, isomman mökin, ja isältään kirvesmiehen taitonsa perinyt ukkini oli rakentanut itse sen synnyinkotini ja itse muurannut myös sen uunit ja tehnyt kaiken muun niin, että ostettua siinä olivat vain ikkunalasit ja ovien helotukset, kun kattokin oli pärettä, jonka ukkini itse oli pärehöylällä höylännyt.

    En jatka tästä aiheesta enempää, koska tämän parempaa tietoa minulla ei ole.

    Mitähän tuokin tarkoittaa:

    "Ukin isä - siis tuo Pyki-Heikki - oli kyllä sittemmin rakentanut joko uuden, isomman mökin, ja isältään kirvesmiehen taitonsa perinyt ukkini oli rakentanut itse sen synnyinkotini ja itse muurannut myös sen uunit ja tehnyt kaiken muun niin, että ostettua siinä olivat vain ikkunalasit ja ovien helotukset, kun kattokin oli pärettä, jonka ukkini itse oli pärehöylällä höylännyt.

    Ukin isäsikö rakensi, vaiko ukkisi, sen syntymäkotisi.

    Osoitus Kapin kielellisestä osaamisesta taas kerran.

    Mitä noihin kymmeniin neliökilometreihin Korholan talossa tulee, niin Isojaon jälkeen, kun maanomistus Savossakin (Rautavaara lienee Savoa)

    60 hehtaaria on kyllä melkoinen tila ollut 1930 luvulla, kuvaa hyvin näitä torppien "köyhiä" oloja. 60 hehtaaria metsämaata olisi edelleenkin ihan hyvänkokoinen palsta oikeissa käsissä.

    Korhosmaista itsekehua, tai sitten silkkaa tietämättömyyttä, on nuo puheet Korholan kymmenistä neliökilometreistä. Isojaon jälkeen tilojen koko saattoi olla satoja metsähehtareita, keskikoko jossain 300 hehtaarin paikkeilla, joka siis on 3 neliökilometriä. 10 nekiökilometriä olisi siis 1000 hehtaaria, ja useat kymmenet siis useita tuhansia hehtaareita. Ei semmoisia tiloja Savossa ollut. Ei edes tämä Korhola. Ennen isojakoa on saattanut Korholan kylän, tai mikä ikinä kylän nimi olikaan, metsiä olla laajallakin alueella, mutta ei yksityisen talon metsiä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Hyvän kommentin laitoit. Minulla oli tuo määritelmä nautintaoikeus hukassa, kun totesin Kapille, että olisi mielenkiintoista kuulla sanatarkasti, miten lähteesi sanatarkasti ilmaisee tuon kantatilan suuruuden.

    Totean tässä lisäyksenä lyhyesti, kun tässä näistä asioista puhutaan, että itse asiassa maatalousmaakaan ei ollut aluksi talonpojan yksityisomistuksessa. Talonpojalla oli viljelemäänsä tilaan vain käyttöoikeus. Niin kauan kuin talo pystyi maksamaan veronsa, ero nykytilanteeseen ei ollut suuri, mutta jos tuli vaikeuksia, talonpoika joutui usein jättämään tilansa ja kruunu haki hänen tilalleen uuden talonpojan. 1700-luvun lopulla kruunu ryhtyi myymään tiloja talonpojille ns. perintötiloiksi, jolloin tilan jatkuminen suvun hallussa varmistui ja nämä saattoivat halutessaan myydäkin tilansa.

    >>Niin kauan kuin talo pystyi maksamaan veronsa, ero nykytilanteeseen ei ollut suuri, mutta jos tuli vaikeuksia, talonpoika joutui usein jättämään tilansa ja kruunu haki hänen tilalleen uuden talonpojan.

    Äänestä

  • Ei kapi näitä osaa kirjoitti:

    >>Niin kauan kuin talo pystyi maksamaan veronsa, ero nykytilanteeseen ei ollut suuri, mutta jos tuli vaikeuksia, talonpoika joutui usein jättämään tilansa ja kruunu haki hänen tilalleen uuden talonpojan.

    Tuohan on aivan kuin nykypäivänä kenen tahansa taloudenpidosta Jos et laskujasi ja verojasi maksa niin tulee pankrotti.

    Äänestä

Pääkaupunkiseutu on ollut 1980-luvulla muuttotappioaluetta.

Lipposen hallituksien keskittämispolitiikka näkyy selvänä hyppäyksenä 1990-luvulla-

Äänestä

Wikipediassa on Korholan kartano Rautavaaralla, Korhoset eivät ole koskaan sitä omistaneet. Pinta-ala on ollut suurimmillaan yli 2000 ha. Maakuntaliiton kulttuurihistoriallisessa selvityksessä ei mainita ainoatakaan Korhosten omistamaa suurtilaa Rautavaaralla.

http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Korholan_kartano

Äänestä
  • Katsopa tarkemmin. Siinä lukee RautaLAMMILLA.

    Eipä silti, itsekin sekosin kerran noiden kahden savolaispitäjän nimien kanssa. Rautalampi ja Rautavaara ovat kuitenkin historialtaan jonkin verran erilaisia keskenään..

    Äänestä

  • Pystyyn_kuollut näkyy sinulle jos vastanneen, mutta puutunpa tuohon vielä minäkin:

    Rautalammen pitäjä on kaukana Rautavaarasta. Kun Rautavaara on Pohjois-Savon koillisin kolkka Pohjois-Karjalan ja Kainuun naapurina, Rautalampi on keskellä Savoa, alueella, jota ennen kutsuttiin Suur-Savoksi, mutta nykyisin kai Etelä-Savoksi. Rautalampi on entinen suurpitäjä, josta on lohkottu paljon muita pitäjiä ja ainakin yksi kaupunkikin, Pieksämäki.

    ”Korhosten suuressa suvussa” Rautalammin Korhoset ovat ihan omaa kantaansa, eivät missään tapauksessa Rautavaaran Pekka Korhosen sukua, jota ainakin valtaosin ovat Sotkamon Korhoset, ja kai myös Oulun Korhoset, kaksi merkittävää Korhos-keskittymää mainitakseni. Myös Kuopiossa on paljon Korhosia, ja heissä lienee sekä Rautavaaralle että Rautalammille sukuperintönsä juontavia.

    Rautalammin Korhosilla on oma sukuseurakin, siitä tiedot tässä:

    http://rautalamminkorhoset.fi/

    Valtakunnalliseen Korhosten sukuseuraan kuuluvat myös nuo Rautalammin Korhoset.

    Korhonen -nimen alkuperästä, sen tarkoituksesta on olemassa useita erilaisia versioita. Erään sellaisen mukaan se olisi tarkoittanut jotakin vähän ylpeän sorttista, eli kovin pystypäisenä kulkevasta ihmisestä on sanottu, että se korhottaa. Tosin myös korhottaminen sana on tarkoittanut laihon ja kai heinänkin kasvua. Professori Arvi Korhonen, se Kekkosen kaveri, joka tunnettiin nimellä Arvi-Perkele Korhonen (hänellä kuulemma oli tapana käyttää tuota voimasanaa yliopistossa luennoidessaankin) on suorittanut etymologista tutkimusta nimensä alkuperästä ja tullut tietämään, että korho aikoinaan tarkoitti huonokuuloista, ei kuuroa, mutta ”kovakorvaista”. Minä olen todennut, että jos sillä suvun kantaisällä olikin hieman huono kuulu, hyvät genitaalit hänellä olivat, kun Korhosia on siinnyt niin paljon;))

    Muuten, se vanha laulu "Korholan komiassa talossa" kertonee mieluummin tuosta Rautalammin kuin Rautavaaran Korholasta, sillä eihän Rautavaaran Korholassa ole ollut sellaiset tavat omaavia tyttöjä kuin olivat tuon laulun Tyyni-tyttö ja Hiljuska;))

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Pystyyn_kuollut näkyy sinulle jos vastanneen, mutta puutunpa tuohon vielä minäkin:

    No kun mainitsin tuon vanhan rallin "Korholan komiassa talossa", laitetaan se vielä soimaan tässä:

    https://www.youtube.com/watch?v=RTAXqA85z50

    (Jos hienohenkisimmät kokevat sen sanat vähän liian uskalletuiksi, luotsi varmaan tämän poistaa)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aito-arska kirjoitti:

...muuttoliikkeestä ja kaupunkien väestökasvusta:

http://yle.fi/uutiset/hjalliksen_sukutarina_kuvaa_suomalaista_muuttoliiketta__katso_kartasta_kutistuuko_kotiseutusi/7676153

Aika harva voi sanoa olevansa kolmannen polven kaupunkilainen. Oma sukuni on rajan takaa karjalasta ja sodan jälkeen suurin osa evakuotui ensin pohjanmaalle ja sen jälkeen pääosin hämeeseen ja pari Helsinkiinkin.

Onkohan kirjoittajissa ketään sellaista jonka suku olisi asunut samalla kylällä aina, kuten ennen asuttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu