Kovaa peliä raamatussa

cherry picking?

6 Mutta Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää heitä. Huomenna tähän aikaan minä annan israelilaisten surmata heidät viimeiseen mieheen. Sinä katkot heidän hevosiltaan jalkojen jänteet ja poltat poroksi heidän sotavaununsa."

7 Joosua teki sotajoukkoineen yllätyshyökkäyksen vihollisten leiriin, joka oli Meromin lähteiden luona, 8 ja Herra antoi heidät israelilaisten käsiin. Israelilaiset löivät heidät hajalle ja ajoivat heitä takaa pohjoisessa Sidonin kaupunkiin, lännessä Misrefot-Majimiin ja idässä Mispen tasangolle asti. He surmasivat pakenijat eivätkä jättäneet eloon ainoatakaan. 9 Joosua teki niin kuin Herra oli määrännyt. Hän katkoi vihollisten hevosilta jalkojen jänteet ja poltti heidän sotavaununsa.

10 Sitten Joosua kääntyi takaisin. Hän valtasi Hasorin, joka muinoin oli seudun kaikista kaupunkivaltioista mahtavin, ja surmasi sen kuninkaan. 11 Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi eivätkä jättäneet heistä eloon ainoatakaan. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla. 12 Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt. 13 Näitä kaupunkeja, jotka yhä seisovat kukkuloillaan, ei kuitenkaan poltettu; vain Hasorin Joosua poltti. 14 Israelilaiset ryöstivät kaupungeista itselleen kaiken irtaimen ja karjan, mutta ihmiset he surmasivat jättämättä heistä eloon ainoatakaan. 15 Tämän käskyn Herra oli antanut palvelijalleen Moosekselle, ja Mooses oli antanut sen edelleen Joosualle, joka tinkimättä täytti kaikki Herran Moosekselle antamat käskyt.

(joosuan kirja,11 luku)

7

73

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öööppp

      "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja alakynnessä olevan vaimo yrittää auttaa miestään tarttumalla tämän vastustajaa sukupuolielimistä, naista ei saa sääliä, vaan hänen kätensä on lyötävä ranteesta poikki. "

      Viides mooseksen kirja, luku 25 ja 11 jae

      • 5 moos, 13 luku

        "Vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, joita sinä ja sinun esi-isäsi ette ole entuudestaan tunteneet, niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne maan äärestä toiseen, lähellä tai kaukana, älä suostu hänen ehdotukseensa äläkä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut. Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Herrasta, Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptistä, orjuuden maasta. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tästä tuomiosta, jotta he pelkäisivät eivätkä enää tekisi sellaista pahaa.

        "Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia, tutkikaa asiaa ja selvittäkää se tarkoin. Jos käy ilmi, että sellainen iljettävä teko todella on tapahtunut, teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat."


    • 5.moos,21

      Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.´ Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä.

    • joo öö

      Ei ihme, että Lähi-Idässä toimivat niinkuin toimivat.

    • 2+8

      "::::::jotta he pelkäisivät eivätkä enää tekisi sellaista pahaa. "


      Puolustatko pahan tekoa, vai mitä ?

      • 3+8

        "::::::jotta he pelkäisivät eivätkä enää tekisi sellaista pahaa. "

        sellaista pahaa = "ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia"


        Itse kuoliaaksi kivitystä ei pahaksi sitten tuomitakaan.


    • Hyviä lukuhetkiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1635
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      111
      556
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe