ADOPTIO-OIKEUS

Väite, että ns.homolaki olisi tasa-arvoinen, ei ole totta. Eihän heteroparitkaan saa
adoptio-oikeutta kun astuvat avioon. Toisaalta koko laki vaikeuttaa nykyistä adoptiota
joka on muutoinkin pitkä ja vaikea. Pulaa ei ole vanhemmista vaan lapsista ja "homolain" hyväksyminen vie mahdollisuuden adoptoida kaikista katolilaisista maista, venäjältä ja USA:sta, joiden adoptio-organisaatiot kieltäytyvät yhteistyöstä
Suomen vastaavien kanssa tämän sukupuolineutraalin avioliittolain takia.

Ts. maamme eduskunta teki lastenoikeuksien murhan hyväksyessään aloitteen. Jos laki astuu voimaan adoptiota voimme toivoa vain maista jossa samainen laki on voimassa. Adoptiota havittelevat ja miettivät parit: teidän etunne on äänestää vaaleissa vain ehdokkaita jotka eivät hyväksy moista lakia.
8597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Tosi on. Itse adoptoineena tiedän, ettei homoparilla ole minkäänlaista mahdollisuutta
saada adoptiolasta oli voimassa millainen homolaki hyvänsä. Marginaalisen pieni
mahdollisuus vain silloin jos adoptio tulisi suomalaisesta lapsesta, mutta tuskin homopari seulan läpi pääsee. Sinäänsä harmi, että ko. lakimuutos vie monilta siis
tavallisiltakin pareilta mahdollisuudet adoptioon, kuten Ruotsissa kävi silloin kun
siellä hyväksyttiin sama laki. On suorastaan edesvastuutonta olla ajattelematta kokonaisuutta ja seurauksia kun jotain lakialoitetta viedään läpi riippumatta asiasta.

Äänestä
  • "On suorastaan edesvastuutonta olla ajattelematta kokonaisuutta ja seurauksia kun jotain lakialoitetta viedään läpi riippumatta asiasta."

    Toki kokonaisuutta pitää ajatella tiettyyn rajaan mutta emme silti voi antaa muiden maiden vaikuttaa liikaa siihen mitä me päätämme. Jos esim. joku meille tärkeä maa ei antaisi adoptioon vauvoja pareille jotka ovat eri ihonvärisiä keskenään, pitäisikö meidän sitten kieltää heiltä adoptio myös kotimaassa että ei vain suututeta ketään tai vaikeuteta mitään?
    Ja se joka ajattelee että tämä on hieman kaukaa haettu esimerkki niin muistutetaan että vasta tasan 50-vuotta sitten USA:ssa korkein oikeus linjasi lopullisesti että osavaltiot eivät saa kieltää eri rotuisten keskinäisiä avioliittoja tai yhdessä asumista. Siitä ei siis ole kuin 50-vuotta ja nyt moinen rajoitus tuntuu jo täysin mahdottomalta ymmärtää. Eli maailma muuttu niin että sitä muutetaan, ei niin että aina pelätään mitä muut sanovat tai tekevät.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "On suorastaan edesvastuutonta olla ajattelematta kokonaisuutta ja seurauksia kun jotain lakialoitetta viedään läpi riippumatta asiasta."

    Toki kokonaisuutta pitää ajatella tiettyyn rajaan mutta emme silti voi antaa muiden maiden vaikuttaa liikaa siihen mitä me päätämme. Jos esim. joku meille tärkeä maa ei antaisi adoptioon vauvoja pareille jotka ovat eri ihonvärisiä keskenään, pitäisikö meidän sitten kieltää heiltä adoptio myös kotimaassa että ei vain suututeta ketään tai vaikeuteta mitään?
    Ja se joka ajattelee että tämä on hieman kaukaa haettu esimerkki niin muistutetaan että vasta tasan 50-vuotta sitten USA:ssa korkein oikeus linjasi lopullisesti että osavaltiot eivät saa kieltää eri rotuisten keskinäisiä avioliittoja tai yhdessä asumista. Siitä ei siis ole kuin 50-vuotta ja nyt moinen rajoitus tuntuu jo täysin mahdottomalta ymmärtää. Eli maailma muuttu niin että sitä muutetaan, ei niin että aina pelätään mitä muut sanovat tai tekevät.

    Todella omituinen esimerkki sinulta Kokemus K. Ei tässä ole kyse pelosta mitä muut
    maat ajattelevat tai muuttuuko maailma miten?? Yksinkertaisesti maailma ei vielä ole
    ehkä ei ole koskaan niin muuttunut ettei päätöksillämme olisi vaikutusta adoptioon.
    En ole homoja vastaan, mutta en ymmärrä miksi kaikkien muiden pitää kärsiä jonkun
    vähemmistön vuoksi.

    Äänestä

  • adoptio-isä kirjoitti:

    Oletko miettinyt, että tulevaisuudessa Suomeen voi tulla adoptiolapsia myös niistä maista joissa nyt homoutta ei sallita millään tasolla? Jonkun täytyy aina näyttää esimerkkiä ja jostain täytyy aina lähteä. Kaikki ei aivan yhdessä yössä tapahdu, mutta kaikki tapahtuu ajallaan.

    "Todella omituinen esimerkki sinulta Kokemus K. Ei tässä ole kyse pelosta mitä muut
    maat ajattelevat tai muuttuuko maailma miten?? "

    No aika paljon kyllä on. Jos emme uskalla tehdä päätöstä jonka haluaisimme koska pelkäämme muiden maiden reaktioita nin kyllä kyse on silloin pelosta ja oman toimintavapautemme rajoittamisesta.

    "Yksinkertaisesti maailma ei vielä ole ehkä ei ole koskaan niin muuttunut ettei päätöksillämme olisi vaikutusta adoptioon."

    Kun yksi maa toisensa jälkee liittyy mukaan homoliittojen sallivien maiden joukkoon, alkaa jossain vaihessa sillä olla oikeasti vaikutusta. Monissa köyhissä maissa adoptio on (valitettavasti) myös jonkinlaista bisnestä joilla sekä lastenkodit että viranomaiset tekevät rahaa. Jos jatkuvasti rikkaita maita joutuu listalle maista joihin ei adoptoida, se alkaa jossain vaihessa myös oikeasti tuntumaan noissa maissa ja voi vähitellen muuttaa asenteita myös siellä. Mutta jos jätämme päätökset täällä tekemättä, mikään ei taatusti muutu.

    "En ole homoja vastaan, mutta en ymmärrä miksi kaikkien muiden pitää kärsiä jonkun vähemmistön vuoksi."

    Koska se on oikeasti reilua? Se ei ole homojen syy vaan niiden maiden jotka ihan tarpeettomasti kieltävät adoptiot kaikilta jos homot saavat myös adoptoida. Niiden maiden ei olisi mikään pakko tehdä niin. He voisivat jatkossakin antaa adoptiolapsia vain heteropareille. Se on ihan sen maan oma valinta.

    Mikä lienee tarkoitusperäsi väittäessäsi että kyse olisi pelosta maailman reaktioon.
    Todella tarkoitushakuinen ajattelu, jossa vain homot hyötyvät vaikka ei tosi elämässä
    niin tapahdu. Et tainnut edes lukea ajatuksen kanssa koko juttua. Yhtä turhaa kuin miettiä missä Suomi on v. 2038 on ajatella että maailma muuttuisi suomalaisen sallivuuden vuoksi. Tässä tilanteessa ei voi miettiä kuin nykyhetkeä mitä mikin aiheuttaa, jos maailma muuttuu silloin Suomikin muuttuu väistämättä. Kuvitteletko oikeasti että 5miljoonan kansa olisi esimerkkinä yli miljardille ihmiselle (usa, venäjä
    katoliset maat yhteensä) ?

    Äänestä

  • pohnis1 kirjoitti:

    Oletko miettinyt, että tulevaisuudessa Suomeen voi tulla adoptiolapsia myös niistä maista joissa nyt homoutta ei sallita millään tasolla? Jonkun täytyy aina näyttää esimerkkiä ja jostain täytyy aina lähteä. Kaikki ei aivan yhdessä yössä tapahdu, mutta kaikki tapahtuu ajallaan.

    Tämän sallivan lain vuoksi ei niistä maista adoptio lapsia tule. Näiden maiden adoptioon osallistuvat organisaatiot eivät tee homomyönteisten maiden organisaatioiden kanssa yhteistyötä, ei nyt eikä ainakaan lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Ei poliitikot, homot tai heidän puolustajansa kykene miettimään kokonaisuutta tai
    päätösten seurauksia. Meteliä tyhjästä ja loppujen lopuksi vaikka seuraava hallitus
    vahvistaisi lain, mikään ei muutu homoparien kohdalla vaan he joutuvat jatkossakin
    turvautumaan etsimään joko naisen tai miehen joka suostuu tekemään lapsen homon kanssa Jani Toivolan tapaan. Liekö tasa-arvoista se, että me veronmaksajat
    maksamme homojen keinohedelmöitykset?

    Äänestä

  • kirjeenvaihtaja kirjoitti:

    Homotkin ovat veronmaksajia siinä missä heterotkin. Eli homot ihan itse maksavat keinohedelmöityksistään ja samoin heteroiden keinohedelmöityksistä.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Mikä lienee tarkoitusperäsi väittäessäsi että kyse olisi pelosta maailman reaktioon.
    Todella tarkoitushakuinen ajattelu, jossa vain homot hyötyvät vaikka ei tosi elämässä
    niin tapahdu. Et tainnut edes lukea ajatuksen kanssa koko juttua. Yhtä turhaa kuin miettiä missä Suomi on v. 2038 on ajatella että maailma muuttuisi suomalaisen sallivuuden vuoksi. Tässä tilanteessa ei voi miettiä kuin nykyhetkeä mitä mikin aiheuttaa, jos maailma muuttuu silloin Suomikin muuttuu väistämättä. Kuvitteletko oikeasti että 5miljoonan kansa olisi esimerkkinä yli miljardille ihmiselle (usa, venäjä
    katoliset maat yhteensä) ?

    "Mikä lienee tarkoitusperäsi väittäessäsi että kyse olisi pelosta maailman reaktioon."

    Ei siinä ole mitään tarkoitusperää vaan se on vain loogista päättelyä. Nythän tilanne on se että monet adotiolapsia antavat maat ovat päättäneet että ne eivät tee lainkaan yhteistyötä sellaisten maiden adoptiojärjestöjen kanssa jotka hyväksyvät myös homojen toimimisen adoptiovanhempina. Siis ihan siitä riippumatta, antaisivatko nämä maat kuitenkaan lapsia homoille vai eivät ja voisivatko ne ihan itse asiasta päättä.
    Kyse on siis siitä että nämä ennen adotioyhteistyötä tehneet maat ovat päätyneet todella epäkypsään "kun et ole sellainen kuin haluan niin minä en leiki ollenkaan sinun kanssasi" tyyppiseen päätökseen. Sehän on suoraan kiristystä jos sitä ajattelee tarkemmin. Sanotaan että jos ette ole kuten me haluamme, emme tee ollenkaan kanssanne yhteistyötä, emme edes niin kuin aikaisemmin.

    Siis kun vertaat nykytilannetta adoptioista 50 vuotta sitten USA:ssa olleeseen tilanteeseen tai maailman pakosta muuttua homomyönteiseen ajatteluun asiassa on mielestäsi loogista ajattelua??? Lähinnä viestisi on haihattelua monilta osin. Voit
    olla sitä mieltä asiasta, mutta selkeästikään sinulla ei ole mitään käsitystä adoptiosta
    yleensä tai miten asiat etenevät!! Mielestäsi on myös epäkypsää toimintaa jos adoptio
    pysähtyy kuin seinään jos maailmalla ei homoutta hyväksytä. Epäkypsää ajattelua on vain se, ettei ymmärrä, että maailma ei muutu homojen toiveiden mukaan.
    Kyse ei ole myöskään kiristyksestä vaan lähinnä arvoista ja uskonnosta. Käsittääkseni sinä ja kaltaisesi ette hyväksy oikeutta erilaiseen ajatteluun. Jokamiehen oikeuksissa yleisesti on ilmaisun, mielipiteen ja uskonvapaus jonka ainakin minä suvaitsen vaikka en kuulu kirkkoon enkä ajattele samalla tavalla kuin jotkut kanssaihmiset.

    " Voit olla sitä mieltä asiasta, mutta selkeästikään sinulla ei ole mitään käsitystä adoptiosta yleensä tai miten asiat etenevät!! "

    Missähän kohdassa minun käsitykseni ovat vääriä? Kertoisitko vähän tarkemmin?

    "Mielestäsi on myös epäkypsää toimintaa jos adoptio pysähtyy kuin seinään jos maailmalla ei homoutta hyväksytä."

    Kyllä, se on epäkypsää. Kenenkään ei tarvitsisi antaa lapsia homoperheelle mutta koko homma lopetetaan vain siksi että jossain maassa homoilla sattuu olemaan samat oikeudet kuin muilla. Aivan kuin joku ei antaisi adoptiolapsia maahan jossa naisilla on äänioikeus.

    "Kyse ei ole myöskään kiristyksestä vaan lähinnä arvoista ja uskonnosta"

    Niin, joillain mailla ne menevät lasten edun edelle. Eli ei anneta lapsille mahdollisuutta päästä hyviin oloihin jos ei hyväksytä kaikkia kohdemaan arvoja. Huonompikin maa ja huonommatksin olot kelpaavat kunhan vain homoja ei hyväksytä. No arvot ne ovat sellaisetkin...

    "Käsittääkseni sinä ja kaltaisesi ette hyväksy oikeutta erilaiseen ajatteluun."

    Käsityksesi on väärä. Yksittäinen ihminen saa ajtella juuri niin kuin haluaa. Kyse on siitä, miten yhteiskunta kohtelee jäseniään, ei yksittäisten ihmisten ajattelusta.

    "Jokamiehen oikeuksissa yleisesti on ilmaisun, mielipiteen ja uskonvapaus jonka ainakin minä suvaitsen vaikka en kuulu kirkkoon enkä ajattele samalla tavalla kuin jotkut kanssaihmiset."

    On olemassa kaksi erillistä asiaa, mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen vapaus elää oman uskontonsa tai suuntauksensa mukaan. On eri asia paheksua jotain kuin haluta kieltää se kaikilta. Minä en hyäksy monien uskontojen käsityksiä eri asioista mutta en silti halua kieltää uskontoja tai uskonnon harjoittamista. Tässä on se ero.

    Äänestä

  • kirjeenvaihtaja kirjoitti:

    Ei poliitikot, homot tai heidän puolustajansa kykene miettimään kokonaisuutta tai
    päätösten seurauksia. Meteliä tyhjästä ja loppujen lopuksi vaikka seuraava hallitus
    vahvistaisi lain, mikään ei muutu homoparien kohdalla vaan he joutuvat jatkossakin
    turvautumaan etsimään joko naisen tai miehen joka suostuu tekemään lapsen homon kanssa Jani Toivolan tapaan. Liekö tasa-arvoista se, että me veronmaksajat
    maksamme homojen keinohedelmöitykset?

    "Liekö tasa-arvoista se, että me veronmaksajat
    maksamme homojen keinohedelmöitykset? "

    Ei ole tasa-arvoista vaan tasa-arvon irvikuvaa. Ei ole mitenkään yhteiskunnan tehtävä. Yhteiskunnalla ei ole lupaa antaa rahaa sellaiseen tarkoitukseen.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    " Voit olla sitä mieltä asiasta, mutta selkeästikään sinulla ei ole mitään käsitystä adoptiosta yleensä tai miten asiat etenevät!! "

    Missähän kohdassa minun käsitykseni ovat vääriä? Kertoisitko vähän tarkemmin?

    "Mielestäsi on myös epäkypsää toimintaa jos adoptio pysähtyy kuin seinään jos maailmalla ei homoutta hyväksytä."

    Kyllä, se on epäkypsää. Kenenkään ei tarvitsisi antaa lapsia homoperheelle mutta koko homma lopetetaan vain siksi että jossain maassa homoilla sattuu olemaan samat oikeudet kuin muilla. Aivan kuin joku ei antaisi adoptiolapsia maahan jossa naisilla on äänioikeus.

    "Kyse ei ole myöskään kiristyksestä vaan lähinnä arvoista ja uskonnosta"

    Niin, joillain mailla ne menevät lasten edun edelle. Eli ei anneta lapsille mahdollisuutta päästä hyviin oloihin jos ei hyväksytä kaikkia kohdemaan arvoja. Huonompikin maa ja huonommatksin olot kelpaavat kunhan vain homoja ei hyväksytä. No arvot ne ovat sellaisetkin...

    "Käsittääkseni sinä ja kaltaisesi ette hyväksy oikeutta erilaiseen ajatteluun."

    Käsityksesi on väärä. Yksittäinen ihminen saa ajtella juuri niin kuin haluaa. Kyse on siitä, miten yhteiskunta kohtelee jäseniään, ei yksittäisten ihmisten ajattelusta.

    "Jokamiehen oikeuksissa yleisesti on ilmaisun, mielipiteen ja uskonvapaus jonka ainakin minä suvaitsen vaikka en kuulu kirkkoon enkä ajattele samalla tavalla kuin jotkut kanssaihmiset."

    On olemassa kaksi erillistä asiaa, mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen vapaus elää oman uskontonsa tai suuntauksensa mukaan. On eri asia paheksua jotain kuin haluta kieltää se kaikilta. Minä en hyäksy monien uskontojen käsityksiä eri asioista mutta en silti halua kieltää uskontoja tai uskonnon harjoittamista. Tässä on se ero.

    Montako lasta olet adoptoinut? Mistä maasta lapsesi on? Kokemus K: tässä tapauksessa lasten edun ja oikeuksien edelle on mennyt vain ko. lain adoptio-oikeus homopareille!
    Monissa kulttuureissa kuten omassammekin on ajatuksena lapsen turvallisesta kasvuympäristössä, että lapsi voi kokea naisen ja miehen eron ja kokemuksen isästä ja äidistä, millainen on hyvä äiti/ isä?. Naisten äänioikeudella ei ole asiassa edes vertauspohjaa. Eikä huonompien olosuhteiden maa hyödy tilanteesta, ei ainakaan siksi jos siellä ei hyväksytä homoparien adoptioita. En minä tai muutkaan tässä ketjussa kirjoittava purnaa homoparien avioliitosta vaan siihen tungetusta adoptio-oikeudesta. Tämä samainen lakimuutos aiheutti Ruotsissakin sen, että ns. adoptio-jono
    venyi vuosilla ja teki monien muidenkin lapsen saannin lähes mahdottomaksi. Suomen on sinustakin seurattava Ruotsin perässä? Onhan tuokin tavallaan tasa-arvoa kun homoparit eivät saa adoptoitua niin silloin ei saa kukaan muukaan.
    Ontua vertauksia ja silkkaa tietämättömyyttä ilmenee tosin myös muissakin mielipiteissäsi heti kun "keskustellaan" homojen oikeuksista. Mukana on utopistista haaveilua "kun maa toisen jälkeen hyväksyy..." unohtaen, että maailman uskonnoista tai ev.luterilainen kirkko olla ainoa joka homouden ja siihen liittyvät variaatiot hyväksyy. Ymmärrys ei tunnu riittävän, ettei katolilaiseen, ortodoksiseen tai hindulaiseen kulttuuriin kuulu ei tule kuulumaan tämän vähemmistön etujen kannattaminen.

    Outoa, että perheellinen mies puolustaa homoparien oikeuksia henkeen ja vereen
    ja vähät välittää lasten oikeuksista tai todellisesta tasa-arvosta heteroiden kesken.
    Muissakin ketjuissa tämä kaveri käyttää enemmän fiktiota ja omituisia vertailuja
    eri asioiden kesken. Kirjoituksista loistaa myös välinpitämättömyys kaikkea muuta
    kohtaan pääasia, että vähemmistö saa oikeuksia joita ei kaikilla ole. Yleisesti ottaen
    viestit ovat hölmöläisten valon säkkiin laittamista. On mistä hyvänsä kyse myös ns. homolaista, tulee järkevän ihmisen pohtia asiaa kaikilta kanteilta ennen kuin päätöksensä tekee ottaen selvää faktoista ja realiteeteista sekä asiantuntijoiden ajatuksista. Emme ole ykin maailmassa, emmekä mikään esimerkkimaa tai maailman mahti, siksi meidän tulee jokaisessa päätöksessämme pohtia miten mikäkin asia vaikuttaa maailmalla ja kotimaassa? Vaikeuttaako se joitain asioita ja jos vaikeuttaa niin miten ja onko vaikeuttava seikka estettävissä? Onko se todellista tasa-arvoa jne?

    "Montako lasta olet adoptoinut?"

    En yhtään mutta veljeni on yhden.

    "Mistä maasta lapsesi on?"

    Omani ovat suomalaisia mutta veljeni eräästä Aasian maasta,
    Eli jäin nyt odottamaan mitkä olivat ne seikat joita en mielestäsi adotiosta tiedä?

    "Monissa kulttuureissa kuten omassammekin on ajatuksena lapsen turvallisesta kasvuympäristössä, että lapsi voi kokea naisen ja miehen eron ja kokemuksen isästä ja äidistä, millainen on hyvä äiti/ isä?."

    Ja tämä tavoite edistyy miten sillä että jotkut maat kieltäytyvät antamasta lapsia adotioon myös heteropareille jos siinä maassa homotkin voivat edes periaatteessa adoptoida?

    "Eikä huonompien olosuhteiden maa hyödy tilanteesta, ei ainakaan siksi jos siellä ei hyväksytä homoparien adoptioita."

    Siitä ei hyödy kukaan jos asetataan kieltoja sen mukaan mitä muussa maassa saa tehdä vaikka se ei itse adoptioon mitenkään vaikuttaisikaan.

    "En minä tai muutkaan tässä ketjussa kirjoittava purnaa homoparien avioliitosta vaan siihen tungetusta adoptio-oikeudesta."

    No tarkkaan ottaen avioliittolaissa ei sanota mitään adoptiosta, ei nyt eikä muutoksen jälkeen. Kyse on adotiolaista joka mainitsee avioliiton yhtenä kriteerinä adoptiovanhempia arvioitaessa.

    "Mukana on utopistista haaveilua "kun maa toisen jälkeen hyväksyy..." unohtaen, että maailman uskonnoista tai ev.luterilainen kirkko olla ainoa joka homouden ja siihen liittyvät variaatiot hyväksyy"

    Kirkot päättävät laeusta hyvin harvassa maassa. Toki niillä on vaikutusta yleiseen mielipiteeseen mutta kyllä homojen avioliitot on hyväksytty monissa sellaisissakin maissa joissa ev-lut kirkko ei ole suurin kirkkokunta.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    "Outoa, että perheellinen mies puolustaa homoparien oikeuksia henkeen ja vereen"

    Sinusta siis perheellisen miehen on pakko omata tietyt mielipiteet jotta on oikea "oikea mies"? EIkö tuo ole juuri lauman mukana menemistä ja oman ajattelun välttämistä?

    "ja vähät välittää lasten oikeuksista tai todellisesta tasa-arvosta heteroiden kesken."

    Meillä on vain eri käsitys siitä mikä on hyväksi lapsen oikeuksien kannalta ja mikä tasa-arvon kannalta.

    "Kirjoituksista loistaa myös välinpitämättömyys kaikkea muuta
    kohtaan pääasia, että vähemmistö saa oikeuksia joita ei kaikilla ole. "

    Oletko lukenut ajatuksella yhtäänkirjoitustani? En ole koskaan sanonut että vähemmistöillä pitäisi olla oikeuksia joita muilla ei ole.

    "Emme ole ykin maailmassa, emmekä mikään esimerkkimaa tai maailman mahti, siksi meidän tulee jokaisessa päätöksessämme pohtia miten mikäkin asia vaikuttaa maailmalla ja kotimaassa? Vaikeuttaako se joitain asioita ja jos vaikeuttaa niin miten ja onko vaikeuttava seikka estettävissä? Onko se todellista tasa-arvoa jne?"

    Eikö juuri noita asioita tässä ole pohdittu kymmenissä eri viesteissä? Noista ei vain ole mitään yhtä totuutta. Lisäksi aina asiat ovat tasapainoilua ihmisten oikeuksien toteutumisen, tasa-arvon sekä positiivisten ja negatiivisten vaikutusten välillä. Sitäkin tässä tehdään. Ja myös pidemmällä tähtäimellä eikä vain nyt juuri tässä hetkessä.

    Selvisihän se, kaikki mielipiteesi tässäkin asiassa perustuu ennemminkin musta tuntuu, kuin todellisiin tietoihin. Vaikka veljesi on adoptoinut, et tunnu tietävän miten adoptio-organisaatiot toimivat millä arvoilla jne.? Etkä näytä ymmärtävän sitäkään,
    että adoptointi vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan (kuten Ruotsissa) maista missä ei
    homoparien adoptointia hyväksytä. Vaikka adoptiolakia ei rukattaisi monista maista
    pysähtyy lapsien tulo ihan vain siksi, että oikeus on myös homopareilla vaikka mahdollisuudet olisivatkin lähes olemattomat.

    Raota tietoarkkusi kantta ja kerro mitkä maat maailmassa ovat hyväksyneet vastaavan lain? Ja mikä ko. maassa on valtauskonto (katoliset, ortodoksit yms.)?
    Nähdään siten perustuuko tämäkään väitteesi faktaan vai fiktioon?

    Äänestä

  • Oikeita mielipiteitä kirjoitti:

    "Vaikka veljesi on adoptoinut, et tunnu tietävän miten adoptio-organisaatiot toimivat millä arvoilla jne.? "

    Kertoisitko nyt konkreettisen esimerkin siitä mikä tietoni on väärä ja mitä en organisaatioiden toiminnasta tiedä.

    "Etkä näytä ymmärtävän sitäkään, että adoptointi vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan (kuten Ruotsissa) maista missä ei homoparien adoptointia hyväksytä."

    Miten niin en ymmärrä? Siitähän tässä on juuri koko ajan keskusteltu. Kyllä minä tuon ihan hyvin ymmärrän, olemme vain eri mieltä siitä onko se siltikään syy kieltää homoilta samoja oikeuksia kuin muillakin on. Kysehän on edelleen siitä että päätös lopettaa adoptiot homomyönteisiin maihin on ihan noiden muiden maiden oma päätös jota niiden ei olisi mikään pakko tehdä ja ne voisivat ihan hyvin jatkaa adotioita vain heteroperheisiin kuten on tapahtunut aikaisemminkin. Adoptioiden lopettaminen on siis ihan ideologinen päätös noilta mailta. Kysymys on siis siitä katsommeko muiden maiden homovihamielisyyden olevan riittävän vahva syys syrjiä homoja täällä.

    "Raota tietoarkkusi kantta ja kerro mitkä maat maailmassa ovat hyväksyneet vastaavan lain? Ja mikä ko. maassa on valtauskonto"

    Tähän mennessä samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat laillistaneet Alankomaat, Argentiina, Belgia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Uusi-Seelanti. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen ovat laillistaneet Englanti ja Wales sekä Skotlanti. Myös useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa sekä Meksikon osavaltiossa samaa sukupuolta olevien avioliitot on laillistettu. Israel hyväksyy muualla solmitut samaa sukupuolta
    olevien avioliitot, vaikka siellä itsessään vihkiytyminen ei ole mahdollista.
    Tietääkseni näistä vain pohjoismaat ovat valtaosaltaan luterilaisia ja esim. Espanja, Portugali, Argentiina ja Ranska valtaosaltaan katolisia, Englanti anglikaaninen, Yhdysvallat hyvin moniuskontoinen ja Israel juutalainen.

    "Nähdään siten perustuuko tämäkään väitteesi faktaan vai fiktioon?"

    Eli kuten näit, se perustuu faktaan, ei fiktioon kuten sinun käsityksesi.

    YK:n lasten perusoikeuksissa on maininta, että ainoastaan miehen ja naisen avioliitto täyttää lähtökohtaisesti lasten oikeudet. Ns. homo avioliittolaki tarkoittaa lapsen oikeuksien siirtämistä marginaaliin ja poistaa lapsen oikeuden molempiin vanhempiin sekä pitää tätä lapsen oikeutta toisarvoisena. Lisäksi avioliiton merkityksen muuttaminen vaikuttaa kaikkiin avioliittoihin ja heikentää lasten asemaa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Outoa, että perheellinen mies puolustaa homoparien oikeuksia henkeen ja vereen"

    Sinusta siis perheellisen miehen on pakko omata tietyt mielipiteet jotta on oikea "oikea mies"? EIkö tuo ole juuri lauman mukana menemistä ja oman ajattelun välttämistä?

    "ja vähät välittää lasten oikeuksista tai todellisesta tasa-arvosta heteroiden kesken."

    Meillä on vain eri käsitys siitä mikä on hyväksi lapsen oikeuksien kannalta ja mikä tasa-arvon kannalta.

    "Kirjoituksista loistaa myös välinpitämättömyys kaikkea muuta
    kohtaan pääasia, että vähemmistö saa oikeuksia joita ei kaikilla ole. "

    Oletko lukenut ajatuksella yhtäänkirjoitustani? En ole koskaan sanonut että vähemmistöillä pitäisi olla oikeuksia joita muilla ei ole.

    "Emme ole ykin maailmassa, emmekä mikään esimerkkimaa tai maailman mahti, siksi meidän tulee jokaisessa päätöksessämme pohtia miten mikäkin asia vaikuttaa maailmalla ja kotimaassa? Vaikeuttaako se joitain asioita ja jos vaikeuttaa niin miten ja onko vaikeuttava seikka estettävissä? Onko se todellista tasa-arvoa jne?"

    Eikö juuri noita asioita tässä ole pohdittu kymmenissä eri viesteissä? Noista ei vain ole mitään yhtä totuutta. Lisäksi aina asiat ovat tasapainoilua ihmisten oikeuksien toteutumisen, tasa-arvon sekä positiivisten ja negatiivisten vaikutusten välillä. Sitäkin tässä tehdään. Ja myös pidemmällä tähtäimellä eikä vain nyt juuri tässä hetkessä.

    Näkemyseroja selittää osin se, että käsityksesi ei läheskään aina pohjaudu faktaan
    siksi se ihmetyttää muitakin. Kyseinen laki kun tyrmää YK:n lastenoikeudetkin.
    Lasten kehitystä ja oloja on tutkittu mm. APA:n toimesta (american psycological assoc.) ja näissä tutkimuksissa homoperheiden lapset oppivat vain yhteiskuntatieteitä paremmin kuin heteroperheissä. Kielelliset, matemaattiset ja urheilulliset saavutukset olivat puolestaan selkeästi heikompia homoperheiden lapsilla samoin kuin sosiaaliset taidot (kuten näissäkin keskusteluissa on havaittavissa) asenne oppimiseen sekä vanhempi-koulusuhde oli heikoimpia kuin heteroperheillä. Muutkin tutkimukset osoittavat, että miehen ja naisen erot vaikuttavat
    tasapainottavasti kasvatuksessa ja lapsen kehitystä stimuloivasti. Propaganda on vain sumentanut ajatuskenttäsi, moni muukin isä varmasti ihmettelee juuri siksi miten
    jollakin isällä on homojen oikeudet tärkeämpiä kuin vaikkapa omien lasten oikeudet?

    Sukupuolineutraali ? avioliittolaki on utopistinen ja historia opettaa, että moiset kokeilut johtavat yhteiskunnan heikoimpien jäsenten kärsimykseen, koska todellisuus ei ole yhtä kaunis kuin propagandan luoma mielikuvamaailma.

    Perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu ensin antiikin Kreikassa sitten Rooman valtakunnassa ja molemmat korkeakulttuurit rappeutuivat koska eivät kyenneet riittävällä tasollakaan turvaamaan lapsien kehitysedellytyksiä.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    YK:n lasten perusoikeuksissa on maininta, että ainoastaan miehen ja naisen avioliitto täyttää lähtökohtaisesti lasten oikeudet. Ns. homo avioliittolaki tarkoittaa lapsen oikeuksien siirtämistä marginaaliin ja poistaa lapsen oikeuden molempiin vanhempiin sekä pitää tätä lapsen oikeutta toisarvoisena. Lisäksi avioliiton merkityksen muuttaminen vaikuttaa kaikkiin avioliittoihin ja heikentää lasten asemaa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa.

    "YK:n lasten perusoikeuksissa on maininta, että ainoastaan miehen ja naisen avioliitto täyttää lähtökohtaisesti lasten oikeudet. "

    Älä viitsi valehdella. Ei siellä tuollaista lue.

    "Ns. homo avioliittolaki tarkoittaa lapsen oikeuksien siirtämistä marginaaliin ja poistaa lapsen oikeuden molempiin vanhempiin "

    Avioliitto ei sitä poista millään tavalla. Lapsen oikeudet vanhempiin eivät johdu avioliitosta eikä lapsen oikeus vanhempiin edellytä avioliittoa lainkaan.

    "Lisäksi avioliiton merkityksen muuttaminen vaikuttaa kaikkiin avioliittoihin ja heikentää lasten asemaa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa."

    Tuo on täysin subjektiivinen käsitys asioista joka ei perustu mihinkään tunnettuihin faktoihin.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Näkemyseroja selittää osin se, että käsityksesi ei läheskään aina pohjaudu faktaan
    siksi se ihmetyttää muitakin. Kyseinen laki kun tyrmää YK:n lastenoikeudetkin.
    Lasten kehitystä ja oloja on tutkittu mm. APA:n toimesta (american psycological assoc.) ja näissä tutkimuksissa homoperheiden lapset oppivat vain yhteiskuntatieteitä paremmin kuin heteroperheissä. Kielelliset, matemaattiset ja urheilulliset saavutukset olivat puolestaan selkeästi heikompia homoperheiden lapsilla samoin kuin sosiaaliset taidot (kuten näissäkin keskusteluissa on havaittavissa) asenne oppimiseen sekä vanhempi-koulusuhde oli heikoimpia kuin heteroperheillä. Muutkin tutkimukset osoittavat, että miehen ja naisen erot vaikuttavat
    tasapainottavasti kasvatuksessa ja lapsen kehitystä stimuloivasti. Propaganda on vain sumentanut ajatuskenttäsi, moni muukin isä varmasti ihmettelee juuri siksi miten
    jollakin isällä on homojen oikeudet tärkeämpiä kuin vaikkapa omien lasten oikeudet?

    "Näkemyseroja selittää osin se, että käsityksesi ei läheskään aina pohjaudu faktaan"

    Jostain kumman syystä niitä faktavirheitä on ollut muiden kovasti vaikea osoittaa kun niitä olen kysellyt. Muilta niitä taas löytyy lähes joka tekstistä.

    "Kyseinen laki kun tyrmää YK:n lastenoikeudetkin."

    Tässä juuri hyvä esimerkki. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei millään muotoa tyrmää YK:n lasten oikeuksia. Avioliittolaki koskee kahden aikuisen oikeutta mennä naimisiin. Se ei mainitse lapsia tai lasten oikeuksia millään tavalla.

    "Lasten kehitystä ja oloja on tutkittu mm. APA:n toimesta (american psycological assoc.) ja näissä tutkimuksissa "

    Voisitko ystävällisesti linkittää noita tutkimuksia. Liian usein käy ilmi että niissä ei ole ollenkaan väitettyjä tuloksia, tulokset ovat merkitykseltään marginaalisia, tutkimus on ikivanha tai otos ei vasta lainkaan tilannetta joka Suomessa vallitsee.

    "moni muukin isä varmasti ihmettelee juuri siksi miten
    jollakin isällä on homojen oikeudet tärkeämpiä kuin vaikkapa omien lasten oikeudet?"

    Millä tavalla minun lasteni oikeudet heikkenevät jos kaksi samaa sukupuolta olevaa saa mennä naimisiin?

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Sukupuolineutraali ? avioliittolaki on utopistinen ja historia opettaa, että moiset kokeilut johtavat yhteiskunnan heikoimpien jäsenten kärsimykseen, koska todellisuus ei ole yhtä kaunis kuin propagandan luoma mielikuvamaailma.

    Perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu ensin antiikin Kreikassa sitten Rooman valtakunnassa ja molemmat korkeakulttuurit rappeutuivat koska eivät kyenneet riittävällä tasollakaan turvaamaan lapsien kehitysedellytyksiä.

    "Sukupuolineutraali ? avioliittolaki on utopistinen ja historia opettaa, että moiset kokeilut johtavat yhteiskunnan heikoimpien jäsenten kärsimykseen, koska todellisuus ei ole yhtä kaunis kuin propagandan luoma mielikuvamaailma."

    Missään ei tietääkseni ole historiassa kokeiltu mitään nykyisen avioliittolain kaltaista.

    "Perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu ensin antiikin Kreikassa sitten Rooman valtakunnassa ja molemmat korkeakulttuurit rappeutuivat koska eivät kyenneet riittävällä tasollakaan turvaamaan lapsien kehitysedellytyksiä."

    Kreikka joutui Rooman ylivoimaisen armeijan romahduttamaksi ja Rooma sisäisen hajaannuksen ja ulkoisen sotilaallisen paineen hajottamaksi. Ja sekin tapahtui vasta kun Rooman valtakunta oli pysynyt kasassa pidempään kuin mikään valtakunta sitä ennen tai sen jälkeen.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "YK:n lasten perusoikeuksissa on maininta, että ainoastaan miehen ja naisen avioliitto täyttää lähtökohtaisesti lasten oikeudet. "

    Älä viitsi valehdella. Ei siellä tuollaista lue.

    "Ns. homo avioliittolaki tarkoittaa lapsen oikeuksien siirtämistä marginaaliin ja poistaa lapsen oikeuden molempiin vanhempiin "

    Avioliitto ei sitä poista millään tavalla. Lapsen oikeudet vanhempiin eivät johdu avioliitosta eikä lapsen oikeus vanhempiin edellytä avioliittoa lainkaan.

    "Lisäksi avioliiton merkityksen muuttaminen vaikuttaa kaikkiin avioliittoihin ja heikentää lasten asemaa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa."

    Tuo on täysin subjektiivinen käsitys asioista joka ei perustu mihinkään tunnettuihin faktoihin.

    Aina sinä vetoat netistä löytämiisi joten olisi korkea aika tutkia mitä sieltä löytyy
    YK:n lastenoikeuksista. Nyt viimeistään on huomattavissa kuinka sinä perustat
    tietosi homojen propagandan luomasta mielikuvamaailmasta. Väität valheeksi
    selkeitä asioita ja koet subjektiivisiksi käsityksiksi asioita jotka ovat faktoja.
    Mahtavat lapsesi olla onnellisia kun isä noin subjektiivisesti puolustaa lasten oikeuksia polkevaa lakia.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Näkemyseroja selittää osin se, että käsityksesi ei läheskään aina pohjaudu faktaan"

    Jostain kumman syystä niitä faktavirheitä on ollut muiden kovasti vaikea osoittaa kun niitä olen kysellyt. Muilta niitä taas löytyy lähes joka tekstistä.

    "Kyseinen laki kun tyrmää YK:n lastenoikeudetkin."

    Tässä juuri hyvä esimerkki. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei millään muotoa tyrmää YK:n lasten oikeuksia. Avioliittolaki koskee kahden aikuisen oikeutta mennä naimisiin. Se ei mainitse lapsia tai lasten oikeuksia millään tavalla.

    "Lasten kehitystä ja oloja on tutkittu mm. APA:n toimesta (american psycological assoc.) ja näissä tutkimuksissa "

    Voisitko ystävällisesti linkittää noita tutkimuksia. Liian usein käy ilmi että niissä ei ole ollenkaan väitettyjä tuloksia, tulokset ovat merkitykseltään marginaalisia, tutkimus on ikivanha tai otos ei vasta lainkaan tilannetta joka Suomessa vallitsee.

    "moni muukin isä varmasti ihmettelee juuri siksi miten
    jollakin isällä on homojen oikeudet tärkeämpiä kuin vaikkapa omien lasten oikeudet?"

    Millä tavalla minun lasteni oikeudet heikkenevät jos kaksi samaa sukupuolta olevaa saa mennä naimisiin?

    Toistelet vastoin parempaa tietoa kahden ihmisen oikeudesta mennä naimisiin, mutta
    lakiin lisätty adoptio-oikeus on se mikä nimenomaan polkee lasten oikeuksia. Linkkejä tutkimuksista v.2010-2012 löydät ihan googlaamalla.

    Voisin lyödä vetoa, jollei Toivolan tukijoineen väkisin mukaan ymppäämää adoptio-oikeutta olisi liitetty viime metreillä lakiin asia olisi jo menneen talven lumia eikä kohusta olisi tietoakaan. Näin olisi vältytty myös kaikilta kielteisiltäkin puolilta asiassa ja laki olisi oikeasti tasa-arvoinen kenenkään oikeuksia rikkomatta.

    Tutkimuksista vielä...mikään tuorekaan tutkimus ei vastaa tilannetta joka Suomessa vallitsee. Tutkimukset yleensäkin tehdään siellä missä homoperheitä on ollut jo jonkin aikaa.

    Ei homojen avioituminen heikennä lastesi oikeuksia edes tulevaisuudessa mutta
    adoptio-oikeus on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa lasten myös lastesi lasten etujen ja oikeuksien vastainen.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Sukupuolineutraali ? avioliittolaki on utopistinen ja historia opettaa, että moiset kokeilut johtavat yhteiskunnan heikoimpien jäsenten kärsimykseen, koska todellisuus ei ole yhtä kaunis kuin propagandan luoma mielikuvamaailma."

    Missään ei tietääkseni ole historiassa kokeiltu mitään nykyisen avioliittolain kaltaista.

    "Perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu ensin antiikin Kreikassa sitten Rooman valtakunnassa ja molemmat korkeakulttuurit rappeutuivat koska eivät kyenneet riittävällä tasollakaan turvaamaan lapsien kehitysedellytyksiä."

    Kreikka joutui Rooman ylivoimaisen armeijan romahduttamaksi ja Rooma sisäisen hajaannuksen ja ulkoisen sotilaallisen paineen hajottamaksi. Ja sekin tapahtui vasta kun Rooman valtakunta oli pysynyt kasassa pidempään kuin mikään valtakunta sitä ennen tai sen jälkeen.

    Et siis tunne historiaakaan

    Äänestä

  • pohnis1 kirjoitti:

    Oletko miettinyt, että tulevaisuudessa Suomeen voi tulla adoptiolapsia myös niistä maista joissa nyt homoutta ei sallita millään tasolla? Jonkun täytyy aina näyttää esimerkkiä ja jostain täytyy aina lähteä. Kaikki ei aivan yhdessä yössä tapahdu, mutta kaikki tapahtuu ajallaan.

    Kerro kun olet kerran homo pohnis kun haluatte liberalisoida avioliiton ja siinä sivussa
    adoptoinnit ja lasten oikeudet, miksi tämä liberalisointi vimma rajoittuu vain teikäläisiin? Miksi muut seksuaalivähemmistöt ovat teistä tasa-arvoisuutta ansainneet
    eikä adoptio-oikeutta?

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Et siis tunne historiaakaan

    Copypeistaaminen ei ole yleensäkään merkki siitä, että olisi asioista perillä.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Aina sinä vetoat netistä löytämiisi joten olisi korkea aika tutkia mitä sieltä löytyy
    YK:n lastenoikeuksista. Nyt viimeistään on huomattavissa kuinka sinä perustat
    tietosi homojen propagandan luomasta mielikuvamaailmasta. Väität valheeksi
    selkeitä asioita ja koet subjektiivisiksi käsityksiksi asioita jotka ovat faktoja.
    Mahtavat lapsesi olla onnellisia kun isä noin subjektiivisesti puolustaa lasten oikeuksia polkevaa lakia.

    Sinä väität että YK:n lasten oikeuksissa mainitaan vain perinteisen avioliiton täyttävän lähtökohtaisesti lasten oikeudet. Odotan että sinä todistat väitteen linkaamalla tämän dokumentin johon viittaat ja siteeraavan kohtaa jossa noin sanotaan. Muussa tapauksessa on selvää että vain puhut omiasi. Kuka vain voi väittää jossain sanottavan mitä vain. Vasta kun sen todistaa, asiasta tulee fakta. Älä yritä hämärtää tätä asiaa.

    " Nyt viimeistään on huomattavissa kuinka sinä perustat
    tietosi homojen propagandan luomasta mielikuvamaailmasta. "

    Näytä sinä nyt ensin toteen että omat käsityksesi eivät perustu propagandaan kun sitä selkeästi kysytään.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Toistelet vastoin parempaa tietoa kahden ihmisen oikeudesta mennä naimisiin, mutta
    lakiin lisätty adoptio-oikeus on se mikä nimenomaan polkee lasten oikeuksia. Linkkejä tutkimuksista v.2010-2012 löydät ihan googlaamalla.

    Voisin lyödä vetoa, jollei Toivolan tukijoineen väkisin mukaan ymppäämää adoptio-oikeutta olisi liitetty viime metreillä lakiin asia olisi jo menneen talven lumia eikä kohusta olisi tietoakaan. Näin olisi vältytty myös kaikilta kielteisiltäkin puolilta asiassa ja laki olisi oikeasti tasa-arvoinen kenenkään oikeuksia rikkomatta.

    Tutkimuksista vielä...mikään tuorekaan tutkimus ei vastaa tilannetta joka Suomessa vallitsee. Tutkimukset yleensäkin tehdään siellä missä homoperheitä on ollut jo jonkin aikaa.

    Ei homojen avioituminen heikennä lastesi oikeuksia edes tulevaisuudessa mutta
    adoptio-oikeus on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa lasten myös lastesi lasten etujen ja oikeuksien vastainen.

    " mutta lakiin lisätty adoptio-oikeus on se mikä nimenomaan polkee lasten oikeuksia."

    Lakiin ei ole lisätty mitään adoptio-oikeutta vaan se oikeus tulee adoptiolain kautta, aivan kuin on tullut ennenkin.

    "Linkkejä tutkimuksista v.2010-2012 löydät ihan googlaamalla."

    Jos haluat jotain joillain tutkimuksilla todistaa, linkaat nyt vain ihan itse juuri ne tutkimukset joihin viittaat. Mutten ne ovat ihan yhtä tyhjää kuin omat mielipiteesi.

    "Voisin lyödä vetoa, jollei Toivolan tukijoineen väkisin mukaan ymppäämää adoptio-oikeutta olisi liitetty viime metreillä lakiin asia olisi jo menneen talven lumia eikä kohusta olisi tietoakaan. "

    Mitään ylimääräistä ei ole lakiin "ympätty". Juuri adoptio-oikeus on ollut yksi tärkeimmistä vastustajien argumenteista alusta lähtien.

    "Tutkimuksista vielä...mikään tuorekaan tutkimus ei vastaa tilannetta joka Suomessa vallitsee. Tutkimukset yleensäkin tehdään siellä missä homoperheitä on ollut jo jonkin aikaa."

    Homoperheitä on Suomessa ollut jo kauan. Ne ovat vain olleet rekisteröidyssä parisuhteessa, eivät avioliitossa. Perheitä ne silti ovat.

    " mutta
    adoptio-oikeus on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa lasten myös lastesi lasten etujen ja oikeuksien vastainen."

    Sinun mielestäsi niin, monien mielestä ei.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Et siis tunne historiaakaan

    No laita sitten tänne ne tieteelliset historian tutkimukset jotka aukottomasti todistavat että juuri perheiden hajoaminen oli ratkaisevaa Rooman valtakunnan tuhossa. Jään odottamaan...

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Sinä väität että YK:n lasten oikeuksissa mainitaan vain perinteisen avioliiton täyttävän lähtökohtaisesti lasten oikeudet. Odotan että sinä todistat väitteen linkaamalla tämän dokumentin johon viittaat ja siteeraavan kohtaa jossa noin sanotaan. Muussa tapauksessa on selvää että vain puhut omiasi. Kuka vain voi väittää jossain sanottavan mitä vain. Vasta kun sen todistaa, asiasta tulee fakta. Älä yritä hämärtää tätä asiaa.

    " Nyt viimeistään on huomattavissa kuinka sinä perustat
    tietosi homojen propagandan luomasta mielikuvamaailmasta. "

    Näytä sinä nyt ensin toteen että omat käsityksesi eivät perustu propagandaan kun sitä selkeästi kysytään.

    Kaikki löytyy kun jaksat googlata. Aikaa sinulla varmaankin on päivystät palstalla
    päivät pitkät. Koska sinun missiosi on puolustaa homojen oikeuksia niin eikö silloin sinun tulisi todistaa väitteet vääriksi? Jokainen toki löytää googlaamalla samat tutkimukset, YK:n lasten oikeudet...käytä sinäkin välillä muutakin kuin wikipediaa.
    Jos tuolla paatoksella ajaa missionsa asiaa, luulisi, että on myös selvillä mistä
    mitäkin tietoa löytyy oli se oman mission kannalta negatiivista tai positiivista.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    " mutta lakiin lisätty adoptio-oikeus on se mikä nimenomaan polkee lasten oikeuksia."

    Lakiin ei ole lisätty mitään adoptio-oikeutta vaan se oikeus tulee adoptiolain kautta, aivan kuin on tullut ennenkin.

    "Linkkejä tutkimuksista v.2010-2012 löydät ihan googlaamalla."

    Jos haluat jotain joillain tutkimuksilla todistaa, linkaat nyt vain ihan itse juuri ne tutkimukset joihin viittaat. Mutten ne ovat ihan yhtä tyhjää kuin omat mielipiteesi.

    "Voisin lyödä vetoa, jollei Toivolan tukijoineen väkisin mukaan ymppäämää adoptio-oikeutta olisi liitetty viime metreillä lakiin asia olisi jo menneen talven lumia eikä kohusta olisi tietoakaan. "

    Mitään ylimääräistä ei ole lakiin "ympätty". Juuri adoptio-oikeus on ollut yksi tärkeimmistä vastustajien argumenteista alusta lähtien.

    "Tutkimuksista vielä...mikään tuorekaan tutkimus ei vastaa tilannetta joka Suomessa vallitsee. Tutkimukset yleensäkin tehdään siellä missä homoperheitä on ollut jo jonkin aikaa."

    Homoperheitä on Suomessa ollut jo kauan. Ne ovat vain olleet rekisteröidyssä parisuhteessa, eivät avioliitossa. Perheitä ne silti ovat.

    " mutta
    adoptio-oikeus on nykyhetkessä ja tulevaisuudessa lasten myös lastesi lasten etujen ja oikeuksien vastainen."

    Sinun mielestäsi niin, monien mielestä ei.

    Seuraat uutisia, mutta Toivolan ja kumppaneiden ymppäys lakiin on sinulle uusi asia,
    minäkin näin uutisen....ja se lisättiin todennäköisesti siksi, että homot vaativat adoptiolain muutosta itselleen extra-etuna.

    Homo-perheitä ei todellakaan ole Suomessa jokunen lesbopari jolle yhteiskunta on maksanut keinohedelmöityksen.

    "monien mielestä ei" tälläkin palstalla sinä taidat olla ainoa joka on eri mieltä polkeeko
    adoptio-oikeus lapsien oikeuksia vai ei.

    Äänestä

  • koko totuus kirjoitti:

    Kaikki löytyy kun jaksat googlata. Aikaa sinulla varmaankin on päivystät palstalla
    päivät pitkät. Koska sinun missiosi on puolustaa homojen oikeuksia niin eikö silloin sinun tulisi todistaa väitteet vääriksi? Jokainen toki löytää googlaamalla samat tutkimukset, YK:n lasten oikeudet...käytä sinäkin välillä muutakin kuin wikipediaa.
    Jos tuolla paatoksella ajaa missionsa asiaa, luulisi, että on myös selvillä mistä
    mitäkin tietoa löytyy oli se oman mission kannalta negatiivista tai positiivista.

    Älä väistele vaan linkaa dokumentit väitteesi tueksi. Nyt yrität temppua "todista että joulupukki ei ole olemassa".
    Se joka jotain väittää on myös velvollinen sen todistamaan. Nyt vaikuttaa että tiedät olevasi väärässä mutta yrität pelata aikaa laittamalla minut etsimään jotain mitä ei ole olemassa.

    Äänestä

  • koko totuus kirjoitti:

    Seuraat uutisia, mutta Toivolan ja kumppaneiden ymppäys lakiin on sinulle uusi asia,
    minäkin näin uutisen....ja se lisättiin todennäköisesti siksi, että homot vaativat adoptiolain muutosta itselleen extra-etuna.

    Homo-perheitä ei todellakaan ole Suomessa jokunen lesbopari jolle yhteiskunta on maksanut keinohedelmöityksen.

    "monien mielestä ei" tälläkin palstalla sinä taidat olla ainoa joka on eri mieltä polkeeko
    adoptio-oikeus lapsien oikeuksia vai ei.

    No linkaapa joku linkki tuohon "lisäyksen" kertovaan uutiseen. Minä en sellaista löydä, en uutisista enkä Eduskunnan sivuilta. Ettei olisi taas mielikuvituksesi tuote tai joku värinymmärrys...

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Älä väistele vaan linkaa dokumentit väitteesi tueksi. Nyt yrität temppua "todista että joulupukki ei ole olemassa".
    Se joka jotain väittää on myös velvollinen sen todistamaan. Nyt vaikuttaa että tiedät olevasi väärässä mutta yrität pelata aikaa laittamalla minut etsimään jotain mitä ei ole olemassa.

    Ja tässä nyt lapsen oikeuksien julistus jos et tosiaankaan sitä jaksa itse etsiä:

    https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

    Olisitko hyvä ja osoittaisit sen kohdan jonka mukaan ainoastaan miehen ja naisen avioliitto täyttää lähtökohtaisesti lasten oikeudet. Minä en siitä sellaista kohtaa löydä.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Älä väistele vaan linkaa dokumentit väitteesi tueksi. Nyt yrität temppua "todista että joulupukki ei ole olemassa".
    Se joka jotain väittää on myös velvollinen sen todistamaan. Nyt vaikuttaa että tiedät olevasi väärässä mutta yrität pelata aikaa laittamalla minut etsimään jotain mitä ei ole olemassa.

    Ja nyt esität sitten tyhmää vaikka parikin tyyppiä on antanut sinulle tietolähteen mistä katsoa. Etkö olekaan tietoinen siitä mistä puuskutat omaa "tietoasi"? Itsekin katsoin
    googlella pitikö tietosi homojen avioliiton sallivista maista paikkaansa, olit näimmä sanasta sanaan kopsannut "tietosi" wikipediasta.

    Ei tässä ole joulupukilla mitään tekemistä, jokainen joka epäilee voi googlesta katsoa
    tai jonkun muun hakemiston avulla..miksi sinä tarvit siihen linkin? Se on siis www.google.fi ..urpo

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    No laita sitten tänne ne tieteelliset historian tutkimukset jotka aukottomasti todistavat että juuri perheiden hajoaminen oli ratkaisevaa Rooman valtakunnan tuhossa. Jään odottamaan...

    Oliskos se niin, että te puolustajat olitte koulutettuja ja kaikki tietäviä? Ups, mitä tälläinen koluja käymätön maalaisjuntti nyt tälläi lipsautti?

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Ja nyt esität sitten tyhmää vaikka parikin tyyppiä on antanut sinulle tietolähteen mistä katsoa. Etkö olekaan tietoinen siitä mistä puuskutat omaa "tietoasi"? Itsekin katsoin
    googlella pitikö tietosi homojen avioliiton sallivista maista paikkaansa, olit näimmä sanasta sanaan kopsannut "tietosi" wikipediasta.

    Ei tässä ole joulupukilla mitään tekemistä, jokainen joka epäilee voi googlesta katsoa
    tai jonkun muun hakemiston avulla..miksi sinä tarvit siihen linkin? Se on siis www.google.fi ..urpo

    "Ja nyt esität sitten tyhmää vaikka parikin tyyppiä on antanut sinulle tietolähteen mistä katsoa."

    En edelleenkään tiedä miksi minun pitäisi muiden puolesta etsiä tietoja?

    "Itsekin katsoin googlella pitikö tietosi homojen avioliiton sallivista maista paikkaansa, olit näimmä sanasta sanaan kopsannut "tietosi" wikipediasta."

    Tuliko sinulle mieleen että saatoin tietää asiat jo aikaisemmin? Jostainhan minä sen tiesin kun jo aikaisemmin samaa sanoin. On vain paljon nopeampaa kopsata tieto tekstiin suoraan sieltä kuin näpytellä alusta kännykällä.
    Ja jos et huomannut, tietoni olivat koko ajan oikeita, toisin kuin monien muiden.

    "Ei tässä ole joulupukilla mitään tekemistä, jokainen joka epäilee voi googlesta katsoa"

    Ehkäpä monen kannattaisikin katsoa ennen kuin väittää puuta heinää kuten nyt tapahtuu.

    "tai jonkun muun hakemiston avulla..miksi sinä tarvit siihen linkin? Se on siis www.google.fi ..urpo"

    Jos joku väittää että esim. YK:n lasten julistus sanoo jotain, on ihan normaali käytäntö että hän myös väitteensä todistaa.
    Nyt näyttää siltä että ensin naristaan kun suvaitaan epäillä väitteitä ja haukutaan toista kun ei jaksa kaivaa tietoja ja lopuksi kuitenkin jäädään housut kintuissa kiinni siitä että oltiin alun alkaenkin väärässä.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Oliskos se niin, että te puolustajat olitte koulutettuja ja kaikki tietäviä? Ups, mitä tälläinen koluja käymätön maalaisjuntti nyt tälläi lipsautti?

    No kouluja käymätönkin ihminen voisi sentään tajuta että jos väittää jotain, väite pitää pystyä todistamaan. Ei ole mikään yleinen fakta että esim. Rooman valtakunta luhistui perhearvojen puutteeseen. Jos tällaisen radikaalin mielipiteen esittää, olisi suotavaa että olisi muutama muidenkin tarkistettavissa oleva faktakin takataskussa sitä tukemassa.

    Mutta ilmeisesti nykyinen nettisukupolvi kuvittelee että riittää vain kun väittää jotain ja se muuttuu samalla faktaksi.

    Pikkasen sivuraiteille mennään....kun tämä ketju on "adoptio-oikeus", josta mm.sinä esität faktoina asioita jotka ovat muuttuneet faktoiksi mielessäsi. Vaadit todistelua
    etkä itsekään esitä niitä varsinkaan tässä adoptioasiassa. Omassa linkissäsi on maininta vaatimuksesta adoptio, isyys ja nimilakiin tehtävistä muutoksista jotta ne olisivat yhtenäisiä tämän avioliittolain kanssa ja silti esität faktana, että kyse on vain
    ja ainoastaan oikeudesta avioitua. Kouluja käymätönkin voi opetella lukemaan ajatuksen kanssa ja kysyä ellei ymmärrä lukemaansa eikä suu vaahdossa messuta
    ja vääristele toisten mielipiteitä.

    "Pikkasen sivuraiteille mennään....kun tämä ketju on "adoptio-oikeus", josta mm.sinä esität faktoina asioita jotka ovat muuttuneet faktoiksi mielessäsi. "

    Edeleenkään en muista yhtään esittämääni faktaa joka olisi voitu todistaa virheelliseksi. Kyse on yleensä siitä että minun väitetään sanoneen tai väittäneen asioita joita en ole todellisuudessa väittänyt.

    "Vaadit todistelua etkä itsekään esitä niitä varsinkaan tässä adoptioasiassa"

    Olen tarvittaessa todistanut jokaisen väitteeni. Vai mikä on jäänyt todistamatta?

    "Omassa linkissäsi on maininta vaatimuksesta adoptio, isyys ja nimilakiin tehtävistä muutoksista "

    Tarkkaan ottaen siinä on maininta isyys- ja nimilakiin tehtävistä muutoksista, ei adoptiolakiin.

    " ja silti esität faktana, että kyse on vain ja ainoastaan oikeudesta avioitua"

    Kyllä koska siinä on kyse uudessa avioliittolaissa. Ongelma on siinä että te heittelette väitteitä jotka ovat epätarkkoja. Juuri väitettiin että avioliittolakiin tehtiin viime hetkellä joku lisäys joka mahdollistaa adoption. Näin ei siis käynyt. Avioliittolakiin ei tehty mitään lisäksiä. Kyse oli siistä että KUN avioliittolaki hyväksytään, SAMALLA pitää tehdä muutoksia myös muihin lakeihin jotta ne ovat linjassa avioliittolain kanssa. Tämä EI ole sama asia kuin että avioliittolakiin olisi tehty jotain lisäyksiä. Tai että tämä olisi tullut jotenkin yllätyksenä.
    Vähän tarkkuutta siis noihin väitteisiinne vaikka koulun käynti onkin jäänyt vähiin. Minä kommentoin ja argumentoin siihen mitä te sanotte, en siihen mitä te kenties yritätte sanoa mutta sanotte väärin.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Tämän sallivan lain vuoksi ei niistä maista adoptio lapsia tule. Näiden maiden adoptioon osallistuvat organisaatiot eivät tee homomyönteisten maiden organisaatioiden kanssa yhteistyötä, ei nyt eikä ainakaan lähitulevaisuudessa.

    Näinhän tässä juuri kävi. Että adoptiomahdollisuuksia peruttiin, vaikka laki ei ole vielä edes voimassa.

    Äänestä

  • Totuus kolahtaa kirjoitti:

    Näinhän tässä juuri kävi. Että adoptiomahdollisuuksia peruttiin, vaikka laki ei ole vielä edes voimassa.

    Niin, eli tässä nähdään että jotkut maat käyttävät tätä asiaa ja lasten hätää painostuskeinona vaikuttaa muiden maiden päätöksiin. Tässä ei ole todellisella tilanteella merkitystä vaan adoptioita perutaan vaikka laki ei ole vielä edes voimassa eikä sen voimaantulo ole edes 100 prosenttisen varmaa.

    Sinun näkemys tasa-arvosta voitti kokemus-kokoomus: nyt heteroparit ovat samalla viivalla homoparien kanssa kumpikaan ei saa lasta. Mielestäsihän asialla ei ole kuin positiivisia vaikutuksia, eikä lakimuutos tuo haittaa kenellekään. Voit siis onnitella itseäsi tämä kun on mielestäsi positiivista ja haitatonta.

    En ole koskaan sanonut että tämä on haitatonta. Olen vain sanonut että jotkut maat näköjään haluavat vaikuttaa toisten maiden lainsäädäntöön esim. lopettamalla adoptiot jos tehdään tai edes ollaan tekemässä homomyönteistä lainsäädäntöä.
    Tuskin pitäisimme oikeana jos joku muslimimaa lopettaisi yhteistyön meidän kanssamme siksi että meillä on naisilla samat oikeudet kuin miehillä tai että Venäjä yrittää vaikutta meidän politiikkamme lapsiasioihin liittyvällä disinformaatiolla ja muulla vastaavalla.
    Jos annamme heti periksi ja teemme oman lansäädäntömme muiden halun mukaan, olemme loputtomalla tiellä. Mutta näköjään sinulle tarkoitus pyhittää keinot ja kun et kannata homojen liittoja niin on ihan ok jos joku muu maa yrittää päättä puolestamme mitä lakeja säädämme.

    Kyllä, tästä ei mielestäsi ole eikä tule haittaa mm. kauppasuhteisiin Venäjän tai muiden maiden kanssa. Ikävä kyllä se ketju on poistettu missä totesit tällä olevan positiivisia vaikutuksia ja lähes samaan hengenvetoon totesit, ettei tästä laista ole haittaa tai seurauksia. Samoin tässä ketjussa toteat, että haittojen pitää olla merkittäviä jos asia menee yhdenvertaisuuden edelle...tämä adoptio-stoppi ei siis mielestäsi ole merkittävä haitta? Yhdenvertaisuutta ei koe avoparitkaan eikä yksinäiset miehet, mutta silti olet enemmän huolissasi homoparien oikeudesta adoptoida. Olemme jo loputtomalla tiellä, valtaosa laeista ts. direktiiveistä tulee jo nyt rajojemme ulkopuolelta vaikuttaen omaan lainsäädäntöömme ja elämäämme. Väitteesi on todella absurdi, ei adoptiot vaikuta millään tavalla muuhun lainsäädäntöön eivätkä muut maat koeta sillä verukkeella vaikuttaa meidän omaamme. Ainoastaan suur-Saksa alias EU pyrkii monellakin taholla vaikuttamaan moniin lainsäädäntöihin ja päätöksiin.

    "Kyllä, tästä ei mielestäsi ole eikä tule haittaa mm. kauppasuhteisiin "

    No sellaisesta ei ole ollut mitäänmerkkejä kuten ei ole ollut muidenkaan niiden maiden kanssa jotka ovat homojen avioliitot sallineet. Venäjän kauppasuhteisiin vaikuttavat ihan muut ja paljon suuremmat asiat.

    " Ikävä kyllä se ketju on poistettu missä totesit tällä olevan positiivisia vaikutuksia ja lähes samaan hengenvetoon totesit, ettei tästä laista ole haittaa tai seurauksia. "

    En ole koskaan sanonut että lakimuutoksesta ei voisi ollaa yhtään mitään haittaa mihinkään asiaan. Olen vain todennut että ne haitat ovat pieniä ja esim. juuri kauppasuhteissa noita vaikutuksia ei ole näkynyt eikä ole odotettavissa että näkyisikään. Kansainvälinen adoptio on ainoa asia jossa suoria selviä vaikutuksia on.

    "tämä adoptio-stoppi ei siis mielestäsi ole merkittävä haitta? "

    Se on merkittävä haitta nille joita asia koskee. Kyse on kuitenkin myös siitä, poistuuko tämä haitta jotenkin maailmasta jos emme anna homoille avioliitto-oikeutta vai voisiko olla niin että monet maat lopulta ottavat "llusikan kauniiseen käteen" ja toteavat että adoptioiden lopettaminen tästä syystä ei lopulta palvele kenenkään etuja eikä ole edes loogista.

    " Yhdenvertaisuutta ei koe avoparitkaan eikä yksinäiset miehet, mutta silti olet enemmän huolissasi homoparien oikeudesta adoptoida."

    Eli sinusta olisi ihan ok jos joku maa lopettaisi kaikki adoptiot Suomeen sillä perusteella että tällä yksinäiset naiset saavat adotoida ja se ei sopisi heidän ajattelumaailmaansa? Ja sen takia sitten pitäisi yksinäisten adotio Suomessa kieltää?
    Ja minä olen muuten sitä mieltä että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tulla arvioiduksi adoptiovanhempana ihan riippumatta sukupuolesta tai aviosäädystä. Mutta ei se asia parana sillä että kiellemme adoptiot myös homopareilta, päinvastoin. Nyt meillä on entistä suurempi syy parantaa myös muiden asemaa adotiossa.

    " eivätkä muut maat koeta sillä verukkeella vaikuttaa meidän omaamme."

    No kerro nyt sitten miksi ne kieltävät adotiot vaikka Suomeen kokonaan vaikka ne saavat kuitenkin edelleen ihan itse valikoida kenelle ne lapsia antavat ja antaa niitä vain heteropareille?

    "Ainoastaan suur-Saksa alias EU pyrkii monellakin taholla vaikuttamaan moniin lainsäädäntöihin ja päätöksiin."

    Eli EU:n vaikutus meidän lainsäädäntöömme on sinusta huono asia mutta jos joku yrittää adoptiolainsäädännöllä vaikuttaa Suomeen niin se on sinusta ok? Ole nyt edes sitten johdonmukainen jos vastustat muiden vaikuttamista meidän asioihimme.

    Sinulla on erikoinen tapa kääntää toisten ajatuksia ja luoda muiden viesteistä erilaisia mielikuvia vaikka ne olisivat vain sinun mielikuviasi. Ns. homojen oikeutta adoptoida kannattaa kuitenkin vain n.14% maailman maista ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että adoptiot pysähtyvät vaikka olisi kuinka pieni riski sille päätyykö lapsi normaaliin perheeseen vai ei.

    Mistä päädyit ajatukseen, että minulle olisi ok, että yksinäisille naisille ei suotaisi adoptiota? "Adoptio-kuviot" nyt vaan toimii jo nyt eri arvoistavasti eikä tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuudesta ole tietoakaan vaikka homoparien adoptiosta ei olisikaan
    kyse. Ja ihan ensimmäistä kertaa olet myös muiden kuin homoparien adoption kannalla.

    Penäät todisteita aina väitteille, missä ovat nyt linkityksesi tietoon, että adoptiokäytänteillä Suomen lainsäädäntö olisi painostettuna? Mutta EU:n painostuksesta on näyttöä ja paljon. Oletko mielestäsi johdonmukainen tässä asiassa?

    "Ns. homojen oikeutta adoptoida kannattaa kuitenkin vain n.14% maailman maista ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että adoptiot pysähtyvät vaikka olisi kuinka pieni riski sille päätyykö lapsi normaaliin perheeseen vai ei."

    Minusta se ei ole ollenkaan ymmärrettävää. Mikään maa ei voi mitenkään kontrolloida sitä miten lapsen tilanne muuttuu sen jälkeen kun se on annetu uuuteen maahan. Vanhemmat voivat erota, vanhempi voi vaihtaa sukupuolta, mennä rekisteröityyn parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa jne. Mitään sellaista ei ole nytkään voitu estää mitenkään. Mutta vasta nyt kun homojen avioliitot on hyväksytty, on äkkiä alettu rajoittammaan adoptioita. Kerrotko millä perusteella tämä ei kuullosta siltä että protestoidaan juuri nimenomaan sitä vastaan että homojen avioliitot sallitaan?

    "Mistä päädyit ajatukseen, että minulle olisi ok, että yksinäisille naisille ei suotaisi adoptiota?"

    Koska minusta on vaikuttanut siltä että muut maat saavat mielestäsi asettaa mitä ehtoja haluavat adotiolle ja se pitäisi ottaa huomioon meidän lainsäädännössämme. Jos siis monet maat alkaisivat lopettaa adoptioita Suomeen vetoamalla siihen että yksinäiset naiset saavat täällä adotoida, olisi loogista että kannattaisit silloin myös tätä rajoitusta Suomen lainsäädäntöön jotta muiden adoptiot eivät vaarantuisi. Vai kannattaisitko?

    ""Adoptio-kuviot" nyt vaan toimii jo nyt eri arvoistavasti eikä tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuudesta ole tietoakaan vaikka homoparien adoptiosta ei olisikaan
    kyse. "

    Adoptio-oikeudet eivät todellakaan ole tasa-arvoisia mjutta en ymmärrä miten asia jotenkin parantuisi sillä että toteamme vain että "asiat nyt vain ovat niin"? Eikö maailmaa juuri pidä yrittää muuttaa siellä missä näkee epätasa-arvoa?

    "Ja ihan ensimmäistä kertaa olet myös muiden kuin homoparien adoption kannalla."

    No siitä ei ole ollut missään vaihessa puhetta. En kyllä näe miten se olisi jotenkin ristiriitaista, pikemminkin päinvastoin.

    "Penäät todisteita aina väitteille, missä ovat nyt linkityksesi tietoon, että adoptiokäytänteillä Suomen lainsäädäntö olisi painostettuna? Mutta EU:n painostuksesta on näyttöä ja paljon. Oletko mielestäsi johdonmukainen tässä asiassa?"

    Minä ein ole koskaan väittänyt että EU:lla olisi mitään yhteistä tämän asian kanssa. Mutta toivottavasti vastaat minulle miksi sinusta adoption kieltäminen kaikilta homojen saadessa oikeuden on vain neutraali toimenpide jolla ei ole sen kummempaa tarkoitusta kun esim. rekisteröity parisuhde homoille ei ole ollut tähän mennessä ongelma.

    Et selkeästi käsitä, jos jollain maalla arvoihin tai uskontoon liittyy se, että adoptointi
    homopareille on kiellettyä, niin siksi se on ymmärrettävää. Kuten aiemminkin olen
    todennut en itsekään hyväksy homoparien adoptiota ja jos avioliittolain muutos tuo
    tämän mahdolliseksi olen jyrkästi sitä vastaan. Kuten todettua näkemyksemme eivät
    kohtaa kun puhutaan adoptiosta tai avioliitoista. Jos rekisteröity parisuhde ei ole homoille ollut ongelma, miksi tehdä siitä ongelma kaikille.

    "Et selkeästi käsitä, jos jollain maalla arvoihin tai uskontoon liittyy se, että adoptointi homopareille on kiellettyä, niin siksi se on ymmärrettävää."

    No juuri se on hankala käsittää kun noiden maiden ei tarvitse antaa homopareille yhtään lasta jos eivät sitä halua. Ja toisaalta jo nytkin on joku lapsi ainakin teoriassa voinut lopulta päätyä samaa sukupuolta olevalle parille koska mm. perheen sisäinen adoptio on mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille. Tilanne ei siis mitenkään muutu uuden lain myötä. Siksi radikaali suhtautumisen muutos tuntuu hyvin periaatteelliselta, ei todellisuuteen perustuvalta.

    Käsityksesi on samanlaista fantasiaa kuin "yksi maa toisensa jälkeen hyväksyy.."
    tämä sisäinen adoptiosi tai visiosi lapsen joutumisesta normaalioloista homoparille.
    Tyypillisesti olet myös ensin sitä mieltä ettei toiset ymmärrä eikä hyväksy sinun arvojasi tai mielipiteitäsi ja samalla et itse halua ymmärtää tai hyväksyä toisenlaisia
    ajatuksia ja arvoja tässä asiassa. Periaatteista tässä onkin kysymys kuten koko homokeskustelussakin. Teillä periaatteet ja todellisuus-käsitys on vain poikkeava
    yleisesti vallalla olevista noin maailmanlaajuisesti.

    Et vastannut ollenkaan kysymykseen. Eli mikä nyt on muuttunut niin paljon että on perusteltua kieltää adoptio homojen avioliitot salliviin maihin? On edelleen yhtä paljon "fantasiaa" tai teoreettinen mahdollisuus että lapsi joutuisi homojen perheeseen kuin aikaisemminkin, jos lapsia ei vain anneta suoraan sellaisiin perheisiin. Eli mikä nyt on niin muuttunut että adoptiot pitää kokonaan lopettaa?

    Et siis ymmärrä lukemaasi....jos adoptiomaan arvoihin tai uskontoon perustuen
    liittyy kieltäytyminen homojen adoption hyväksyvien maiden kanssa on luonnollista
    että adoptiot hyväksyviin maihin loppuvat. Teoriasi lapsien joutumisesta homoparille
    ..kuten aiemminkin? on silkkaa haihattelua. Jos sinusta näin on käynyt niin kaipaamme todisteita varmasti joka ainoa.

    Vaikka laki ei ole voimassa eikä ole täysin varmaa tuleeko ollenkaan voimaan on kuitenkin riski, että se voi tulla ja niin kauan kuin uhka sille on, adoptiomaa on oikeutettu omiin käytänteidensä, arvojensa tai uskontonsa perusteella kieltäytymään yhteistyöstä niiden maiden jotka hyväksyvät homoaviot ja -adoptiot. Selkiskö nyt?

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Pikkasen sivuraiteille mennään....kun tämä ketju on "adoptio-oikeus", josta mm.sinä esität faktoina asioita jotka ovat muuttuneet faktoiksi mielessäsi. "

    Edeleenkään en muista yhtään esittämääni faktaa joka olisi voitu todistaa virheelliseksi. Kyse on yleensä siitä että minun väitetään sanoneen tai väittäneen asioita joita en ole todellisuudessa väittänyt.

    "Vaadit todistelua etkä itsekään esitä niitä varsinkaan tässä adoptioasiassa"

    Olen tarvittaessa todistanut jokaisen väitteeni. Vai mikä on jäänyt todistamatta?

    "Omassa linkissäsi on maininta vaatimuksesta adoptio, isyys ja nimilakiin tehtävistä muutoksista "

    Tarkkaan ottaen siinä on maininta isyys- ja nimilakiin tehtävistä muutoksista, ei adoptiolakiin.

    " ja silti esität faktana, että kyse on vain ja ainoastaan oikeudesta avioitua"

    Kyllä koska siinä on kyse uudessa avioliittolaissa. Ongelma on siinä että te heittelette väitteitä jotka ovat epätarkkoja. Juuri väitettiin että avioliittolakiin tehtiin viime hetkellä joku lisäys joka mahdollistaa adoption. Näin ei siis käynyt. Avioliittolakiin ei tehty mitään lisäksiä. Kyse oli siistä että KUN avioliittolaki hyväksytään, SAMALLA pitää tehdä muutoksia myös muihin lakeihin jotta ne ovat linjassa avioliittolain kanssa. Tämä EI ole sama asia kuin että avioliittolakiin olisi tehty jotain lisäyksiä. Tai että tämä olisi tullut jotenkin yllätyksenä.
    Vähän tarkkuutta siis noihin väitteisiinne vaikka koulun käynti onkin jäänyt vähiin. Minä kommentoin ja argumentoin siihen mitä te sanotte, en siihen mitä te kenties yritätte sanoa mutta sanotte väärin.

    Sulle kokoomus-kokemus...yhdenvertasuus rotuun, sukupuoleen ja ikään katsomatta
    on ihmsoikeuksia, homous on vaan setan lisäämä, homous ei ole ihmisoikeutta edes nähny.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Et siis ymmärrä lukemaasi....jos adoptiomaan arvoihin tai uskontoon perustuen
    liittyy kieltäytyminen homojen adoption hyväksyvien maiden kanssa on luonnollista
    että adoptiot hyväksyviin maihin loppuvat. Teoriasi lapsien joutumisesta homoparille
    ..kuten aiemminkin? on silkkaa haihattelua. Jos sinusta näin on käynyt niin kaipaamme todisteita varmasti joka ainoa.

    Vaikka laki ei ole voimassa eikä ole täysin varmaa tuleeko ollenkaan voimaan on kuitenkin riski, että se voi tulla ja niin kauan kuin uhka sille on, adoptiomaa on oikeutettu omiin käytänteidensä, arvojensa tai uskontonsa perusteella kieltäytymään yhteistyöstä niiden maiden jotka hyväksyvät homoaviot ja -adoptiot. Selkiskö nyt?

    "Et siis ymmärrä lukemaasi....jos adoptiomaan arvoihin tai uskontoon perustuen
    liittyy kieltäytyminen homojen adoption hyväksyvien maiden kanssa on luonnollista
    että adoptiot hyväksyviin maihin loppuvat"

    Ymmärrän tämän kyllä varsin hyvin. Kummallista on vain se että homot ovat jo voineet aikaisemminkin adoptoida, vain yksinäisinä adotoijina tai sitten perheen sisäisen adoption kautta. Vasta nyt kuitenkin tällä asialla tuntuu olevan vaikutusta.

    "Teoriasi lapsien joutumisesta homoparille..kuten aiemminkin? on silkkaa haihattelua. Jos sinusta näin on käynyt niin kaipaamme todisteita varmasti joka ainoa."

    En minä ole väittänyt että niin on käynyt vaan nimenomaan juuri että se on ollut teoreettinen mahdollisuus aikaisemminkin ja teoreettisena se pysyy jatkossakin. Eli mikä siis oli muuttunut?

    "Vaikka laki ei ole voimassa eikä ole täysin varmaa tuleeko ollenkaan voimaan on kuitenkin riski, että se voi tulla ja niin kauan kuin uhka sille on, adoptiomaa on oikeutettu omiin käytänteidensä, arvojensa tai uskontonsa perusteella kieltäytymään yhteistyöstä niiden maiden jotka hyväksyvät homoaviot ja -adoptiot. Selkiskö nyt?"

    Eli nyt sitten se teorettinen mahdollisuus olikin sellainen joka vaikuttaa vaikka juuri aikaisemmin se teoreettinen mahdollisuus ei vaikuttanut. Oliko tässä joku logiikka?
    Tämähän se on se pointti...

    Enkä minä sano etteikö joillain mailla ole oikeus tehdä juuri sellaisia päätöksiä kuin he haluavat. Eri asia on se, pitääkö noiden maiden epäloogisten ja ihmisoikeuksia polkevien päätösten vaikuttaa meidän omaan lainsäädäntöömme.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Kerro kun olet kerran homo pohnis kun haluatte liberalisoida avioliiton ja siinä sivussa
    adoptoinnit ja lasten oikeudet, miksi tämä liberalisointi vimma rajoittuu vain teikäläisiin? Miksi muut seksuaalivähemmistöt ovat teistä tasa-arvoisuutta ansainneet
    eikä adoptio-oikeutta?

    "Miksi muut seksuaalivähemmistöt ovat teistä tasa-arvoisuutta ansainneet eikä adoptio-oikeutta?"

    Millä lain mukaan sallituilla seksuaalivähemmistöillä ei sitten ole tasa-arvoisia oikeuksia tai adoptio-oikeutta?

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    Sulle kokoomus-kokemus...yhdenvertasuus rotuun, sukupuoleen ja ikään katsomatta
    on ihmsoikeuksia, homous on vaan setan lisäämä, homous ei ole ihmisoikeutta edes nähny.

    YK:n ihmisoikeuksien julistus, 12 artikla: Oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan:

    "Oikeus perhe- ja yksityiselämään on laaja-alainen ihmisoikeus, joka käsittää muun muassa kirje- ja puhelinsalaisuuden, kunnian suojan, tietosuojan ja oikeuden seksuaaliseen identiteettiin."

    http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=oikeus-yksityis-ja-perhe-elaman-suojaan

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Miksi muut seksuaalivähemmistöt ovat teistä tasa-arvoisuutta ansainneet eikä adoptio-oikeutta?"

    Millä lain mukaan sallituilla seksuaalivähemmistöillä ei sitten ole tasa-arvoisia oikeuksia tai adoptio-oikeutta?

    Miksi kaikkia seksuaalisia suuntautumisia voisi laillistaa jos homotkin on päästetty pannasta?

    Äänestä

  • Anti-virus kirjoitti:

    "Miksi kaikkia seksuaalisia suuntautumisia voisi laillistaa jos homotkin on päästetty pannasta?"

    Ehkäpä siksi että osa suuntauksista (esim. pedofilia) vahingoittaa sitä vastapuolta ja on siksi laissa kielletty?
    Oletko koskaan huomannut että laiet kieltävät yleensä asiat joista on vahinkoa ja suurta haittaa mutta sallivat asiat joista ei haittaa ole? Lakeja ei siis laadita ihan vain huvin vuoksi tai siksi että joku ei satu jostain asiasta tykkäämään.

    Se on tullut jo moneen otteeseen selville, ettet näe homoparin adoptointia lasta vahingoittavana tai haittaavana kehitykselle yms. Me muut puolestamme näemme
    asian toisin ja pidämme homoparin adoptiota vahingollisena ja haitallisena lapsen kehitykselle aivan kuten esim. pedofilian. Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla
    vaan kyse on lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin siis isään ja äitiin EI kahteen isään tai äitiin, sekä faktoihin perustuvasta kehityksen turvaamisesta.

    Lisäksi siitä on merkittävää haittaa adoptioihin yleensä kuten on jo havaittu ts. monet lapset jäävät paitsi rakastavia vanhempia ko.lain vuoksi. Haitat ovat monin kertaiset hyötyihin nähden jo nyt. Voit olla varma, että tämä vaikuttaa haitallisesti moniin muihinkin asioihin kunhan Ukrainan selkkaus ja eurokriisi ovat historiaa.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    YK:n ihmisoikeuksien julistus, 12 artikla: Oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan:

    "Oikeus perhe- ja yksityiselämään on laaja-alainen ihmisoikeus, joka käsittää muun muassa kirje- ja puhelinsalaisuuden, kunnian suojan, tietosuojan ja oikeuden seksuaaliseen identiteettiin."

    http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=oikeus-yksityis-ja-perhe-elaman-suojaan

    Oikeus seksuaaliseen identiteettiin on jo hyväksyttyä Suomessa. Se ei kuitenkaan
    tarkoita sitä, että todistetusti haittaa tai vahinkoa aiheuttava asia on suotava homopareille siitä huolimatta kuten adoptio-oikeus tai avioliittolain muutokset jotka eivät liity seksuaaliseen identiteettiin millään tavalla. Homot eivät ole syrjitty vähemmistö vaikka eivät saisikaan oikeutta adoptioon tai avioliittoon.

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Se on tullut jo moneen otteeseen selville, ettet näe homoparin adoptointia lasta vahingoittavana tai haittaavana kehitykselle yms. Me muut puolestamme näemme
    asian toisin ja pidämme homoparin adoptiota vahingollisena ja haitallisena lapsen kehitykselle aivan kuten esim. pedofilian. Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla
    vaan kyse on lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin siis isään ja äitiin EI kahteen isään tai äitiin, sekä faktoihin perustuvasta kehityksen turvaamisesta.

    Lisäksi siitä on merkittävää haittaa adoptioihin yleensä kuten on jo havaittu ts. monet lapset jäävät paitsi rakastavia vanhempia ko.lain vuoksi. Haitat ovat monin kertaiset hyötyihin nähden jo nyt. Voit olla varma, että tämä vaikuttaa haitallisesti moniin muihinkin asioihin kunhan Ukrainan selkkaus ja eurokriisi ovat historiaa.

    "Se on tullut jo moneen otteeseen selville, ettet näe homoparin adoptointia lasta vahingoittavana tai haittaavana kehitykselle yms"

    Minä en näe sitä aina ja joka tapauksessa vahingollisena. Siksi myös homoparien pitää voida tulla arvioiduksi ihan kuten muutkin tulevat arvioiduksi. En minä väitä että edes useimmat homoparit olisivat hyviä adoptiovanhempia. Minulla ei kuitenkaan ole pokkaa väittää että he aina ja kaikissa tapauksissa olisivat kelvottomia vanhempia.

    "Me muut puolestamme näemme"

    Ketkä "me muut"? Sinä puhut vain omasta puolestasi ja minä omastani. Ei ole mitään minä vastaan te muut.

    "pidämme homoparin adoptiota vahingollisena ja haitallisena lapsen kehitykselle aivan kuten esim. pedofilian. "

    Juuri nimenomaan "pidätte". Käytäntö ei teitä tunnu kiinnostavan.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla"

    Juuri siltä se äsken kuullosti. Olette päättäneet asian valmiiksi ja käytännön elämä ja ne oikeat ihmiset ei enää ole merkityksellinen.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla vaan kyse on lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin siis isään ja äitiin EI kahteen isään tai äitiin"

    Missä tuollainen oikeus on lapselle annettu? Ja millä se on lapsille yleisesti turvattu?

    "Lisäksi siitä on merkittävää haittaa adoptioihin yleensä kuten on jo havaittu ts. monet lapset jäävät paitsi rakastavia vanhempia ko.lain vuoksi."

    Siitähän ei ole suoraa näyttöä. Heitä ei vain adotoida sellaisiin maihin jotka hyväksyvät homojen avioliiton. Samat lapset voivat nyt mennä vain muihin maihin, halukkaita adoptiovanhempia kyllä maailmalla riittää.
    Ja jos näin ei käy, vika lienee sen joka ei lapsia enää anna, ei sen joka muuttaa omaa lainsäädäntöään.

    "Voit olla varma, että tämä vaikuttaa haitallisesti moniin muihinkin asioihin kunhan Ukrainan selkkaus ja eurokriisi ovat historiaa."

    Odotan edelleenkin jotain konkreettista esimerkkiä niistä muista haitoista niiden kaikkien maiden kohdalla jotka ovat jo paljon ennen Suomea muuttaneet lainsäädäntöään, esim. vaikka Ruotsi. Mitä haittoja Ruotsi on vuosien varrella kokenut?

    Äänestä

  • Oikeusmurha kirjoitti:

    Oikeus seksuaaliseen identiteettiin on jo hyväksyttyä Suomessa. Se ei kuitenkaan
    tarkoita sitä, että todistetusti haittaa tai vahinkoa aiheuttava asia on suotava homopareille siitä huolimatta kuten adoptio-oikeus tai avioliittolain muutokset jotka eivät liity seksuaaliseen identiteettiin millään tavalla. Homot eivät ole syrjitty vähemmistö vaikka eivät saisikaan oikeutta adoptioon tai avioliittoon.

    "Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että todistetusti haittaa tai vahinkoa aiheuttava asia on suotava homopareille"

    Ei tietnkään tarkoitakaan. Pitäisi vain ensin ihan oikeasti osoittaa se vahinko ja haitta. Siihen ei riitä se että siltä sinusta tuntuu.

    "siitä huolimatta kuten adoptio-oikeus tai avioliittolain muutokset jotka eivät liity seksuaaliseen identiteettiin millään tavalla."

    Millä ihmeen logiikalla sinusta vaikka avioliittolain muutos ei liity seksuaaliseen identiteettiin? Sinustako seksuaalisella identiteetillä ei ole mitään merkitystä siihen, mitä sukupuolta olevan ihmisen kanssa joku haluaa mennä naimisiin? Jos näin olisi, meillä olisi paljon heteroita jotka silti haluaisivat mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa. Onhan toki usein huomattu että miesten ja naisten on yllättävän hankala ymmärtää välillä toisiaan ja avioliitto samaa sukupolta olevan kanssa olisi varmaan monille monissa suhteissa helpompaa. Mutta kun se halu vetaa kuitenkin toista sukupuolta kohti, ei näin silti tehdä.

    "Homot eivät ole syrjitty vähemmistö vaikka eivät saisikaan oikeutta adoptioon tai avioliittoon."

    Ei ole juurikaan väliä, onko joku ihminen vähemmistöä tai enemmistöä tai mikä on hänen suuntautumisensa. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti yksilöitä ja tasa-arvoisia KAIKISSA asioissa jos ei ole aivan välttämätöntä syytä asettaa heitä eriarvoiseen asemaan.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Se on tullut jo moneen otteeseen selville, ettet näe homoparin adoptointia lasta vahingoittavana tai haittaavana kehitykselle yms"

    Minä en näe sitä aina ja joka tapauksessa vahingollisena. Siksi myös homoparien pitää voida tulla arvioiduksi ihan kuten muutkin tulevat arvioiduksi. En minä väitä että edes useimmat homoparit olisivat hyviä adoptiovanhempia. Minulla ei kuitenkaan ole pokkaa väittää että he aina ja kaikissa tapauksissa olisivat kelvottomia vanhempia.

    "Me muut puolestamme näemme"

    Ketkä "me muut"? Sinä puhut vain omasta puolestasi ja minä omastani. Ei ole mitään minä vastaan te muut.

    "pidämme homoparin adoptiota vahingollisena ja haitallisena lapsen kehitykselle aivan kuten esim. pedofilian. "

    Juuri nimenomaan "pidätte". Käytäntö ei teitä tunnu kiinnostavan.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla"

    Juuri siltä se äsken kuullosti. Olette päättäneet asian valmiiksi ja käytännön elämä ja ne oikeat ihmiset ei enää ole merkityksellinen.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla vaan kyse on lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin siis isään ja äitiin EI kahteen isään tai äitiin"

    Missä tuollainen oikeus on lapselle annettu? Ja millä se on lapsille yleisesti turvattu?

    "Lisäksi siitä on merkittävää haittaa adoptioihin yleensä kuten on jo havaittu ts. monet lapset jäävät paitsi rakastavia vanhempia ko.lain vuoksi."

    Siitähän ei ole suoraa näyttöä. Heitä ei vain adotoida sellaisiin maihin jotka hyväksyvät homojen avioliiton. Samat lapset voivat nyt mennä vain muihin maihin, halukkaita adoptiovanhempia kyllä maailmalla riittää.
    Ja jos näin ei käy, vika lienee sen joka ei lapsia enää anna, ei sen joka muuttaa omaa lainsäädäntöään.

    "Voit olla varma, että tämä vaikuttaa haitallisesti moniin muihinkin asioihin kunhan Ukrainan selkkaus ja eurokriisi ovat historiaa."

    Odotan edelleenkin jotain konkreettista esimerkkiä niistä muista haitoista niiden kaikkien maiden kohdalla jotka ovat jo paljon ennen Suomea muuttaneet lainsäädäntöään, esim. vaikka Ruotsi. Mitä haittoja Ruotsi on vuosien varrella kokenut?

    Kuvitteletko käyneesi dialogia vain minun kanssani? Kaikki "puoltoäänet" ovat sinun
    pl. yksi pohnis1 joka kuitenkaan ei homona puuskuta sellaisella paatoksella kuin sinä.
    Me muut = kirjeenvaihtaja, minä, adoptio-isä, sivusta seuraaja jne.

    Kukaan ei kuitenkaan ole vastustanut itse homoutta/ homoja ...aivan olemme siis
    suoneet heille oikeutensa seksuaaliseen identiteettiin, mutta emme halua rinnastusta.

    Mukava kun tunnustit kirjoittavasi monilla eri nimimerkeillä samaan aikaan. Se ei ole hyvä tapa.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Mukava kun tunnustit kirjoittavasi monilla eri nimimerkeillä samaan aikaan. Se ei ole hyvä tapa.

    Taas luot mielikuvaa joka pitäisi hyväksyä. Me muut olemme kukin omia persooniamme vaikka sinä mielessäsi fuusioit meidät yhteen. Se on tosin ymmärrettävää kun katsoo tekstiesi älyllistä tasoa. Mitä muuta sinulta voi odottaakaan?

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Mukava kun tunnustit kirjoittavasi monilla eri nimimerkeillä samaan aikaan. Se ei ole hyvä tapa.

    Harmittaako sinua noin vietävästi kun olet ainoa hetero (vai oletko sittenkään) joka
    suu vaahdossa puuskuttaa homojen oikeuksien puolesta? Kaverihan vain vastasi
    sinulle mitkä me muut, noh kun äänestää kokoomusta ja kannattaa setan aatteita,
    mikään ei ole mahdotonta.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Mukava kun tunnustit kirjoittavasi monilla eri nimimerkeillä samaan aikaan. Se ei ole hyvä tapa.

    Nyt on viher-kokoomus hepulta mennyt puurot ja vellit menneet sekaisin. Kuin peura ajovaloissa nurkkaan saarrettuna jatkaa fantasioitaan. Missä on se puoltajien enemmistö tai ne homojen kirjoitukset? Nyt on reppana jätetty yksin kokemaan nöyryytys matkittujen mielipiteidensä kanssa asioista joista ei ole liiemmälti käsitystä.

    Miksi tämä enemmistö eikä homot tue sinua peukuttamalla vain "vihollisleirin" tekstit
    keräävät tykkäyksiä. Tämä nyt on alkanut sitten ahdistamaan kokemus??? K:ta.
    Hävetkää homot ja homojen tukijat, että jätätte hänet yksin vastustamaan meitä setalaisuutta, viherpiiperrystä ja kaikki kelpaa-suvaitsevaisuutta vastaan.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    "Se on tullut jo moneen otteeseen selville, ettet näe homoparin adoptointia lasta vahingoittavana tai haittaavana kehitykselle yms"

    Minä en näe sitä aina ja joka tapauksessa vahingollisena. Siksi myös homoparien pitää voida tulla arvioiduksi ihan kuten muutkin tulevat arvioiduksi. En minä väitä että edes useimmat homoparit olisivat hyviä adoptiovanhempia. Minulla ei kuitenkaan ole pokkaa väittää että he aina ja kaikissa tapauksissa olisivat kelvottomia vanhempia.

    "Me muut puolestamme näemme"

    Ketkä "me muut"? Sinä puhut vain omasta puolestasi ja minä omastani. Ei ole mitään minä vastaan te muut.

    "pidämme homoparin adoptiota vahingollisena ja haitallisena lapsen kehitykselle aivan kuten esim. pedofilian. "

    Juuri nimenomaan "pidätte". Käytäntö ei teitä tunnu kiinnostavan.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla"

    Juuri siltä se äsken kuullosti. Olette päättäneet asian valmiiksi ja käytännön elämä ja ne oikeat ihmiset ei enää ole merkityksellinen.

    "Tykkääminen ei liity tähän millään tavalla vaan kyse on lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin siis isään ja äitiin EI kahteen isään tai äitiin"

    Missä tuollainen oikeus on lapselle annettu? Ja millä se on lapsille yleisesti turvattu?

    "Lisäksi siitä on merkittävää haittaa adoptioihin yleensä kuten on jo havaittu ts. monet lapset jäävät paitsi rakastavia vanhempia ko.lain vuoksi."

    Siitähän ei ole suoraa näyttöä. Heitä ei vain adotoida sellaisiin maihin jotka hyväksyvät homojen avioliiton. Samat lapset voivat nyt mennä vain muihin maihin, halukkaita adoptiovanhempia kyllä maailmalla riittää.
    Ja jos näin ei käy, vika lienee sen joka ei lapsia enää anna, ei sen joka muuttaa omaa lainsäädäntöään.

    "Voit olla varma, että tämä vaikuttaa haitallisesti moniin muihinkin asioihin kunhan Ukrainan selkkaus ja eurokriisi ovat historiaa."

    Odotan edelleenkin jotain konkreettista esimerkkiä niistä muista haitoista niiden kaikkien maiden kohdalla jotka ovat jo paljon ennen Suomea muuttaneet lainsäädäntöään, esim. vaikka Ruotsi. Mitä haittoja Ruotsi on vuosien varrella kokenut?

    Ei ole mitään minä vastaan te muut...? Muut nimimerkit vastaan sinä Kokemus...hahhah..K on ollut ketjun juoni alusta alkaen.

    Ruotsi ei ole kärsinyt muusta liiemmin paitsi adoptioiden lähes täydellisestä lopusta.
    Ruotsi ei käy kauppaa Venäjän kanssa siinä määrin missä Suomi, Ruotsin ja Suomen vertailu ei siis ole relevanttia. Eikä kaikki haittatekijät näy Ruotsissakaan samantien vaan viiveellä riippuen Ruotsin yhteistyökuvioista eri maiden kanssa.

    Ainahan voit vähätellä kuten tähänkin asti. Sinulla on oma totuutesi minulla ja muilla
    omamme.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Nyt on viher-kokoomus hepulta mennyt puurot ja vellit menneet sekaisin. Kuin peura ajovaloissa nurkkaan saarrettuna jatkaa fantasioitaan. Missä on se puoltajien enemmistö tai ne homojen kirjoitukset? Nyt on reppana jätetty yksin kokemaan nöyryytys matkittujen mielipiteidensä kanssa asioista joista ei ole liiemmälti käsitystä.

    Miksi tämä enemmistö eikä homot tue sinua peukuttamalla vain "vihollisleirin" tekstit
    keräävät tykkäyksiä. Tämä nyt on alkanut sitten ahdistamaan kokemus??? K:ta.
    Hävetkää homot ja homojen tukijat, että jätätte hänet yksin vastustamaan meitä setalaisuutta, viherpiiperrystä ja kaikki kelpaa-suvaitsevaisuutta vastaan.

    Ei minua riso mikään muu kuin että jotkut luulevat kirjoittavan jonkun ison joukon puolesta. Jokainen edustaa täällä itseään ja omia ajatuksiaan. Ja on ollut niin yleistä kirjoitella monilla nimimerkeillä samaan aikaan että sitäkään ei voi juuri sulkea pois.
    Eikä minua haittaa olla juuri tässä ketjussa tällä hetkellä ainoa kannattaja. Ihan sama, tämä ei ole mikään parlamentti tai gallup. Lähinnä huvittaa se hätä joka näyttää olevan kädessä kun faktat alkavat loppua ja alkaa se sama virsi setasta/vihreistä/vasemmistosta/kommareista/kaappihomoista jne. jotka ovat ainoa keino joka jää jäljelle kun se isompikin joukko joka väitätte olevanne ei saa sen enempää aikaan.

    Äänestä

  • Adoptio-isä kirjoitti:

    Ei ole mitään minä vastaan te muut...? Muut nimimerkit vastaan sinä Kokemus...hahhah..K on ollut ketjun juoni alusta alkaen.

    Ruotsi ei ole kärsinyt muusta liiemmin paitsi adoptioiden lähes täydellisestä lopusta.
    Ruotsi ei käy kauppaa Venäjän kanssa siinä määrin missä Suomi, Ruotsin ja Suomen vertailu ei siis ole relevanttia. Eikä kaikki haittatekijät näy Ruotsissakaan samantien vaan viiveellä riippuen Ruotsin yhteistyökuvioista eri maiden kanssa.

    Ainahan voit vähätellä kuten tähänkin asti. Sinulla on oma totuutesi minulla ja muilla
    omamme.

    "Ruotsi ei ole kärsinyt muusta liiemmin paitsi adoptioiden lähes täydellisestä lopusta."

    Eli et pysty näyttämään mitään todellisia muita vaikutuksia. MOT

    "Ruotsi ei käy kauppaa Venäjän kanssa siinä määrin missä Suomi, Ruotsin ja Suomen vertailu ei siis ole relevanttia."

    Eli siis väität että Venäjä rankaisee vain isoja kauppakumppaneitaan homojen oikeuksien puolustamisesta? Sepä todella loogista ja uskottavaa...

    " Eikä kaikki haittatekijät näy Ruotsissakaan samantien vaan viiveellä riippuen Ruotsin yhteistyökuvioista eri maiden kanssa"

    Eli oikeasti et osaa kertoa mitään oikeita vaikutuksia. Voit tietysti spekuloida maailman loppuun asti mutta voin kertoa että Suomen ja Venäjän suhteisiin vaikuttavat vähän eri kertaluokan asiat kuin homous.

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Ei minua riso mikään muu kuin että jotkut luulevat kirjoittavan jonkun ison joukon puolesta. Jokainen edustaa täällä itseään ja omia ajatuksiaan. Ja on ollut niin yleistä kirjoitella monilla nimimerkeillä samaan aikaan että sitäkään ei voi juuri sulkea pois.
    Eikä minua haittaa olla juuri tässä ketjussa tällä hetkellä ainoa kannattaja. Ihan sama, tämä ei ole mikään parlamentti tai gallup. Lähinnä huvittaa se hätä joka näyttää olevan kädessä kun faktat alkavat loppua ja alkaa se sama virsi setasta/vihreistä/vasemmistosta/kommareista/kaappihomoista jne. jotka ovat ainoa keino joka jää jäljelle kun se isompikin joukko joka väitätte olevanne ei saa sen enempää aikaan.

    Aivan kuten te suvaitsevat "älykötkin" ...hätä kädessä ja housuissa vannotetaan kaikkea ainoana totena kuvitellen että olette enemmistönä.
    Fantasioi rauhassa minä ymmärrän kyllä

    Äänestä

  • Anti-virus kirjoitti:

    Aivan kuten te suvaitsevat "älykötkin" ...hätä kädessä ja housuissa vannotetaan kaikkea ainoana totena kuvitellen että olette enemmistönä.
    Fantasioi rauhassa minä ymmärrän kyllä

    No asia kyllä tuntuu loppuneen jo kauan sitten. Vai mistä tässä enää lopulta oikeasti enää keskustellaan?

    Äänestä

  • KokemusK kirjoitti:

    Ei minua riso mikään muu kuin että jotkut luulevat kirjoittavan jonkun ison joukon puolesta. Jokainen edustaa täällä itseään ja omia ajatuksiaan. Ja on ollut niin yleistä kirjoitella monilla nimimerkeillä samaan aikaan että sitäkään ei voi juuri sulkea pois.
    Eikä minua haittaa olla juuri tässä ketjussa tällä hetkellä ainoa kannattaja. Ihan sama, tämä ei ole mikään parlamentti tai gallup. Lähinnä huvittaa se hätä joka näyttää olevan kädessä kun faktat alkavat loppua ja alkaa se sama virsi setasta/vihreistä/vasemmistosta/kommareista/kaappihomoista jne. jotka ovat ainoa keino joka jää jäljelle kun se isompikin joukko joka väitätte olevanne ei saa sen enempää aikaan.

    Risoo, myös omatkin, missä liputat aina kuuluvasi enemmistöön ja ilmaiset olevasi
    kaikki kelpaa-suvaitsevainen. Edustaa itseään ja omia ajatuksiaan...kuten sinäkin?
    Sinun mielipiteesi ei ole enemmistöä, eikä fakta pelkkä mielipide.

    Puutut mielelläsi aiheeseen, josta sinulla ei ole kokemusta vaikka niin nimimerkilläsi haluat uskotella. Usein mielipiteesi perustuu lööppiin tai gallupiin yms. jotka eivät sisällä useinkaan mitään faktoja.

    Sanot, ettei adoptioiden stopista ole näyttöä...yksi tuttu joka on odottanut adoptiota lähes 3 vuotta, kertoi vuodenvaihteentienoilla, että adoptiomaa oli ns. jäädyttänyt prosessin tämän mahdollisesti voimaan tulevan lain vuoksi. Ruotsissa on samanlaisia haittoja ilmaantunut heti samaisen lain astuttua voimaan.
    Ongelmaa ei ole sinun mielestäsi, mutta perustat kaiken ns. yleiseen mielipiteeseen et kokemukseen tai faktaan

    "Risoo, myös omatkin, missä liputat aina kuuluvasi enemmistöön"

    Monen gallupin mukaan niin homouden kuin homoliittojenkin hyväksyjiä on kansan enemmistö.

    "ilmaiset olevasi kaikki kelpaa-suvaitsevainen"

    En ole milloinkaan sanonut että kaikki pitäisi sallia.

    "Puutut mielelläsi aiheeseen, josta sinulla ei ole kokemusta vaikka niin nimimerkilläsi haluat uskotella."

    Minulla on monesta asiasta tietoa eikä tietojani ole voitu osoitaa vääriksi, toisin kuin monien jotka ovat kyllä ensin väittäneet että heillä on asiasta kokemusta.

    "Usein mielipiteesi perustuu lööppiin tai gallupiin yms. jotka eivät sisällä useinkaan mitään faktoja."

    Voisitko mainita mikä mielipiteeni perustuu lööppiin? Ja mikä mielipiteeni ei perustu faktaan?

    "Sanot, ettei adoptioiden stopista ole näyttöä."

    Luetko lainkaan mitä kirjoitan? En ole koskaan sanonut että adoptioiden stopista ei olisi näyttöä. Sehän stoppihan on ihan faktaa. Olen kuitenkin sanonut että minkään MUIDEN vaikutusten olemassaolosta ei ole näyttöä. Olen myös sanonut että minusta Suomen ei pidä annan muiden maiden vaikuttaa siihen mitä lakeja itse säädämme tai miten määritämme ihmisoikeudet. Pitkällä tähtäimellä oman linjan vetäminen vaikuttaa enenmmän myönteisesti kuin muiden tahtoon taipuminen.

    "Ongelmaa ei ole sinun mielestäsi, mutta perustat kaiken ns. yleiseen mielipiteeseen et kokemukseen tai faktaan"

    Sinä näytät keksivän ihan itse mitä mieltä muut ovat.

    Äänestä

Moni voi yllättyä, mutta homot pysyvät homoina, vaikka menisivätkin keskenään avioon. Eli ei se helpota tilannetta...

Äänestä
  • Noin se tössähtää totuus keikkumaan ihan neutraaliinkin lemmenpesään.

    Äänestä

  • Siinä se näkyy kirjoitti:

    Noin se tössähtää totuus keikkumaan ihan neutraaliinkin lemmenpesään.

    Ja näin kun asiat ovat, niin ei se homoavioliitto enää riitä kompensoimaan. Ei tietysti koskaan riittänyt. Mutta kun sen nyt tulee selväksi, niin neutraali ottaa uutta suuntaa, että missä saisi touhujansa taas väkisin hyväksytyttää. Kohta tulee kielletyksi, että on homosta mielipide.

    Äänestä

  • uutta tuulta kirjoitti:

    Aivan, näistä keskusteluista puuttuu muutoinkin varsinkin homoilla ja heidän tukijoillaan se, että asiaa kuin asiaa lähestyttäisi monesta eri kulmasta, punnitaan haittoja ja hyötyjä ja vaikutuksia eri asioihin. Vain hölmö, ei kritisoi eikä mieti asioita vaan hosuen laput silmillä ryntää päättämään yhden kannan mukaisesti.

    Kyse on myös pitkälti priorisoinnista millä intensiteetillä asioita ja ongelmia ratkotaan. En väheksy pieniä asioita tai ongelmia, mutta isompien ongelmien ratkaiseminen on myös homojen kuin meidän kaikkien etu asiassa kuin asiassa. On ajateltava myös maamme mainetta maailmalla vai miltä teistä se vaikuttaa, ettei maa saa talouttaan tai rakenneuudistuksia muuta kuin syvemmälle ahdinkoon, mutta homojen asiat saadaan "järjestykseen" pikavauhtia??

    Keskustelut ovat valtaosin juupas-eipäs sarjaa, asioita ei kyetä katsomaan kolikon molemmin puolin. Yksi lainaus näistä keskusteluista on aiheellinen. Onko teistä
    oikein, että aikuiset päättävät omien tarpeidensa pohjalta mikä on lapselle parasta ja mitkä ovat lasten oikeudet?

    Äänestä

  • Harkitkaa edes kirjoitti:

    "Aivan, näistä keskusteluista puuttuu muutoinkin varsinkin homoilla ja heidän tukijoillaan se, että asiaa kuin asiaa lähestyttäisi monesta eri kulmasta, punnitaan haittoja ja hyötyjä ja vaikutuksia eri asioihin. Vain hölmö, ei kritisoi eikä mieti asioita vaan hosuen laput silmillä ryntää päättämään yhden kannan mukaisesti."

    On luonnollista että asioita pitää pohtia ja tarkastella monista näkökulmista. Yleensä vain unohtuu että meillä ovat yleensä ihmisten tasavertaiset oikeudet ovat se vahvin argumentti, vaikka olisikin osoitettavissa joitain haittoja. Haittojen pitää olla todella merkittävät ennen kuin ne ajavat yhtenvertaisuusperiaatteen edelle. Pelkästään joidenkin haittojen osoittaminen ei siis ole suoraan syy rajoittaa ihmisten oikeuksia ta vapauksia.
    Meillä on esim. vapaus ottaa avioero vaikka sillä on varmasti myös paljon negatiivisia vaikutuksia esim. lapsiin. Saamme jouda alkoholia vaikka se aiheuttaa paljon pahaa, vammaisten vaatimien esteettömyyksien rakentaminen maksaa ylimääräistä, uskonnonvapauden mukainen eri uskontojen kouluopetus tulee kalliksi jne.

    "On ajateltava myös maamme mainetta maailmalla vai miltä teistä se vaikuttaa, ettei maa saa talouttaan tai rakenneuudistuksia muuta kuin syvemmälle ahdinkoon, mutta homojen asiat saadaan "järjestykseen" pikavauhtia??"

    Tuosta voidaan syyttää vain hallitusta joka on olulut melko kyvytön tekemään uudistuksia. Homojen avioliitto-oikeuskin jouduttiin tuomaan kansalaisaloitteena kun puolueet eivät siitä saaneet itse esitystä Eduskuntaan.

    "Onko teistä oikein, että aikuiset päättävät omien tarpeidensa pohjalta mikä on lapselle parasta ja mitkä ovat lasten oikeudet?"

    Ei ole oikein. Mutta tuollaista ei ole nyt tehty. Lapsilta ei ole viety mitään sellaisia oikeuksia joita heillä nyt olisi.

    Äänestä

jaajaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikeusmurha kirjoitti:

Väite, että ns.homolaki olisi tasa-arvoinen, ei ole totta. Eihän heteroparitkaan saa
adoptio-oikeutta kun astuvat avioon. Toisaalta koko laki vaikeuttaa nykyistä adoptiota
joka on muutoinkin pitkä ja vaikea. Pulaa ei ole vanhemmista vaan lapsista ja "homolain" hyväksyminen vie mahdollisuuden adoptoida kaikista katolilaisista maista, venäjältä ja USA:sta, joiden adoptio-organisaatiot kieltäytyvät yhteistyöstä
Suomen vastaavien kanssa tämän sukupuolineutraalin avioliittolain takia.

Ts. maamme eduskunta teki lastenoikeuksien murhan hyväksyessään aloitteen. Jos laki astuu voimaan adoptiota voimme toivoa vain maista jossa samainen laki on voimassa. Adoptiota havittelevat ja miettivät parit: teidän etunne on äänestää vaaleissa vain ehdokkaita jotka eivät hyväksy moista lakia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu