Hyödyt eri kielten osaamisesta

Mitähän hyötyä on pakkoruotsin opiskelusta ajatellen EU:n dokumenttien, tärkeimpien, lukemisessa, sillä ne tärkeimmät kun ovat kirjoitetut (käännetty) vain kolmelle "pääkielelle" eli englanti, saksa ja ranska. Kun eduskunnan enemmistö näyttää olevan tuon pakkoruotsin kannalla ainakin toistaiseksi ja samanaikaisesti olevan ehdottomasti syvenevän liittovaltion kannattaja, niin eikö olisi tärkeämpää asettaakin pakolliseksi kieleksi jokin noista kolmesta ja ruotsi todellakin vaihtoehtoiseksi?
Miksi kuulua sellaiseen yhteisöön jonka kirjallista tiedonantoa ja päätöksiä eivät kaikki kansalaiset ymmärrä?
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182035-avoin-kirje-pakkoruotsia-kannattaville-kieliprofessoreille

http://m.suomi24.fi/node/13089057
873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin sanottu pakkoruotsi näyttäisi edelleenkin olevan melkoinen päänvaiva juuri niille aikuisille, jotka ei koulua enää käy. Miksi vaivaatte itseänne asialla, joka ei teille edes kuulu? Oppivelvollisuutennehan on jo päättynyt.

Palstalla on paljon mutua, joten mutuilenpa hieman itsekin: musta tuntuu, että opiskelijoista ja yleensäkin nuorista vain aniharva lukee EU-dokumentteja tai tuntee edes pientä kiinnostusta niihin. EU-dokkarit eivät ole mikään nuorisohitti, joten eiköhän se ole heille melko yhdentekevää millä kielellä ne on kirjoitettu.

Äänestä
  • toistoa:
    "Pakon poistaminen ruotsin kieleltä merkitsee sitä, että sen tilalle valitaan jokin muu kieli. Toisin sanoen ruotsin vapaaehtoisuus johtaa vain ruotsin opintojen vähenemiseen mutta samalla muiden kielten opintojen lisääntymiseen ja suomalaisten kielitaidon monipuolistumiseen."

    Äänestä

  • toistoa kirjoitti:

    toistoa:
    "Pakon poistaminen ruotsin kieleltä merkitsee sitä, että sen tilalle valitaan jokin muu kieli. Toisin sanoen ruotsin vapaaehtoisuus johtaa vain ruotsin opintojen vähenemiseen mutta samalla muiden kielten opintojen lisääntymiseen ja suomalaisten kielitaidon monipuolistumiseen."

    Pakkoruotsi yksinkertaisesti on sanana täsmällinen. Ainostaan ruotsin kieli on pakollinen aine suomenkielisessä koulujärjestelmässä peruskoulusta yliopistoon.

    Matematiikka ei sitä ole,ei edes suomenkielisten oma äidinkieli.

    Äänestä

  • ajateltavaa kirjoitti:

    Pakkoruotsi yksinkertaisesti on sanana täsmällinen. Ainostaan ruotsin kieli on pakollinen aine suomenkielisessä koulujärjestelmässä peruskoulusta yliopistoon.

    Matematiikka ei sitä ole,ei edes suomenkielisten oma äidinkieli.

    Oletko joskus kuullut, että esim. ala- ja yläkoulun oppilaat olisivat saaneet jättää matematiikan ja suomen kielen pois opetusohjelmasta? Aivan, en minäkään ole.

    Nekin ovat niin sanottuja pakkoaineita, joita jokaisen kantasuomalaisen on opeteltava ja jotka tiettävästi pysyvät opetusohjelmassa maailman tappiin asti. Ns. uussuomalaisia ei kait voida samalla tavalla velvoittaa niitä opiskelemaan, banaanimaista tulleita kun ovat,vai olisiko kenties sinulla tästä jotain tietoa?

    Ymmärrän hyvin, että tuhansia suomalaisia, kuten sinua ketuttaa oma kielitaidottomuus. Kivempi oli koulussa kaivella nenää kuin opetella vieraita kieliä.

    Äänestä

  • Kielet ovat rikkaus kirjoitti:

    Painavaa tekstiä pakkoruotsin järkevyydestä!
    https://m.youtube.com/watch?v=1trJWHYEndM&noredirect=1

    Äänestä

  • Kielet ovat rikkaus kirjoitti:

    Oletko joskus kuullut, että esim. ala- ja yläkoulun oppilaat olisivat saaneet jättää matematiikan ja suomen kielen pois opetusohjelmasta? Aivan, en minäkään ole.

    Nekin ovat niin sanottuja pakkoaineita, joita jokaisen kantasuomalaisen on opeteltava ja jotka tiettävästi pysyvät opetusohjelmassa maailman tappiin asti. Ns. uussuomalaisia ei kait voida samalla tavalla velvoittaa niitä opiskelemaan, banaanimaista tulleita kun ovat,vai olisiko kenties sinulla tästä jotain tietoa?

    Ymmärrän hyvin, että tuhansia suomalaisia, kuten sinua ketuttaa oma kielitaidottomuus. Kivempi oli koulussa kaivella nenää kuin opetella vieraita kieliä.

    Pakkoruotsin poistaminen on portti maailmankielien laajempaan osaamiseen ja kansainväliseen sivistykseen. Pakkoruotsi on impivaaralaisuutta sanan negatiivisessa merkityksessä.

    Kaikille pakotettu pakkoruotsi ei ole kielitaitoa, koska sillä ei voi erottautua työmarkkinoilla. Monipuolinen kielitaito tarkoittaa muuta kuin pakkoruotsia ja on edellytys pienen maan selviytymiselle talouden ja kulttuurien kilpailussa.

    Suomenkielisille pätemätön porttiteoria on heikko peruste pakkoruotsille. Se koskee vain äidinkieletään ruotsinkielisiä. Heidän ei tarvitse ensin opiskella ruotsia oppiakseen saksaa, englantia helpommin. Siksi suomalaisen kannattaa opiskella suoraan saksaa eikä ruotsia.

    Ei ole kielitaitoa osata suomenruotsia, suomenruotsilla ei pärjää edes Tukholmassa, koska suomenruotsi ei ole edes portti ruotsin kieleen.

    Ne pakkoruotsia kannattavat jotka vetoavat muihin pakollisiin pakkoaineisiin mm. matematiikkaan, paljastavat ettei heillä ole perusteluita pakkoruotsin tueksi. He joutuvat käyttämään matematiikan perustelua myös pakkoruotsin perusteluna. Matematiikassa ja pakkoruotsissa on vain suuri ero ja siksi ne molemmat tarvitsevat oman perustelunsa mahdolliselle pakollisuudelle. Pakkoruotsille ei matematiikan, historian tai biologian pakollisuudesta löydy perusteita.

    Äänestä

  • Kielet ovat rikkaus kirjoitti:

    Oletko joskus kuullut, että esim. ala- ja yläkoulun oppilaat olisivat saaneet jättää matematiikan ja suomen kielen pois opetusohjelmasta? Aivan, en minäkään ole.

    Nekin ovat niin sanottuja pakkoaineita, joita jokaisen kantasuomalaisen on opeteltava ja jotka tiettävästi pysyvät opetusohjelmassa maailman tappiin asti. Ns. uussuomalaisia ei kait voida samalla tavalla velvoittaa niitä opiskelemaan, banaanimaista tulleita kun ovat,vai olisiko kenties sinulla tästä jotain tietoa?

    Ymmärrän hyvin, että tuhansia suomalaisia, kuten sinua ketuttaa oma kielitaidottomuus. Kivempi oli koulussa kaivella nenää kuin opetella vieraita kieliä.

    Kielien osaaminen on rikkaus, mutta turhan kielen opiskeleminen on rasite.

    Pitää puhua opiskelemisesta eikä osaamisesta. Sveko tahot yrittävät kääntää keskustelun kielen osaamiseen kun on kyse kielen opiskelemisesta. Opiskelu on satsaus joka vie voimavaroja jotka toivottavasti saadaan takaisin hyötynä kun käytetään hyödyllistä kieltä. Pakkoruotsin kohdalla tuo hyöty jää saamatta ja satsaus siis takaisin saamatta.

    Äänestä

Yleensä koulussa opetetaan pakolla asioita, joista on varmasti hyötyä jokaiselle oppilaalle koko elämän ajan, kuten matematiikka. Esim. raha asioiden järkevä hoitaminen vaatii matematiikkaa ynm.

Mutta pakkoruotsia tarvitsee vain harva oppilas koskaan elämässä. Tällainen harvemmin tarvittava asia pitää koulussa olla vapaaehtoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliitikkoajattelee? kirjoitti:

Mitähän hyötyä on pakkoruotsin opiskelusta ajatellen EU:n dokumenttien, tärkeimpien, lukemisessa, sillä ne tärkeimmät kun ovat kirjoitetut (käännetty) vain kolmelle "pääkielelle" eli englanti, saksa ja ranska. Kun eduskunnan enemmistö näyttää olevan tuon pakkoruotsin kannalla ainakin toistaiseksi ja samanaikaisesti olevan ehdottomasti syvenevän liittovaltion kannattaja, niin eikö olisi tärkeämpää asettaakin pakolliseksi kieleksi jokin noista kolmesta ja ruotsi todellakin vaihtoehtoiseksi?
Miksi kuulua sellaiseen yhteisöön jonka kirjallista tiedonantoa ja päätöksiä eivät kaikki kansalaiset ymmärrä?
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182035-avoin-kirje-pakkoruotsia-kannattaville-kieliprofessoreille

http://m.suomi24.fi/node/13089057

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu