Olen aina kuulunut kirkkoon ja iltarukouksia lukenut, mutten osallistunut kirkon toimintaan. Perheessä opetettu että uskoa voi harjoittaa itsekkin ilman jumalanpalveluksissa yms. käyntiä. Viime vuodet on menny alamäkeen tasaisesti, masennusta, yksinäisyyttä yms. Usko on ollut koetuksella kun rukouksiini ei ole vastattu vuosiin eikä valoa tunnelin päässä näy. Aloin jo epäillä koko jumalan olemassaoloa ja sitä kuuleeko hän edes minua. Ajattelin että jos jumala antaa ihmisten kohdella minua kerta toisensa jälkeen huonosti miksi minun täytyisi elää heitä kohtaan mallikkaasti. Sorruin erääseen syntiin saadakseni itselleni oikeudenmukaisuutta. Se on kaduttanut siitä lähtien paljon ja pyysin Jumalalta syntini anteeksi jos hän edes sen kuulisi.
Noh sitten itse asiaan. Selailin eräs ilta vapaakirkon sivuja netissä, mielessäni että kävisin tutustumassa toimintaan, josko niin saisin yhteyden takaisin jumalaan vähän rennommassa piirissä. Rukoilu on tuntunut viime vuosina merkityksettömältä ja olin lopettanut sen lähes täysin. Sitten kesken lukemisen henkeäni alkoi ahdistaa ja pian tuntui että happi loppuu, tunsin että alan tukehtua. Outoa oli että vaikka tunsin tukehtuvani en pelännyt vaan olin jotenkin rauhallinen ja tiesin etten tukehdu. Kuulostaa varmasti jonkinlaiselta paniikkikohtaukselta missä alkaa ylihengittää, sellaisia en ole koskaan kuitenkaan saanut. Ja miksi nytkään kun istuin vain ja luin tekstiä?
Kun sain taas henkeä alkoi 10 min kestävä itku, se ei ollut surusta johtuvaa, kyyneleitä vaan virtasi ilman syytä. Hoin vaan itselleni että "mitä mulle tapahtuu!?" kun en saanut itkun syystä kiinni. Se loppui ja tuli ihmeen rauhallinen olo. Sen jälkeen palasin koneelle ja youtube alkoi ehdottaa jumalasta kertovia biisejä. Tämän kokemuksen jälkeen avasin ensimmäistä kertaa elämässäni Raamatun (vaistomaisesti) ja olen aloittanut lukemaan sitä. Tuntuu myös että olen nyt parempi ihminen kuin ennen.
Olikohan tämä joku merkki että älä luovu uskosta tai jumalan uusi kutsu?
Olen kerran aikaisemmin kuullut että kun ihminen tulee uskoon voi ilmetä hysteeristä naurua/itkua, syystä mitä ei tiedä. Itse ihmettelen vaan tuota tukehtumisen tunnetta. Päähäni juolahti että oliko se jonkinlainen merkki että syntini annettiin "rangaistuksen" kautta anteeksi tai ne tulivat minusta ulos ja siksi tuntui niin pahalta. Hmm omia pohdintoja vaan:D jos jollain vastaavia kokemuksia niin kuulisin mielelläni.
Noh sitten itse asiaan. Selailin eräs ilta vapaakirkon sivuja netissä, mielessäni että kävisin tutustumassa toimintaan, josko niin saisin yhteyden takaisin jumalaan vähän rennommassa piirissä. Rukoilu on tuntunut viime vuosina merkityksettömältä ja olin lopettanut sen lähes täysin. Sitten kesken lukemisen henkeäni alkoi ahdistaa ja pian tuntui että happi loppuu, tunsin että alan tukehtua. Outoa oli että vaikka tunsin tukehtuvani en pelännyt vaan olin jotenkin rauhallinen ja tiesin etten tukehdu. Kuulostaa varmasti jonkinlaiselta paniikkikohtaukselta missä alkaa ylihengittää, sellaisia en ole koskaan kuitenkaan saanut. Ja miksi nytkään kun istuin vain ja luin tekstiä?
Kun sain taas henkeä alkoi 10 min kestävä itku, se ei ollut surusta johtuvaa, kyyneleitä vaan virtasi ilman syytä. Hoin vaan itselleni että "mitä mulle tapahtuu!?" kun en saanut itkun syystä kiinni. Se loppui ja tuli ihmeen rauhallinen olo. Sen jälkeen palasin koneelle ja youtube alkoi ehdottaa jumalasta kertovia biisejä. Tämän kokemuksen jälkeen avasin ensimmäistä kertaa elämässäni Raamatun (vaistomaisesti) ja olen aloittanut lukemaan sitä. Tuntuu myös että olen nyt parempi ihminen kuin ennen.
Olikohan tämä joku merkki että älä luovu uskosta tai jumalan uusi kutsu?
Olen kerran aikaisemmin kuullut että kun ihminen tulee uskoon voi ilmetä hysteeristä naurua/itkua, syystä mitä ei tiedä. Itse ihmettelen vaan tuota tukehtumisen tunnetta. Päähäni juolahti että oliko se jonkinlainen merkki että syntini annettiin "rangaistuksen" kautta anteeksi tai ne tulivat minusta ulos ja siksi tuntui niin pahalta. Hmm omia pohdintoja vaan:D jos jollain vastaavia kokemuksia niin kuulisin mielelläni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koin itse jotakin tuon suuntaista vuosia sitten. Tein sen virheen, että menin vähän ajan kuluttua seurakuntaan ja tutustuin ihmisiin, jotka nimittivät itseään uskovaisiksi. Toinen toistaan tuomitsevampia ihmisiä, joiden kohtaamisesta oli tosin se hyöty, että uskoni joutui käymään läpi muutosprosessin. Erosin kirkosta ja ryhdyin tutkimaan myös muita uskontoja. Silmäni avautuivat monille asioille. Kasvaminen ja järjen säilyttäminen päässä on ollut rankkaa, mutta erittäin palkitsevaa! Toivotan sinulle tsemppiä!