Se riittää. Riittäisi monelle muulle ihmiselle, joka tuntee ettei ole onnellinen. Niin itsekin toivoin. Se oli jopa elämäni kantavaa voimaa.
Tarkkailin kuitenkin elämääni niiden alhovaiheissa. Valvoin öitä kun yksin yöllä näytti siltä, että voi tästä sittenkin luovia kuiville.
Enää ei illuusioita, mutta ei hurjia kuilujakaan. Tälläistä vanhan miehen, bibolaarisen elämä on. Tietää että syvistäkin notkoista noustaan.
Iloitsen kuitenkin mainioista unenlahjoistani. Kuusi tuntia päivässä riittää hyvin.
En iloinen, mutta tasapainossa!
lääkkeetön mies
1
145
Vastaukset 1
- luontaislääkkeellinen m
Uskomatonta. että tuosta viestistä on kulunut jo 40 vuorokautta. Pimein aika koko pohjolassa on ohitettu. Kaamoskin etenee jo Pohjoisella Jäämerellä kohti Huippuvuoria.
Hiukan kylmää minulle, mutta vain ulkona liikkuessa, ja liian vähäisellä vaatetuksella.
Siitä olen iloinen, että aina palelevat ja kylmät jalat ovat jostain syystä "lämmenneet". Ikäänkuin verenkierto olisi kohentunut.
Päivälläkin jaloissani minulla oli vain kesäsukat isoihin nahkasaappaisiin sujautettuina. Nyt huoneenlämpö on 18 ja jaloissa avosandaalit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728