Puhdas usko

Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia tervehdin,

Minä joskus aikaa sitten näin unen, jossa istuin huoneessa paholaisen kanssa väitellen, valheesta ja touudesta. Oli myös huoneessa Jehovan todistaja, mutta hän ei väitellyt pahan kanssa, vaan alkoi rakentamaan itselleen suojaa ja hän rakensi suojansa seteli nipuista ja piiloutu sinne. Ja suoja jonka hän oli rakentanut muistuttu minusta ruumisarkkua.

Tämän unen viesti on selvääkin, selvempi, mutta on muutakin mitä minun on sanotta teille, sillä tämä toiminta, jota te harjoitatte, on pahoin lahkoontunutta ja siten Herrasta vieraantunutta.

Ja teidän tulisikin nyt palata varhais kristillisempään suuntaa, jotta saattaisitte saada vielä totisesta Jumalan tuntemisesta kiinni, sillä nykyinen suuntanne on Herralle outo.

Minulle itselleni on Henki suonut kyvyn erotella henkiä, ja huomaamaan, jos jokin on oudosti ja minä kerron teille, että teidän oppinne on outoa.

Ja tämän kaiken minä olen teille kertonut, jotta te sen tietäisitte ja edes jotkin teistä kääntäisivät sydämensä totisen Jumalan puoleen ja parempaan pelastuksen toivoon.

Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.

Kehoituksen sana

Mikko Ainasoja

Jahven, sekä Herran Jeesuksen Krsituksen palvelija ja valittu opettaja

http://hengensanaa.omablogi.fi/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mikkoainasoja1979 kirjoitti:

Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia tervehdin,

Minä joskus aikaa sitten näin unen, jossa istuin huoneessa paholaisen kanssa väitellen, valheesta ja touudesta. Oli myös huoneessa Jehovan todistaja, mutta hän ei väitellyt pahan kanssa, vaan alkoi rakentamaan itselleen suojaa ja hän rakensi suojansa seteli nipuista ja piiloutu sinne. Ja suoja jonka hän oli rakentanut muistuttu minusta ruumisarkkua.

Tämän unen viesti on selvääkin, selvempi, mutta on muutakin mitä minun on sanotta teille, sillä tämä toiminta, jota te harjoitatte, on pahoin lahkoontunutta ja siten Herrasta vieraantunutta.

Ja teidän tulisikin nyt palata varhais kristillisempään suuntaa, jotta saattaisitte saada vielä totisesta Jumalan tuntemisesta kiinni, sillä nykyinen suuntanne on Herralle outo.

Minulle itselleni on Henki suonut kyvyn erotella henkiä, ja huomaamaan, jos jokin on oudosti ja minä kerron teille, että teidän oppinne on outoa.

Ja tämän kaiken minä olen teille kertonut, jotta te sen tietäisitte ja edes jotkin teistä kääntäisivät sydämensä totisen Jumalan puoleen ja parempaan pelastuksen toivoon.

Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.

Kehoituksen sana

Mikko Ainasoja

Jahven, sekä Herran Jeesuksen Krsituksen palvelija ja valittu opettaja

http://hengensanaa.omablogi.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu