Suruttomuus

Haluan kaiken ja haluan sen nyt – heti! Kristikansa on tottunut kuvamaan tätä elämänasennetta sanalla suruttomuus.

Pascal kirjoitti jo 1600-luvulla tällaisista ihmisistä: On todella kunniaksi uskonnollemme, että sillä on näin mielettömät ihmiset vastustajinaan. He voivat huolehtia jopa kaikkein vähäpätöisimmistä asioista, suunnitella viisaasti ja laskelmoida varovaisesti kaikkea muuta.
Sama henkilö, joka yöt päivät tuskittelee epätoivoisesti sitä, että jokin toimi on luiskahtanut hänen käsistään tai että häntä on - niinkuin hän kuvittelee loukattu - sama henkilö saattaa elää vähääkään välittämättä kuolemasta, jonka hän kuitenkin tietää riistävän häneltä kaiken. Sellainen suruttomuus kaikkein korkeimman ja tärkeimmän kohdalla yhtyneenä sellaiseen tuskaan ja arkuuteen epäollennaisten ja vähäpätöisten asioiden kohdalla on suorastaan karmeaa. Se merkitsee unitilaa, horrosta, joka on täysin käsittämätöntä".

"Täällä kulkee tuhansittain kunnon arki-ihmisiä, joista itsekukin hoitaa omat asiansa ja täyttää velvollisuutensa kaikkia paitsi Jumalaa kohtaan. Heillä on usein varsin laajat harrastukset. Jopa he voivat suorastaan sanoa, ettei mikään inhimillinen ole heille vierasta paitsi rukous ja usko. He järjestävät kaukonäköisesti ja viisaasti eläkkeensä, henkivakuutuksensa ja jälkisäädöksensä, kaiken he ovat ottaneet lukuun - paitsi tämän jälkeistä elämää. He hoitavat ruumistaan, he ovat tarkkoja hyvästä terveydenhoidosta ja terveellisistä asunnoistaan, he ajattelevat untaan ja ruuansulatustaan ja kaikkea muuta mahdollista paitsi sieluaan.
Ei oikein tiedä, mistä päästä alkuun, kun tahtoisi yrittää saada heidät ymmärtämään kuinka anteeksiantamaton ja järjetön tällainen elämäntapa on" (Bo Giertz). (Peltola)
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1. Ah surutoin! koskas synnistä lakkaat, / Kuink's kauvan synnis' murheetoinna makaat? /
Ah, herää, herää, aika on tull', / Viel' tahtoo Jumal' laupias olla sull'.
10. Äl' unhot' myös helvetin hirmuist' tuskaa, / Siell' tulen liekki lakkaamata puuskaa, /
Ei lakkaa tuli koskaan polttamast', / Eik' taukoo perkel' sieluu vaivaamast'.
12. Vaan sitä vastaan ilost' raukee juuri, / Kuin mielees johtuu taivaan kunnia suuri, /
Se sanomatoin kirkkaus, kunnia, / Jonk' pyhillens' siell' antaa Jumala.


koko virsi: http://koti.mbnet.fi/tapiok1/virret2/...



https://www.youtube.com/watch?v=UGD8aCfblHE

Äänestä

Herätyksen aika.

Äänestä

...' kaiken he ovat ottaneet lukuun - paitsi tämän jälkeistä elämää. He hoitavat ruumistaan, he ovat tarkkoja hyvästä terveydenhoidosta ja terveellisistä asunnoistaan, he ajattelevat untaan ja ruuansulatustaan ja kaikkea muuta mahdollista paitsi sieluaan.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rukous ja usko kirjoitti:

Haluan kaiken ja haluan sen nyt – heti! Kristikansa on tottunut kuvamaan tätä elämänasennetta sanalla suruttomuus.

Pascal kirjoitti jo 1600-luvulla tällaisista ihmisistä: On todella kunniaksi uskonnollemme, että sillä on näin mielettömät ihmiset vastustajinaan. He voivat huolehtia jopa kaikkein vähäpätöisimmistä asioista, suunnitella viisaasti ja laskelmoida varovaisesti kaikkea muuta.
Sama henkilö, joka yöt päivät tuskittelee epätoivoisesti sitä, että jokin toimi on luiskahtanut hänen käsistään tai että häntä on - niinkuin hän kuvittelee loukattu - sama henkilö saattaa elää vähääkään välittämättä kuolemasta, jonka hän kuitenkin tietää riistävän häneltä kaiken. Sellainen suruttomuus kaikkein korkeimman ja tärkeimmän kohdalla yhtyneenä sellaiseen tuskaan ja arkuuteen epäollennaisten ja vähäpätöisten asioiden kohdalla on suorastaan karmeaa. Se merkitsee unitilaa, horrosta, joka on täysin käsittämätöntä".

"Täällä kulkee tuhansittain kunnon arki-ihmisiä, joista itsekukin hoitaa omat asiansa ja täyttää velvollisuutensa kaikkia paitsi Jumalaa kohtaan. Heillä on usein varsin laajat harrastukset. Jopa he voivat suorastaan sanoa, ettei mikään inhimillinen ole heille vierasta paitsi rukous ja usko. He järjestävät kaukonäköisesti ja viisaasti eläkkeensä, henkivakuutuksensa ja jälkisäädöksensä, kaiken he ovat ottaneet lukuun - paitsi tämän jälkeistä elämää. He hoitavat ruumistaan, he ovat tarkkoja hyvästä terveydenhoidosta ja terveellisistä asunnoistaan, he ajattelevat untaan ja ruuansulatustaan ja kaikkea muuta mahdollista paitsi sieluaan.
Ei oikein tiedä, mistä päästä alkuun, kun tahtoisi yrittää saada heidät ymmärtämään kuinka anteeksiantamaton ja järjetön tällainen elämäntapa on" (Bo Giertz). (Peltola)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu