1941

Kannattaa muistaa sekin, että Saksan hyökkäys itään 22.6.1941 oli ennakoiva usku.

Venäjä olisi nimittäin hyökännyt , maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941. Valtaamaan koko Euroopan -aluksi.
22102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Joo, kiitosta vaan paljon taas tästäkin trollauksesta. Niitähän olisikin ihan liian vähän joten jokainen uusi on tosi tarpeeseen. Mieti jo seuraavaa, kyllä sinä jonkun keksit.

Äänestä
  • Neukkuarmeija kuitenkin hyökkäysryhmityksessä. Kun Saksa hyökkäsikin ensin, neukuille aiheutui suurtappiot juuri siksi kun kalustoa ja miehiä oli paikat tukossa ihan rintamassa kiinni. Neukuilla oli hyökkäyskeskitys.

    Äänestä

  • Etköhän sinä dementoitunut paskakasa ehdi ensin. Joko häntä löytyi persesilmästä.

    Äänestä

  • sattuuhan sitä kirjoitti:

    Neukkuarmeija kuitenkin hyökkäysryhmityksessä. Kun Saksa hyökkäsikin ensin, neukuille aiheutui suurtappiot juuri siksi kun kalustoa ja miehiä oli paikat tukossa ihan rintamassa kiinni. Neukuilla oli hyökkäyskeskitys.

    Stalin luuli, että Saksa hyökkää Englantiin kesällä. Ja aikoi sitten sillä hetkellä ulottaa maailmanvallankumousta länteen. Aikoi hyökätä liittolaisensa selkään.

    Äänestä

  • Stalin erehtyi kirjoitti:

    Stalin luuli, että Saksa hyökkää Englantiin kesällä. Ja aikoi sitten sillä hetkellä ulottaa maailmanvallankumousta länteen. Aikoi hyökätä liittolaisensa selkään.

    SE oli kato ensimmäinen torjuntavoitto, vastahyökkäys hyökkäävän armeijan ryhmitykseen.

    Äänestä

  • sattuuhan sitä kirjoitti:

    Neukkuarmeija kuitenkin hyökkäysryhmityksessä. Kun Saksa hyökkäsikin ensin, neukuille aiheutui suurtappiot juuri siksi kun kalustoa ja miehiä oli paikat tukossa ihan rintamassa kiinni. Neukuilla oli hyökkäyskeskitys.

    Sanoo hevosmiesten tietotoimisto.

    Äänestä

  • Höpöä... kirjoitti:

    Sanoo hevosmiesten tietotoimisto.

    Ilman muuta oli selvää, että aihe ei Pietarin trollitoimistoa miellytä.

    Äänestä

  • sattuuhan sitä kirjoitti:

    Neukkuarmeija kuitenkin hyökkäysryhmityksessä. Kun Saksa hyökkäsikin ensin, neukuille aiheutui suurtappiot juuri siksi kun kalustoa ja miehiä oli paikat tukossa ihan rintamassa kiinni. Neukuilla oli hyökkäyskeskitys.

    Ei pidä paikkaansa. NL:n doktriini ennen toista maailmansotaa oli puolustuksellinen. Kannattaa muistaa, että juuri Stalin kuoppasi Trotskin maailmanvallankumousideat.

    Neukkujen suunnitelma oli se, että Saksan hyökkäystä hidastetaan ja torjutaan puolustuksella ja vastahyökkäyksillä ja kun se on saatu pysähtymään, työnnetään massiivisella vastahyökkäyksellä takaisin. Siinä vaiheessa sitten vaikka Berliiniin asti.

    Pieleen meni siinä, että eivät tajunneet, miten kovaa Saksa tulee päälle. Tämä trauma kai sitten johtikin sodanjälkeiseen politiikkaan eli puskurivaltioiden keräämiseen.

    Äänestä

  • 20+3 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. NL:n doktriini ennen toista maailmansotaa oli puolustuksellinen. Kannattaa muistaa, että juuri Stalin kuoppasi Trotskin maailmanvallankumousideat.

    Neukkujen suunnitelma oli se, että Saksan hyökkäystä hidastetaan ja torjutaan puolustuksella ja vastahyökkäyksillä ja kun se on saatu pysähtymään, työnnetään massiivisella vastahyökkäyksellä takaisin. Siinä vaiheessa sitten vaikka Berliiniin asti.

    Pieleen meni siinä, että eivät tajunneet, miten kovaa Saksa tulee päälle. Tämä trauma kai sitten johtikin sodanjälkeiseen politiikkaan eli puskurivaltioiden keräämiseen.

    Vai puolustuksellinen. Piti päästä Tornionjoelle asti ja pitemmälle jos mahdollista.

    Äänestä

Onhan Venäjän pyrkimykset nähty,koko ajan yrittää laajentua.
Ruokahalu kasvaa syödessä.

Äänestä

Tänä päivänä Suomen rajan läheisyydessä on valtavat asevarastot.
Miten tuollaiseen maahan voi luottaa, onhan se nähty monta kertaa.

Äänestä
  • Missä ne ovat? Mitä aseita? Valtavasti patruunoita?

    Äänestä

  • Valtavat? kirjoitti:

    Missä ne ovat? Mitä aseita? Valtavasti patruunoita?

    Jos, Pietarin trolli, kurkkaat sieltä toimistosi ikkunasta.

    Äänestä

Venäjän edut on aina sen mukaiset, mitä kullonenki johtaja katsoo omikse eduikseen.

Putini haluaa tulla valituksi uudestaan ja tämä iso-venäläinen nationalistinen uho ilmeisesti parhaiten sopii siihen, nyt kun öljyn hinta kyntää ja Venäjän talous konttaa sen takia.

Äänestä

"Kannattaa muistaa sekin, että Saksan hyökkäys itään 22.6.1941 oli ennakoiva usku.

Venäjä olisi nimittäin hyökännyt , maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941. Valtaamaan koko Euroopan -aluksi. "

Saattaa olla, että Saksalla oli vihiä neukkujen aikeista. Mutta Saksan hyökkäys oli Hitlerin ideologian mukaista toimintaa, joka olisi ainakin jossakin vaiheessa ollut tulossa, vaikkei Stalinilla olisi ollut omia aikeitaan lainkaan.

Jonkin verran on tietoa, että saksalaiset olisivat olleet perillä Stalinin hyökkäysaikeista. Ei paljon. Eikä ole tietoa, uskoivatko saksalaiset. Enemmänkin vaikuttaa olleen yllätys, että neukkujoukot sitten löytyivät hyökkäysryhmityksestä.

Äänestä

Vai että ennakoiva??? Ja että Venäjä heinäkuussa 1941...
Anna jo olla.
Ei kannata kirjoittaa historiaa uudestaan, jos ei ole olemassa mitään uutta tietoa.

Äänestä
  • Kaikki oli mahdollista.

    Äänestä

  • llxll kirjoitti:

    Kaikki oli mahdollista.

    Stalin piti aikeitaan piilossa. Varmuutta ei liene kellään, mihin hetkeen Stalin maailmanvalloitusretkensä alkua hahmotteli. Varmaankin piti tärkeimmän päätöksen omana tietonaan. Mutta laajan hankkeen vuoksi kaikki ei voinut pysyä salassa. Kremlin käytävillä työskennelleistä monikin on asiassa avautunut. On tullut selväksi, että Stalinilla oli aikomuksia ja niistä hän kertoi ja käynnisteli hankkeita, jotka tähtäsivät hyökkäykseen länteen. Ja niiden materialisaatio oli tietysti joukkojen ryhmityksessä länttä vastaan.

    Äänestä

Typerää kun jotkut jaksavat ruokkia trollia. Trolli vaan nauraa taustalla ja tekee saman avauksen samoin sanoin taas 2-3 vko kuluttua uudelleen ja nauraa taas.

Äänestä

Tämä Huttila,Tarkkis on oikea Trolli,hän tekee jatkuvasti typeriä avauksia.

Äänestä

"Kannattaa muistaa sekin, että Saksan hyökkäys itään 22.6.1941 oli ennakoiva usku."

Ehkä siitä tuli sellainen. Kun Saksan armeija pääsi iskemään hyökkäysryhmityksessä oleviin joukkoihin.

Mutta ei ole varmaa todistusta siitä, että iskua olisi tarkoitettu ajallisesti ennaltaehkäisyyn. Varmaan Saksan johdolla oli ymmärrystä, että Neuvostoliitto haikailee hyökkäystä länteen. Joskus. Ja viisainta olisi iskeä ennen sitä. Joskus. Hitlerin aikataulu taisi kuitenkin olla hänen omaa kiireenpitoaan, ilman ajatusta ainakaan välittömästä "ennaltaehkäisystä".

Äänestä
  • Tiedustelu on toiminut silloinkin, Talvisota paljasti ne puutteet mitä puna-armeijaan oli syntynyt, 1936-38 suurissa puhdistuksissa.

    Joten Hitler päätti hyödyntää tilanteen, ennen kuin Stalin saa rivinsä kuntoon.

    Stalinin tarkoitus oli hyökätä saksalaisten selustaan, sen jälkeen kun Saksa ensin näännyttää itsensä sodassa länsimaita vastaan, tämmöistä sodan näännyttämisvaihettahan ei syntynyt, kun Ranska romahti, antautui ja sen jälkeen Britit vetäytyi omalle saarelleen käymän sotaa.

    Se jää arvailujen varaan, olisiko Stalin hyökännyt Saksan kimppuun, mutta puna-armeija oli hyökkäysryhmityksessä, eli tämmöinen suunnitelma alun perin kyllä oli Stalinilla, kuvio vaan muuttui kun länsimaat ei kyenneet käymään sotaa, siten kuin Stalin oli suunnitellut, eikä Saksa näinollen ollut heikentynyt, mikä oli suunnitelman tarkoitus.

    Hitlerin kannalta tilanne oli patti-tilanne, Britannia ei taipunut rauhaan, maata ei kyetty valtaamaan, koska ei ollut tarvittavaa merivoimaa ja Stalinin armeija oli Itä-rintamalla valmiina, joten kai se Hitler päätti ratkaista pelin poistamalla N-liiton vihollisten joukosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sota kirjoitti:

Kannattaa muistaa sekin, että Saksan hyökkäys itään 22.6.1941 oli ennakoiva usku.

Venäjä olisi nimittäin hyökännyt , maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941. Valtaamaan koko Euroopan -aluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu