Varpaisjärven kunta liittettiin Lapinlahden kuntaan vuoden 2011 alusta. Sitä ennen Varpaisjärven kunta ehti olla itsenäisenä kuntana 100 vuotta itsenäistyen aikonaan Nilsiästä. Varpaisjärven alueet olivat syrjäkyliä Nilsiälle. Itsenäistymisellä haluttiin eroon syrjäkylän asemasta. Senaatin päätöksellä 24.3.1910 kunta itsenäistyi Nilsiän kunnasta vuoden 1911 alussa.
Tämän 2011 tapahtuneen liitoksen seurauksena onkin Varpaisjärven osaksi tullut taas syrjäkylän asema. Typerät kuntapoilitikot eivät nähneet nokanpäätänsä tai kaljamahaansa pitemälle, vaan äänestivät pakkoliitoksen puolesta. Nyt niitä "madonlukuja" saadan lukea Lapinlahden alijäämäisestä budjetitista ja säästökohteet tietenkin löytyvät kurjistuvasta sivukylästä, joka on jo lypsetty kuiviin peruspalveluista. Ihmetellä sopii mihin tämä tämä lopulta johtaa, menot jatkavat reipasta kasvuaan ja tulopuoli tökkii. Hallit pysyy Varpaisjärven teollisuusalueella tyhjinä ja kiinteistöjen hinnat laskee, kun uusia työpaikkoja ei synny. Olisiko ollut mahdollista jatkaa itsenäisenä kuntana tekemällä omia päätöksiä, eikä toimia sanelupoltikan alaisuudessa. Ainakin liittymistä olisi voinut lykätä muutamalla vuodella ja katsoa, mihin se olisi johtanut. Olisiko teollisia työpaikkoja enemmän itsenäisessä kunnassa? Mikä nyt houkuttaa yrittäjiä tyhjillään oleviin halleihin Lapinlahden syrjäkylälle, kun samat palvelut on mahdollista saada hyvien kulkuyhteyksien päähän viitostien ja junaradan luokse. Eli ei yhtikäs mikään. Mutta niinkuin sananlaskukin sanoo, että historia toistaa itseään saattaa pitää vielä joskus paikkaansa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siinä tulloo sama asetelma kun Maaninka liittyy nyt Kuopioon.
Kannattas hieroo kumppanuutta Siilinjärven kanssa.
Muutapa Kuopioon ja ihmettele näitä liitoksia sitten. Poliitikot lupailevat yhtä ja toista ja kun sitten vastuunkannon aika, heistä ei kuulu mitään. Varpaisjärvellä on palvelut kohdillaan, Karttulasta on jo hävinnyt hammaslääkäri, kouluja lakkautetaan jne. "Kaikki on aina ennen ollut hyvin" tyyliin kirjoittelustasi haluaisin muistuttaa, että: aika kultaa muistot. Ajat muuttuvat ja muutoksiin on sopeuduttava, asuitpa missä tahansa. Joka kylällä tuntuu aina olevan niitä tietäjiä ja itseään täynnä olevia ihmisiä, jotka eivät yhteisiä pelisääntöjä tunnu käsittävän sitten millään. Rautalangasta vääntää pitäisi, vaan eipä auta sekään. Kannattaa vaihtaa maisemia, ja katsella onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Joskus on syytä myös ajatella positiivisia asioita. Varpaisjärvi on kiva paikka asua.
vuan kylläpä sitä kouluja lakkautettiin lapinlahdeltakin ennen kunta liitosta...
kyllä kyllä,80 luvulta lähtien. silloin meijännii kyläkoulu lopetettiin