Kokoomus romahdus HISTORIALLINEN

vi talar Finska

Suomen poliittisessa historiassa ei taida olla vastaavaa mahalaskua ja totaalista romahdusta, mitä kokoomus on viimeisen puolen vuoden aikana kokenut kannatuksen suhteen. Ainakin jos mediaa ja galluppeja uskoo. Ylimielisen suomenruotsalaisen, entisen koulukiusaajan, nykyisen fantastisen twiittaajan, mamumyönteisen homorummuttajan johdolla tämi oli odotettavissa.

44

134

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esim. Häkämies

      Ikävintä tässä on kuitenkin se, että kokoomus on saanut valtansa aikana miehitettyä omilla miehillään monet tärkeät virat. Seuraavan hallituksen pitää laittaa nämä heput nopeasti vaihtoon.

    • Vasemmiston kannatus

      90-luvulla SDPn kannatus oli parhaimmilaan 26 % ja Vasemmistoliiton yli 10 %.

      Entä nyt?

    • Kannatusmielessä ei ehkä ollut viisasta asettua hinttirintaman keihäänkärjeksi.

    • Sekoomus sekoaa

      Sitä saavat mitä tilasivat. Alamäkeen johtaneet teot alkoivat jo puoluekokouksessa. Ylimielisyys palkitaan nyt

    • Hölmölässä ollaan

      Kataisen mukaan Kreikan tukeminen muutama vuosi sitten oli erittäin tuottoisa business. Missä ovat ne voitot? Nyt Suomi on euroopan synkimmän tulevaisuuden omaava maa. Ja Kreikkalaiset tuskin meitä tulee tukemaan.

      • itse olet hölmöläine

        No mutta entä missä on ne väitetyt tappiot? Kreikka on maksanut kaikki korot ja tulee maksamaan niin kauan kuin vaaditaan.

        Tuilla saavutettiin se, ettei euro-valuutta romahtanut. Jos niin olisi käynyt, niin työttömyys olisi nyt kaksinkertainen. Siinä on aika paljoin sitä voittoa.


      • Sinä olet nero
        itse olet hölmöläine kirjoitti:

        No mutta entä missä on ne väitetyt tappiot? Kreikka on maksanut kaikki korot ja tulee maksamaan niin kauan kuin vaaditaan.

        Tuilla saavutettiin se, ettei euro-valuutta romahtanut. Jos niin olisi käynyt, niin työttömyys olisi nyt kaksinkertainen. Siinä on aika paljoin sitä voittoa.

        Euroopassa miltei 800 miljoonaa asukkia, mutta suomalaisten (5 miljoonaa) pystyy heidät pelastamaan.
        Vieläpä velaksi...


      • Aslak Ruskeapää
        itse olet hölmöläine kirjoitti:

        No mutta entä missä on ne väitetyt tappiot? Kreikka on maksanut kaikki korot ja tulee maksamaan niin kauan kuin vaaditaan.

        Tuilla saavutettiin se, ettei euro-valuutta romahtanut. Jos niin olisi käynyt, niin työttömyys olisi nyt kaksinkertainen. Siinä on aika paljoin sitä voittoa.

        Missä se työttömyys olisi kaksinkertainen, suomessako? Todista se. Vitunko väliä sillä on vaikka euro romahtais ja reikut olis työttömänä. Luuletko stupid että reikut suomen työttömyyteen rahaansa laittais, ehehehheee


      • elefteria
        itse olet hölmöläine kirjoitti:

        No mutta entä missä on ne väitetyt tappiot? Kreikka on maksanut kaikki korot ja tulee maksamaan niin kauan kuin vaaditaan.

        Tuilla saavutettiin se, ettei euro-valuutta romahtanut. Jos niin olisi käynyt, niin työttömyys olisi nyt kaksinkertainen. Siinä on aika paljoin sitä voittoa.

        Noh, Kreikassahan se työttömyys "talouden tervehdyttämisohjelman" myötä on räjähtänyt moninkertaiseksi. Kun rahaa ei suurella osalla kansasta ole, yrityksiä on mennyt konkurssiin. Ja kierre vain jatkuu. Tätä samaa "tervehdytystähän" kokoomus suomalaisillekin tarjoilee.


    • samma samma

      Kokoomus = Suomenkielinen RKP

    • Joko on joulu?

      A. Stubbid = Kokoomuksen lahja Keskustalle.

    • läpinäkyvää vain

      Katainen tietää, että muutaman vuoden päästä hän palaa messiaana Taru Tujusen kanssa kokoomuksen pelastajiksi. Kova peluri, joka ajattelee eniten omaa parastaan, ei Suomen.

    • palkka 1600

      Kuka jaksaisi luetella kaikki ne kokoomuksen munaajat tältä vuodelta?. Räty ym.

      • retgertretetr

        Kuka jaksaisi luetella ne kaikki persujen munaajat? Hakkaraiset ja Hirvisaaret ym.


      • Tri.sorbusnappo

        Näppäimistö kuluu:

        Katainen
        Stubb
        Räty
        Häkämies
        Sasi
        Zyskowits
        Risikko
        Koski
        Schubak
        Kokkila
        Grahn-Laasonen

        Ja sitten vielä se naisentappaja.


    • Äänestäjät jättävät

      Suurimpia syyllisiä Kokoomuksen sakkaukseen ovat Katainen ja Stubbido. Katainen raukkamaisesti jätti hukkuvan laivan kesken hallituskauden. Kansa ei sitä hevin anna anteeksi. Stubbido puolestaan on täysin sopimaton henkilö Suomen pääministeriksi. Hän sopisi paremmin Pepsodent-malliksi! Pääministeriltä edellytetään arvokkuutta ja uskottavuutta. Stubbidolla ei ole kumpaakaan.

      • sfdtwtet3w543q456

        Persut juoksivat raukkamaisesti vaalivoiton jälkeen oppositioon. Kansa ei sitä hevillä anna anteeksi. Nyt se näkyy siinä että vaalitulokseen verrattuna persujen kannatus on laskenut historialliset 5%-yksikköä.


    • II HA HAAAAAA

      Mutta osaahan Stubb twiittailla fantastisesti.

    • Mieti ketä äänestät

      Olen aina ollut kokoomuksen kannattaja, mutta ensi kerralla mietin ketä äänestän tarkkaan. Isoin moka mitä he ovat tehneet oli äänestää sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta, jolla on tarkoitus hävittää perheet ja instituutiot.

      Allekirjoita adressit:

      Avioliittolaista suoritettava kansanäänestys.
      http://www.adressit.com/avioliittolaista_suoritettava_kansanaanestys

      Kansanäänestys sukupuolineutraalin lakiehdotuksen kumoamiseksi
      http://www.adressit.com/kansanaanestys_sukupuolineutraalin_lakiehdotuksen_kumoamiseksi

      • enemmistö päätti

        "tarkoitus hävittää perheet "

        --mitä sä oikeen sekoilet? Haloo pahvi!

        Toiseksi, suuri osa Suomalaisista hyväksyy uuden avioliittolain,
        samoin eduskunnasta,

        Ei kokoomus eikä Stubb

        Koita nyt vaan niellä tappio ja hyväksyä että ENEMMISTÖ päätti toisin


    • kansa iloinnee

      En tunne sääliä romahtanutta kokoomusta kohtaan, vaan suurta tyydytystä.

    • kyllä nauratti

      Teinit käytti kokkareista metrossa nimitystä homoomus.

    • mistä rahat?

      Kokoomuksen johdolla, on Suomi TAAS antamassa Kreikalle 1.8 miljardin tukipaketin.

    • ketä äänestät?
    • Homoomus hoitaa

      Saadaan kiittää Kataista ja Stubbia näidenkin miljardien menosta.Ja Ukrainakin tarvitsee lisää lainaa ihan kohta.
      AAikaisemmat avustukset Ukraina on kylvänyt pommeina itä-Ukrainaan.
      Nyt Suomi kiireesti apuun.
      Ei olla köyhiä eikä kipeitä kun paska valtiot tarvitsee miljoonia.Mutta jos suomalainen köyhälistö tarvitsee jotain palveluja,alkaa hirveä paasaaminen lamasta ja leikkauksista.

    • Ähäkutti!

      Eipä mikään ihme.
      Sokea apinakin ymmärtää että kyseinen pääomapuolue ajaa pelkästään yrityksien ja korporaatioiden etuja.

      Ei voi kuin ihmetellä miten pelkillä mainostoimistojen keksimillä sloganeilla onnistuttiin vedättämään niin montaa duunaria.

      Pankin omistama asunto ja auto ei tee kenestäkään porvaria, ei vaikka kuinka tahtoisi. Tämä olisi hyvä velkavankeudessa riutuvien "parempien kansalaistenkin" syytä tästä oppia.

      Toivotalkoot on kohta loppu, mitä jäi käteen?

    • Meeri 88

      Näin vanhuksena ihmetyttää, mistä rahat muiden maiden tukemiseen, kun oma maa ja kansa tarvitsee näin lama-aikaan tukea. Missä hallituksen vastuu Suomen kantasuomalaisista, muualta tulleilla ei mitään väliä.

      • järki alkaa voittaa

        Taitaa pienituloisia kassoja, tarjoilijoita, siivoojia ym. nolottaa kun erehtyivät kokoomusta äänestämään. Vuosien saatossa tyhminkin tajunnut, että kokoomus ei ehkä sittenkään aja heidän asioitaan, ovat kylläkin myhäilleet "käsittömästä" ylimääräisestä äänimäärästo oudolta taholta.


      • hölmölän kansa
        järki alkaa voittaa kirjoitti:

        Taitaa pienituloisia kassoja, tarjoilijoita, siivoojia ym. nolottaa kun erehtyivät kokoomusta äänestämään. Vuosien saatossa tyhminkin tajunnut, että kokoomus ei ehkä sittenkään aja heidän asioitaan, ovat kylläkin myhäilleet "käsittömästä" ylimääräisestä äänimäärästo oudolta taholta.

        1,8 miljardia uutta lainaa pelkästään Kreikkalaisten olon parantamiseen on mielipuolisuutta.


    • Khattainen

      Homojen ja elintasopakolaisten paapomisella, voi olla tarkoitus. Ehkä kansa ei ajattele rikkaiden etuisuuksien hiljaista lisäämistä vuodesta toiseen, kun laitetaan ne ajattelemaan sitä, kuinka heitä sorretaan.

      • järkihoi

        Näinhän se on. Laitetaan köyhät kadehtimaan toisia köyhiä ja tappelemaan keskenään, niin ne ei huomaa, kuinka rikkaiden rahasäkit paisuu ja paisuu. Persut on tavallaan avittajina tässä kusetuksessa, kun mölisevät aina mamuista.


    • mi6

      No galluppeja ei kannata uskoa, ne voivat olla yhtä valheellisia kuin tilastot. Väitteitä Euron paremmuudesta markkaan verrattuna ei myöskään pidä uskoa, koska se on vain musta tuntuu väittämä; Ruotsi on edelleen ihan hyvässä jamassa. Mamut vie meidän varallisuutta, mutta vie ne muidenkin maiden varallisuutta, joten eivät ne ole meidän ongelmien syy.

    • Jo kekkonen tiesi

      Että kokoomusta ei pidä päästää hallitukseen, ja oikeassa oli!

    • 3..

      Minä ainakin näin Kataisesta pahan miehen ja asia varmistui, kun hän kävi Bilderberg kokouksessa ja otti ennätys summia velkaa ja puhui pienen eliitin eduista. Narsisti ei vain pääse itseäänpakkoon.

    • nääs

      Ja kyllä oli niin ylimielistä Stubidin käytös Eduskunnan kyselytunnilla tänään, ettei ollut yhtään vaikea kuvitella häntä koulukiusaajaksi.

    • waler.

      Suomen omaisuus EUlle ja huippuduuni sieltä itselle,siinä
      kokkaripolitiikka lyhykäisyydessään.

      Onneksi tämän puolueen kannatus alkaa olla pohjamudissa.

    • Tarkkis3

      Kevään aikana toimistossa tehdyillä gallupeilla osoitetaan kansalle kokoomuksen taas nousseen. Ja vaalien tulos on sitten galluppien mukainen; kokoomus on jälleen suurin tai vähintäänkin toiseksi suurin puolue. Tuloksen takaa tuloslaskentatietokoneohjelmat, joita on vähän viritelty.

      Jokohan 1600-luvun - pimeän keskiajan - jäänne Rkp saadaan pois hallituksesta. Jos he olisivat viisaita, niin he itse jättäytyisivät sivuun.

    • fine fine kids

      Itse eniten iloitsen sitä, että kuunnellessani nuorisoa, he ovat hyljänneet kokoomuksen. Nuorilla on tiukkaa ja kova taistelu mamujen kanssa työpaikoista, Siihen kuvioon ei kokoomus mamumyönteisenä homorummuttajana oikein istu.

    • cock down 4 ever

      Kokoomus, heh, they r losers.

    • vitsailun kohde

      Kokoomus on nykyajan pellepuolue.

    • niin se on

      Nauretaan KAIKKI yhdessä kokoomukselle.

    • odsdsdsdsd

      Kokoomus ja rkp, hyvästi.

    • 10% on hyvä

      Ei suomessa ole kuin n.10% oikeita kapitalisteja,joiden asiaa kokoomus ajaa.
      Kannatuslukemat lähestyy todellisuutta.Kaulusköyhälistö alkaa oppia,lopultakin,ettei suurpääoman edut ole heidän etujaan.
      Tervemenoa oppositioon Kokoomus ja toivottavasti myös RKP.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      94
      3582
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2937
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2416
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2348
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2301
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      117
      2277
    7. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2163
    8. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2147
    9. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      117
      2108
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1994
    Aihe