Jos Lieksaan edelleen muuttaa työttömiä

Afrikan tähtiä, niin se tarkoittaa vaan sitä että ylläpito on hyvää. Ei kai Lieksan johto sentään niitä ehdoin tahdoin enää paikkakunnalle haali, kun työttömyys on ennestäänkin kovaa - sehän on järjen köyhyyttä.

On se kummallista kun rikas Kauniainen oikein valitsee, sen muutaman hengen jonka ottaa vastaan. Lieksassa taas on toimittu periaatteella, että tänne vaan kaikki jotka käveleen pystyy, luku- ja kirjoitustaidollakaan ei ole väliä.

Demarien maailmanparannusideologia on mahtavaa.
17186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

demarit ovat pahinta mitä maa päällään kantaa, vangit elävät paremmin kuin mummot ja vaarit ja kaikki rupusakki afrikasta kerätään suomeen elätettäväksi?

vaalien jälkeen voi murjaaneilla ja hyysäreillä olla vaikeat ajat edessä

Äänestä
  • rajaseuvulla jouluna syötiin karjalanpaistia, pottulootaa, porkkanalaatikkoa, perunapiirakoita ja joskus jopa rusinakiisseliä
    oli ne ikoja ne kun kaiken maailman kaverit ei päässy lietsomaan epäsopua
    ei

    Äänestä

  • Joo ja ennen kirjoitti:

    rajaseuvulla jouluna syötiin karjalanpaistia, pottulootaa, porkkanalaatikkoa, perunapiirakoita ja joskus jopa rusinakiisseliä
    oli ne ikoja ne kun kaiken maailman kaverit ei päässy lietsomaan epäsopua
    ei

    rajat kiinni se on parasta suomelle http://www.telkku.com/program/show/2014121118002 ei suomi ole koko maailman sosiaalitoimisto?

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    rajat kiinni se on parasta suomelle http://www.telkku.com/program/show/2014121118002 ei suomi ole koko maailman sosiaalitoimisto?

    Vastustan jyrkästi rajojen kiinnipistämistä. Sen kyllä ymmärrän jos miehille pistetään portteja tulotielle mutta naiset on voimavara lapsenteossa. Siitä ei sovi kieltäytyä. Ja on monissa kansoissa totuttu moniavioisuuteen joka näillä korkeuksilla on arvo sekin.
    Totuus on että kaksi naista tekevät lapsia enemmän kuin yksi. Turha Lieksassa pelotella että pakteeri tarttuu kokoustiloista,itse olen muhinoinut kaikilta mantereilta olevien naisten kanssa paitsi Austraalia on jäänyt väliin. Eikä mitään ongelmia ole ollut,kaikkien kanssa mukavaa. Jos pääsisin uusintakierrokselle niin ottaisin Eritrean tytön vaikka pitemmäksi ajaksi,hän oli paras ja kaunis.

    Äänestä

Onko teillä tietoa paljonko pitää vielä tulla työttömiä lisää ennenkuin lieksa pääsee Quinnesin ennätysten kirjaan työttömien lukumäärällä? Eikös se työttömyysprosentti nyt huitele siellä 20% hujakoilla?

Äänestä

  • Tässä % eivät mammeroiset vielä ole, ovat toimenpiteessä, eli tekemässä jotain (?). Jotain hyvää sentään, jos Lieksa pääsisi Quinnesin ennätysten kirjaan työttömiensä ansiosta. Lisää tänne työperäistä muuttoa, niin tehdään ennätys.

    Äänestä

Osasivat ennustaa suomen ja lieksan maahanmuuttoa jo -80 luvulla näköjään! Oli niin kotoista juttua! Osassa 2 tuli hyviä pihlajan hoito-ohjeita, kannattaa kuunnella!

Äänestä
  • Lieksaan pitäisi perustaa iso konepaja.

    Äänestä

  • koneinssi kirjoitti:

    Lieksaan pitäisi perustaa iso konepaja.

    Suomen suurin tarvittaisiin.

    Äänestä

Ihan kantalieksalaiset nuoret jättäytykää tekin vaan peruskoulun jälkeen sossun elätettäväksi. Vaatikaa asunnot , kalusteet , telkkarit ja ajokortit. Jos ei ala herua niin eikun syytökset RASISMISTA. kehiin. sama kuuluu kaikille. Turhaan lähdette kouluttautumaan tuleviksi työttömisi koska töitä ei koulutetuillekkaan kohta missään.

Äänestä

Hyysääjä-poliitikot eivät suuressa tyhmyydessään kykene selittämään mikä on se Afrikan Tähtien taloutta piristävä vaikutus ja miksi sellaisesta ei näy merkkiäkään vielä viiden vuoden Tähteilyn jälkeen. Montako autoa tai asuntoa Lieksassa on myyty Afrikan tähdille? Moniko Tähdistä elättää itse itsensä työtä tekemällä?

Totuus on että Suomalaiset poliitikot matkivat ruotsalaisia ja uskottelevat että ihmiskauppaa käymällä talouden ongelmat ratkaistaan. Ruotsissa ostettiin koko rahalla Afrikan Tähtiä ja kuinka kävi hyvinvointivaltion? Se romahti (OHOH!)

Äänestä
  • Tässä jälleen yksi joka uskoo holtittoman maahanmuuton ja Afrikan tähtien ratkaisevan Suomen talouden ongelmat. En usko edes teoriaan että mamutus ratkaisisi taloudellisia ongelmia, mutta miksi mamutuksen voimasta ei ole mitään näyttöä Lieksassa tai Helsingissä tai ylipäätään missään päin maapalloa?

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1426834557929

    Äänestä

  • Hyysäreillä on sama yhden vihollisen logiikka kuin diktaattoreilla. Hyysäri luo ja tarjoilee mielikuvaa siitä että kaikki muut ovat rasisteja ja että suomalaisille työ ei kelpaa. Ahtisaari voisi kokeilla työnj kelpaamista esimerkiksi raahautumalla suomalaien bussikuskin kyytiin 13 h työvuoron ajaksi. Minuuttiaikataulu, kaksi kolmen vartin taukoa keskellä yötä. Ajoa 600 km työvuorossa. Huono palkka, suomalainen nimekäs työnantaja.

    Hyysärit eivät kysyttäessä koskaan pysty nimeämään mikä hyvinvointivaltio on parantanut taloutensa tilaa Afrikan tähtien ostamisella. Kotouttamiskustannukset Afrikan tähdelle ovat suuruusluokkaa satoja tuhansia siihen saakka kunnes Afrikan tähti on saavuttanut työmarkkinakelpoisuuden, osaa riittävästi kieltä, on hankkinut koulutuksen. Paljon pitää olla tähdestä tuloa, jotta tämä alkaa nettotuottajaksi. Lieksassa on bussikuskeja 500-kertainen määrä tarpeeseen nähden. Hyysäreiden logiikka kusee.

    Äänestä

no kyllähän se on paras paikka "maahanmuuttajalle", kun kaupungissa on jo viisisataa kaveria ja maanmiestä, sinne on helppo sopeutua oman yhteisön sisälle. sitähän se "kotoutuminen" tarkoittaa.

Äänestä
  • Ja myös sitä, että täällä on vain rollaattorimummoja ja ikivanhoja pappoja, säälittäviä työttömyyden ja viinan kurimuksessa kiemurtelevia äiskän poikia jne. Täällä on ns. vaaratonta vetää lonkkaa, kukaan ei sano mitään, eikä tarvitse muutenkaan välittää mistään mitään. Rahanjakajat ja paapojat on kiedottu pikkusormen ympärille ja näytetty ketä ollaan ja mitä halutaan.
    Olisipa vielä 60-70 luku! Silloin oli Lieksan miehissä virtaa ja heitä oli paljon.

    Äänestä

  • Hyvä näin. Lieksa nousuun....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyhmä saa olla kirjoitti:

Afrikan tähtiä, niin se tarkoittaa vaan sitä että ylläpito on hyvää. Ei kai Lieksan johto sentään niitä ehdoin tahdoin enää paikkakunnalle haali, kun työttömyys on ennestäänkin kovaa - sehän on järjen köyhyyttä.

On se kummallista kun rikas Kauniainen oikein valitsee, sen muutaman hengen jonka ottaa vastaan. Lieksassa taas on toimittu periaatteella, että tänne vaan kaikki jotka käveleen pystyy, luku- ja kirjoitustaidollakaan ei ole väliä.

Demarien maailmanparannusideologia on mahtavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu