Haluan pyytää anteeksi tämän palstan lukijoilta niitä häiriintyneitä kirjoituksiani, joissa solvaan Mikko Savolaa ja evankelisluterilaista kirkkoa. Olen mieleltäni sairas ihminen ja puran pahaa oloani muihin. Toivottavasti ymmärrätte ja kykenette antamaan minulle anteeksi.
Anteeksi
tieädätte kyllä
862622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Totta kai saat anteeksi.
Olipas trolli.
Joo solvaamista ei ole näillä palstoilla näkynyt.Mutta Mikon teot ovat typeryyttä ja aikaansaannokset vain Ähtärin tuhoa.
Mikon poliittinen toiminta on alatasoista ja emme ole siihen tyytyväisiä
Kun taas valtoin kirkosta eroaa ihmiset se on järjenkäyttöä.
Suviseuroissa ensikesänä otamme kantaa, mihin me tarvitsemme koko kirkkoa.
Sitten eroaakin iso liuta.
Jos ajatuksemme toimii, et ole syyllinen kirkon tilaan.
Tuo provosi oli kuin MT-potilaan netti kieriskelystä
Ähtärissä aviomiehet eivät hoida velvoolisuuksiaan.
Raamatussa sanotaan että "vaimo on miehensä omaisuutta"
Omaisuuttaan tulee valvoa ja vahtia ettei omaisuus pääse kirjoittelemaan nettiin tuollaisia asioita kuten aloittaja.
Mulla on munat ja isot.Eikä nekää oo vaimon omaisuutta.Kun kirjootan tervaamattomilla munilla ei kokoomuskaan yritä manipuloida.Kun en päissäni kirjoittele, aloittele saatikka soittele.
Tuolla kirjootustekniikalla ei varmaan kannata paljoa kirjoitella ainakaan kirjaston koneella. Entä kuinka hipaisunäppäimistön käyttö onnistuu.
Ihan kivasti onnistuu kun on TERVATTOMAT VEHKEET.
Mitäs mieltä mummu tästä on?
Taas yhdellä ollut mummun kuva makkarin seinällä.
Minä en ole mummo (karvainen miehenköriläs 170cm/102kg), mutta mielestäni Jeesuksen mielipide naisen kohtelusta ei ollut ihan noin tiukka.
oNKO SINULLAKIN MUMMUFETISSI?
Yksityisen ihmisen henk. Koht.
Vaino ja henkilökohtainen arvostelu. Joka ei ole politiikassa. Omaa yksityisyyden suojan.
Nyt taitaa muutamilla olla Titanic karille kurahtanut.
Asioiden arvostelu, erilaiset mielipiteet eivät saa johtaa vainoon.Edes ähtärissä.
Jossa on muutenkin päätöksissä jo laista piittaamaton maine
Joo. Olen ihan samaa mieltä. Minulle sinä olet aina Ähtärin Äitee. Ähtärissä ainoa joka auttaa meitä elämässä sivuraiteille joutuneita.
Minua on autettu todella paljon.
Enkä ole sivuraiteella.
Siis lyhyen läntä ja lihava
Joopa joo perussettiä ähtärin päättäjien typerää yritystä saada syytön ihminen täälä mustamaalatuksi omilla persoonallisuus häiriöillään. Äläsiirrä omia ongelmias muille yrittäen antaa kuvaa, että et olis trollina Meirän mikon vaaalitouhuista.Soitapa sihton paulalle kysy miten mikko lemppas ittesä ...ramille ja paula sivuun....kuulet muutakin.Solvauksista ei ole kyse vaan mikon kepun politiikka on 1800 luvulta.
Kertokaa kuka on se syytön jota Ahterin nepotistiset klikit sikamaisesti yrittävät persoonallisuushäiriöillään mustamaalata.
Selvästi nämä Ahterin tervamunat yrittävät saada näyttämään, että aloittaja muka olisi eräs aivan ihana ja sydämmellinen entinen kokoomus-, entinen deva-, entinen PS-poliitikko. Sitäpaitsi siitä kunnianloukkauksesta ei ole vielä tullut EU-ihmioikeustuomioistuimen päätöstä. Joten eipä puhuta vielä mitään.
Minäkin kadehdin älykkyyttä,nokkeluutta ja rohkeutta.Se puuttuu meiltä.Mut kun minäkin olen konkan tehnyt.Kaupunkia lypsänyt koko luottamushenkilö kauteni, pelkään kähmintöjen paljastamista..Alkometria ja kateuden näkymistä.Olen julkisuuden henkilö ja silloin pitäis kestää myös saamattomuuteni arvostelut.Olen oikea pahasuopa raukka.
Tämä jota nämä miehiksi itseään kutsuvat tervamunat yrittävät saada näyttämään ketjun aloittajalta, on onneksi tunnetusti sydämmellinen ja ihana ihminen, joka ei puhuisi pahaa kärpäsestäkään.
Kyseessä taitaa olla eläinpuiston vaalea enkeli jota Soinikin fanittaa.
Tässä ei todellakaan ole kysymys Mikon pilkkaamisesta tai mustamaalaamisesta, vaan nyt eräs, joka oikeasti tietää miten asiat ovat, kirjoittaa rehellisen, aidon mielipiteensä vain tarkoituksenaan auttaa Mikkoa päätöksenteossa, eikä millään tavoin yritä saattaa häntä näyttämään tyhmältä ja ahneelta poliiitikolta.
Aidosti lähimmäistään rakastaen haluaisi vain neuvoa tätä vielä nuorta ja kokematonta poikaa.
Mikkoa on tällä kylällä rakastettu ja "senaattoriksi" kasvatettu jo kersasta saakka. Mutta tunnustamme pieleen meni. Ei ole vastuunkanto ja rohkeus kasvanut. Rakkaudella ohjaamme Mikkoa Väkkärän piiriin ja äpyliä hoitamaan se on parempi malli ja ei tarvitse peljätä enää Ähtärin näivetystä. Ähtärin näivetyksen Hän oppi isommilta ja oman puolueensa tuella.
Löytyy kokemusta parinkin menestyvän yrityksen johtamisesta (ei mitään maitotiloja) ja sijoitusmaailmasta (onecoin). Kun tällaisilla meriiteillä varustettu on valmis neuvomaan, niin olisikohan syytä kuunnella tarkkaan.
pisu
Onko siitä kunnianloukkauksesta jo tullut tullut EU-ihmioikeustuomioistuimen päätös?
Pyysit Mikon mustamaalaamiskirjoituksiasi anteeksi mutta olet kuitenkin jatkanut niitä. Voi sinua.
Siis vain Ahterissa on noin typeriä trollia. taas joku yritetään sada syylliseksi kun liuta ihmisiä puhuu ja tietää mikon saamattomuuden.Kirkon yleisen tason moraalittomuudet homoiluineen ovat olleet jo Suomessa esillä, mutta Ähtärissä vasta nyt joku luulee niistä puhuttavan. Valtion kirkko on sateenkaarikirkko ja jos nyt me lestaadiuolaiset kesän jäsen kokouksessa eroamme koko evankelisesta kirkosta se ei ole yllätys kuin typerille Ahterin päätöksille. Toivottavasti saamme oman yhteisön ja EVL-kirkko jää rahan ja vallan syövereihinsä politikoimaan. me uskovaiset emme homoilun kirkkoa hyväksy.Emme avoliittoja, emme avioeroja jne. joten pitäkää tunkkinne....
Kiinnostaisi tietää että oletteko saaneet oman yhteisön?
Olemme säännöstön mafia.Sisäpiiri ja pidämme huolen ettei päätökset vuoda.
Pitäisi kuitenkin olla niin, että kun pyytää anteeksi, niin tekee sen tosissaan, eikä vain riitaa haastaakseen. Mikko on meidän ainoa toivo, jos haluamme, että tämä seutu edes hieman nostaisi imagoaan ja taloustilannettaan.
Eipä ole enää aikoihin työpaikkakiusaamisen Äiti Teressa riehunut tällä palstalla Mikkoa haukkumassa. Taisi olla tosissaan.
Suojele sinä imagoa Mikon aikaan saamattomuudet kyllä jo tiedätään ilman kirjoitteluakin.
Minäkin mies jo tiedän, kun kokoomuksen Johtaja pyyteli anteeksi ja kuvittelee muita yhtä ymmärtämättömiksi kuin itse on.
Tfrollia kaikki tyyni ja kateus puskekoot..
En ole enää Mikkoa solvannut. Varmaan seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestän häntä.
En taatusti äänestä
Vieläkö meinaat Mikkoa äänestää.
Joo, kyllä meinaan. Mikko käyttäytyy hyvin, ja se on hyvä asioita hoidettaessa. Jos keskittyy riehumiseen niin saa kyllä näkyvyyttä mutta asiat ei hoidu.
Joo hiljaahan tuo sairaalankin yritti lopettaa,mut otimme kopiot ja jaoimme ihmisille pöytäkirjoja joista näkyi.Mikko oli lopettamaan myös Tomarniemen koulutuksia. Ei turha mies sairaalat,koulut, ja muuttoliike pois Ähtäristä.Niin ja nyt Panda hanke,jota on tukemassa..
Nyt Mikko on saanut olla rauhassa, kun aloittaja on keskittynyt pandoihin.
En ole nyt solvannut Mikko Savolaa ja evankelisluterilaista kirkkoa. Tilalle on tainnut kyllä tulla joitain muita solvauksen kohteita. hihihii.
Kuka nyt porttokirkkoon kuuluus
Se on tietysti hyvä ettet solvaa Mikkoa, mutta ei nuo sinun kirjoituksesi viimeaikona kyllä kovin mukavia ole olleet. Sinä voisit koittaa jotain kateusryhmää tai muuta jossa voisit saada tukea kaltaisiltasi.
Kaikki on sinulle aneeksi annettu! Olet hieno ihminen! Jatka samaan malliin
Mikko Savolaista on sellainen henkilö joka on siinä asemassa ,että häneltä ei tarvitse anteeksi pyydellä.pitää kestää kritiikkiä ja solvausta,paljon enemmän kuin tavan ihminen.
Näin sanoo laki kunnian loukkauksesta.
Hyvä kun saadaan asiantuntijakommennti kunnialoukkaamisen todelliselta taiturilta.
On se todella meitä äänestäjiä loukkavaa.Vei sairaalan,ammattikoulun näivetti,juna vuorot vaihtaa tähti bussiin.Vertaa et Lahdestakin kuljetaan Hesassa työssä,,turpeella aikooko sotkea kepulaisten tapaan järvet.On se loukkaava,todellinen ansioluettelo..Mikko on saanut paljon aikaan..
Joo mää sillä rahastin, sain rahaa juomiseen.Akka ei anna....edes viikkorahaa. En ole julkisuuden henkilö, olen arka paska ja huoli omasta maineestani aina, enkä kestä kritiikkiä.
Pelle oot
Voi luoja tuota tyhmyyttäs.Kuvittelet joku täällä pyytäis anteeksi..Kokoomuksen sekoomus ja Mensan testien alalinja.Oikea päättäjä..hhee heh Piilovittuilus on paljastettu
WE ARE HERE WE ARE IN LONDON WITH THE FOLLOW -law's Ähtärin NÄIVETTÄMISTÄ . Decision-makers will think that these my writings one reads ,, but I can assure THAT AHTERIN makers are HERE GENERAL TOPIC OF NAURU. hheheeh.
Käytä parempaa kääntäjää.. Ja elä jo tätähetkeä. Hankkimalla oma elämä, Ihan vaan näin kuten mekin kaljan, siiderin kautta. Ei tartte toisten mahtavaa elämää karehtia ja saamme suunnitella muienkin tervaausta.Lystikäästi menee..
pisu
kaka
anteeksi
Ei niitä ole ollut pitkään aikaan
Tää on ihan paras ketlu
Ootko se timo k-kaupan vakiasiakas
Ei Simo alkon vakioasiakas.
Olen identiteetti varas
Olen syvästi pahoillani luulostani mutta oikea persoonasi on facebookin rakastettu käyttäjä
Veditkö händyyn myös?
Joo!
Nyt akoittaja on aika hyvin pitänyt lupauksensa. Nykyään hän solvaa lähinnä Jarmoa.
Pyörittääkö akoittaja jotain seuralaispalvelua?
Hyvää nimipäivää!!!!!!!
Ei mikko enää pärjää tällä palstalla jarmolle eikä lindille.
Ja minua
Voi niitä aikoja, muistan kun täällä Ähtärissä oli kunnan luottamustehtävissä aikuisia miehiä , miehiä jotka elättivät itsensä ja maksoivat veroja Ähtäriin. Nämä miehet tiesivät mitä tehdään ,ja mitä jätetään tekemättä . Muistan isonyrkkisen yrittäjän, joka toimi myös valtuuston puheen johtajana.
Nyt täällä päättäjinä istuu henkilöitä jotka saa palkkansa vero rahoista ja muista tuista, nämä ovat vieraantuneet todellisuudesta . ei hyvältä näytä.
Joo ja linkoavat paskaa tälle palstalle.
Yrittävät siirtää huomion pois todella huonosta hallinnostaan.
Katsokaa naapurikuntia, ei eläinpuiston, ei suuruuden hulluutta matkailussa, ei hotellia ei yökerhoa verovaroin jne jne.
Eikä TYKY toimintaa Naava Saletissa.
Naapurit kehittävät kuntaan.Ähtäri satsaa Kiinan eläinsuojeluun.
Ei tule mitään
Mutta onneksi meillä on vielä mummo ja idioottiveljekset. He jaksavat vuodesta toiseen puolustaa meitä tavallisia, pieniä ihmisiä, joita Ahterin eliitti riistää.
sillon sitä vasta suhmuroitiin. Nykyään on kaikemaailman hankinta lait ja kilipailutukset
Tämä on kyllä niin totta. Jos heitä ei olisi, Ahterin eliitti voisi tehdä mitä vaan. Kiitos heille.
Vähä päässy lipsumaan......
Ei ihmisten anteeksianolla ole väliä. Vain Jumala voi antaa anteeksi......
Elä mummu ota siideriä. Sinä olet jo aivan sekaisin muutenkin.
Näyttää edelleen olevan vaikeeta eliitille, että nainen on kaunis ja viisas.....
Niin se kun verkostot toimii aina joillakin ohi eliitin.
Eikä sido Heimon, Mikon, Jarmon, Sepon salassapito lappujen jaot.
Oikeat Herrat kyselee oikeat ähtäri asiat ja lähde suojan ymmärtävät toimittajat myös.
Vituttaako, vituttaako ...näin ne jo Nesteellä puhuttiin, et viel tulee aika kun perheet tervataan.
Muniahan ne ovat pitkään jo tervailleet
Persheet piti lukee.
Nuo rekkakuskin sormet, ovat työn kovettamat.
Ennakoiva kirjoitus joskus takkuaa...perheet on täälä homeille altistettu
Ajaako mummu rekkaa?
Mummu on monen alan ammattilainen. Siksi hänellä on näkemystä moniin asioihin.
Yksi ammatti on taideterapeutti.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Nisupoika on kaiken arvostelun yläpuolella ja on hallituksen komein. Hopeaharjun ja Mäntyrinteen mummot tykkää.
Mutta nytne banpat lähte,,, suru puseroon
Kuivukoon käteni, joka on kirjoittanut nämä Mikon solvausviestit...
Ei kukaan Mikkoa solvaa, Panda Mikon teot ovat vaan kyseenalaista kuntalain ja verovarojen käyttöä.