Nykyään, siis sen jälkeen kun luterilainen kirkko ja katoliset antoivat yhteisen julistuksen 1.11.1999 - luterilaisten luopuessa siinä niistä perusteista joilla Lutherin käynnistämään reformia, uuden lahkokirkon syntyyn johtaneita näkemyksiä perusteltiin.
Mitä katolisia oppeja vastaan luterilaiset prostestoivat?
Osaatko kertoa
39133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kyse on mielikuvasta ja sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
Jos on syntynyt luterilaiseksi, niin ei halua miettiä sitä sen tarkemmin tai lähteä aitoon tutkiskeluun. Jos tutkiskelu johtaisi johonkin, niin se tarkoittaisi valinnan tekemistä ja valinnan tekeminen saattaisi muuttaa omaa elämäntapaa.
On paljon turvallisempaa pysyä vanhassa ja uskoa Katolilaisuudesta esitettyjä valheita koskaan selvittämättä pitääkö ne oikeasti paikkaansa.
"Jos on syntynyt luterilaiseksi, niin ei halua miettiä sitä sen tarkemmin tai lähteä aitoon tutkiskeluun."
Entäpä jos onkin syntynyt katolilaiseksi, kuinka innokas mahtaa olla lähtemään ns. aitoon tutkiskeluun? Siinäkin saattaa joutua tarkistamaan käsityksiään se katolisuudesta että luterilaisuudesta.
Hei, Balttis. Sinua ei ole näkynyt aikoihin.
Kuten aikaisemmin kerrottu, opit eivät ole yhteneväiset vieläkään. Ja jo tradition vuoksi, ei tietenkään kovi moni ole valmis palaamaan katolisen kirkon helmaan, joten ole huoleti.
Mutta tietysti jos itsekin omilla toimillasi haluat hajottaa luterilaisuutta (olethan tämän luterilaisuuden suuri vihaaja) lisää, voi tietysti käydä niin, että tänne ei jää kuin katolinen kirkko ja hurmahenkiset lahkot.
Kunnioittamalla toisia kristityitä voi kuitenkin saada paljon aikaan, nyt erityisesti voisit olla kunnioittava, kun meidän joulumme lähestyy, vaikka et itse sitä vietäkään.
Edesmennyt paavi Johannes Paavali 2 oli aikoinaan sanonut luterilaisista piispoista ja papeista seuraavaa:
"Luterilaisen kirkon piispojen ja pappien kanssa on hyvä neuvotella, kun ne ei tunne edes omaa oppiaan"
Siinä on kyllä paavi osunut harvinaisen oikeaan.
Minusta tuo on aika erikoinen väite, että luteilaisen kirkon piispat ja papit eivät tuntisi omaa oppiaan. Mitähän paavi Paavali2 oikein tarkoitti?
Sitä mitä sanoikin.
Toisin kuin Apostolisissa kirkoissa, niin luterilaiseen pappeuteen ei kuulu usko. Opinnot on puhtaasti yliopisto-opintoja, jotka perustuvat puhtaasti tieteelle (Helsingin Yliopiston asetukset). Tämä tarkoittaa sitä, että luterilaiseksi "papiksi" voi valmistua henkilö, joka ei ole edes lukenut Raamattua kokonaan.
"Arkkipiispan" nimittää tasavallan presidentti, eikä silläkään ole mitään tekemistä uskon tai luterilaisuuden peruskäsitteiden osaamisen kanssa. Sama asia on tavallisten "piispojen" kanssa. Tavalliset "piispat" valitaan äänestyksellä joten usko tai osaaminen ei juuri vaikuta valituksi tulemiseen. esimerkiksi Helsingin piispan vaalissa sukupuoli oli se tärkein valintakriteeri lopulta. Moni naispappi äänesti Askolaa puhtaasti sen takia, että saataisiin Suomessa ensimmäinen nainen tähän virkaan.
luterilaisilla "papeilla" on todella suuria aukkoja siinä, mitä tulee Raamattuun tai luterilaisuuteen. Piispat eivät ole tästä poikkeuksia.
"Toisin kuin Apostolisissa kirkoissa, niin luterilaiseen pappeuteen ei kuulu usko."
Tuo ei pidä paikkaansa. Vihreän rouvan sivuilla on kerrottu Jorma Hietamäestä, luterilaisesta papista, joka menetti uskonsa eikä ole sen jälkeen voinut toimia pappina vaan uskonnonopettajana.
www.vihrearouva.net/usko/hietamaki.html
Mutta eihän paavi ole edes tunnustanut näiden "pappien ja piispojen pappeutta ja piispuutta", ehkä hän tarkoittikin juuri sitä, että maallikoiden kanssa on tekemisissä.
Nykynen on Seta-Halosen nimittämä
Protestantit eivät enää protestoi mitään, joten ?
www.youtube.com/watch?v=xAhGHQH7GRc
Tuo on adventistien omaa propagandaa.
Jotkut uskovat eivät saata huomata tuossa mitään eksyttävää, mutta todellisuudessa siinä on kyse rajusta eksytyksestä. Helluntailaiset ovat nielaisseet paavin syötin. Lyhyesti sanottuna fideolla puhutaan uskonkautta vahaskattamisopista.
Eksytys tässä on siinä, että Jumalan laki kymmenen käskyä, jotka paljastavat syntimme on jätetty pois. Ja kun käskyt jotka määrittelevät synnin, jätetään pois,
silloin syntyy halpa armo ja siitä seuraa kaaos ja juuri tähän saa-tana pyrkii.
Jos Jumalan käskyt olisi voitu muuttaa tai poistaa ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla ristillä. Ristin kuolema vain vahvisti Jumalan lain muuttumattomuuden.
Tuo on yksi näkemys xyyz, mutta kerroppa olivatko ne pakanat, jotka vanhurskautettiin pelkästä uskosta ja evankeliumin kuulemisesta: Apt.10:42-48 ja saivat vanhurskauttamisensa sinettinä vieläpä Pyhän Hengenkin, jonka antaessaan Jumala todisti heidän olleen otollisia hänelle ILMAN LAKIA, - SILLÄ HÄN PUHDISTI HEIDÄN SYDÄMENSÄ USKOLLA JEESUKSEEN: Apt.15:8-10.
olenhan mä tiennyt että tän "uskonnon" sisältö
on intellektuaalisesti lähes nolla ... mutta se on siis
nämä mooseksen 10 käskyä jossa neuvotaan miten
kivikauden keräilijäkansa siirtyy maanviljelijöiksi,
ja määräykset jonka mukaan nirri pois jos olet homo
tai huora. halooo,,,,, kuinka joku voi ottaa tällaisen "opin"
tosissaan... sit päälle helvetti, jota ei ole "pyhissä teksteissä",
pyhimykset ja ihmeet.... öö
luterilaisuus on sympaattisempaa jos siinä on (nykyään)
armo ja huoraaminen sekä homous sallittua
mutta kyllä tässä joutuu miettimään että haluaako sentään
veroa maksaa kun on tää pakollinen YLE-verokin niskassa
"Tuo on yksi näkemys xyyz, mutta kerroppa olivatko ne pakanat, jotka vanhurskautettiin pelkästä uskosta ja evankeliumin kuulemisesta: Apt.10:42-48 ja saivat vanhurskauttamisensa sinettinä vieläpä Pyhän Hengenkin, jonka antaessaan Jumala todisti heidän olleen otollisia hänelle ILMAN LAKIA, - SILLÄ HÄN PUHDISTI HEIDÄN SYDÄMENSÄ USKOLLA JEESUKSEEN:" Apt.15:8-10
-----------------------------------------------------------------------------------------
Kautta koko Raamatun kulkevat Jumalan kymmenen käskyä olennaisena osana Kristuksen evankeliumia. Missään kohti Raamatussa ei kerrota, että kymmenen käskyä olisi annettu vain Juutalaisille, vaan ne on annettu koko Jumalan seurakunnalle olemaan voimassa kaikkina aikoina kaikissa paikoissa. Piirtoakaan niistä ei tulisi poistumaan Jeesuksen sanojen mukaan.
Vielä viimeisellä tuomiollakin ne ovat voimassa ja niiden perusteella suoritetaan tuomio. Jos laki poistettaisiin, silloin katoaisi myös synti. Lain poistaminen olisi siis täysin epälooginen teko.
Lisäksi laki kertoo siitä millainen lainlaatijan luonne on, eli Jumalan laki ilmaisee Jumalan luonteen. Ja kun kymmentä käskyä tutkii rehellisin silmin, havaitsee Jumalan olevan rakkaus. Itse asiassa tuo laki on meidän puolellamme ja suojelee meitä ja meidän perheitämme.
Kun huolimaton ja epärehellinen Raamatunlukija joka ei ole asioista perillä lukee Raamattua sieltä täältä, hänen silmiinsä saattaa osua teksti jossa sanotaan " ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin" (Kol.2:14) Hän saattaa huudahtaa halleluja kymmenen käskyä ei ole voimassa voin edelleen tehdä syntiä! Armosta minut on pelastettu!
Tuollaisen lukijan motiivikin on jo täysin pielessä, hän rakastaa syntiä. Jos hän olisi rehellinen, hän saisi vastauksen mistä tässä Raamatunkohdassa on kyse kun siinä mainitaan lain naulitsemisesta ristille? Sanoihan Jeesus, ettei siitä katoa pienikään kirjain?
Ja vastaus on hyvin yksinkertainen, Raamatussa on kymmenen käskyn lisäksi muitakin lakeja, mm seremoniallinen uhripalelluslaki (Mooseksen laki) Sitä ei laitettu liitonarkkuun, vaan sen ulkopuolelle ja siitä nimenomaan mainitaan, että se oli meitä vastaan. (5.Moos.31:26) "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan."
Seremonialaki nimenomaan naulittiin ristille (ei kymmentä käskyä) ja siihen lakkasi samalla kaikki uhraamiset syntien puolesta. Jeesuksessa taivas antoi kalleimman uhrinsa ja kaikki synti uhraaminen olisi Jumalan uhrin häpäisyä Golgatan jälkeen.
Se on totta, ettei ihminen voi pelastaa itseään omilla teoillaan, koska olemme syntisiä, ainoastaan Jeesuksen pelastava teko puolestamme voi meidät pelastaa. Ja sekin vain pelastaa sen joka ottaa sen uskossa vastaan kohdalleen.
>> Missään kohti Raamattua ei kerrota, että kymmenen käskyä olisi annettu vain juutalaisislle >>
On väittämä joka ei perustu Raamatun sanaan, sillä nimenomaan laki on annettu nimenomaan israelilaisille siis myös "juutalaisille", kuten Room.9:4 sanoo: "joiden (kreik: "hon --> he nomothesia = lainsäädäntö" eli ns.MOOSEKSEN LAKI.
Tämän lain siirtämisen pakanuudesta Jumalan puoleen kääntyneiden uskovien mieliä rasittavana ikeenä heidän niskaansa, kiellettiin Jerusalemissa v.49 pidetyssä Apostolien kokouksessa, vaikka harhaanjohdetut pakanakansat eivät - kirkkojensa harhaanjohtamina ole ymmärtäneetkään noudattaa.
Laki on nimenomaan ja ainoastaan osoitettu pyhissä kirjoituksissa "Egyptistä, orjuuden pesästä vapautetulle kansalle", ja heidän jälkeläisilleen - eikä kenellekään muille, ja heille sieltä vapauttanut Jumala esittelee itsensä lain antajana, sinutellen omaa kansaansa.
Uusi testamentti ei suinkaan sano myöskään: että Kolossalaiskirjeessä mainittu laki joka ristiinnaulittiin Jeesuksessa Kristuksessa Jeesuksessa olisi ollut "vain rituaalilaki" - eli lain sisältämät rituaaliset velvoitteet, - vaan: nimenomaan koko KIRJALLINEN LAKI kaikkine käskyineen ja säädöksineen ristiinnaulittiin Kristuksessa Jeesuksessa, eikä vain osia siitä, kuten edellä yritettiin virheellisesti esittää. Juuri siksi Kristus lain mukaan kirottuna ja ristiinnaulittuna on LAIN LOPPU, - SEN VIRAN PÄÄTÖSPISTE JA TÄYTTYMYS - TUOSSA RISTIINAULITUSSA: 5 Moos.21:22,23; 27:26;
Elikkä jos sinulta tai minulta joku varstaa jotakin emme saa Jumalan käskyihin vedoten pyytää tavaroitamme takaisin? Kun, käskyt ovat opetuksesi mukaan ristiinnaulittu? Niinkö?
Tai jos jonkun puoliso pettää, niin pettäjä ei enää joutuisikaan syynalaiseksi Jumalan edessä, koska käskyt ovat naulittu ristille? Niinkö
Voitko samalla kertoa mikä seurakunta tällä tavalla opettaa? Vai oliko kyseessä oma tulkintasi?
Ei tietenkään kukaan vetoa Mooseksen lakiin, jos joku toimii rakkaudettomasti jumalattomassa maailmassa häntä kohtaan - ja sitä vartenhan myös yhteiskunnalliset lait ovat että: nekin suojaisivat ihmisiä edes jonkin verran siltä laittomuudelta, jonka ihmisten pahuus ja pahat teot ja rakkaudettomuus saa aikaan maailmassa.
Seurakunnassa tulee opettaa: ei suinkaan Mooseksen lakia uskosta jo vanhurskautetuille, ikään kuin viedä heidän sen "ikeen alle ja lain kirjainten orjuuteen", vaan seurakuntia tulee rakentaa vapahdetuille, ja siis lain kirouksesta pois kuolleiden osalta: "terveen opin mukaisilla kehotuksen sanoilla" jotka eivät ole enää mitään "uutta lakia", vaan vapahdettujen sydämissä syntyvää rakkauden velvoitetta, --> vaellukseen kutsumuksensa arvon mukaisesti keskinäisessä rakkaudessa, - joka ei tee lähimmäiselleen pahaa; eikä siis elää enää turmeli "lihan vapaudessa" tai sen johtamana Jumalan seurakuntia sisältäpäin niitä syntien harjoittamisella tuhoten, vaan vaeltaen Hengen johdossa kantaen sen mukaisia hyviä hedelmiä - hengen uudessa olotilassa kantaen hedelmää Jumalalle, eikä kuolemalle: Room.7:4-6. Silloin ei enää palvella kuolettavaa lain kirjainta sen orjina, vaan eletään Jumalan lasten vastuullisessa vapaudessa Hengen uudessa olotilassa.
Eli suora kysymys: Onko esim. varastaminen ja valehteleminen Raamatun mukaan syntiä?
Ja jos on, niin millä Raamatun tekstillä perustelet sen?
"älä varasta" on selvä käsky, Jumalan ja Jeesuksen antamana.
2.Mooseksen kirja:
20:15 Älä varasta.
5.Mooseksen kirja:
5:19 Älä varasta.
kristillisille annettuina:
Matteuksen evankeliumi:
19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
Markuksen evankeliumi:
10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Luukkaan evankeliumi:
18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Myös kristityt ovat sen lain saaneet ja oppiinsa asettaneet:
Roomalaiskirje:
13:9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
jk.
Väärän todistuksen antaminen on valehtelemista:
-----------
2.Mooseksen kirja:
20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
5.Mooseksen kirja:
5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Matteuksen evankeliumi:
19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
26:59 Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet,
Markuksen evankeliumi:
10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Luukkaan evankeliumi:
18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Nuo käskyt annettiin väärentämättöminä vain israelilaisille: kuten 2 Moos.20:1,2 5 Moos.5:1-6 ... siis heidän jälkeläisilleen eikä kenellekään muulle, ja ne annettiin Mooseksen lakina, jonka noudattamisen velvoite vahvistettiin myös siten että lain vastaanottanut kansa vihmottiin "lakiliittoon" verellä: 5 Moos.23:4-8; jonka liiton he rikkoivat - joten Jumala kutsuu heidät siksi myös uuteen ja parempaan liittoon.
Jokaisen vanhurskautetun oikeudentunto ilman lakiakin todistaa, että: varastaminen ja valehtelu ovat syntiä, eikä kukaan joka elää vanhurskaudessa, saata syntiä harjoittaa: 1 Joh.3:9-11; eikä lakia ole pantu vanhurskaille: vaan Jumalattomille: 1 Tim.1:5-11 - ja Mooseksen laki vain juutalaisille, joita vartiotiin lain alle suljettuna uskoa varten joka oli tuleva: Gal.4:1-7.
.Eli siis kaikki Jumalan kymmenen käskyä ovat voimassa uudessa liitossakin ja yksi niiden tehtävistä on näyttää meille mitä synti on. Ilman lakia meillä ei olisi syntiä. Jos laki poistettaisiin, katoaisi syntikin, eikä silloin enää tarvittaisi sovitusta.
Johannes sanoo uskovan suhteesta Jumalan lakiin:
"Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" (1.Joh.5:1)
Niin kuin Johannes sanoo, ne eivät ole raskaat. Uudesti syntynyt Jumalanlapsi haluaa elää niiden mukaan ja saa niiden noudattamisesta siunauksen.
Seremonialakia ja kymmenen käskyn lakia ei pidä sekoittaa keskenään. Kymmenen käskyä on Jumalan omakätisesti antamat ja kirjoittamat.
Seremonialaki joka oli varjo tulevasta eli Jeesuksesta annettiin Mooseksen kautta ja se naulittiin ristille koska se kävi Jeesuksen uhrikuoleman jälkeen tarpeettomaksi.
Ei laki, siis Mooseksen laki suinkaan tee muuta kuin osoittaa syntiä lihassa, ja siksi se on hengellisesti ottaen: kuoleman virka ja kuolemantuomio kaikelle lihalle, jota se "lain vuori vain koskettaakin" - . Luehan 2 Kor.3-luku huolella ja mieti mitä siinä sanotaan.
Ihmiset ovat tehneet jo "kuoleman ansaitsevia syntejä lihassaan", aina ensimmäisistä ihmisistä asti, ja siksi myös kuolema hallitsi kaikkia, - siis niitäkin jotka tekivät syntiä jo ennen lain antamista. Laki tuoli tuomitsemaan synnin lihassa ja siksi se on hengellisesti puhuen "kuoleman virka".
Armo, evankeliumi Kristuksesta Jeesuksesta on elämän viran hoitoa, ja osoittaa koko lain kaikkine vaatimuksineen täytetyksi ristiinnaulitussa Kristuksessa elikä: hän tuli "kirotuksi lain kaikkien käskyjen ja säädösten rikkojana" - meidän edestämme kun hänet tehtiin synniksi meidän edestämme: 2 Kor.5:14-21.
Vain ihminen joka lukee itsensä ristiinnaulituksi yhdessä Kristuksen kanssa, on kuollut pois sekä synnistä - että lain alta - Hänessä ja Hänen kauttaan ja siksi Paavali sanookin, kerskaavansa vain siitä Jumalan edessä.
Jeesus ei ole uusi lain antaja vaan: lain kaikkien vaatimusten täyttäjä ottaessaan meidän syntimme päälleen ristillä - jossa ne lävistetiin kuoleman osana vieden hänen hautaansa, - josta ne eivät ikinä nouse, sillä Kristus nousi kuolleista ilman syntiä eli siis meidän syntejämme jotka hän otti kerran päälleen Jumalan vihan alla, jotta meillä rauha olisi: lue Jes.53-luku 1 Piet.2:24,25.
Mooseksen laki on suuri kokonaisuus, josta ei saa poistaa pienintäkään kirjainta tai piirtoakaan, ja juuri sen vaatimukset "Jeesus otti pois - Pyhän Jumalan ja meidän väliltämme - siis erottavana väliseinänä, ja vain Mooseksen laki oli kirjallisessa muodossa olemassa kun Jeesus sen rikkojana meidän edestämme synniksi tehtynä ristiinnaulittiin kirottuna: 5 Moos.21:22,23; Gal.3:13-29.
Jos Mooseksen laki on voimassa eikä siitä saa ottaa kirjaintakaan pois niin silloin eläintenuhraaminen syntien vuoksi, ympärileikkaaminen ja kaikki muu siihen lakiin kuuluvat olisivat voimassa.
Jos emme osaa erottaa näitä lakeja toisistaan, joudumme jatkuvasti epäloogisiin tilanteisiin.
Toora sisältää Mooseksen lain käskyineen ja näiden aika päättyi, samoin kuin Aaronin poikien pappeuteen perustuva uhripappeus kävi tarpeettomaksi, kun Jumalan Korkeimman pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan ilmestyi suorittaen yhden ainoan kaikkirittävän uhrin syntien edestä: Hebr.10:11-18 - joka teki kaikki muut syntiuhriit tarpeettomiksi, ja tämän uhrin johdosta myös juutalaisten tulee lähestyessään Jumalaansa perustauen siihen "ikuiseen liittoon", jonka uhrin Jeesus antoi ollen sekä taivaallinen uhripappi, että itse uhri Jumalan valitsemana karitsana, kuten Hebrealaiskirje meille opettaa. Ympärileikkaus ei perustu lakiin, vaan se oli ja on edelleenkin uskonvanhurskauteen perustuvan liiton merkki, muistutuksena myös Aabrahamin jälkeläisten lihassa, siitä liitosta jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa luvaten hänen lastensa tulevan siunatuiksi hänen siemenessään, - joka on Jeesus Kristus ja uskon häneen. Jumala antoi siunauksensa ja lupauksen uskosta vanhurskautettavien tulemisesta Aabrahamin siunauksesta osalliseksi, koskien myös niitä ihmisiä pakanakansain joukosta, jotka tulisivat uskolla Jeesukseen vanhurskautetuiksi Jumalan edessä: Gal.3:5-10.
Koko Mooseksen välimiestoimen perusteella solmittu lakiliiitto, joka ei tehnyt kenenkään omaatuntoa pysyvästi hyväksi Jumalan edessä, alituisten lain rikkomusten ja eläinuhrien riittämättömyyden takia, olivat vain esikuvallisia rituaaliuhreja eli "alkeisvoimiin perustuvia" muistutuksia viitaten "Häneen, joka Tuleva Oli (JHWH)", eli Jumalan valitsemaan uhrikaritsaan, eli tulevaan ihmisuhriin syntisten lunastuksen hintana: 1 Moos.22:8; ja tämä ikuisen liiton uhri sai täyttymyksensä "ristiinaulitussa Kristuksessa", eikä kenessäkään muussa, ja Golgatalla tämä Jumalan Karitsa otti pois maailman synnin, Jumalan kasvojen edessä vieden syntimme kuoleman osaksi hautaansa. Kun hän nousi kuolleista ilman syntiä, todistaa se että: meidän syntimme ovat ainoa kuoleman osa ja pysyvä voitto, mikä kuoleman osaksi suodaan: 1 Kor.15:55,56. Jeesus on ottanut pois meidän syntimme, ja siksi Jumalakaan ei edes niistä enää muista: Hebr.10:17,18. Jeesus edustaa ikuista armoliittoa ihmisten ja Jumala välillä ja ilmoitti Jumalan tahdon taivaasta, kun taas Mooses oli vain Israelin kansan ja Jumalan välisen "lakiliiton välimies", eikä Mooseksen lakia voi jakaa kuten esität yxxz, siten että: lakiliiton vahvistukseksi vaaditut eläinuhrit erotettaisiin, lakiliiton käskyistä ja säädöksistä - ja siksi Jumala tuokin tämän rikotun liiton sijaan, esiin: uuden liiton - tai oikeastaan sen ikuisen liiton, jonka Jumala teki jo Aabrahamin ja hänen lastensa kanssa 430-vuotta ennen lain antamista --> osoittamaan syntiä suureksi, mutta tekemään myös sen myötä armoa ylenpalttiseksi, - lain alaisten keskuuteen.
Usko j a henki meissä ammentaa voimansa tästä Jumalan valmistamasta - vieden uskovat lepoon kaikista teoistansa: Hebr.3:7-4:11.
Lepo ja ilo Herrassa on uskovan voittoelämän lähtökohta ja sen säilyttäminen on koko vakaan uskonelämän perusta: Ef.2:1-10 Jes.26:12 32:17 Fil.2:13; 1:11 2 Kor.2:14.
Ihan vain tiedoks ev.lut. kirkostai:
- Kirkko valitseee ja nimittää piispat, ei presidentti.
- Yliopistotutkinto vaaditaan, mutta se ei riitä papin oikeuksiin. Lisäksi on kirkon oma ordinaatiovalmennus ja moniportainen tutkinta.
Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta käsittelee nimensä mukaisesti sitä, miten ihminen vanhurskautetaan. Siis toisin sanoen sitä, miten ihmisestä voi tulla Jumalalle kelpaava ja miten ihminen voi pelastua. Julistuksessa katolinen kirkko sekä luterilaiset kirkot toteavat olevansa yhtä mieltä siitä, että ihminen pelastuu yksin uskosta ja Jumalan armon ansiosta, ilman omia tekoja.
Luterilaisilla kirkoilla ja katolisella kirkolla on kuitenkin edelleenkin isoja opillisia eroja. Esimerkiksi seuraavia:
- Paavin asema
- Sakramenttien määrä ja merkitys
- Ehtoollisen merkitys
- Papiston selibaatti
Näistä isoin kysymys on ehtoollisen merkitys. Luterilaiset ja katoliset ymmärtävät ehtoollisen hiukan eri tavoin.
Vilppu H.
pappi
Aivan niin, luterilaisuudessa ei voikaan olla pätevää kristinopin mukaista ehtoollista. Siellähän on vain luterilaisuuden mukainen ehtoollinen ja se on aivan muuta tarkoittava asia.
Tämä ehtoollinen on hyvin kriittinen asia, ja jotkut valistuneimmat luterilaisetkin saattavat tietää, ettei esimerkiksi Ortodoksisen ja Roomalaiskatolisen kirkon välillä ole ehtoollisyhteyttä. Miten sitten voisi olla protestanttisen lahkon kanssa ehtoollisyhteys, kun heidän omaan protestanttiseen tulkintaansa perustuva ehtoollinen poikkeaa huomattavasti Kristuksen opetuksesta!
Ja tuo on sitten ongelma kirkolle joka ei oikein tiedä miten suhtautua omaan uskontunnustukseensakaan.
Hauskaa.
Osaatko Vilppu kertoa maallikoille mikä tuo ero on koskien ehtoollisen merkitystä?
Kaikki ymmärtävät ainakin siinä väärin, että ehtoollisen voisi tarjota vain pappi. Alkuseurakunnassakin uskovat keskenään nauttivat ehtoollisen ja mikä estää ihan itsekseenkin sen nauttimaan? Missä sanotaan, että papin olisi se tarjottava?
Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten Jeesuksen sanat ymmärretään, kun hän asetti ehtoollisen. Samalla kyse on siitä, miten Kristuksen läsnäolo ehtoollisessa ymmärretään.
Siis nämä sanat:
"Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
(Matt. 26:26-29)
Jeesus sanoo tuossa leivästä ja viinistä, että tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Miten se pitäisi ymmärtää?
Roomalais-katolisessa kirkossa ehtoollisen merkitys ymmärretään niin kutsutun transsubstaatio-opin kautta. Se tarkoittaa sitä, että katoliset ajattelevat leivän ja viinin substanssin muuttuvan Kristuksen substanssiksi.
Luterilaiset puolestaan ajattelevat ehtoollisen niin kutsutun konsubstaatio-opin kautta. Se tarkoittaa sitä, että luterilaiset ajattelevat leivän ja viinin substanssin muuttuvan Kristuksen substanssiksi, mutta säilyttävän kuitenkin myös oman substanssinsa.
Esimerkiksi helluntailaiset puolestaan uskovat, että Kristus on ehtollisessa uskon kautta läsnä, mutta he eivät ole täsmentäneet sitä, miten Kristus on ehtoollisessa läsnä.
Ero opeissa kuulostaa pieneltä, mutta koska ehtoollisella on kirkoissa niin keskeinen rooli, eroilla on iso merkitys. Ekumeniassa ehtoollisyhteys kirkkojen välillä solmitaan vasta aivan viimeisenä, sen jälkeen kun kaikesta muusta ollaan päästy yhteisymmärrykseen.
Vilppu H.
pappi
Vilppu kirjoitti: "Ero opeissa kuulostaa pieneltä....Ekumeniassa ehtoollisyhteys kirkkojen välillä solmitaan vasta viimeisenä, sen jälkeen kun kaikesta muusta ollaan päästy yhteisymmärrykseen, " eli tätä kohti ollaan menossa ja kovaa kuten kirkkojen antaman yhteiset julistukset, mm. luopumisesta protestanttien protestien perusteista osoittavatkin, - näitä seuraaville, mutta... vielä niistä ehtoollisen eroista sen verran:
Eivät katolisetkaan usko ehtoollisaineiden näkyvien ilmenemismuotojen muuttuvan, vaikka soittelevat jopa "kelloja" muuttumisihmeen merkiksi pappien suorittaessa transsubstantiaatioihmeen alttarilla ja selvää on että ehtoollisaineiden sisällön muuttumisen muka tapahtuessa, ehtoollisaineet säilyttävä saman ilmenemismuotonsa vaikka nämä taikurit uskovat ehtoollisaineiden muuttuvankin sisällölliseltä olomuodoltaan asetussanojen lausumisen seurauksena muka Kristuksen vereksi ja ruumiiksi. On muistettava että myös ns. kahden substanssin, mutta yhden accidenssin eli kahden olomuodon, mutta yhden ilmenemismuodon opin ehtoolliskäsitykseensä liittänyt Martti Luther oli katoliseksi papiksi valmistuttuaan v.1507 innokas transsubstantiaatioihmeen ihailija, joten itse ehtoollisaineiden sisällön kyseenalaistaminen olisi ollut hänelle tämänkin johdosta varmaan aivan liian radikaali "uskonpuhdistus" - sillä olihan hän omaksunut tämän katolisen uhrimessun mukaisen pakanuuden jopa sitä suuresti ihaillen.
Kun kirkot puhuvat sakramenteistaan, eli tuovat vanhaa pakanuutta "kristinuskoonsa" keskeiseksi toiminnoksi maagis-mystistä uhrimessuja "öylätteineen" naamioiden niitä "ehtoolisiksi" he käyttävät aina "taikasanoja" jotka ovat ylittävinään ihmisten järjen käsityskyvyn. Kun katolinen kirkko puhuu "transsubstantiaatioihmeestä" korvaa luterilaisuus tämän sanan "konsublaatio-opillaan" kuten Vilppu teki edellä, mutta itse asia on sisällöltään ja myös itse messun yhteydessä toteutettuna lopputulokseltaan täysin sama, - eli Jeesus on muka taiottu kirkkojen alttareille pappien asetussanojen lausumisen yhteydessä, ruumiillisesti läsnä olevaksi. Tämä on täysin selvää, vaikka eroja on myös tämän uhrimessun tarjoilutavoissa, eli katoliset kohottavat kirkkojensa alttareille taikomansa muka fyysisesti läsnä olevan poika jumalansa, eli jumalansa kolmannessa persoonassa takaisin uhrina jumalalleen, kun taas luterilaiset syöttävät herransa muka syntejä sovittavana lunastuksen ateriana seurakuntalaisille, verenä ja lihana. Kummankin toimituksen, sekä katolisen- että luterilaisen uhrimessun väitetään olevan muka syntien sovituksen ateriapalveluita, ja siten lunastuksenkin sisältäviin ateriapalveluksiin osallistumista. Katoliset korostavat näiden uhrimessujen sovittavan sekä eläväien että kuolleidenkin syntejä, ja "sielunmessuina" lyhentävän vieläpä oppiensa mukaisina toimina "kiirastulessa oleskelevien" piinan kestoa. Näillä messuilla ei tietenkään ole mitään tekemistä Jeesuksen Kristuksen asettaman, kuolemansa muisto ja yhteysaterian kanssa.
Luterilaiset uskovat Jeesuksen ikään kuin inkarnoituvan ruumiillisesti läsnä olevaksi leipään ja viiniin, samaan tapaan kuin he selittävät "jumalansa syntyneen maailmaan" eli puhuvat tällöin järjen käsityskyvyn ylittävästä yliluonnollisesta ihmeestä jonka he väittävät tapahtuvat aina kirkoissa papin suorittaessa alttareilla ehtoollisaineiden "konsektoinnin" asetussanojen lausumisen yhteydessä, joihin uskominen on oleellinen osa luterilaista taikuutta, eli kytketään myös esim. katekismuksessa koskien "alttarin sakramenttia" - myös ruumiilliseen syömiseen ja juomiseen, - jota muka antavat sen minkä lupaavat yhdessä taikasanoihin uskomisen kanssa, - eli syntien anteeksi saamisen, kuten katekismus opettaakin.
Aito Jeesus Kristus anoi yhden ainoan SYNTIuhrin Golgatalla, Jumalan kasvojen edessä, ja tämä uhri on kerran annettuna kaikkiriittävä annettuna koko maailmankin syntien sovituksena: Joh.1:29 - joten kaikki papit, jotka toimivat tämän jälkeen alttareillaan ovat turhia: Hebr.10:11-18.
Samoin kuin katoliset, jotka edustavat itseasiassa jatkettua täyspakanuutta "öylätteineen" myös luterilaiset edustavat papistoineen, kirkkoineen ja alttaritoimineen muunnettua täyspakanuutta - joka itse asiassa pilkkaa Jeesuksen Kristuksen antaman yhden ainoan syntiuhrin voimaa ja hämärtää sen sisällön merkitystä. "Missä nämä
... taikurit ovat olevinaan taivaan Jumala ja Jeesuksen Kristuksen Isän asettamia, vaikka heidän on asettanut virkoihinsa ekumeenisen maailmankirkon päänä itse "kosmokrator" - .
Jeesuksen sovitustyön vastaanottanut ihminen ei ole vapautettu Jumalan kymmenestä käskystä! (2.Moos.20) Jos hän rikkoo niitä vastaan on hän syylinen syntiin ja pelastuakseen hänen on mentävä Jeesuksen luo ja tunnustamaan ja anteeksipyytämään syntinsä.
Anteeksi on pyydettävä myöskin niiltä lähimmäisiltä, joita kohtaan on väärin tehty.