tarinani

minä synnyn helsingissä,kannelmäessä.äiti oli alkoholisti ja ei pystynyt huolehtimaan minusta
jouduin usein olemaan yksin kotona ja usein jää
kaapissa ei ollut mitään ruokaa.äidilläni oli monta poikaystävää jotka vaihtuivat tiuhaan.
kun ekalla eräs äitini poikaystävä soiti humalassa suomen suurimpaan lasten kotiin toivolaan ja kertoi tilanteen. muistan miten minut tullaan hakemaan.nukun sängyllä ja vieras ihminen tuntematon herättää minut.katson häntä hölmistynenä.nainen käskee nousta.nousen ja saan siinä mukaan vain nallekarhuni.nainen johdattaa minut ulko-ovellemme.ennen lähtöä vilkaisen keitiöön päin missä äti ja sen poikaystävä on
äidin silmissä häivähtää häpeä vaikka hän hymyilee ja rällästää.kuulen korvissani kun ovi pamahtaa kiinni.jouduin toivolan vastaan ottokeskukseen mikkolaan.paikka on outo ja minua kiusataan.vähän ennen joulua pääsen hetkeksi pois
kotiin mutta se oli kohtalokas siirto sillä sinä yönä äitin meinasi kuolla.äiti ja poikaystävä istuvat vierekkäin sohavaalla.poikaystävä pujottaa käden ädin kaulan ympäri takaa päin ja meinaa kännissä kuristaa äidin.säikähdän mutta tartun tilanteeseen.menen keittiöön ja otan leipäveitsen sieltä.olohuoneessa poikaystävä jatkaa "leikkiään" kohotan veistä ja huudan miehelle -Lopeta,tai mä kutsun jeparit tänne.
mies säikähtää ja painuu pellolle.äiti ja minä menemme nukkumaan.sen jälkeen olin vielä 1,5vuotta lastekodissa ennenkuin minulle oli löydetty pelastaja.valleniukset tulivat käymään
he olivat ottamassa siais lasta.parin kuukauden päästä asuin tampereella heidän luonaan.valeniukset olivat uskovaisia.olimme kerran koolla olohuonessa ja kuunetelimme siellä rradiota.siellä julistettiin siitä että jeesus on kuollut meidän edestä ristillä ja vain hänen kauttansa on iankaikkinen elämä taivaassa. saarnan
lopussa kehotettin ihmisiä jättämään elämä jeesuksen käsivarsille ja uskomaan hänen ja sina iltana minusta tuli uudesti syntynyt ja olen ylikiitollinen siitä herralle.tämä minun tarina on vain hippu muiden joukossa mutta tällä tarinalla on valtavasti tunnearvoa.siunausta!
P.S:älkää välittäkö virheistä olen vasta kolmetoista :)
9263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Elämä vaatii meiltä kultakin paljon; joskus tuntuu että liiankin paljon. Sinä olet selviytyjä, sinulle koittaa vielä hyvä ja pitkä elämä. Pidät vain oman linjasi, etkä ajattele muiden aivoilla, vaan omillasi. Tsemppiä!

Äänestä

kertakaikkiaan rohkeaa, nuoresta iästäsi huolimatta uskallat laittaa itsesi likoon.
Kaikkea hyvää sinulle

Äänestä

Manipulointi (tai manipulaatio) tarkoittaa ihmisten mielten ohjaamista haluttuun suuntaan. Kyse ei ole normaaliin arkielämään kuuluvasta suostuttelusta, vaan paljon vahvemmasta pyrkimyksestä ohjailla toisten ihmisten elämää, usein vastoin näiden todellista etua. Valitettavasti ilmiö on hyvin tavallinen uskonnollisissa yhteisöissä.

Uskonnollisissa yhteisöissä elää usein vahva käsitys, että oma tapa uskoa on ainoa oikea ja muidenkin olisi syytä uskoa juuri samoin. Yhteisön jäsenet ajattelevat, että ulkopuolisten ihmisten elämä on vailla päämäärää ja johtaa kadotukseen. Sellaisen ilmapiirin vallitessa kiusaus levittää omaa uskoa keinoja kaihtamatta voi käydä liian suureksi

Uskon levittäminen tarkoittaa juuri toisiin ihmisiin vaikuttamista. Käännyttäjä voi olla (ja luultavasti useimmiten onkin) vilpitön uskossaan ja arvella, että se mitä hän on tekemässä, on toiselle vain hyväksi. Mutta pyrkiessään käännyttämään toisen omaan uskoonsa esimerkiksi mustamaalaamalla yhteiskuntaa ja vaikenemalla oman yhteisönsä epäkohdista hän syyllistyy yhtä kaikki manipulointiin. Ystävällisillä eleillä on ennalta suunniteltu tarkoitus: houkutella yhteisöön uusi jäsen.

Olet hyvä esimerkki miten uskikset käyttävät lapsia hyväksi.

Äänestä
  • putkinäkö. Puhut aivopesusta ja itse olet siitä oiva esimerkki. Näin käy kun ihminen aivopestään johonkin. Varoitus muille. Hienoa kun muistutat meille omalla esimerkilläsi kuinka käy jos kuuntelee liian paljon muita ja liian vähän itseänsä. Aivan selvä tapaus.

    Äänestä

  • niin minusta en mennyt mihnkään ansaan koska minulle on tapahtunut todella paljon uskoon tuloni jälkeen .kun olin jo asunut valleniuksilla vähän aikaa kävin vielä kerran katsomassa toivolaa
    kauhistuin kun näin taas ex-parhaan kaverini.
    hän oli juopotellut ja polttanut edellisenä yönä olessaan ystävällään vaikka oliki vain vuotta minua vanhempi.kauhistuin kun tajusin että siellä olisin voinut joutua todellisen ANSAAN!!

    Äänestä

Liian hyvä tarina ollakseen totta. Mutta hyvä satu noinkin nuoren kirjoittamaksi. Tunnen Valleniukset henkilökohtaisesti eikä heillä ole Polly-nimistä lasta.

Äänestä
  • niin no minun nimenihän ei oikeaasti ole polly mutta tietyistä tahoja varten en voi kertoa omaan nimeäni vaikka kovin haluaisin muutta kuka sinä olet tunnenko sinut?

    Äänestä

  • polly kirjoitti:

    niin no minun nimenihän ei oikeaasti ole polly mutta tietyistä tahoja varten en voi kertoa omaan nimeäni vaikka kovin haluaisin muutta kuka sinä olet tunnenko sinut?

    En halua tässä nimeäni paljastaa koska tällä palstalla on niin paljon sairaita epäuskoisia.
    Heille jos erehtyy vähänkin tietoa itsestään antamaan niin siitä saa kärsiä pitkään.
    En ole perhetuttuja, mutta tunnen Valleniukset nimeltä, ja tiedän perheestä. Tunnettua, Jumalaapelkäävää väkeä.
    Mutta onko heillä tosiaan ottotytär?

    Äänestä

  • Elmo kirjoitti:

    on ja juuri viimeksänä tuli perheesemme uusi jäsen viisivuotias lauri joka on aivan ihana ja hellyttävä pikkuveli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

polly kirjoitti:

minä synnyn helsingissä,kannelmäessä.äiti oli alkoholisti ja ei pystynyt huolehtimaan minusta
jouduin usein olemaan yksin kotona ja usein jää
kaapissa ei ollut mitään ruokaa.äidilläni oli monta poikaystävää jotka vaihtuivat tiuhaan.
kun ekalla eräs äitini poikaystävä soiti humalassa suomen suurimpaan lasten kotiin toivolaan ja kertoi tilanteen. muistan miten minut tullaan hakemaan.nukun sängyllä ja vieras ihminen tuntematon herättää minut.katson häntä hölmistynenä.nainen käskee nousta.nousen ja saan siinä mukaan vain nallekarhuni.nainen johdattaa minut ulko-ovellemme.ennen lähtöä vilkaisen keitiöön päin missä äti ja sen poikaystävä on
äidin silmissä häivähtää häpeä vaikka hän hymyilee ja rällästää.kuulen korvissani kun ovi pamahtaa kiinni.jouduin toivolan vastaan ottokeskukseen mikkolaan.paikka on outo ja minua kiusataan.vähän ennen joulua pääsen hetkeksi pois
kotiin mutta se oli kohtalokas siirto sillä sinä yönä äitin meinasi kuolla.äiti ja poikaystävä istuvat vierekkäin sohavaalla.poikaystävä pujottaa käden ädin kaulan ympäri takaa päin ja meinaa kännissä kuristaa äidin.säikähdän mutta tartun tilanteeseen.menen keittiöön ja otan leipäveitsen sieltä.olohuoneessa poikaystävä jatkaa "leikkiään" kohotan veistä ja huudan miehelle -Lopeta,tai mä kutsun jeparit tänne.
mies säikähtää ja painuu pellolle.äiti ja minä menemme nukkumaan.sen jälkeen olin vielä 1,5vuotta lastekodissa ennenkuin minulle oli löydetty pelastaja.valleniukset tulivat käymään
he olivat ottamassa siais lasta.parin kuukauden päästä asuin tampereella heidän luonaan.valeniukset olivat uskovaisia.olimme kerran koolla olohuonessa ja kuunetelimme siellä rradiota.siellä julistettiin siitä että jeesus on kuollut meidän edestä ristillä ja vain hänen kauttansa on iankaikkinen elämä taivaassa. saarnan
lopussa kehotettin ihmisiä jättämään elämä jeesuksen käsivarsille ja uskomaan hänen ja sina iltana minusta tuli uudesti syntynyt ja olen ylikiitollinen siitä herralle.tämä minun tarina on vain hippu muiden joukossa mutta tällä tarinalla on valtavasti tunnearvoa.siunausta!
P.S:älkää välittäkö virheistä olen vasta kolmetoista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu