Joulukalterisatu 11

Joulu Tonttunen

Yhdestoista luukku

Tämä satu on täyttä puhdasta fiktiota ei ole sidoksissa millään muotoa
ihmisiin, eläimiin tai tapahtumiin elävässä elämässä.

Oli jo yö pitkällä, kun Arhippa heräsi mökkinsä lattialta.

”Minä olen varmaan kompastunut kylpytakin vyöhön, kun olen lattialle
joutunut”, päätteli hän mielessään, ”mutta toisaalta taas, miksi minun
otsani on noin kipeänä? Eikä sitä näköjään huoveille puuroni kelvannut,
vaikka kuinka tarjosin. On tämä yhteiskunta mennut sitten omituiseksi”.

Arhippa istahti Pyhä Jorma kädessään sohvalle ja vaipui muisteloihinsa.
Hän muisteli sitä kuinka hänestä oli tullut Suomen tunnetuin vituttaja, hänen
nimensä kaikui kaikkialla ja koko valtakunnasta ei löytynyt virkamiestä,
valtion laitosta, yhdistystä tai kansalaista, joka ei tuntisi häntä. Kansanvituttaminen
on homma, joka eivät kaikki kykene. Se vaatii kantajaltaan poikkeuksellista
luonnetta,rohkeutta ja ajattelemattomuutta. Vasta vuosien myötä vituttamisen
taito kasvaa sille tasolle, millä Arhippa nykyään on.

Kansanvituttajan huippuhetkiä on istua käräjäkivillä vituttamassa kaikkia
paikallaolijoita.

Satu jatkuu

6

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Montako kertaa tuo

      Arhippa istuu jossain oikeusalissa syytettynä rikoksista, vuoden 2014 aikana?
      Arvauksia voi jättää tänne ja voittaja palkitaan vuoden lopulla litralla mälliä.

    • Ei palkintoa

      En halua palkintoanne, enkä usko että vuoden 2014 aikana enää kertaakaan.
      Vuoden 2015 aikana: sanotaanko 5 kertaa??

    • Villi veikkaus on

      että vuoden 2015 aikana se istuu vastaajana 7 eri kertaa eri käräjäkivillä ja hovissa.
      3 viimeisintä kertaa statuksella "vanki". En myöskään halua haisevaa palkintoanne.

      • mpaa

        Työnnä löylykauha perseeseen


    • Mikko poika sai

      lapsena hanuriin vähän muutakin kuin vain löylykauhaa.
      Se kilpailee vieläkin Arin kanssa siitä, kumpi sai enemmän.

      Mikko kertoi saaneensa hanuriinsa perunanuijan -
      Ari vastasi saaneensa samaan paikkaan 10 kg perunoita.

      Mikko muisti omaan hanuriinsa työnnetyn tunkin -
      Ari kertoi heti talvirengas-sarjasta, mikä tuupattiin hänen peräpeiliinsä.

      Aikuisiällä Mikko totesi saaneensa takamukseensa leikkitraktorin -
      Ari kuittasi heti Nissan Micralla, jonka poliisi ajoi Arin aunukseen.

      Nää on niiiin terveitä jätkiä nää :)

      • olen ihminen

        Aika rankkaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      75
      5654
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      4940
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3224
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2663
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2382
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1615
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1575
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1310
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      129
      888
    Aihe