Taas kaivurikuskit katkoi valokaapelit

Leppävaara datakatko

Leppävaaran Läkkitotin arkeologiset kaivuutyöt ovat yhdenlainen ikuisuusprojekti. Isot kaivinkoneet ovat kaivaneet pientä torilänttiä jo 1.5 v ajan, eikä valmista vaan tunnu tulevan.

Lisäksi virolaiset, edulliset mutta krouviotteiset kaivurikuskit katkovat jatkuvasti maan alta löytämiään kaapeleita. Tällainen tyly lappu oli vastassa, kun piti kiireesti käydä antamassa verinäyte HusLabin laboratoriossa.

http://aijaa.com/tuEImP

Kuulemma ei ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun kaivurikuskit ovat noita pihoja kauhoillaan löytäneet. Ainakin kolmas tai neljäs kerta oli jo piuhat nyppäisty jo poikki.

Onneksi navigaattorin avulla löysin Viherlaakson pienen mutta sekavan HUS-toimipisteen, sikäläisen kerrostalon alakerrasta.

Viherlaaksossakin oli jonotuslappukone rikki. Tulijoiden tuli oveen teipatun ohjeen mukaan "koputa kerran ovelle ja odota".

Koputin, ja odottelin. Vartoilin käytävällä 10 minuuttia yksikseni oven takana. Kun mitään ei kuulunut koputin uudelleen. Nyt tuli kiltti rouva avaamaan. Hänkin oli yksinään huoneessa. Rouva otti verinäytteet ja taas kunnallisen sairaanhoidon homma eteni pykälän eteenpäin.

Rouva kertoi että ehkä ensi vuoden puolella he saavat uuden tai kunnostetun jonotuslappukoneen Viherlaaksoonkin.

5

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sote korjaa asian

      "Rouva kertoi että ehkä ensi vuoden puolella he saavat uuden
      tai kunnostetun jonotuslappukoneen Viherlaaksoonkin. "

      Pitäisi aika lailla poistua nämä tällaiset budjetääriset pullonkaulat, kun ensi vuonna SOTE-uudistus alkaa tulla. Saadaan runsaasti lisää rahaa Espoon terveydenhoitoon silloin.

      Entistä suurempi Etelä-Suomen alue makselee jatkossa SOTE-kuluja, ja Espookin hyötyy asiassa parempina lääkäripalveluina. Veikkaanpa että rakennetaan rinnale varayhteydet valokuiduilla noiden nykyisten yhteyksien rinnalle.
      Silloin uutena SOTE-aikana ei enää yksittäisten kaapelien katkomiset tunnu missään, terveydenhuollon palveleva,tehokas sote-juna mennä jyskyttää eteenpäin vaan.

    • tataa titaa

      Virolais kaivajat eivät tiedä, että täällä kaapelit ja johdot menevät maanalla. Virossa ne on maan päällä, tolpissa.

    • Dobryj vetser

      Suurin osa noista Virosta tulevista rakennustyökäisistä ja kaivurikuskeista on kansallisuudeltaan venäläisiä. Ne tekevät vieläkin halvemmalla kuin Viron kansallisuuden omaavat.

      Venäjä on iso maa, ja isot toleranssit.

      Kun isoilla koneilla tiukalla urakalla kaievetaan, niin ei venäläinen kuski jaksa kaikkia kaapeleita kiertää ja varoa.

    • Eijaakaapel

      Just joo...
      Oli kaivaja minkä maalainen tahansa,niin pitänee osata työnantajan antamat ohjeet.

      Ei se kansallisuutta katso,vaan työnjohdon taitoja.
      Jos pomo ei osaa, niin ei työmiehetkään taida.

      Eli ei kaapeli - sun muut viat johdu virolaisista tai muunmaalaisista työntekijöistä vaan huonosta työnjohdosta.

    • Hamppulääkäriin

      Kun virolainen firma on maansiirron alihankkijana, niin ei ne sinne mitään kalliita suomalaisia ota työnjohtotehtäviin. Virolaisia ne työnjohtajatkin ovat.

      Ei ne virolaiset silti välttämättä huonompia ole, täysin sutta ja vuotavia homepesiä tekevät rakennusalalla myös suomalaiset tekijät. Vaikka olisi minkämaalainen työnjohto.
      __
      Virolaisilla on usein nätimmät naiset kuin mitä suomalainen tuulipukunaisisto.

      Siinäkin Läkkitorin vierellä olen käynyt hammaslääkärissä. On niin hoikka ja nätti ja virolaistyttö hammaslääkärinä, että oikeen heikkoa tekee.

      Aika huonosti sen tekemät muovipaikat on kiinni pysyneet, parissa viikossa irtosi yksikin. Mutta menen silti taas takasin sille hoidettavaksi. Pääsee puheisiin tosi nätin ja kiltin hampilääkärin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2489
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2204
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      197
      2188
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe