Suruttomuus

Rukous ja usko kirjoitti:

Haluan kaiken ja haluan sen nyt – heti! Kristikansa on tottunut kuvamaan tätä elämänasennetta sanalla suruttomuus.

Pascal kirjoitti jo 1600-luvulla tällaisista ihmisistä: On todella kunniaksi uskonnollemme, että sillä on näin mielettömät ihmiset vastustajinaan. He voivat huolehtia jopa kaikkein vähäpätöisimmistä asioista, suunnitella viisaasti ja laskelmoida varovaisesti kaikkea muuta.
Sama henkilö, joka yöt päivät tuskittelee epätoivoisesti sitä, että jokin toimi on luiskahtanut hänen käsistään tai että häntä on - niinkuin hän kuvittelee loukattu - sama henkilö saattaa elää vähääkään välittämättä kuolemasta, jonka hän kuitenkin tietää riistävän häneltä kaiken. Sellainen suruttomuus kaikkein korkeimman ja tärkeimmän kohdalla yhtyneenä sellaiseen tuskaan ja arkuuteen epäollennaisten ja vähäpätöisten asioiden kohdalla on suorastaan karmeaa. Se merkitsee unitilaa, horrosta, joka on täysin käsittämätöntä".

"Täällä kulkee tuhansittain kunnon arki-ihmisiä, joista itsekukin hoitaa omat asiansa ja täyttää velvollisuutensa kaikkia paitsi Jumalaa kohtaan. Heillä on usein varsin laajat harrastukset. Jopa he voivat suorastaan sanoa, ettei mikään inhimillinen ole heille vierasta paitsi rukous ja usko. He järjestävät kaukonäköisesti ja viisaasti eläkkeensä, henkivakuutuksensa ja jälkisäädöksensä, kaiken he ovat ottaneet lukuun - paitsi tämän jälkeistä elämää. He hoitavat ruumistaan, he ovat tarkkoja hyvästä terveydenhoidosta ja terveellisistä asunnoistaan, he ajattelevat untaan ja ruuansulatustaan ja kaikkea muuta mahdollista paitsi sieluaan.
Ei oikein tiedä, mistä päästä alkuun, kun tahtoisi yrittää saada heidät ymmärtämään kuinka anteeksiantamaton ja järjetön tällainen elämäntapa on" (Bo Giertz). (Peltola)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä