Suomi ottaa käyttöön NATO-standardin taisteluissa kaatuneiden sotilaiden hautaamisessa.
Nyt kaveria ei enää haudata erikseen henkilökohtaisesti eikä välttämättä kuljeteta sinkkiarkussa Suomeen vaan hänet kenttähaudataan paikan päällä ja jätetään sinne.
Tällainen kenttähautaaminen on tarkoituksenmikaista ja taloudellista USA:n ja NATOn kaukosodissa.
Nyt kaveria ei enää haudata erikseen henkilökohtaisesti eikä välttämättä kuljeteta sinkkiarkussa Suomeen vaan hänet kenttähaudataan paikan päällä ja jätetään sinne.
Tällainen kenttähautaaminen on tarkoituksenmikaista ja taloudellista USA:n ja NATOn kaukosodissa.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Taanskalaisia NATO-sotilaita on tapettu huomattava määrä NATO-operaatioissa kun kaverit on jätetty makaamaan esim. räjäytetyn panssariajoneuvon viereen, jolloin Irakissa islamistien ja Afganistanissa talibanien on ollut helppo tappaa tanskalaiset NATO-sotilaat kun kukaan ei niitä puolusta, ei oma NATO-taistelupari, ei oma NATO-ryhmä, ei NATO-komppania eikä koko NATO.
Puolustusvoimat perustelee uutta "kaverit jätetään -kenttähautaamista" uudella maavoimien taistelumuodolla, liikkuvammalla motoroidulla maavoimien joukolla, jolle ei jää aikaa hautaamisiin.
TODELLISUUDESSA Suomen armeijalla ei ole helikoptereita, joilla ruumiit ja kuolevat voidaan hakea, eikä ole NATOllakaan, joka kärsii helikopteripulasta.
Suomella on Afgsanistanissa kaatunut 12 vuoden aikana sotatoimissa vain 2 henkeä ja molemmat on kuljetettu Suomeen.
Moskovan Tiltu on patologinen valehtelija!
TIETENKÄÄN Natolla ei ole helikoptereita Afganistanissa, KOSKA se ei ole koko maasdsa!
Tänään nähtiin tyypillinen esimerkki siitä kuinka NATO jättää.
Talibanit tappoivat 12 miinanraivaajaa ja havoittivat 12 Afganistanissa Helmandin maakunnassa aivan NATOn Britannian tukikohdan vieressä.
Ensin NATO järjesti miinanraivauksen yhdessä Afganistanin armeijan ja siviilien kanssa. Kun miinanraivaajat aloittivat työnsä, USA, NATO jättivät alueen ja miinanraivaajat ilman suojaa.
Talibaneilla oli helppo työ lähestyä aluetta, avata tuli ja ampua miinanraivaajat työnsä ääreen.
Tänään nähtiin tyypillinen esimerkki siitä, että KUINKA Moskovan Tiltu valehtelee! Kuten tiedämme ei Nato ole edes koko maassa!
Koalitio vetäytyy parhaillaan maasta ja sotiminen tapahtuu enää puhtaasti afgaanivoimin!
Nyt Tiltu kertoo kaksi esimerkkiä, joissa afgaanit ovat tappaneet toisiaan??!! Ei koalitio enää maassa suojaa ketään!
Tiltun on parasta tottua siihen, että Afganistanin armeijan ja poliisin on suojattava itse itsensä!
Talibaneilla ei todellisuudessa ollut mikään "helppo työ" ja myös heillä oli raskaat menetykset!
Naton tukikohta, brittisotilaat, eivät reagoineet ollenkaan edes kun kuulivat laukaukset. Nato ei tehnyt mitään.
Nato ei ole koko aikana ollut edes maassa!
Eikä brittisotilaat suojaa nyt tai jatkossa enää ketään! Afgaanien on itse sodittava sotansa jatkossa!
Eipä Natokaan hae niitä kuolleita, kuolevia ja haavoittuvia nopeasti, 45 minuuttia saa kestää on ihan käypä normi käytännössä voi olla jopa 2 tuntia.
Nato ei ole koko aikana ollut edes maassa!
Ja jatkossa afgaanit sotivat keskenään ja tekevät kaatuneille mitä haluavat!
Ei kaatunut taliban ole 'kaveri'!
Kenttähautauksessa heitetään joku oksa päälle tai jalka tai jäsi poteroon ja lähetään lipettin
Viime sodissa käytettiin kenttähautausta tilapäisesti etenkin kesäaikaan. Tällöin vainaja peitettiin kunnolla maan poveen ja hauta merkittiin. Kun tilanne asettui kaivettiin vainaja ylös ja toimitettiin kotiseudun multiin!
Sama käytäntö jatkuu yhä! Moskovan Tiltu on vain taas keksinyt uuden aiheen, jolla yrittää turhaan trollata!
Hehei everstiluutnantti, lueppas nyt vähän kirjoja jätetyistä kavereista siellä maanpuolustuskorkeakoulussa ja jos sensuuria pukkaa niin pääkirjastossa.
Suomi jätti jatkosodassa 7 isompaa ja ainakin 8 pienempää kenttähautaa eikä tuonut ruumita ikinä isänmaahan.
Siitä ei ole lukua paljonko jätettiin hautaamatta, satoja kuitenkin.
No, jos korjataan taas virheet:
- en ole evl
- en ole tai ole ollut armeijassa töissä
- en ole käynyt maanpuolustuskorkeakoulua
- olen pelkkä tavis eläkeukko
Suomi toi käytännöllisesti kaikissa mahdollisissa tilamnteissa kaatuneet kotiseudun multiin! Tässä se poikkesi suuresti vastustajasta, joka ei palauttanut yhtäkään kaatunutta kotiseudulle eikä yleensä edes haudannut heitäå silloinkaan, kun oli mahdollisuus!
Jos satoja jätettiin hautaamatta juuri kotiseudulle niin kuitenkin n. 90.000 haudattiin omaan kirkkomaahansa. Se on mahtava luku, jonka rinnallat Moskovan Tiltun valeet kalpenee.
Suomi on myös sodan jälkeen etsinyt kaatuneitaan nykyisen Venäjän alueelta ja siirtänyt sieltä useita satoja suomalaisia kirtkkomaahan!
Arvaapa Tiltu, että onko Venäjä tehnyt vastaavaa?
"Suomi jätti jatkosodassa 7 isompaa ja ainakin 8 pienempää kenttähautaa eikä tuonut ruumita ikinä isänmaahan."
Olivatko kenttähautausmaita? Isoja sankarihautausmaita kyllä jäi vihollisen puolelle kun Neukut valtasivat Suomen maaperää ja oli peräännyttävä 1944. On luonnollista että kaoottisessa tilanteessa kun peräännytään, ei vainajien saattaminen Sisä-Suomen multiin ollut ykkösprioriteetti. Kaikki tuotiin kuitenkin jotka oli mahdollista. Suomen käytäntö oli poikkeus kaikista II-maailmansotaan osallistuneista maista.
Suomessa ei ennen kaveria jätetty mutta nyt sekin muuttuu kun ollaan Nato-yhteensopivia.
EI muutu! Suomi ei kuulu Natoonja kaikki sotavainajat kuljetetaan yhä kotiseudun multiin!
Maavoimien esikunnassa tunnustetaan suoraan, että puolustusvoimilla ei ole mitään ohjelmaa, sääntöä, komentoa, mitä kenttähaudatuille tehdään.
Pääesikunnassa tunnustetaan suoraan, että puolustusvoimilla on selkeä ohjelma hautauksen suorituksesta ja olen sattumoisin itsekin sellaisen nähnyt esityksenä kertausharjoituksissa!
Tiltu valehtelee taas!
Törkeetä meidän Nato-yhteensopivalta armeijalta jättää omat kuolevat ja haavoittuneet sotilaat vihollisen hoidettavaksi ja huolehdittavaksi.
Niinpä, mutta kun sellaista ei ole tapahtunut eikä aikomustakaan tehdä. Vai voitko muka todistaa muuta?
POW ja MIA soltut ovat ovat voita jenkkien ja naton jättämiä.
Pääesikunnassa tunnustetaan suoraan, että puolustusvoimilla on selkeä ohjelma hautauksen suorituksesta ja olen sattumoisin itsekin sellaisen nähnyt esityksenä kertausharjoituksissa!
Tiltu valehtelee taas!
Eihän niitä suomalaissotilaiden ruumiita enää kenttähautauksen jälkeen kukaan hae. Ne jätetään vihollisen hoidettavaksi ja maksettavaksi.
Sitten myöhemmin itketään ja valitetaan että vihollinen kaappasi meidän haudat että on se vihollinen kauhee kun ei palauta ruumiita,
Pääesikunnassa tunnustetaan suoraan, että puolustusvoimilla on selkeä ohjelma hautauksen suorituksesta ja olen sattumoisin itsekin sellaisen nähnyt esityksenä kertausharjoituksissa!
Tiltu valehtelee taas!
Eihän niistä ole mitään jäljellä kentähaudoissa. Se mitä kuoppaan on viitsitty ja ehditty heittää.
Pääesikunnassa tunnustetaan suoraan, että puolustusvoimilla on selkeä ohjelma hautauksen suorituksesta ja olen sattumoisin itsekin sellaisen nähnyt esityksenä kertausharjoituksissa!
Tiltu valehtelee taas!
Esikunta ilmoittaa että kenttähautaukset yleistyvät, mikä johtuu maavoimien uudesta taistelutavasta.
Kenttähautaukset eivät yleisty muualla kuin toivorikkaan Moskovan Tiltun pään sisällä!
A-studiossa Afganistanin veteraanit paljastivat, että Suomi jättää kaverin.
TODELLISUUDESSA molemmat kaatuneet on 12 vuoden aikana lennätetty Suomeen haudattaviksi! Sen sijaan haavoittuneiden korvauksissa ontoivomisen varaa! Kyse on rauhanturvatehtävien säädösten korjaamisesta!
Natossa ja Suomen Nato-isäntämaa-armeijassa naiset jätetään miesten raiskauksille ja kuolleet jätetään pelloille.
Naiset eivät pysty kuljettamaan kuolleita eikä haavoittuneita. Ne jättävät sotilaat taistelukentälle.
Onko Suomi jossakin sodassa? Kukaan muu ei ole moista kuullut kuin Moskovan Tiltu?
Karmee näky Suomen Nato-joukoissa kun kuolleiden sotilaiden irtirepeytyneitä jäseniä on siellä täällä taistelukentällä.
Karmee näky on ainoastaan se, että luuseri Tiltu keksii silkkaa skeidaa sodista, jotka eivät ole edes alkaneet eivätkä ala!
Sehän on selvää, että pataljoonan komentajat antaa käskyn ajaa teleketjukalustoilla kuolleiden yli kun ei tarvitse eikä ehdi enää Natossa haudata niitä.
Oletko Tiltu taas tyhjentänyt koko pilleripurkin kerrlla! Jutut alkavat olla jo edesvastuuttomia!
Suomi kutsuu nyt tyttöjä armeijaan, koska Naton isäntämaana Suomen ei enää pidä kuljettaa haavoittuneita suojaan eikä haudata kuolleita vaan ne saa jättää taistelukentille.
Tämä uusi sääntö on hyödyksi naisille ja tytöille, koska he eivät tutkimuksen mukaan jaksa kantaa eikä raahata kuolleita eikä haavoittuneita.
Yle oli katsomassa Ukrainassa kuinka kuolleet sotilaat jätetään taistelupaikoille.
Ei jätetä! Tapa on n6yleinen VAIN kapinallisten puolella!
Ja miten se uutinen meni oikeasti ....
http://yle.fi/uutiset/yle_ita-ukrainan_avdijivkassa_miinakentalla_makaa_kaksi_vihollistaistelijaa_ruumiit_pitaisi_hakea_pois/8795404
Seuraava "ilmavoitto" Paskavalheitaan levittävästä sisäsiittoisesta itäkiimakosta. Sinne meni vahikoeläin ... liekehtien syöksykierteessä.
"Lähtee töpöttämään tiltun siluettia sivuvakaajaan". :)
Puolustusvoimat valehteli kun se sanoi, että pikahautaus ja taistelukentälle jättäminen johtuu liikkuvista sotajoukoista.
Ensinnäkin Naton joukot eivät ole mitenkään kovin liikkuvat joten ei Suomenkaan ja Itä-Ukrainassa on asemasota ja silti Naton Kiova jättää ruumiit makaamaan.
Kysymys on rahasta ja välinpitämättömyydestä. Natossa on vähennetty kustannussyistä taistelijoita tukevia joukkoja mm. ruumiiden poishakijoita.
Suomi on aina ollut (ja on yhä) edeltäkävijä sodassa kaatuneiden sotilaiden käsittelyssä! kaikki kaatuneet toimitettiin ainoana maana maailmassa kotiseudun multiin! Eikä tavasta ole suunniteltu luvuttavan!
Nato-joukot OVAT ERITTÄIN LIIKKUVIA joten kaatuneiden kunnollinen hautaaminen ei ole ongelma! Siksi toiseksi: Nato ei ole edes ollut maasodassa vuodesta 1949 alkaen!
Sen sijaan Itä-Ukrainassa vain kapinalliset jättävät omnat kaatuneensa niille sijoillen!
Kysymys on kapinallisten puolella rahasta ja välinpitämättömyydestä.
Natossa on aivan riittävä määrä ruumiiden poishakijoita etenkin kun niitä kaatuneita ei ole!
Suomen sotilaiden omaisia käy tänä päivänä itärajan takana etsimässä kuolleita omaisiaan, joita Suomen armeija ei haudannut kun sotilaat pinkoivat karkuun takaisin Suomeen minkä kerkesivät.
Turpa Kiinni Vahinkoeläin!.
Todellisuudessa sotilaiden omaiset EIVÄT TEE etsintää vaan vapaaehtoiset etsijät. Suomi on aina ollut (ja on yhä) edeltäkävijä sodassa kaatuneiden sotilaiden käsittelyssä! kaikki kaatuneet toimitettiin ainoana maana maailmassa kotiseudun multiin! Eikä tavasta ole suunniteltu luovuttavan! Sotatilanteissa ei koskaan saada kerättyä kaikkia kaatuneita, mutta Suomen rintamalla oli "kentälle jääneitä ja kadonneita" häviävän pieni määrä!
Törkeeks on kuitenkin nykytouhu mennyt.
"Törkeeks on kuitenkin nykytouhu mennyt."
Niin on! Valkeakosken Tiltu päästelee tahallaan suoranaisia valeita, mutta sehän on jo kaikille tuttu ilmiö!
Puolustusvoimat valehtelee kun se sanoo että tapetut pitää jättää taistelupaikoille kun niitä ei ehdi Nato-liikkuvuuden takia haudata.
Usan, Naton, Suomen joukot eivät ole erikoisen liikkuvat ja Usan sekä Naton sotaosaaminen perustuu asemasotaan. Liikkuvassa sodassa niilläei ole kömpelyytensä takia mitään asiaa niin kuin on Irakissa, Afganistanissa, Jemenissä, Georgiassa, Syyriassa nähty.
Kysymys on rahasta, USAn armeijalla ja Natolla ei ole varaa pitää suuria taistelijoita tukevia huoltojoukkoja mm. tapettujen ja haavoittuneiden noutajia, ajoneuvoja, helikoptereita, miehistöä joten siitä Nato-Suomikin karsii.
Ei valehtale eikä Puolustusvoimatd yleensäkään valehtele!
Sen sijaan Tiltu valehtelee ja tekee sitä AINA muutoinkin!
Suomi ei kuulu Natoon vaikkei Tiltu sitäkään tiedä!
Jep puolustusvoimat valehtelee kun siitä tulisi haloo jos totuus kerrottaisiin että Natossa ja Niinistön Natoarmeijassa turvallisuudesta tingitään.
Kuolemaprosentti tulee ilman muuta nousemaan Natossa ja Suomen armeijassa kun lasketaan haavoittuneiden kuolleisuus.
Se nousi jo rutkasti Irakissa ja Afganistanissa, missä Usa ja Nato joutuivat karsimaan pelastuskoptereita kun Usalla ja Natolla oli ja on kopteripulaa.
USAssa ja NATOssa yhtä taistelijaa kohden oli 14-22 taistelijaa tukevaa sotilasta, mutta USA ja NATO yrittävät karsia sen 8-12 sotilaaseen.
Sitä se Niinistön NATO-isäntämaakin karsii.
Tiltu jatkaa turhaan valehteluaan??!!
Suomen Puolustusvoimat ei valehtele!
Sen sijaan Tiltu valehtelee ja tekee sitä AINA muutoinkin!
Suomi ei kuulu Natoon vaikkei Tiltu sitäkään tiedä!
Kaikki länsimaat tuovat aina kaaatuneet takaisin tukikohtaan! Koko ajatelma on Valkeakosken Tiltun sairaitten aivojen sepitelmä!
Esikunta ei kerro, paljonko puolustusvoimat säästää kun se jättää tapetus lojumaan.
Ei tietenkään kerro, koska väittämäsi on silkkaa valetta!
Se säästää satoja miljoonia kun lasketaan palkat, kalusto jne.
Ei säästä ja missäs ne kaatuneet nyt ovat? Huhuu???
Suomen Puolustusvoimat ei valehtele!
Sen sijaan Tiltu valehtelee ja tekee sitä AINA muutoinkin!
Suomi ei kuulu Natoon vaikkei Tiltu sitäkään tiedä!
Kaikki länsimaat tuovat aina kaaatuneet takaisin tukikohtaan! Koko ajatelma on Valkeakosken Tiltun sairaitten aivojen sepitelmä!
Nyt tapetun taistelijakaverin saa jättää siihen paikkaan missä se kuoli vaikka panssariuralle, tielle, paskakasaan, kusiaispesään eikä sitä tarvitse siirtää eikä peittää millään tavalla.
Muista jättää selvä tagi "MAANPETTURI" releisiisi, jotta voimme toteuttaa viimeisen tahtosi ... jopa kotirintamalla. Tirsk.
Ei saa ja Tiltu jatkaa valehteluaan!
Suomen Puolustusvoimat ei valehtele!
Sen sijaan Tiltu valehtelee ja tekee sitä AINA muutoinkin!
Suomi ei kuulu Natoon vaikkei Tiltu sitäkään tiedä!
Kaikki länsimaat tuovat aina kaaatuneet takaisin tukikohtaan! Koko ajatelma on Valkeakosken Tiltun sairaitten aivojen sepitelmä!
Nato ja Nato-isäntämaa-Suomi jättää niitä omia ruumitaan että se hidastaisi ja jopa estäisi vihollisen etenemistä.
Sillä tavalla tapetuista on hyötyä.
Kaltaisesi Maanpetturin voi polkea tunkioon, eikä tarvi tuntea häpeää. IMO.
Mitään tuollaista ei tehdä ja omat ruumiit tuodaan AINA kotiin! Afganistanissa tuli taistelutoiminnassa vain ykssi, joka tuotiin sitten Suomeen!
Ennen peitettiin sen pää jos se oli ammuttu hajalle tai jalan kohta tai kädenkohta tai vatsa kun niistä pursui verta ja verisuonia.
Nyt Natossa ei peitetä mitään.
Suomi ei ole Natossa!
Käytäntö on entinen. Afganistanin ainoa suomalainen kaatunut lennätettiin kotiseudun multiin!
Kaverit jätetään mutta Usan uusi vessakekdintö takaa että Usa ja Nato eivät jätä sotilaiden kakkoja maastoon.