Tähänkin kirkkoa tarvitaan

Hieno aloitus ja koskettava valokuvaajan kertomus.

Matteuksen evankeliumi:
8:22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa."

Tuo on koskettava tarina, joka oli aloituksessa.

Omalla urallani on ollut yhden kerran tilanne, ettei vainajalla ollut yhtään saattajaa. Veisasimme kanttorin kanssa kurkku suorana virren 631 ja toimitin siunaamisen, kuten muutenkin. Muistan, että hiekan valuttamisen tein erityisen tarkkaan ja hidastetusti ja sillä siunasin mielessäni tämän ihmisen iäisyysmatkan. Yksi koskettavimmista hautaan siunauksista.

Antti-pappi

On monia syitä sille, miksi jää yksin. Miksi ei löydä ketään lähimmäistä. Sitten seuraa yksinäinen kuolema.

”…yhteiskunnassamme elää valtavasti ihmisiä, jotka ovat yksin loppuun saakka.”

”Viimeisen matkansa yksin tekevät ovat syystä tai toisesta yhteiskunnan ulkopuolella.”

”Sitten he vain katoavat. Ihmisestä ei jää mitään jälkeä, ei edes nimeä, sillä valtio ei kustanna nimikylttiä muistokivelle…”
http://www.souli.fi/oppia-ika-kaikki/kun-yksinainen-kuolee-han-katoaa/

Niin miksiköhän ihmiset ovat yksin? Miksi ei edes lut.srk:sta käy kukaan katsomassa yksinäistä? Suurimman osan ihmisten tiedoista on jonkun srk:n reksiterissä, mutta silti heidän luonaan ei vieraile työntekijät. Tiedän kokemuksesta, että se pieni "sisärengas" saa kaiken huomion. Ne, jotka käyvät srk:n taphatumissa jne. Heidän luonaan vieraillaan ja heitä paapotaan. Soittelin erään läheiseni tilanteesta erääseen srk:aan ja pyysin, että sieltä kävisi työntekijä vierailulla (matka itselleni on useita satoja kilometrejä). Eipä ole käynyt hänen luonaan ketään. Soittelen itse hänelle, mutta ei se ole sama asia.

Tämä on kansalaisjärjestöjen toimintaa - ei kirkon. Kun tulee ilmoitus ettei vainajalle ole löydetty omaisia, niin sitten lähtee kynnellekykenevät siunaustilaisuuteen. Kirkon viranomaiset ovat siellä vain viran puolesta ja saavat siitä maksun.

Myös sotaveteraaneilla on ollut tällaista toimintaa. varsinkin jos oman porukan mies haudataan, niin jos mahdollista niin veteraaniveljet tulevat hautajaisiin.

Joskus olen toiminut haudankaivajana.
Kaikista koskettavin ja järkyttävin tilaisuus oli muutama vuosikymmen sitten se kun haudan kaivettuani laskin yksin uurnan hautaan hautausmaan syrjimmässä kolkassa ison kuusen juurakon vieressä. Jo kaivamisen aikana en osannut oikein muuta kuin laulaa virsiä ja kiinniluomisen aikana samoin. Tein luonnonkivistä kauniin ristiasetelman multien päälle ja siunasin samalla vainajan ja itseni. Pitkään istuin haudan äärellä miettien elämän moninaisia polkuja ja ihmisen yksinäisyyttä. Vuosikymmenten jälkeen kävin vielä katsomassa, olisiko paikalla mitään tunnistetta, mutta eipä siinä muuta ollut kuin pienet kivet ristin muodossa sammalten keskellä. Parantelin vielä asetelmaa ja taas ajattelin ihmiselämän erilaisia muotoja.